Näin pidät kattotöiden hinnan kurissa Vehmaalla
Omakotitalon tai esimerkiksi kesämökin kattotöiden kokonaiskustannusten määrä saattaa yllättää. Mitä useammin kattoa pitää paikata, tiivistää ja korjata, sitä kalliimmaksi kustannukset nousevat – varsinkin, jos kattofirma on kalliinpuoleinen. Voi olla, ettei katto edes kestä koko sitä aikaa, mitä valmistaja lupaili. Tiilikatot eivät suinkaan aina kestä 70 vuotta, vaan saattavat olla uusimiskunnossa jo noin 30 vuoden kuluttua.
Anna meidän auttaa sinua pitämään tiilikattosi, peltikattosi tai huopakattosi kokonaiskustannukset kurissa! Teetä meillä kaikki tasakaton, aumakaton, harjakaton tai esimerkiksi taitekaton kattotyöt, niin kattosi kunto kohenee miltei silmissä. Asianmukaisesti huolletun katon käyttöikä on pitkä, joten teetä meillä myös katon kevät- ja syyshuollot. Koska hinnoittelemme palvelumme varsin kohtuullisesti, ei katon ylläpito maksa lainkaan paljoa. Yksityisasiakas saa kattotöistämme kotitalousvähennystä – tätä verovähennystä haetaan jälkikäteen Verohallinnolta – ja rahoituskin on aivan käden ulottuvilla. Jos etsiskelet katon maalaamiselle, lumivaurioiden korjaamiselle tai vaikkapa kattoremontille rahoitusta, voit tutustua kotisivujemme kautta haettavaan rahoitukseen.
Koska päämäärämme on saada omakotitalon, rivitalon, kerrostalon tai vaikkapa navetan katto kestämään mahdollisimman hyvässä kunnossa niin pitkään kuin vain mahdollista, olemme päättäneet tarjota kaikille asiakkaille ilmaisen kattotarkastuksen. Tuon katon kunnon tarkastuksen aikana käydään läpi koko katon kunto, jotta asiakkaalle voitaisiin tarjota kaikkia niitä kattotöitä, joita hän tarvitsee palahuopakattonsa, lukkosaumakattonsa tai esimerkiksi kolmiorimahuopakattonsa kunnon säilyttämiseksi. Jos palahuopakaton pinta on kuiva ja kulunut, teemme ehkä tarjouksen katon pinnoittamisesta. Katon pinnoitus on kattohuolto, mikä palauttaa katon kunnon ja kestokyvyn miltei entiselleen – katon elinkaari saattaa sen myötä pidentyä jopa noin 20 vuodella. Peltikaton kuntotarkastus saattaa johtaa tarjoukseen reikien paikkaamisesta, saumojen tiivistämisestä, rännien korjaamisesta tai vaikkapa kattomaalauksesta, mikä torjuu tehokkaasti ruostetta. Kolmiorimahuopakaton tarkastus voi johtaa tarjoukseen sammaleiden poistosta, sillä sammalet syövät kattoa altistaen sen kattovuodoille. Koska otamme tilanteen huomioon kokonaisuudessaan, voimme suositella myös katon lähellä kasvavien lahojen puiden poistamista, jotta puu ei kaatuisi katolle.
Muista asiantunteva ja palveleva kattofirma Plus Kattopalvelu myös muualla kuin Vehmaalla! Teemme kilpailukykyisin hinnoin, mutta aina taidokkain ottein kaikki kattotyöt kattopesuista katon uusimiseen myös Laitilassa, Mynämäellä, Taivassalossa, Uudessakaupungissa ja esimerkiksi Eurassa.
Myrskytuuli voi olla alkusysäys kattoremontille Vehmaalla
On monia syitä tilata kattoremontti Vehmaalle, mutta kaikki niitä yhdistää se, että paras valinta katon uusimiseen on Plus Kattopalvelu. Uusi katto asentuu ripeästi, varmaotteisesti ja kohtuuhintaisesti, kun uuden peltikaton, tiilikaton tai huopakaton asennus on Plus Kattopalvelun vastuulla. Kattoremontin hintaa ei ole pakko maksaa kerralla, vaan voit valita sopivan tavan joustavista maksuvaihtoehdoistamme. Kattoremontin voi maksaa esimerkiksi osamaksulla. Toinen vaihtoehto olisi hakea yhteistyökumppanimme tarjoamaa rahoitusta, minkä avulla hinnan voi pilkkoa sopivan kokoisiin osiin.
Yksi syy huopakattoremontilla on myrsky. Kova tuuli voi repiä kattohuopaa, tai jopa irrottaa koko katon. Pahimpia myrskytuhoja syntyy silloin, jos puu kaatuu katon päälle. Huopa- tai palahuopakattoremontti on edessä viimeistään silloin, kun palahuopakatolla tai muulla bitumikatolla on ikää noin 40 vuotta. Tätä pidempään bitumikatetta ei ole tarkoitettu kestämään. Peltikatot, kuten esimerkiksi lukkosaumakatot, kestävät noin 50 vuotta. Kun puoli vuosisataa on kulunut, ei katosta ole enää vastustamaan ruostetta, vaan kattovuodot ovat arkipäivää. Tässä yhteydessä on pakko täsmentää, että kattopeltisepän asentama konesaumakatto on poikkeus: tuo äärettömän tiivis ja upea katto voi kestää jopa 100 vuotta! Peltikattoremontti kannattaa teettää jo ennen, kuin katto vuotaa, sillä katon alla korjaamista odottavat kosteusvauriot nostavat kattosaneerauksen kokonaiskustannuksia.
Tiilikattoremonttia voidaan tarvita jo ennen katon teknisen käyttöiän päättymistä, mikä tapahtuisi verraten korkeassa 70 vuoden iässä. Tiilikatto pitää uusia, jos aika haurastuttaa sen niin, ettei sitä enää kannata korjata ja huoltaa. Uuden tiilikaton asennus on edessä silloinkin, jos katon väriä halutaan vaihtaa. Katon korotus, kattokaltevuuden muokkaus ja aluskatteen vaihto ovat kattotöitä, mitkä vaativat vesikatteen purkamista pois tieltä. Jos vesikate – tässä tapauksessa kattotiilet – eivät ole aivan kunnossa, ei vanhaa vesikatetta kannattane asentaa takaisin paikoilleen. Vesikatteen uusiminen (tässä tapauksessa tiilien vaihto) ei nosta urakan hintaa kovinkaan paljoa.
Kun omakotitalon, kerrostalon, rivitalon tai kesämökin kattoremontti muuttuu ajankohtaiseksi, ota yhteyttä Plus Kattopalveluun. Voit ottaa yhteyttä koska vain, voidaanhan kattoremontti toteuttaa myös talvella. Harjakaton, pulpettikaton, tasakaton tai esimerkiksi aumakaton uusimisen hinta selviää paikan päällä. Kun olemme tarkastaneet kattokokonaisuuden ja keskustelleet kanssasi kaikista uutta kattoa koskevista toiveistasi, annamme tarjouksen avaimet käteen -kattoremontista.
Annamme kesämökinkin huopakatolle tai palahuopakatolle lukuisia lisävuosia
Plus Kattopalvelu tietää, miten omakotitalon, kerrostalon tai esimerkiksi kesämökin huopakaton tai palahuopakaton elinkaarta saadaan pidennettyä. Tilaa huopakaton huollot ja korjaukset meiltä – tarjoamme huopakaton remontointia vasta, jos laattakattoa tai muuta bitumikattoa ei millään muulla tavalla saada kunnostettua.
