Kattotöiden salaisuudet tunteva kattofirma Lappeenrannassa on Plus Kattopalvelu
Kattotyöt ovat monipuolisia kokonaisuuksia, joiden toteuttajalta on syytä vaatia pitkää kokemusta ja luotettavaa ammattitaitoa. Jos kattohuolto, kattokorjaus tai kattoremontti tehdään jotenkin väärin, voi koko katon kunto romahtaa. Väärin tehty kattohuolto voi tarkoittaa esimerkiksi huopakaton pesemistä painepesurilla. Huopakatto on muutenkin hyvin helposti vaurioituva katto, ja painepesurin kova vedenpaine on sille ehdottomasti liikaa. Kattokorjaus on tehty väärin, jos paikkapala ei pysy paikoillaan tai peitä reikää kokonaan. Mikäli katto ei lakkaa vuotamasta, ei katon korjauksesta ole suurtakaan hyötyä. Katon alle pääsee edelleen kosteutta, ja se heikentää katon puurakenteiden kunnon sekä kantokyvyn. Kattoremontissa pitää olla koko ajan kieli keskellä suuta, sillä mitoitus- tai asennusvirheet voivat johtaa kalliisiin remontteihin tai koko katon uusimiseen. Aluskatteen on oltava oikein päin ja sopivalla kireydellä, kattopeltien välissä ei saa olla rakoja, paanut on kiinnitettävä juuri oikean kokoisilla nauloilla – ja niin edelleen.
Kun teetät kattohuollot, katon korjaukset ja paikkaukset sekä kattoremontit Plus Kattopalvelulta, saat luotettavaa kattopalvelua joka tilanteeseen. Me huolehdimme myös kaikesta katon varusteluun liittyvästä, eli esimerkiksi asennamme kattoturvatuotteet, tiivistämme kattoikkunat ja puhdistamme vesikourut. Jos haluat katollesi aurinkopaneeleja, teemme niidenkin asennuksen ensiluokkaisella tavalla. Tarjoamme kattotöitä sekä yksityisasiakkaille että erikokoisille taloyhtiöille koko Lappeenrannan alueella, ja lisäksi Lappeenrannan naapurikunnissa – ja niitähän ovat Imatran ohella Lemi, Luumäki, Miehikkälä, Ruokolahti sekä Taipalsaari.
Katon pesu, kattovuodon korjaus tai kattosaneeraus hinnoitellaan paikan päällä. Otamme kohteen huomioon kokonaisuudessaan, jotta voisimme laittaa sen kerralla kuntoon – tämä periaate on meille erittäin tärkeä, ja se ohjaa kaikkea toimintaamme. Kun tiedämme, mitä kaikkea katto tarvitsee tullakseen jälleen priimakuntoon, esitämme tarjouksen avaimet käteen -pakettina tehtävästä kattourakasta. Kuten sanottu, kattotyöt ovat usein erittäin monipuolisia kokonaisuuksia. Esimerkiksi kattomaalaus ei tarkoita pelkkää pinnoitteen levittämistä, vaan ennen tuota vaihetta on ehditty jo tehdä katon tiivistys, sammaleiden poisto ja katon pesu. Meidän kokeneet ammattilaisemme tietävät onnistuneiden kattotöiden salaisuudet, ja työskentelevät ahkerasti parhaan mahdollisen lopputuloksen eteen.
Plus Kattopalvelun kilpailukykyiset hinnat oikeuttavat kotitalousvähennyksen hakemiseen, ja kotisivujemme kautta voit löytää kattourakalle myös rahoituksen. Kaupan päälle on luvassa koko katon kunnon tarkastus, joten kattoon ei jää yhtään huonokuntoista läpivientiä tai pinnoitevauriota, jota ei olisi huomattu ja jonka kunnostamisesta ei olisi annettu hyvää tarjousta asiakkaalle.
Kattavat kattotyöt katon korjauksesta katon huoltoon ja remonttiin
Kokeneet kattoammattilaisemme korjaavat kaikki katot huopa- ja palahuopakatoista tiilikattoihin sekä peltikattoihin. Jos katto vuotaa, kattoikkuna falskaa tai aluskate kaipaa paikkausta, löytyy meiltä kattava tietotaito ongelman korjaamiseksi. Kun katon korjaus ei enää riitä, remontoimme huopakattosi, tiilikattosi ja peltikattosi avaimet käteen -palvelulla. Uutta kattoremonttia voidaan lykätä laadukkailla kattohuolloillamme, joilla varmistat kattosi toimivuuden ja pitkäikäisyyden. Puhdistamme katon ja vesikourut, pudotamme lumet, poistamme jääpuikot ja tarjoamme muut katon huoltotyöt kattosi tarpeiden mukaan. Ota yhteyttä missä tahansa kattotyössä!
