Aluskatteen osittainen uusiminen on usein järkevä ratkaisu katon kunnostamiseksi
Aluskatteen osittainen uusiminen voi olla kätevä keino pelastaa katto kosteusvaurioilta. Aluskate on katolle kuin katolle tuiki tarpeellinen, sillä vesikatteet eivät parhaimmillaankaan yllä täydelliseen vesitiiveyteen, vaan saumoista ja muista rakenneliitoksista voi tihkua vettä sisään. Ammattitaidolla asennettu aluskate ottaa tämän veden vastaan ja ohjaa sen turvallista tietä katolta pois, ja samoin se huolehtii myös rakennuksen sisältäpäin nousevan kosteuden ajoissa ulos rakenteista. Kun maamme vallitsevat sääolot käyvät yhä kosteammiksi ja leudommiksi, korostuu aluskatteen merkitys entisestään. Aluskatteen osittaisella uusimisella ja korjaamisella voi siten olla iso parantava vaikutus katon toimivuuteen.
Asian ikävänä kääntöpuolena sen sijaan on, että myös rikkinäinen tai muuten puutteellisesti toimiva aluskate vaikuttaa koko katon käyttökelpoisuuteen negatiivisesti. Aluskate saattaa vaurioitua monesta eri syystä: ehkä kattotöitä tehtäessä on oltu huolimattomia, tai vaurio on syntynyt jo asennusvaiheessa. Tai vuosien saatossa katto on kostunut ja hapertunut, ja ajan hammas sekä ympäristön lämpötilanvaihtelut ovat rasittaneet esimerkiksi läpivientien tiivisteet vaihtokuntoisiksi. Aluskate voi mennä äkillisesti rikki myös myrsky- tai lumivaurioiden seurauksena. Olipa syy aluskatteen vaurioitumiselle mikä hyvänsä, on tärkeää ryhtyä pikaisiin korjaustoimiin – ennen pitkää aluskatevauriot eskaloituvat vesivuotoina, kosteusvaurioina ja jopa homeongelmina, jotka ovat työläitä ja kalliita korjattavia.
Plus Kattopalvelu korjaa, kunnostaa ja vaihtaa aluskatteet huolellisena laatutyönä kaikille katoille. Koska käytännön toteutus on aina kattokohtainen ja määräytyy pitkälti vian luonteen sekä kohteen materiaalin pohjalta, teemme ensi töiksemme katolle kattavan tilannetarkastuksen. Selvitämme vuodon tarkan sijainnin ja syyn sekä mahdollisesti jo aiheutuneet vauriot, jonka jälkeen etsimme parhaan ratkaisun katteen kunnostamiseksi. Aluskatteen onnistunut korjaus vaatii korkealaatuista ammattitaitoa ja mielellään runsasta käytännön kokemusta kattotöistä. Pelkkä hätäteippaus ei kanna järin pitkälle, vaan huolellisestikin tehtynä on yleensä hyvin väliaikainen ensiapu. Kunhan tietyt edellytykset täyttyvät, on aluskatteen osittainen uusiminen täysin mahdollista suorittaa myös pitkäikäisenä ja laadukkaana ratkaisuna. Kun työ toteutetaan ammattivoimin, kunnostus palvelee kattoa erinomaisesti.
Tehtiinpä katollesi sitten täsmäpaikkaus ensiavuksi kattoremonttia odotellessa, tai aluskatteen vaihto kokonaan uuteen, Plus Kattopalvelu hoitaa työn taidokkaasti ja tyylillä. Huolellinen ja tarkka kädenjälkemme on läsnä kaikissa limityksissä, tiivistyksissä, läpivientien ylösnostoissa, katon pellityksissä ja niin edelleen. Samalla varmistutaan kattosi kunnosta muutenkin, sillä kattotöiden yhteydessä tutkimme aina myös katon yleistilanteen ja esimerkiksi sadevesijärjestelmän toimivuuden. Kun koko katteesta saadaan kerralla sataprosenttisen salonkikelpoinen, on se paitsi katon kannalta hyödyllistä, myös kukkarolle kustannustehokasta. Plus Kattopalvelun suorittamat kattotyöt saat lisäksi yksityisasiakkaana hyödyntää kotitalousvähennyksessä, ja sivujemme kautta on haettavissa joustavampaa rahoitusta tarpeen mukaan. Aluskate on välttämätön vartija katon hyvinvoinnille, joten panosta siihen ajoissa. Tilaa meidät kunnostamaan kattosi – ota yhteyttä ja pyydä tarjouksemme aluskatetöistä!
Aluskatteen paikallinen korjaaminen vai osittainen vaihto? Paras ratkaisu etsitään kattokohtaisesti
Mistä sitten tietää, onko aluskatteen korjaus tai osittainen uusiminen mahdollista? Tämä riippuu pitkälti ongelmien luonteesta ja katon yleiskunnosta, iästä sekä olosuhteista. Valtaosassa tapauksista aluskatteen korjaus riittää mainiosti saamaan katon takaisin toimintakuntoon. Hyvin ja prikulleen kaikkien taiteen sääntöjen mukaan tehty täsmäpaikkaus kestää ja palvelee pitkään lykäten kokonaisen aluskatteen vaihtoa hamaan tulevaisuuteen. Aluskatteen osittainen korjaaminen ja uusiminen voidaan siis toteuttaa pitkäikäisenä ratkaisuna, kunhan asialla on kattoammattilainen, joka tuntee aluskatemateriaalit sekä erilaiset korjausmetodit. Mikäli kokonaisuus on hyvässä kunnossa, ja aluskatteesta löytyy yksittäisiä reikiä tai venymiä, tai ongelma paikantuu selkeästi vaikkapa läpivientiin, on kestävä korjaus helpommin tehtävissä.