Bitumikermikatto on suhteellisen vähään tyytyvä katto. Sitä ei esimerkiksi maalata kovinkaan usein: yksi kerta riittää. Jos katon perushuolloista pidetään kiinni, ei katto sammaloidu tai likaannu paljoa, vaan säilyy helppohoitoisena ja siistin sekä tyylikkään näköisenä. Laattakaton ja muiden bitumikattojen huoltaminen palkitaan myös siten, että katto jaksaa vastustaa paremmin erilaisia rasituksia. Huollettu katto pysyy tiiviimpänä, joten rahaa ei kulu katon paikkaamiseen, kattovuotojen korjaamiseen ja katon alle syntyneiden kosteusvaurioiden kunnostamiseen.
Mitä kolmiorimahuopakaton, tiivissaumakaton tai palahuopakaton perushuollot sitten pitävät sisällään? Nämä perushuollot, mitkä antavat katolle lukuisia, huolettomia lisävuosia, koostuvat katon puhdistamisesta ja tarkastamisesta. Samalla kuin poistamme lehdet ja neulaset paanukatolta tai muulta huopakatolta, puhdistamme myös sadevesijärjestelmän. Sadevesijärjestelmän toiminta on hyvin tärkeää koko rakennuksen kunnolle, sillä jos kosteus pääsee rakenteisiin, voi syntyä kalliisti korjattavia ongelmia. Huopakaton sadevesijärjestelmä voi tarkoittaa räystäskouruja, joista vesi kulkee alastuloputkiin. Mikäli talossa on tasakatto, ei räystäskouruille ole käyttöä. Vesi ohjataan kattokaivoihin, ja sitä kautta pois talon välittömästä läheisyydestä.
Kaikki kattotyömme sisältävät katon kunnon veloituksettoman tarkastuksen, eikä katon kevät- tai syyshuolto ole poikkeus. Katon kunnon huolellinen tarkastaminen kertoo siitä, jos tasakatto, aumakatto, harjakatto tai esimerkiksi pulpettikatto tarvitsee vielä jotain muuta kattotyötä kestääkseen mahdollisimman pitkään. Jotta noin 40 vuoden mittainen elinkaari olisi mahdollinen, saatamme tarjota esimerkiksi sammaleiden poistoa, kattomaalausta, saumojen tiivistystä, ilmakuplien puhkaisemista, irronneiden palahuopapaanujen kiinnittämistä, lumiesteiden kiinnitysten kiristämistä tai välikaton tuuletusratkaisujen tehostamista. Sammalet ovat erityisen huono asia bitumikaton kannalta, sillä ne haurastuttavat kattoa kasvattaen kattovuotojen todennäköisyyttä. Huopakaton elastisuutta, rasituksensietokykyä ja vesitiiviyttä uhataan myös auringon toimesta. Jotta talon katto ei kuivuisi liikaa, kannattaa katto pinnoittaa eli maalata viimeistään siinä vaiheessa, kun se on palvellut neljännesvuosisadan verran. Katon tarkastuksen perusteella saatamme suositella myös puiden vähentämistä tontilta. Runsaasti kattoa roskaavat puut teettävät katon omistajalla ylimääräistä työtä. Varsinkin lahot puut pitää poistaa, jottei myrskytuuli saisi niitä kaatumaan katolle.
Katto osuman sai? Tilaa katon korjaus Vehmaalle meiltä, niin katto on pian kunnossa
Jos kattosi osuman sai, tilaa katon korjaus Vehmaalle tästä osoitteesta, eli Plus Kattopalvelu -nimiseltä kattofirmalta. Me olemme luotettava valinta niin katolle kaatuneen puun aiheuttamien tuhojen kuin kaikkien muidenkin myrskyvaurioiden korjaamiseen. Meiltä sujuu myös lumen aiheuttamien vaurioiden kunnostus, kuten painuneen katon oikaisu tai irronneiden lumiesteiden, rännien ja tikkaiden aiheuttamien vaurioiden paikkaus. Joskus kokemattomamman henkilön tekemä lumenpudotus saa aikaan vahinkoa – tilaa silloinkin jiirien paikkaus, huopakatossa tai peltikatossa olevien reikien paikkaus tai esimerkiksi rikkinäisten tiilien vaihto meiltä. Korjaamme peltikatot, tiilikatot ja huopakatot tilanteesta riippumatta, ja katon korjauksen ohella meiltä luonnistuu luotettavasti myös kattovarusteiden kunnostus (esimerkiksi rännien ja vesikourujen korjaus).
Katon ja kattoläpivientien tiivistys on sydäntämme lähellä oleva asia. Teemme kaikkemme, jotta omakotitalon, kerrostalon, rivitalon, kesämökin, piharakennuksen, hallin, maneesin tai esimerkiksi autotallin katto saadaan kerralla kuntoon. Katon korjaaminen on edullisempaa kuin katon uusiminen, joten uuden katon (tai uusien kattoläpivientien) asentaminen on vasta viimeinen vaihtoehto. Jos esimerkiksi kattoikkuna on niin huonossa kunnossa, ettei sitä kannata korjata, tarjoamme tietenkin sen uusimista – ja sama juttu vesikattojen kanssa. Voit luottaa meihin niin huopa-, tiili- kuin peltikattoremonteissakin. Uusimme myös upeat konesaumakatot, ja sitä varten paikalle saapuvat tietenkin taidokkaat kattopeltiseppämme.
Niin kauan kuin tasakaton, aumakaton, harjakaton tai esimerkiksi mansardikaton uusiminen ei ole välttämätöntä eikä asiakas sitä tahdo, teemme tarjouksen irronneiden peltilistojen kiinnittämisestä, aluskatteen korjauksesta ja lahovaurioiden kunnostuksesta tai esimerkiksi räystäslautojen ja -peltien uusimisesta. Kun otat yhteyttä ja kerrot kattosi ottaneen osumaa, tulemme paikan päälle arvioimaan katon kunnon ja kaikki sattuneet vahingot. Tuon alkukatselmuksen perusteella osaamme tehdä työsuunnitelman ja laatia asiakkaalle avaimet käteen -tarjouksen katon kokonaisvaltaisesta kunnostamisesta. Suunnittelemme urakan valmiiksi, jotta itse työt sujuisivat nopeasti. Laskemme, kuinka paljon työvoimaa tarvitaan, ja mikä on mahdollisesti tarvittujen uusien materiaalien menekki. Selvitämme myös sen, tarvitaanko rakennustelineitä vaiko kenties henkilönostimia, ja onko esimerkiksi kattovuodon korjauksen yhteydessä tehtävä muita kattotöitä. Samalla kun korjaamme katon, voimme myös puhdistaa sadevesikourut, poistaa sammalet, uusia seinätikkaat ja lumiesteet tai vaikka pellittää savupiipun.
Ruostevauriot ennustavat sitä, että katto vuotaa pian
Ruosteinen katto vuotaa huomattavasti todennäköisemmin kuin katto, mikä on pidetty siistinä ja hyvässä maalissa – eli kattoa, jolle ei ruostevaurioita ole päässyt ilmestymään. Kattovuoto tiilikatolla tai huopakatolla ei johdu ruosteesta. Tiili- ja huopakattojen ongelmana ovat sammalet, mitkä tunkevat juuriaan syvälle katteeseen – esimerkiksi huopavuotien saumoista läpi. Sammaleiden poisto ja sammaleiden ennalta ehkäisy ovat yhtä tärkeitä kattohuoltoja kuin ruostumista estävät toimet.