Kattoremontti Lappeenrannassa on paras tapa saada luotettava katto
Kun teetät kattoremontin Lappeenrannassa, saat varmasti tiiviin ja terveen katon. Sekä omakotitalon, rivitalon, kerrostalon että kesämökin kattoremontti kannattaa teettää Plus Kattopalvelulla, jolla on pitkä kokemus erilaisista kattosaneerauksista. Ammattilaisiltamme sujuvat luotettavasti sekä huopakattoremontit, palahuopakattoremontit, tiilikattoremontit että erilaiset peltikattoremontit. Uusi kattosi voi olla vaikka lukkosaumakatto tai konesaumakatto, minkä asennuksesta vastaavat taidokkaat kattopeltiseppämme. Palahuopakatot ovat myös hyvin suosittuja kattoja, mutta kovin loivalle katolle niitä ei voi asentaa. Jos rakennuksessasi on vielä tasakatto, voimme muokata siitä vaikka pulpettikaton, harjakaton tai aumakaton.
Katto on aika uusia, jos se on painunut luokalle tai se on (joko ajan tai esimerkiksi ruosteen takia) niin huonossa kunnossa, että se uhkaa vuotaa. Kattoremontin hinta on aina matalampi, jos katto uusitaan ennen kattovuotoa ja katon rakenteiden kastumista. Vaikka katon alla olisikin korjausta odottavia laho- ja homevaurioita, teemme kattosaneerauksen hyvällä hinnalla, mikä on kaiken lisäksi kotitalousvähennyskelpoinen. Haluatko maksaa kattoremontin osamaksulla tai rahoituksella? Sekin onnistuu! Kotisivujemme kautta pääset tutustumaan joustavaan rahoitukseen, minkä hakeminen onnistuu ilman turhaa kikkailua.
Kattoremontti voidaan toteuttaa yhtä hyvin kesällä kuin talvella. Olemme tottuneet työskentelemään kaikissa olosuhteissa, ja huolehdimme aina tarkasti avoimien rakenteiden ja uusien materiaalien sääsuojauksesta. Jotta uuden katon alla olevat rakenteet pysyisivät kuivina ja terveinä myös jatkossa, saatamme ehdottaa katon tuuletusratkaisujen parantelua tai yläpohjan eristeiden lisäämistä. Kattoremontin yhteydessä tällaiset toimenpiteet onnistuvat helposti. Pelkästään se, että vesikatto on tiivis, ei takaa katon rakenteiden kuivuutta. Katon rakenteet voivat kastua myös sen takia, että lämmin ja kostea ilma ei tuuletu pois katon alta. Siksi(kin) välikatolle kannattaa päästää mahdollisimman vähän lämpöä (tämä onnistuu, kun eristeitä on riittävästi), ja ilman vaihto tulee tarvittaessa hoitaa alipainetuulettimen avulla.
Muita katon toimivuutta parantavia ratkaisuja ovat esimerkiksi kattoluukku, mikä helpottaa katon alapuolisten osien tarkastamista, sekä aurinkopaneelit. Aurinkopaneeleilla tuotetulla sähköllä voi vaikka ladata sähköauton! Katto voidaan varustella lukuisilla erilaisilla varusteilla pakollisten kattoturvatuotteiden (kuten kattotikkaiden ja lumiesteiden) sekä sadevesijärjestelmän lisäksi. Ota yhteyttä, niin suunnitellaan yhdessä kaikkia toiveitasi ja tarpeitasi vastaava katto! Peltikaton, tiilikaton tai huopakaton asennusta on turha pelätä, sillä Plus Kattopalvelu hoitaa urakan kaikin puolin sujuvasti ja suunnitelmallisesti.