Kattoammattilaisemme ovat kerryttäneet laaja-alaisen kokemuksen aluskatteisiin liittyen ja suorastaan nauttivat tämän vuoksi niiden parissa työskentelystä. Aluskatteen korjaamiseen on monta tapaa. Joskus täsmäpaikkaus ja joskus aluskate korjataan osittain kattotuoliväli kerrallaan asentamalla uusi aluskate reikiintyneen vuodan tai kaistaleen tilalle. Saumojen riittävissä limityksissä tulee olla erityisen huolellinen, jotta liitokset saadaan takuulla vesitiiviiksi.
Samalla kun suoritamme aluskatteen osittaiset korjaukset ja uusimiset, voimme toteuttaa muutkin kattotyöt tarpeen mukaan. Jos vuoto aluskatteessa on ehtinyt aiheuttaa vahinkoa esimerkiksi rakenteisiin tai eristeisiin, vaihdamme kärsineet villat ja uusimme lahovaurioiset puurakenteet. Läpiviennit ovat usein erityisen vuotoherkkiä kohtia, joten varmistamme, että jokaisesta läpiviennistä löytyy asianmukaiset ylösnostot ja tiivistekappaleet sekä esimerkiksi savupiipusta tarvittavat pellitykset. Samalla taituruudella käsittelemme katon haastavat jiirikohdat, joissa rakennusvirheiden riski on suuri tottumattomalle timpurille. Meiltä luonnistuvat myös rakennemuutokset, kuten katon tuulettuvuuden lisääminen sekä energiatehokkuuden parantaminen lisäeristyksellä. Käyntimme jäljiltä kattosi on kaunis ja kestävä kokonaisuus, joka on täysin valmiina palvelukseen.
Jos aluskatteen korjaaminen tai osittainen vaihto ei ole esimerkiksi käyttöiän puolesta järkevää, asennamme tarvittaessa täysin uuden aluskatteen
Aluskatteen osittainen uusiminen tai korjaaminen ei lopulta osoittaudu parhaaksi ratkaisuksi kaikkien kattojen kohdalla. Jos kate on ehtinyt kauttaaltaan heikkoon kuntoon, voi korjaus olla tällaisessa tapauksessa kustannustehotonta: kun yksi ongelmakohta saadaan paikattua, ilmoittaa seuraava jo itsestään, ja aluskatteen kanssa saatetaan joutua työlääseen, aikaa ja rahaa nielevään korjauskierteeseen. Aluskatteen ollessa kauttaaltaan kostunut, reikiintynyt tai kulunut onkin viisainta ryhtyä mittavampiin purkutoimiin. Suositeltavin ratkaisu huonokuntoisen aluskatteen suhteen on vaihtaa se kokonaan uuteen, sillä siten saadaan taattua katolle täysi tiiveys ja toimivuus. Samoin, jos aluskate on asennettu väärin – liian kireälle, liian löysälle, tai kondenssipinta ylöspäin – voi aluskate olla tarpeen vaihtaa kokonaisuudessaan uuteen, jotta katolle saadaan taatusti toimiva vedenpoisto. Kun kattoremontti on ajankohtainen, vaihdetaan samalla yleensä myös aluskate, sillä sen käyttöikä on pitkälti linjassa vesikaton vastaavan kanssa.
Plus Kattopalvelulta saat taidokkaasti asennettuina ensiluokkaiset aluskatteet, olipa rakennus ja kattotyyppi mikä tahansa. Toimimme asiantuntevasti niin peltikattojen, tiilikattojen kuin huopakattojenkin aluskatetöissä. Meiltä löytyy tietotaito oikean aluskatemateriaalin valitsemiseen kattokohtaisesti, ja asennamme aluskatteet oikeasta suunnasta ja oikealle kireydelle. Viimeistelemme taitavasti haastavatkin katon yksityiskohdat kuten esimerkiksi läpivientien ylösnostot ja tiivistekappaleet, jiirit eli sisätaitteet, sekä savupiipun pysty- ja juuripellitykset. Teemme aluskatevuodille huolelliset tiivistykset ja riittävät limitykset, ja vaikka aluskate jääkin piiloon vesikatteen alle, kelpaa siistiä työnjälkeämme ihailla. Jatkossa saat meiltä kattavana palveluna myös aluskatteen ja vesikaton kausihuollot, korjaukset, remontit ja muut tarvittavat kattotyöt.
Kokonaisvaltaisen avun aluskateongelmiin saat Plus Kattopalvelulta. Kun me huolehdimme katostasi, voit olla hyvillä mielin varma siitä, että katto on moitteettoman tiivis, vedenpoisto toteutuu toivotulla tavalla ja rakenteet pysyvät terveinä ja kuivina. Hyvinvoiva aluskate heijastuu koko rakennuksen kuntoon ja auttaa minimoimaan korjaus- ja remonttitarvetta yläpohjassa. Kun toivot katollesi pitkää ikää ja parasta laatua, kutsu meidät paikalle, niin otetaan homma haltuun. Varmista vesitiivis ja toimiva katto myös pitkälle tulevaisuuteen – ota yhteyttä ja pyydä tarjouksemme aluskatetöistä!