Ruoste ja sammalet eivät toki ole ainoita syitä kattovuodoille. Katto voi vuotaa myös lumivaurioiden takia. Uusikin katto voi alkaa vuotaa kevättalvella, kun raskaan lumen paino rasittaa sen liitoskohtia. Kun lumi putoaa katolta, voi lumen mukaan irrota kattoturvatuote jos toinenkin. Aina kun pulpettikatosta, harjakatosta tai esimerkiksi aumakatosta irtoaa jotain väkisin, syntyy kattoon reikiä, joista kattovuoto voi saada alkunsa. Myös kova tuuli voi irrottaa kattotarvikkeita, mutta myös kattopeltejä, tiiliä ja peltilistoja. Oikein kovalla tuulella koko katto saattaa irrota.
Kattovuotoja voi syntyä myös silloin, jos aika haurastuttaa läpivientien tiivisteet ennen, kuin ne ehditään uusia. Kattovuoto piipun kohdalta onkin melko tavallinen ongelma, mutta katto voi vuotaa myös kattoikkunan tai vaikka antennin läpiviennin kohdalta. Kattovuotojen takana voi olla myös pakkasrapautumisen rikkoma kattotiili tai vaikka askelten alla vaurioitunut kattohuopa.
Vuotavan katon korjaus on helpompaa, jos aluskate on ehjä. Aluskate on heti vesikaton alla oleva ohut kerros, minkä tarkoitus on ottaa vastaan vesikaton läpi valuvat vedet. Näin kosteus ei pääse vahingoittamaan katon alla olevia rakenteita, ja aiheuttamaan laho- sekä homeongelmia. Jos aluskatetta ei ole tai aluskate ei enää jaksa pitää vettä, liittyy kattovuodon korjaamiseen myös rakenteiden kunnostamista ja märkien eristeiden vaihtoa.
Jotta kattovuoto saataisiin korjattua ilman mittavia korjausoperaatioita, kannattaa vuotavan tiilikaton, peltikaton tai huopakaton korjaus tilata niin pian kuin suinkin. Plus Kattopalvelu on luotettava valinta niin kesämökkien, omakotitalojen, kerrostalojen kuin vaikkapa tuotantolaitosten kattovuotojen korjaamiseen. Tulemme nopeasti paikan päälle peittämään vuotokohdan ja arvioimaan tilanteen. Tilannearvion perusteella osaamme antaa katon korjaussuunnitelman ja kertoa, mitä katon korjaaminen maksaa. Kattoremonttia tarjoamme vain silloin, jos olemme todenneet katon osittaisen korjaamisen tässä tilanteessa kannattamattomaksi.
Osa katon huolloista Vehmaalla on peruskauraa, osa taas harvinaisempia herkkuja
Osa katon huolloista Vehmaalla on joka vuosi samanlaisina toistuvia operaatioita. Jotkut katon huollot ovat sellaisia, että ne tehdään ehkä kerran katon elinkaaren aikana – jos silloinkaan. Plus Kattopalvelun palveluvalikoimaan kuuluvat niin eri kattojen perushuollot kuin nekin kattohuollot, mitkä tilataan vain tarvittaessa. Lumenpudotus, jäänsulatus ja naulojen tai vanhojen ruuvien vaihto uusiksi ruuveiksi ovat juuri tällaisia, vain tarpeen vaatiessa tilattavia kattohuoltoja. Vain tarvittaessa tilattavia kattohuoltoja ovat myös kattoturvatuotteiden huollot ja kattopeltien kiinnitysten lisäys.
Peltikaton perushuolto koostuu katon harjauksesta ja katon tarkastamisesta. Näitä kattohuoltoja tarvitaan kaksi kertaa joka vuosi. Kattotarkastus kertoo, tarvitaanko jotain muutakin huoltoa, vai onko kattoa kenties aika korjata. Mitä aikaisemmin kaikkiin pinnoite- ja ruostevaurioihin puututaan, sitä varmemmin säästytään ruostevaurioilta ja tiiviysongelmilta. Peltikaton maalaus tehdään 2–4 kertaa. Pinnoitteen kuluminen on tapauskohtaista, joten on vaikea ennustaa etukäteen, missä vaiheessa omakotitalon tai esimerkiksi kerrostalon peltikatto on maalattava. Kattotarkastusten avulla saadaan tieto myös siitä, milloin on aika valmistautua kattomaalaukseen.
Tiilikaton perushuollot eivät juuri poikkea tiilikaton puolivuotishuolloista. Myös tämän katon kevät- ja syyshuollot koostuvat katon harjaamisesta (ja rännien puhdistamisesta) sekä katon kunnon tarkastamisesta. Kattotarkastus voi kertoa tarpeesta pinnoittaa tiilikatto uudelleen, mutta tuo kattotyö tehdään vain kerran per katto. Todennäköisempää on, että kattohuoltoja huomaa tarpeen sammaleenpoistolle ja katon suojakäsittelylle. Katon pesu on hyvä metodi pinttyneen lian irrottamiseen, mutta sammaleita ja muita kasvustoja se ei saa irrotettua kaikkia juuria myöten.
Huopakatot, eli tiivissaumakatot, palahuopakatot ja kolmiorimahuopakatot, puhdistetaan hellemmin kuin muut katot. Roskien poisto on tehtävä yhtä usein, eli kaksi kertaa vuodessa, mutta mieluiten ilmapuhaltamalla. Mitä kattohuoltoa olimmekaan tekemässä, tarjoamme aina kaupan päälle koko katon kunnon tarkastuksen. Bitumikaton kunnon tarkastus voi kertoa tarpeesta poistaa sammalet, ennen kuin ne alkavat availla katon saumoja ja haurastuttaa huopavuotia. Kattotarkastus voi johtaa myös tarjoukseen huopakaton pinnoittamisesta, mikä antaa parikymppiselle bitumikatolle niin hyvän suojan muun muassa auringon porotukselta, että se saattaa kestää vielä toiset pari vuosikymmentä. Jos huopakaton saumoja, läpivientejä tai esimerkiksi räystäsalueita on jotenkin korjattava, annamme tarvittavista töistä hyvän tarjouksen.
Rännien puhdistus Vehmaalla on osa katon puolivuosittaista huoltoa
Rännien puhdistus, muu huolto (kuten huoltomaalaus), korjaus ja asennus Vehmaalla ovat kattotöitä, joissa sinua palvelee vanha tuttu Plus Kattopalvelu. Mitä useammin rännit on huollettu, sitä pidempään ne palvelevat. Yksi sadevesijärjestelmä voi kestää saman verran kuin vesikattokin.
Jotta omakotitalon, kesämökin, rivitalon tai vaikkapa teollisuuslaitoksen sadevesijärjestelmä kestäisi mahdollisimman pitkään, kannattaa sadevesikourut puhdistaa kaksi kertaa vuodessa. Sadevesikouruihin kertyy aina neulasia, siemeniä, lehtiä ja muuta roskaa, mikä haittaa kourujen vetoa ja sitoo kouruihin kosteutta. Roskat voivat jopa kokonaan tukkia kourut ja alastuloputket. Tilaa silloin kourujen ja syöksyputkien avaus meiltä, niin vesi ei jää asumaan sadevesijärjestelmään, vaan poistuu tarpeeksi kauas rakennuksesta. Tällöin ei synny ruostetta kouruja vaurioittamaan, eivätkä roskat ja seisova vesi jäädy talvella.