Kesämökinkin huopakaton tai palahuopakaton ongelmat hoitaa Plus Kattopalvelu
Huopakatot ja palahuopakatot sopivat niin kesämökkeihin kuin rivitaloihinkin. Bitumikatto on kerrassaan loistava valinta aina, kun katolta tahdotaan helppohoitoisuutta, ajatonta tyylikkyyttä sekä edullista hintaa. Bitumikermikatto pysyy hyvässä kunnossa ilman erityistä vaivannäköä. Kun uskot huopakaton remontoinnin, huollon ja korjauksen Plus Kattopalvelulle, saat katon, mikä pitää vettä vielä 20 vuodenkin päästä. Maksimissaan huopakatto voi kestää jopa 40 vuotta!
Kaikesta erinomaisuudestaan huolimatta bitumikatto voi kärsiä joistain ongelmista. Ongelmia voi aiheuttaa vaikkapa sammal, mikä saattaa avata katon saumat. Sammaleinen huopakatto ei oikeasti ole lainkaan sympaattinen, vaan kattovuodon uhka on suorastaan käsinkosketeltava. Tilaa Plus Kattopalvelu hoitamaan sammaleiden poisto huopakatolta, niin mökin, omakotitalon tai esimerkiksi kerrostalon katto pysyy paremmassa kunnossa.
Muita huopakaton tai laattakaton huoltoja ovat katon puhdistus, mikä on hyvä tehdä kaksi kertaa vuodessa, sekä esimerkiksi huopakaton pinnoitus. Kun vanha huopakatto pinnoitetaan uudestaan, saa se lisää arvokkaita käyttövuosia. Tarjoamme kaikkien huopakattohuoltojen yhteydessä ilmaisen kattotarkastuksen, jotta osaamme tarvittaessa suositella muita kattohuoltoja tai jotain katon korjausta. Kun bitumikermikattoon syntyneet reiät korjataan nopeasti, pysyy katto tiiviinä. Laattakatolla saattaa olla irronneita tai irtoamassa olevia paanuja, mitkä kiinnitämme takaisin paikoilleen. Tarvittaessa tiivistämme myös katon läpiviennit tai saumat, uusimme rännit tai puhkomme ja tiivistämme ilmakuplat.
Jossain vaiheessa bitumikatto tai palahuopakatto saavuttaa elinkaarensa päätepisteen, eikä sitä enää kannata korjata. Saat meiltä parhaan tarjouksen huopakattoremontista, mikä voidaan joissain tapauksissa tehdä purkamatta vanhaa kattoa. Jos kattona on perinteiseen tapaan tehty kolmiorimahuopakatto, ei ”tuplakattoratkaisu” ole mahdollinen, mutta paanukaton tai tiivissaumakaton päälle voidaan rakentaa uusi huopakatto.
Mikäli kosteus on vaurioittanut katon alla olevia rakenteita, on huopakattoremontin kanssa edettävä perinteiseen tapaan. Tällöin puramme vanhan katon ja uusimme (tai ainakin korjaamme) aluslaudoituksen. Tarvittaessa lisäämme eristeitä tai parantelemme välikaton ilmanvaihtoratkaisuja. Seuraavaksi on vuorossa uuden aluskermin ja huopavuotien tai paanujen asentaminen, minkä yhteydessä asennetaan myös kaikki katon läpiviennit. Valmis katto viimeistellään kattotikkailla ja muilla kattoturvatuotteilla sekä sadevesijärjestelmällä, mikä satulakaton tapauksessa tarkoittaa sadevesikouruja ja syöksyputkia. Jos työn alla oleva katto on tasakatto, hoituu sade- ja sulamisvesien poistuminen kattokaivojen avulla.
Lappeenrannan kattoja korjataan varsinkin keväisin
Plus Kattopalvelun toiminta koostuu muun muassa katon ja kattoläpivientien asennuksesta sekä niiden tiivistyksestä – varsinkin katon korjaus Lappeenrannassa on asia, missä olemme erityisen hyviä. Peltikattoja, tiilikattoja ja huopakattoja joudutaan korjaamaan varsinkin keväisin, sillä talven ja pakkasten rasitukset aiheuttavat erinäköisiä vaurioita. Kevättarkastus saattaa paljastaa tarpeen rikkinäisten tiilien vaihdolle, sillä kattotiilien sisään imeytynyt kosteus jäätyy talvella. Jäätymisen aiheuttamat vauriot johtavat tiilien rakenteen haurastumiseen ja tiilien halkeiluun, ja vaarana on kattovuoto – ellei tiiltä vaihdeta ajoissa. Tiilikaton alta löytynee aluskate, mutta kosteus voi saada senkin vaurioitumaan ja hajoamaan. Jos aluskatteessa on reikiä, pitää aluskate korjata mitä pikimmin. Muussa tapauksessa kosteus pääsee tekemisiin katon alla olevien puurakenteiden kanssa, ja ne voivat lahota. Puuosien vaihdolla on tuolloin kiire, sillä laho leviää yllättävän nopeasti.
Keväällä tehty kattotarkastus saattaa johtaa huopakaton ja peltikaton reikien korjaamiseen. Katossa voi olla reikiä, jos katolta tippunut lumi on irrottanut lumiesteet, rännit, tikkaat tai vaikkapa ilmanvaihtohormit paikoiltaan. Rännit ja vesikourut eivät ehkä ole selvinneet ilmalennosta ehjinä, vaan nekin on korjattava ennen niiden asentamista takaisin paikoilleen.
Lumen paino on voinut saada jiirit tai kattoikkunan vuotamaan – siinä tapauksessa teemme tarjouksen jiirien korjauksesta ja kattoikkunan (tai jonkin muun katon läpiviennin) tiivistämisestä. Oikein runsaslumisen talven seurauksena tarvetta voi olla myös painuneen katon oikaisemiselle.
Jotta katto selviäisi tulevasta talvesta mahdollisimman ehjin nahoin, kannattaa kerrostalon, omakotitalon, mökin tai esimerkiksi piharakennuksen katto tarkastaa myös syksyllä. Kun kaikki saumat, läpiviennit ja jiirit ovat tiiviitä ja kaikki kattovarusteet kunnolla kiinni katossa, ei tuleva talvi aiheuta välttämättä minkäänlaisia vaurioita kattoon.
Joskus tarvitaan myös kolmatta kattotarkastusta. Jos seudulla on riehunut kova myrsky, voi olla tarvetta erilaisten myrskyvaurioiden korjaukselle – esimerkiksi irronneiden peltilistojen kiinnittämiselle tai vaihtamiselle. Mikäli puu pääsee kaatumaan katon päälle, on tiedossa isompi katonkorjausurakka, mahdollisesti jopa koko katon uusiminen. Olipa kyse kattoremontista, räystäslautojen ja -peltien vaihtamisesta tai yksittäisen kattopellin uusimisesta, pyydä tarjous Plus Kattopalvelulta. Takaamme, että saat kattosi hyvään kuntoon nopeasti, ja vieläpä erittäin hyvään hintaan.
Jos katto vuotaa, vaarassa eivät ole pelkät kattorakenteet
Kattovuoto on yksi ikävimmistä yllätyksistä, joita omakotitalon tai kesämökin omistaja saattaa löytää. Myös putkirikko on vakava asia. Jos putket ja katto vuotavat, voi luvassa olla kallis korjauslasku. Putkihommiin meillä ei ole pätevyyttä, mutta jos katto vuotaa, ota heti yhteyttä. Kun asialla on Plus Kattopalvelu, onnistuu vuotavan katon korjaus nopeasti, luotettavasti ja mahdollisimman hyvään hintaan. Mitä nopeammin tilaat kattovuodon korjauksen, sitä edullisemmin se voidaan hoitaa, mutta jos tiilikatto, huopakatto tai peltikatto vuotaa pidempään, nousevat myös kustannukset.
Se, että katto vuotaa, uhkaa pilata katon alla olevat puurakenteet. Vesikaton on tarkoitus olla vettäpitävä, sillä puiset kattorakenteet ja yläpohjan eristevillat eivät kestä kosteutta. Kosteus saa katon puuosat lahoamaan, eivätkä lahot puurakenteet jaksa kannatella talon kattoa. Eristeisiin pääsevä kosteus saattaa johtaa homevaurioihin, ja home uhkaa rakennuksen asukkaiden terveyttä. Kattovuoto saattaa kastella myös sisäkaton, sisä- ja ulkoseinät sekä lattiat. Jotta kattovuoto huomattaisiin jo ennen, kuin sisäkatto tummuu ja alkaa tippua vettä, kannattaa katto tarkastaa usein.