Roskien poistoa ei tehdä vain siksi, ettei ruoste tai jää vaurioittaisi räystäskouruja. Roskien poisto on tarpeen myös siksi, jotta rakennuksen rakenteet eivät pääsisi kastumaan. Jos rännit eivät vedä, alkaa räystäs vuotaa. Vesi ohjautuu tuolloin liian lähelle talon perustuksia. On mahdollista, että kosteus nousee talon rakenteisiin, ja siitä syntyvien kosteusvaurioiden korjaaminen voi olla sekä hankalaa että kallista.
Kaiken A ja O on siis se, että kourut puhdistetaan joka kevät ja joka syksy. Tiilikatot, huopakatot ja peltikatot tarvitsevat myös muita huoltotoimenpiteitä näin usein. Jos tilaat meiltä Plus Kattopalvelun ammattilaisilta katon kevät- tai syyshuollon, saat kaikki puolen vuoden välein tarvitut kattohuollot teetettyä samalla kertaa. Katon kevät- ja syyshuoltojen yhteydessä poistamme kaikki roskat sekä katolta että sadevesijärjestelmästä, ja lisäksi teemme ilmaisen kattotarkastuksen. Katon kunnon tarkastus on ilmainen aina, kun tilaat meiltä jonkin kattohuollon tai esimerkiksi katon korjauksen.
Jos kouruja, kourukoukkuja tai esimerkiksi alastuloputkia on jollain tavalla korjattava, saat siitä tiedon rännien kuntotarkastuksen jälkeen. Mikäli korjaaminen ei ole enää kannattavaa, laadimme tarjouksen rännien uusimisesta. Tuomme paikan päälle oikein mitoitetut, laadukkaat ja kestävät rännit, ja asennamme ne paikoilleen pitkällä kokemuksella. Koska tämäkin kattotyö tehdään avaimet käteen -pakettina, kuuluu kokonaisuuteen myös vanhojen rännien toimittaminen jäteasemalle. Palveluvalikoimaamme kuuluu myös esimerkiksi jäätyneiden rännien sulattaminen kuumalla vesihöyryllä, sekä ränneistä roikkuvien jääpuikkojen turvallinen poistaminen.
Katon pesut ja puhdistukset voivat nousta arvoon arvaamattomaan
Katon pesu, tiilikaton harjaus ja sammaleenpoisto sekä katon suojakäsittely Vehmaalla saattavat tympäistä. Katon puhdistus on edessä aina uudelleen ja uudelleen. Roskien, kuten lehtien, neulasten ja oksien, poisto pitää tehdä kaksi kertaa joka vuosi. Kattopesua tarvitaan sentään vain tarvittaessa. Jos katolla on pinttynyttä likaa, mitä ei saa pois harjaamallakaan, on aika tilata tiilikaton pesu tai esimerkiksi peltikaton pesu. Myös silloin huopakatot ja muut katot pitää pestä, kun ne on aika maalata.
Peltikatolle tuskin kasvaa sammaleita, joten sammaleenpoisto ei kuulu peltikatollisten arkirutiineihin. Peltikaton omistajan on taisteltava ruostetta vastaan. Jos katto on likainen tai sitä ei ole aikoinaan maalattu, alkaa se ruostua, ja ruoste voi johtaa kattovuotoon. Tiilikatot ja huopakatot eivät ruostu, mutta sammaleita niille tulee kasvamaan. Sammaloituminen on sitä todennäköisempää, mitä likaisempi katto on kyseessä. Jos katolle kasvaa sammaleita katon harjauksista ja kattopesuista huolimatta, teemme sammaleenpoiston tiilikatolta tai peltikatolta. Sammalet poistetaan kemiallisesti, sillä vain sammaleenpoistoaine pääsee katteen sisälle tuhoamaan sielläkin olevat itiöt ja juuret. Katon suojakäsittely pitää huolen siitä, ettei uusia kasvustoja ole tulossa ihan lähiaikoina. Uutta kattoa suojaa pinnoite, mutta kun tuo pinnoite alkaa kulua, voidaan sammaleenpoistokäsittelyä tarvita esimerkiksi viiden vuoden välein.
Puolivuosittainen roskien poisto, vanhalle katolle pari kertaa vuosikymmenessä tehty sammaleenpoisto sekä aina tarvittaessa toteutettu katon pesu voivat nousta arvoon arvaamattomaan. Hyvin huollettu katto on hyvännäköinen, ja se kestää vuosikymmenestä toiseen. Tiilikatto voi kestää 70, peltikatto 50 ja bitumikattokin 40 vuotta, jos katto pidetään puhtaana. Likainen katto altistuu sammaleiden ja ruosteen aiheuttamille ongelmille, kuten kattovuodoille ja katon vesivahingoille. Epäsiistin katon elinkaari voi jäädä jopa puolta lyhyemmäksi, ja lisäksi se saattaa vaatia siistinä pidettyä kattoa enemmän korjauksia. Kannattaa siis huolehtia siitä, että kosteutta kattoon sitovat roskat saadaan poistettua.
Jos katon puhdistaminen ja puunaaminen tympäisee, sinulla on tarpeeksi tekemistä muutenkin tai esimerkiksi kiipeäminen korkealle katolle ei houkuttele, ota yhteyttä Plus Kattopalveluun. Teemme kilpailukykyisin hinnoin kaikki kattohuollot Vehmaalla ja sen naapurikunnissa, ja tarjoamme aina kaupan päälle koko katon kunnon tarkastuksen!
Älä päästä kattoa liian kuluneeksi – ratkaisu löytyy katon maalauksesta Vehmaalla
Katon maalaus Vehmaalla on tapa taistella ajan hammasta vastaan. Jos kattomaalaus jäisi väliin, voisi katto kulua loppuun huomattavasti aikaisemmin. Katon huoltomaalaus antaa aumakatolle, tasakatolle tai esimerkiksi pulpettikatolle uutta pontta taistella ikääntymistä vastaan. Kuinka kauan omakotitalon, kerrostalon tai esimerkiksi rivitalon katto sitten voi kestää? Tämä riippuu siitä, onko kyseessä palahuopakatto, lukkosaumakatto vaiko kenties savitiilikatto.
Jos kyseessä on hyvin huollettu aaltopeltikatto, lukkosaumakatto tai esimerkiksi tiilikuvioinen peltikatto, voi sen elinkaari olla jopa 50 vuoden mittainen. Konesaumakatto on poikkeus peltikattojen joukossa. Konesaumakatot saadaan saumattua niin tiiviiksi, että ne voivat suojata sinun tai esimerkiksi taloyhtiönne rakennuksia koko vuosisadan ajan – hyvin huollettuina, tietenkin. Hyvä huolto tarkoittaa sitä, että katto on harjattu puhtaaksi kaksi kertaa vuodessa, ja että peltikaton maalaus on tehty aina tarvittaessa. Usein sanotaan, että peltikatot on maalattava 10–15 vuoden välein, mutta oikea maalausajankohta riippuu täysin tapauksesta. Varsinkin uusissa lukkosaumapelleissä saattaa olla niin hyvä pinnoite, että se kestää hyvänä jopa ensimmäiset 25 vuotta.
Betonitiilikaton käyttöikä voi olla 70, ja savitiilikaton huimat 100 vuotta. Tiilikaton maalaus on osa betonitiilikaton omaa huolto-ohjelmaa. Savitiilikatoille riittää katon suojakäsittely, mikä saa aikaan suurin piirtein saman lopputuloksen kuin betonitiilikaton maalaus. Molempia tarvitaan suojaamaan kattoa sammaleilta, kosteudelta, epäpuhtauksilta ja rapautumiselta. Jos katto sammaloituu ja imee sisäänsä vettä, rapautuu se vähän joka vuosi. Tiilikattojen huolto-ohjelmiin kuuluvat myös kaksi kertaa vuodessa tehtävä katon harjaus sekä mahdollisten sammaleiden poisto.
Huopakatotkin maalataan, tosin vain kerran. Huopakaton pinnoitus saa palahuopakaton, kolmiorimahuopakaton tai tiivissaumakaton kestämään ehkä jopa 40 vuotta. Uusi pinnoite antaa katolle suojaa kaikilta niiltä koettelemuksilta, joita katto joutuu kestämään, ja mitkä voisivat typistää katon käyttöiän jopa puoleen. Pinnoite suojaa katon niin auringon paahteelta, sammaleilta, ilmansaasteilta kuin esimerkiksi päällä kävelemiseltä. Kovin usein katolla ei tietenkään lenkkeillä, mutta joskus katolle on asiaa: jos ei muulloin, niin ainakin bitumikaton(kin) vaatimien puolivuosittaisten puhdistusten merkeissä. Joskus bitumikatto voi tarvita lumenpudotusta, toisinaan taas sammaleidenpoistoa. Myös katon paikkaus edellyttää katolla liikkumista. Vanhalla katolla ei kannata liikkua kesän kuumimpina päivinä, jotta pehmennyt huopa ei antaisi periksi.
Katto vaatii toisinaan myös raskaampaa kalustoa – esimerkiksi tehtäessä lumenpudotusta Vehmaalla
Lumenpudotus Vehmaalla on kattohuolto, mikä saattaa vaatia useampiakin renkailla kulkevia ajoneuvoja. Varsinkin korkeiden rakennusten kattolumitöissä tarvitaan henkilönostimia tai nostinkoriautoja. Mikäli katolta pudotettavalle lumelle ei ole tilaa pihassa, tulee se kuljettaa muualle kuorma-autoilla. Jos ajoneuvomme tukkivat tien tai eristämämme vaaravyöhyke ulottuu liikenneväylälle, järjestämme liikenteenohjauksen. Voimme myös tehdä kattolumityöt yöaikaan, jolloin liikenteelle aiheutuvat haitat ovat mahdollisimman pieniä.
Teemme kaikki kattotyöt – myös hallin, kesämökin, rivitalon, kerrostalon, omakotitalon, piharakennuksen tai jonkin muun kiinteistön katon lumien pudotuksen – avaimet käteen -periaatteella. Tämä tarkoittaa sitä, että tulemme paikan päälle laskemaan urakkahintaa kaikille kattolumitöiden yhteydessä tarvittaville toimenpiteille. Otamme huomioon katon koon, lumimassojen koostumuksen, talon korkeuden ja muun muassa sen, tarvitseeko samalla toteuttaa myös jään poisto katolta tai jääpuikkojen poisto ränneistä. Asiantuntijamme laskevat, kuinka monta kokenutta lumenpudottajaa tarvitaan, ja kuinka kauan heiltä menee urakan suorittamiseen. Näiden seikkojen perusteella he voivat laskea kilpailukykyisen urakkatarjouksen lumen pudottamiselle katolta.
Asiantuntijat selvittävät myös kaikki urakkaan liittyvät riskit. Ei ole samantekevää, miten lumet työnnetään alas katolta, ja mihin ne osuvat. Lumen pudotus tasakatolta, harjakatolta tai vaikka aumakatolta on vaarallinen operaatio, jos töiden etenemistä ei ole etukäteen suunnitellut. Me selvitämme, miten ohikulkijoiden turvallisuus taataan, ja mihin kohden lumet voidaan pudottaa ilman, että ne ovat vaarassa rikkoa esimerkiksi autojen tuulilaseja. Omasta turvallisuudestaan kattolumityöntekijämme huolehtivat asianmukaisilla työturvallisuustuotteilla, ja katto pidetään ehjänä käyttämällä harjaantuneita ja hyväksi todettuja otteita. Lunta ei koskaan poisteta aivan kokonaan, sillä lumentyönnin voisi rikkoa katetta ja sen rakenteita niihin osuessaan. Katolle jätetään noin vaaksan verran lunta, jotta turhia vahinkoja ei pääse sattumaan. Jos ränneissä ja katolla on jäätä, ei sitä missään nimessä ryhdytä hakkaamaan irti, vaan se sulatetaan höyryllä.
Ota sinäkin yhteyttä Plus Kattopalveluun ja pyydä tarjous lumen pudottamisesta tiilikatolta, peltikatolta tai huopakatolta! Kun lumet pudotetaan tarpeeksi ajoissa, ei liian painava lumi pääse vahingoittamaan katon rakenteita, saumoja tai esimerkiksi läpivientejä. Toinen syy lumimassojen vähentämiselle katolta on se, että keväällä lumi voi pudota alas katolta ja aiheuttaa vaaratilanteita. Alas hallitsemattomasti valuva lumi voi rikkoa kattoakin, repien siitä irti esimerkiksi kattotiiliä.
Kattotyösi Vehmaalla voivat tarkoittaa niin aluskatteen vaihtoa kuin piipun pellittämistä
Saat kaikki kattotyösi Vehmaalla meiltä, eli kattofirmalta nimeltä Plus Kattopalvelu. Meidän tekemämme peltikatto-, palahuopakatto-, huopakatto- ja tiilikattotyöt ovat aina yhtä onnistuneita. Urakka etenee reippaasti, ja lopputulos on juuri sellainen, kuin sen kuuluukin olla. Tämä selittyy sillä, että meillä on töissä runsaslukuinen joukko kattoalan ammattilaisia. Jokainen heistä on erittäin motivoitunut, joten kattokorjaukset, kattohuollot, kattoremontit ja muut kattotyöt etenevät ilman turhaa vetelehtimistä. Meitä kaikkia ajaa sama päämäärä, eli halu saada kattosi kerralla kuntoon. Jotta kattosi tulisi laitettua kokonaisvaltaisesti tiiviiseen, kestävään ja toimivaan kuntoon, tarjoamme kaikkien kattotöidemme yhteydessä koko katon kunnon tarkastuksen. Olipa kyse kattoikkunan uusimisesta, piipun pellittämisestä tai muista peltisepän töistä tai vaikkapa pieneläinesteiden (kuten lintuverkkojen) asentamisesta, tarjoamme sinulle koko katon kunnon tarkastuksen.
Viimeistään tuo kattotarkastus kertoo, mitä kaikkea omakotitalon, kerrostalon, mökin tai esimerkiksi rivitalon katto tarvitsee. Kun tiedämme, millä konsteilla kattosi voitaisiin pitää vieläkin paremmassa kunnossa, teemme kilpailukykyisen tarjouksen kyseisten kattotöiden suorittamisesta. Jos katto ei tarvitse mitään kattotyötä, kuten pesua, sammaleenpoistoa, katon IV-töitä tai esimerkiksi rikkinäisten kattotiilien vaihtoa, emme tietenkään tarjoa mitään.