Katon tarkastukset kannattaa tehdä heti keväällä, jotta talven aikana mahdollisesti syntyneet jiiri- tai esimerkiksi läpivientivuodot voitaisiin havaita mahdollisimman pian. Parhaassa tilanteessa riittää, että paikkaamme jiirin, kattoikkunan tai esimerkiksi piipun juuren. Ehjä aluskate on kullanarvoinen asia, sillä sen ansiosta kattorakenteet eivät kastu satunnaisesta ja lyhytaikaisesta kattovuodosta huolimatta. Jos katto on vailla aluskatetta, on katon vesivahingon riski paljon suurempi. Toisen kerran katto on hyvä tarkastaa syksyn tullen, sillä tarvittaessa tehtävien tiivistysten avulla voidaan minimoida talviaikaisten kattovuotojen riski.
Mikäli katon alta löytyy kosteutta, on meidän uusittava lahot puurakenteet ja uusittava märät eristeet. Varsinkin silloin, jos kosteusvauriot ovat pahoja ja laajalle levinneitä, voi kattoremontti olla paras vaihtoehto vuotavan katon korjaamiseen. Myös katon ikä on otettava huomioon, sillä iäkästä kattoa ei kannata korjata – ainakaan isolla rahalla. Ikääntyminen tapahtuu joskus odotettua nopeammin. Jos esimerkiksi peltikattoa huolletaan ahkerasti, on puolen vuosisadan mittainen käyttöaika mahdollinen. Jos taas katto on jätetty puhdistamatta, pesemättä ja maalaamatta, voi katto olla uusimiskunnossa jo parikymppisenä.
Katon huollot Lappeenrannassa vaativat rohkeutta, mutta myös taitoa
Rohkeus on tarpeen, kun kyseessä on katon huolto Lappeenrannassa. Kaltevalla ja liukkaalla katolla liikkuminen on vaarallista – heikompaa hirvittää ajatuskin katolle kiipeämisestä. Meidän ammattilaisillamme on reipasta urheilumieltä ja uskallusta, joten uskallamme liikkua katoilla kaikissa olosuhteissa. Vaikka olemmekin tottuneet liikkumaan katoilla, emme luota pelkästään siihen, että osaamme liikkua katolla liukastumatta ja horjahtamatta. Käytämme asianmukaisia turvavaljaita ja -köysiä, jotta vahinkoja ei sattuisi.
Katon huolloissa tarvitaan myös taitoa. Ei ole yhdentekevää, miten katto harjataan tai pestään, tai miten katolta poistetaan sammalet. Pahimmillaan katto voi vaurioitua väärin tehdyn kattohuollon takia, joten katolle kannattaa päästää vain alan ammattilaisia. Plus Kattopalvelu tekee ammattitaidolla kaikki kattohuollot aina katon kevät- ja syyshuolloista kattoturvatuotteiden huoltoihin asti!
Katon kevääseen kuuluu roskien poisto katolta ja sadevesijärjestelmästä. Samalla teemme ilmaisen kattotarkastuksen, mikä tarjotaan asiakkaillemme jokaisen kattohuollon ja muun kattourakan yhteydessä. Kun katto kaikkine varusteineen on tarkastettu, osaamme kertoa asiakkaalle, miten tämän katto pysyisi tulevaisuudessakin terveenä ja toimivana. Annamme tarjouksen kaikista kattohuolloista tai katon paikkauksista, joille löydämme tarvetta.
Tarjottu kattohuolto voi olla vaikkapa katon pesu tai sammaleiden poisto ja sammaloitumista vähentävä suojakäsittely. Sammalet pilaavat tiilikatot ja bitumikatot, joten kasvustoja ei kannata jättää poistamatta. Peltikatto sammaloituu vain harvoin, mutta epäpuhtaudet tai hilseilemään ruvennut maalipinta johtavat ruostevaurioiden syntyyn. Lukkosaumakaton tai esimerkiksi suoraprofiilisen peltikaton omistaja saattaakin saada tarjouksen katon pesusta ja peltikaton huoltomaalauksesta. Myös tiilikatot ja huopakatot pinnoitetaan, mutta paljon harvemmin. Näille katoille riittää se, että niiden pinnoite uusitaan yhden ainoan kerran.
Muita kattohuoltojamme Lappeenrannassa ovat muun muassa kattopeltien kiinnitysten lisäys, lumen pudotus, jään poisto ränneistä sekä naulojen vaihto kateruuveihin. Kattopellit pysyvät paremmin kiinni katossa, jos ne on naulojen sijaan kiinnitetty ruuveilla. Jos jokin ruuvi on muuttunut huonokuntoiseksi, vaihdamme sen tilalle isomman ruuvin, missä on isompi (ja ehjä) tiiviste. Joskus on tarvetta myös erityisille lisäkiinnikkeille.
Lumen poistoa katolta tarvitaan yleensä tiili- ja huopakatoilla, sillä liukaspintaisilta peltikatoilta lumi valuu usein pois itsekseen. Peltikatollekin voi kuitenkin syntyä jäätä, minkä sulatamme kuumalla vesihöyryllä – eli samoin, kuin toimisimme umpeen jäätyneen sadevesijärjestelmän kanssa.
Rännien tukokset poistettava – meiltä rännien puhdistus Lappeenrannassa
Vesikourujen ja rännien on vedettävä sekä syksyllä, talvella, keväällä että kesällä. Jos rännit eivät kuitenkaan vedä, tilaa rännien puhdistus Lappeenrantaan. Mikäli käy ilmi, ettei kyse olekaan roskista, voi olla tarvetta toiselle rännihuollolle eli rännien höyrysulattamiselle. Kuuma vesihöyry saa jään sulamaan hetkessä. Avatut syöksyputket ja rännit vetävät taas normaalisti! Tarvittaessa teemme myös rännien korjauksen, sillä ruoste tai jää ovat voineet rikkoa rännejä monin tavoin. Puuttuvatko rännit vielä kokonaan kesämökiltäsi tai omakotitalostasi? Pyydä siinä tapauksessa tarjous rännien asentamisesta. Toimitamme paikan päälle kestävät ja laadukkaat vesikourut. Sadevesikourujen säännöllinen puhdistaminen saa ne kestämään jopa 40 vuotta.
Sadevesijärjestelmää tarvitaan pitämään rakennus kuivana. Tasakatolle satavat tai sulavat vedet johdetaan pois katolta kattokaivojen avulla, ja Plus Kattopalvelulta löytyy asiantuntemusta myös kattokaivojen asentamiseen ja kunnossapitoon. Satulakattoisessa rakennuksessa on joko räystäskourujen ja alastuloputkien yhdistelmä, tai pelkät jalkarännit suppiloineen. Niiden avulla kaikki kattovedet johdetaan esimerkiksi loiskekouruun tai sadevesikaivoon.
Katolta voi tulla vuorokauden aikana alas tuhansia litroja vettä, ja jos tällainen vesimäärä imeytyisi rakennusta ympäröivään maahan, olisivat rakennuksen perustukset vaarassa kastua. Jos taas vesi jäisi poistumatta tasakatolta, saattaisivat katon saumat antaa periksi, ja silloin katon alla olevat puuosat, eristeet ja muut rakenteet kastuisivat. Jotta sadevesistä ei olisi haittaa rakennukselle, kannattaa sadevesijärjestelmä huollattaa kaksi kertaa vuodessa. Mikäli tontti on kovin puustoinen, ei haittaa, vaikka sadevesijärjestelmän veto käytäisiin tarkastamassa useampaankin otteeseen syksyn mittaan. Perushuolto tarkoittaa roskien poistoa sadevesijärjestelmästä. Keräämme lehdet ja muut roskat pois käsin, ja lopuksi huuhtelemme kourut vedellä. Kun kourut ovat aivan puhtaat, niiden kunto on helpompi tarkastaa. Kourujen pohjalla voi olla ruosteen syömiä reikiä, mitkä kannattaa heti paikata. Pikkuvauriot voidaan hoitaa sopivalla tiivisteaineilla kuntoon.
Jos ränneihin jää roskia, alkavat ne vuotaa, mutta lisäksi rännit tulevat jäätymään talven tullen. Jää voi vaurioittaa rännejä, ja ränneistä roikkuvat jääpuikot voivat olla todella vaarallisia. Ensiavuksi sopii edellä esitelty höyrysulatus, mutta jään ehkäisyssä voidaan käyttää säännöllisten rännihuoltojen lisäksi myös sulanapitokaapeleita. Kattokaivotkin voidaan varustaa omalla sulanapitojärjestelmällään.