Katon tarkastus ulottuu mahdollisuuksien mukaan myös katon alle. Jos kattoa pitäisi purkaa, jotta katon eristyksen ja rakenteiden kunto voitaisiin käydä katsastamassa, teemme sen vain erikseen sovittaessa. Katon alla käymällä saa paljon tietoa kattokokonaisuuden kunnosta. Yksi tärkeimmistä kattorakenteen rakennuspalikoista on aluskate. Aluskate antaa hieman lisäaikaa esimerkiksi vuotavien kattoläpivientien korjaamiselle, sillä aluskate ottaa vastaan katon läpi vuotavat vedet vieden ne saman tien pois katon alta. Jos katto vuotaa harjalta tai esimerkiksi auenneen sauman kohdalta, ei katon vesivahinko synny ainakaan saman tien. Aluskatekin voi mennä rikki, ja silloin se on paikattava, korjattava, vaihdettava kokonaan tai uusittava osittain.
Jos välikatolla käydessämme huomaamme kattorakenteissa värimuutoksia tai valumajälkiä, tai katon alla haisee ummehtuneelle, tiedämme epäillä kosteusongelmia. Selvitämme, onko kyse kattovuodosta vaiko rakennuksen sisältä nousseesta lämmöstä ja kosteudesta, mikä ei pääse haihtumaan katon alta. Selvitämme parhaat korjausratkaisut, ja teemme niistä tarjouksen.
Meitä kiinnostaa myös kattoturvatuotteiden, sadevesijärjestelmän ja muiden katon yksityiskohtien kunto. Kattotarkastus on siis varsin perusteellinen, vaikket siitä maksakaan mitään meidän asiakkaanamme!
Katon yläpohjan villat tulee tarpeen vaihtaa vain satunnaisesti
Jotkin yritykset tekevät vain tiettyjä kattotöitä Vehmaalla, mutta Plus Kattopalvelu on kattourakoitsija, jolta voit tilata mitä tahansa kattoihin liittyvää. Olipa mielessäsi ullakon tai vintin eristys, tiilikaton uusiminen, peltikaton maalaus, sammaleiden poisto huopakatolta tai vuotavan tasakaton korjaus, ota yhteyttä. Luvassa on kilpailukykyinen tarjous, olipa kyseessä painuneen katon oikaisu, rikkinäisten tiilien vaihto, kesämökin katon pesu tai osittainen peltikattoremontti. Asiantunteva, luotettava ja nopea apu on vain yhden yhteydenoton päässä, tarvitsitpa lahovaurioiden kunnostusta, varttikaton purkua tai katolle kaatuneen puun aiheuttamien tuhojen kunnostamista. Kattotyöt suoritetaan tarmolla ja taidolla, olivatpa ne ilmanvaihtokanavien eritystöitä tai vaikkapa piipun pellityksiä.
Luota meihin myös katon eristykseen liittyvissä operaatioissa, kuten katon lisälämmöneristyksessä ja villojen vaihdossa. Yleensä yläpohjan eristeet saavat olla rauhassa. Kun ne kerran on asennettu, niihin ei juuri kosketa. Välikaton kuntotarkastuskin tehdään pitkospuina toimivia lautoja pitkin, jotta villat eivät painuisi. Roskat, kissat, linnut ja oravat pidetään poissa katon alta asentamalla räystäiden tuuletusaukkoihin lintuverkot.
On kuitenkin tilanteita, jolloin yläpohjan villoihin pitää koskea. Jos katto vuotaa tai välikatolla on ongelmia kondenssiveden kanssa, voivat villat kastua. Kosteus ruokkii hometta, ja home ei ole mitenkään hyvästä ihmisten terveydelle. Märät villat pitää uusia, ja uusien villojen kastuminen estää esimerkiksi tiivistämällä katto, uusimalla aluskate tai tekemällä välikatosta paremmin tuulettuva.
Joskus voidaan tarvita katon lisälämmöneristystä – varsinkin vanhemmissa rakennuksissa. Kun eristeitä on tarpeeksi, on sisällä lämmintä ja vedotonta. Lämmin ilma pysyy siellä, missä sen on tarkoituskin pysyä, eikä nouse välikatolle. Varsinkin kevättalvella välikatolle nouseva lämmin, kostea ilma voi olla hyvin haitallista. Kun lämpötilaerot ovat suurimmillaan, voi lämpimästä ilmasta tiivistyä vettä, ja tuo niin sanottu kondenssivesi kastelee kattorakenteet ja lämpöeristeet samalla tavalla kuin vesikaton läpi vuotava sadevesikin. Karkaava lämpö voi myös sulattaa katolla olevaa lunta vedeksi. Jos tuo vesi ei pääse poistumaan lumen alta ja mahdollisen jään takaa, voivat omakotitalon, kerrostalon tai esimerkiksi paritalon katon saumat alkaa vuotaa. Katon lisälämmöneristys voidaan tehdä kattoremontin yhteydessä tai ihan koska vain. Jos vanhat villat ovat hyvässä kunnossa, ei niitä tarvitse purkaa ja poistaa, vaan uudet villat voidaan asentaa suoraan niiden päälle.
Kattoturvatuotteiden olemassaoloa ei saa unohtaa
Kattoturvatuotteiden olemassa oloa ei saa unohtaa. Kattoturvatuotteiden ja niiden kiinnityksien kunto on tarkastettava yhtä usein kuin muunkin kattokokonaisuuden kunto, ja kaikki peltikatot, tiilikatot ja huopakatothan suositellaan tarkastettaviksi kaksi kertaa joka vuosi. Ensimmäisen kerran aumakaton, tasakaton, harjakaton tai esimerkiksi pulpettikaton kunto on tarkastettava aikaisin keväällä, sillä lumi on voinut irrottaa lumiesteet, kattotikkaat tai jotkin muut kattoturvatuotteet. Lumen paino on myös saattanut löystyttää lapetikkaiden tai muiden kattoturvatuotteiden kiinnityksiä, ja silloin kattoturvatuotteet ovat vaarassa irrota seuraavalla kovalla tuulella – tai viimeistään tulevan talven lumien myötä. Jos tarpeen, suosittelemme kattoturvatuotteiden kiinnityksien kiristämistä, joidenkin kattoturvatuotteiden korjaamista tai huonokuntoisimpien kattoturvatuotteiden uusimista. Jos huomaamme, että omakotitalon, kerrostalon tai esimerkiksi rivitalon katolta puuttuu joitain olennaisen tärkeitä kattoturvatuotteita, teemme tarjouksen uusien kattoturvatuotteiden toimittamisesta ja asentamisesta.
Mitä kaikkia kattoturvatuotteita talon katolle sitten tarvitaan? Ensinnäkin, talon omistajan tai taloyhtiön pitää huolehtia siitä, että katolle voi kiivetä kiinteätä ja mahdollisimman turvallista reittiä pitkin. Katolla liikkuu koko liuta ammattilaisia sen kymmenien vuosien mittaisen elinkaaren aikana. Nuohooja käy siellä vuosittain, ja lisäksi myös LVI-asentajilla on usein asiaa katolle. Katto pitäisi huoltaa puolivuosittain, ja aina joskus hyvinkin huollettu katto vaatii korjaamista. Katolle ja sieltä pois pääsee seinätikkaita myöten, ja katolla liikkuminen onnistuu kattotikkaita ja/tai kattosiltaa pitkin. Jotta poistuminen tapahtuisi vain ja ainoastaan talotikkaiden kautta, voidaan katolle tarvita putoamissuojia ja kattopollareita. Riippuu rakennuksen koosta, onko katto varusteltava myös palotikkailla eli hätäpoistumistikkailla sekä lumiesteillä. Se, milloin tarvitaan palotikkaita, kattosiltaa tai lumiesteitä, käy ilmi rakennusmääräyksistä.
Lumiesteet ovat tavallaan poikkeus muiden kattoturvatuotteiden joukossa, sillä ne ovat olemassa estääkseen lumen putoamisen katolta. Niillä ei siis ole tekemistä sen kanssa, kuinka helppoa tai turvallista katolla on liikkua. Jos lumi voi pudota kaltevalta katolta miten sattuu, voi se aiheuttaa vahinkoa sekä itse katolle että huono-onnisille ohikulkijoille.
Lisäksi on olemassa muun muassa savunpoistoluukkuja, turvakaiteita ja muita kattoturvatuotteita, joita ei tarvita omakotitalon tai esimerkiksi kesämökin katolle. Asennamme myös kerrostalojen, teollisuuslaitosten, toimistorakennusten ja muiden isojen rakennusten kattoturvatuotteet, joten ota yhteyttä kaikissa kattoturvatuotteisiin liittyvissä kysymyksissäsi. Luvassa on hyvä tarjous ja pettämätöntä ammattitaitoa!
Tiilikaton lumiesteiden asennus, korjaus ja kiinnitys on oma taiteenlajinsa
Lumiesteiden asennus ja korjaus tiilikatolla on oma taiteenlajinsa. Ota yhteyttä kattourakoitsija Plus Kattopalveluun, niin tiilikattosi lumiesteet (ja muut kattoturvatuotteet) tulevat asennettua juuri, niin kuin ne kuuluu asentaa. Jos lumiesteissä on jotain vikaa, mikä voidaan hoitaa kuntoon korjaamalla lumiesteet, teemme tarvittavat kunnostustoimenpiteet.
Asennamme, huollamme, korjaamme ja uusimme myös huopakattojen ja peltikattojen lumiesteet. Osaamme varustella myös konesaumakatot, eli rivisaumatut peltikatot. Kaikki katot tarvitsevat lumiesteitä, jos niiden kaltevuus on ainakin 1:8. Lumiesteet ovat varsin pitkäikäisiä, mutta esimerkiksi kova tuuli voi saada ne irtoamaan katolta. Irronneiden lumiesteiden ja muiden kattotarvikkeiden, esimerkiksi kattotikkaiden, kiinnittämisellä ja vahingosta aiheutuneiden reikien paikkaamisella on aina kiire. Omakotitalon, kerrostalon, rivitalon tai esimerkiksi teollisuuslaitoksen katto voi vuotaa, jos siinä on reikiä tai muita vaurioita. Kattovuoto voi johtaa siihen, että katon alla olevat rakenteet kastuvat ja vaurioituvat.
Jotta lumiesteet eivät irtoaisi katosta sen paremmin kovalla tuulella kuin kevään suojalumienkaan rasittamana, kannattaa niiden kunto tarkastaa joka vuosi. Itse asiassa, lumiesteiden ja muiden kattoturvatuotteiden kunto kannattaa käydä tarkastamassa kaksi kertaa vuodessa. Näin kiinnikkeet osataan kiristää heti, kun sitä tarvitaan, ja muutkin huolto- tai korjaustoimenpiteet tulisivat hoidettua.
Miksi lumiesteitä tarvitaan? Lumiesteiden tehtävä on (nimensä mukaan) estää lumen liikkeitä. Pakkaslumi pysyy katolla melko hyvin, mutta keväällä lämpötilan nousu ja vesisateet saavat lumen vettymään. Lumi voi pudota katolta alas ja tulla aiheuttaneeksi samalla vahinkoa. Lumi voi rikkoa terassin katoksen, talon lähelle pysäköidyn auton tuulilasin tai istutuksia. Lumen putoaminen katolta voi johtaa myös henkilövahinkoihin.
Kattokin voi kärsiä, jos lumimassat saavat liukua sitä pitkin ja pudota katolta minkään niitä estämättä. Katon pinnoite voi kärsiä, tai katosta voi irrota kattotiiliä. Myös ilmanvaihtohormi, aurinkopaneeli tai esimerkiksi kattotikkaat voivat lähteä alas putoavan lumen matkaan. Lumiesteet ovat olemassa estääkseen kaikki tällaiset vahingot.
Lumiesteiden asentaminen katolle ei ole vapaaehtoista, jos kattosi on tarpeeksi kalteva. Rakennusmääräykset velvoittavat hankkimaan lumiesteet katolle, ja yhteydenotto Plus Kattopalveluun tekee hommasta mahdollisimman helppoa. Teemme urakan mitoituksineen, asennuksineen ja toimituksineen avaimet käteen -pakettina, ja kaupan päälle on luvassa koko katon kunnon tarkastus.
Piipunhattu ja piipun pellitys – pieniä mutta tärkeitä yksityiskohtia
Piipunhattu ja piipun pellitys ovat melko pieniä, mutta varsin tärkeitä kattokokonaisuuden osia. Jos piippuasi ei vielä ole pellitetty peltisepän työnä tai piipun päällä ei ole piipunhattua, ota yhteyttä kattofirmaan, jonka nimi on Plus Kattopalvelu. Me teemme piipun peltityöt yhtä luotettavasti kuin kaikki muutkin peltikatto-, tiilikatto- ja huopakattotyöt. Koska meillä on töissä luotettavia kattopeltiseppiä, voit luottaa meihin myös kaikissa muissakin peltisepäntöissä.
Piipun pellitys antaa omakotitalon tai esimerkiksi paritalon katolle yhtenäisen ilmeen, mutta ei siinä kaikki. Piippu pitää pellittää, jotta kosteus ja ulkolämpötilojen vaihtelut eivät pääsisi rapauttamaan sitä. Myös piipunhattu on olemassa suojatakseen piippua rapautumiselta – tällä kertaa sisältä päin. Jos piipunhattu ei suojaa savuhormia kosteudelta ja pakkasilta, alkaa sen laasti rapautua. Jossain vaiheessa tiilet alkavat irtoilla rapautuneesta laastista, ja ajan kanssa koko piippu voi sortua. Hormin käyttäminen muuttu sitä vaarallisemmaksi, mitä rapautuneempi hormi on. Jos hormissa on epätasaisuuksia, ei nuohoojakaan saa poistettua kaikkea nokea, vaan nokipalovaara on aina läsnä. Lisäksi epätasaisuuksiin kertyy kaiken aikaa lisää kosteutta, mikä pahentaa ja nopeuttaa hormin rapautumista. Kun kolot ovat läpi asti, voi hormista karata savukaasuja, joiden kuumuus saattaa johtaa rakennuspaloon. Jokainen savupiippu kannattaa siis suojata piipunhatulla – se on edullinen ja helppo tapa parantaa rakennuksen paloturvallisuutta ja pidentää piipun käyttöikää.
Piipunhatun, piipun juuren ja juuripeltien, piipun pellityksen ja savuhormin kunto kannattaa tarkastaa usein – mieluiten kaksi kertaa vuodessa. Kun tilaat Plus Kattopalvelulta minkä tahansa kattotyön, saat koko peltikaton, tiilikaton tai huopakaton tarkastuksen kaupan päälle. Jos kattokokonaisuuteen kuuluu savupiippu, tarkastamme myös sen, vuotaako piipusta vettä, onko piipunhattu kunnolla paikoillaan ja muun muassa sen, pitääkö aluskatetta korjata piipun kohdalta. Mitä useammin piipun ja piipun juuren kunto tarkastetaan, sitä epätodennäköisempää on, että katto vuotaa piipun juuresta. Koska piipunkin läpivienti on kuitenkin vain katossa oleva reikä, voi se alkaa vuotaa niin talvella kuin sateellakin. Siksi on tärkeää, että aluskate on kauttaaltaan ehjä ja muutenkin hyvässä kunnossa. Jos katto alkaisi vuotaa piipun, kattoikkunan tai vaikka antennin läpiviennistä, ottaisi aluskate vedet vastaan estäen katon alla olevia rakenteita kastumasta.
Tavoitteena pitkäikäinen katto? Tilaa katon tarkastus Vehmaalle
Katon tarkastus Vehmaalla on hyvä tapa varmistaa se, että omakotitalon, teollisuuslaitoksen, kerrostalon tai esimerkiksi kesämökin katolla on edessään mahdollisimman pitkä elinkaari. Kattotarkastuksesta ei kuitenkaan ole kovin suurta hyötyä, jos se toteutetaan vain silloin tällöin. Katon kunnon tarkastukset pitäisi toteuttaa säännöllisesti ja melko usein, jotta niistä olisi mahdollisimman suuri hyöty. Jos tiilikaton, peltikaton tai huopakaton kunto on tarkastettu kaksi kertaa vuodessa, saadaan tieto kaikista muutoksista mahdollisimman nopeasti, ja näin ollen niihin osataan puuttua ennen kuin katon kunto kärsii. Tilaa tasakaton, aumakaton tai esimerkiksi harjakaton kuntotarkastukset Plus Kattopalvelulta, niin saat kattavan raportin kattosi kunnosta ja hyvän tarjouksen kaikista mahdollisesti tarvitsemistasi huolloista tai korjauksista.
Toinen vaihtoehto on tilata meiltä mikä tahansa muu kattotyö, ja saada katon kunnon tarkastus kaupan päälle. Kaikki asiakkaamme ovat oikeutettuja tähän kaupanpäälliseen – riippumatta heidän tilaamiensa kattourakoiden kestosta tai hinnasta. Jos tilaat meiltä katon kevät- ja syyshuollot, saat katon, kattotarvikkeiden ja katon rakenteiden kunnon tarkastuksen (ilmaiseksi) aina silloin, kun sitä eniten tarvitaan.
Katon kevättarkastus kertoo siitä, jos talvi jäineen, lumineen ja pakkasineen on vaurioittanut kattoa. Voi olla, että jokin sauma vuotaa, tai että pakkasrapautuminen on halkaissut pari kattotiiltä. Ehkä jää on vääntänyt vesikourut piloille, tai peltikaton pinnoitteeseen on syntynyt naarmuja? Keväällä tehty kattotarkastus kertoo myös siitä, onko kattoa aika huoltaa tulevana kesänä esimerkiksi kattomaalauksen avulla.
Katon kunnon tarkastus on syytä uusia syksyllä. Silloin katon, kaikkien saumojen ja läpivientien, pinnoitteen, sadevesijärjestelmän ja räystäsalueiden, aluskatteen ja muun muassa katon rakenteiden kunto käydään läpi vielä uudemman kerran. Syystarkastuksen ansiosta on mahdollista saada kaikki epätiiviit kohdat korjattua ennen talven alkamista, eli toisin sanoen katolle voidaan antaa paremmat mahdollisuudet kestää talven yli vahingoittumattomana. Syksyn myrskyt ja kovat tuulet ovat voineet irrottaa katosta kattotarvikkeita, tai ainakin löystyttää niiden kiinnikkeitä. Kun kattoturvatuotteiden kiinnikkeet kiristetään, pysyvät ne paremmin katossa koko talven ajan. Katolta voi löytyä myös sammaleita, mitkä kannattaa poistaa ennen talven tuloa, tai ehkäpä otsalaudoissa on lahoa. Lahot puuosat kannattaa saman tien vaihtaa, jotta laho ei jatka leviämistä. Mitä kattosi tarvitseekaan, kuulet sen meiltä hyvän tarjouksen kera!
Hyvän mielen kattourakointeja Vehmaalla – kattopalvelumme tekee niin kattoremontit kuin rännihuollotkin
Plus Kattopalvelun kattourakoinnit Vehmaalla ovat oikeita hyvän mielen kattourakointeja. Olemme kattofirma, joka laittaa katon aina kerralla kuntoon – ja mikä parasta, vieläpä oikein kilpailukykyisellä hinnalla. Tämä sama kattourakoitsija palvelee niin taloyhtiöitä kuin yksityisasiakkaitakin (joilla on mahdollisuus kotitalousvähennykseen) tehden kaikki kattourakat, joita ikinä voidaan tarvita.
Kattopalvelumme on aina valmis kattoremontteihin. Uusimme luotettavalla ammattitaidolla tuotantolaitosten, eläinsuojien, omakotitalojen, autotallien, kesämökkien, piharakennusten ja esimerkiksi kerrostalojen katot. Kattoremontti ei ole kuitenkaan ensimmäisenä mielessä, kun saavumme tarkastamaan tiilikattoa, peltikattoa tai huopakattoa. Jos katto voidaan saada kuntoon korjaamalla ja/tai huoltamalla, teemme tarjouksen sellaisesta kattourakasta. Katon korjaaminen on edullisempaa kuin katon uusiminen, ja meille on tärkeää löytää asiakkaan kannalta taloudellisin ratkaisu tasakaton tai esimerkiksi harjakaton kuntoon saattamiseen.
Alkukatselmuksen aikana huomaamme kaiken, mitä katto tarvitsee tullakseen taas hyvään kuntoon. Voi olla, ettei pelkkä katon pesu riitä, vaan saumojakin on korjattava. Jos kosteuden huomataan päässeen katon alle, pitää urakkaan liittää myös aluskatteen korjaus ja kosteusvaurioiden kunnostaminen. Kattomaalauksen alkukatselmuksen yhteydessä voimme huomata, että rännit ovat täynnä roskia, tai että kattoikkuna vuotaa. Tällöin teemme tarjouksen, mikä pitää sisällään myös rännihuollon tai kattoläpivientien korjauksen. Aina kun teemme jonkin kattotyön Vehmaalla tai muualla Suomessa, tarjoamme kaupan päälle koko katon kunnon tarkastuksen. Näin mikään kohta ei jää huoltamatta, korjaamatta tai uusimatta, ja talon omistaja tulee varmasti hyvälle mielelle. Täysin tiiviin katon alla on mukava asua. Vaikka sataisi kuinka, voit luottaa siihen, että meidän kunnostamme katto pitää vettä! Kun vielä tilaat katon puhdistuksen puolen vuoden välein (ja saat näin ollen kattosi myös tarkastettua), on katto mahdollisimman helppohoitoinen, hyväkuntoinen ja pitkäikäinen.
Plus Kattopalvelu on kattourakoitsijasi silloinkin, kun haluat lisätä kattosi varustelutasoa tai esimerkiksi korottaa kattoa. Voimme muokata tasakatosta harjakaton tai eristää ullakon niin, että se voidaan ottaa asuinkäyttöön. Erilaisia kattovarusteita ovat sadevesijärjestelmä, kattoturvatuotteet, kattoikkunat, kattoluukut ja esimerkiksi aurinkopaneelit. Sadevesijärjestelmä voi koostua räystäskouruista ja alastuloputkista, jalkaränneistä tai kattokaivoista. Kattoturvatuotteista tarvitset ainakin katto- ja seinätikkaita, mahdollisesti myös lumiesteitä ja kattosiltoja. Me teemme katon tarvikkeiden asennukset ja kunnostukset katemateriaalista tai rakennuksen koosta riippumatta, joten ota yhteyttä ja pyydä hyvä tarjous tällaisistakin kattotöistä!