Näin saat kattosi pestyä ja puhdistettua mahdollisimman helposti
Katon pesu, harjaus ja sammaleiden poisto (katon suojakäsittelystä puhumattakaan) on nyt todella helppoa Lappeenrannassa! Ota yhteyttä katon huolloissa erityisen hyvää mainetta niittäneeseen Plus Kattopalveluun, niin katostasi tulee jälleen putipuhdas. Katon suojakäsittely saa kattosi pysymäänkin puhtaana.
Et varmaankaan halua käyttää katon puhdistamiseen yhtään enempää aikaa tai rahaa, kuin tarpeellista. Siksi neuvomme poistamaan kaikki roskat, kuten lehdet, oksat ja neulaset, katolta. Tiilikaton puhdistamiseen sopii katon harjaus. Myös peltikatot ja mineriittikatot saa puhtaaksi harjaamalla. Bitumikatto kannattaa puhdistaa ilmapuhaltamalla, jotta katon sirotepinta ei suotta vaurioituisi. Hyväkuntoinen pinnoite on bitumikaton pitkän iän salaisuus, joten sitä kannattaa varjella. Niin kesämökin, omakotitalon, ulkorakennuksen, kerrostalon kuin vaikkapa tuotantolaitoksenkin katto kannattaa puhdistaa kaksi kertaa vuodessa. Puhdistamme samalla myös katon sadevesijärjestelmän, tarkoittipa se rännejä, kattokaivoja tai jalkarännejä. Kuten aina, asiakas saa kaupan päälle koko katon kunnon tarkastuksen.
Joskus katolla on pinttynyttä likaa tai sammaleita. Tiilikaton pesu puhdistaa katon kaikesta sellaisesta liasta, mihin pelkkä harja ei tepsi. Myös peltikatot ja huopakatot voidaan tarvittaessa pestä. Kattopesua tarvitaan myös katon maalauksen pohjatöiksi, vaikka katto ei kaukaa katsoen vaikuttaisikaan likaiselta. Vuosien varrella katteeseen on kuitenkin kertynyt kaikenlaista likaa, mikä voi estää maalipinnoitteen tarttumisen.
Kattopesu ei kuitenkaan ole paras tapa hoitaa tiilikaton tai huopakaton sammaleenpoistoa. Jos sattuisi käymään niin, että peltikatolle olisi kasvanut sammaleita, voidaan peltikaton sammalet poistaa harjan ja vesiletkun avulla. Tiilikatto ja huopakatto ovat sellaisia kattoja, että sammal voi tarttua niiden pintaan hyvin tiukasti. Siksi kemiallinen sammaleenpoisto on paras vaihtoehto, jos talon katto on alkanut vihertää. Sammalkasvustojen poistamiseen tarkoitettu aine tuhoaa kaikki sammalkasvuston osat, joten ei tarvitse pelätä sitä, että katto alkaisi sammaloitua heti uudestaan. Joskus tiilikaton tai huopakaton maalaus edellyttää sammaleiden poistoa, joten silloin teemme pohjatyöt oikein pitkän kaavan mukaan: ensin katto tarkastetaan ja tiivistetään, seuraavaksi se käsitellään sammaleenpoistoaineilla, ja lopuksi katto vielä pestään. Onneksi tiili- ja huopakatot maalataan vain kerran, joten urakka kannattaa hoitaa kerralla kuntoon – varsinkin, kun saat sen Plus Kattopalvelulta todella hyvällä hinnalla!
Katon maalaus Lappeenrannassa on helppo tapa pidentää katon ikää
Kun mietit, miten saada katto kestämään mahdollisimman pitkään, suosittelemme katon maalausta Lappeenrannassa. Yksi lempiperiaatteistamme on se, että kaikki mikä kannattaa tehdä, kannattaa tehdä mahdollisimman hyvin. Siksi panostamme kattomaalauksiinkin tosissamme. Katon huoltomaalaus ei onnistuisikaan, jos pohjatyöt jätettäisiin väliin, tai jos pohjatöissä oiottaisiin. Valitse katon maalaajaksi Plus Kattopalvelu, niin peltikatto saa jopa parikymmentä vuotta lisää käyttöikää! Myös huopakaton tai palahuopakaton elinkaari voi pidentyä parilla vuosikymmenellä, kun sen pinnoite uusitaan. Huopakaton maalaus suojaa vanhan katon auringolta ja sammaleilta, mitkä ovat sen pahimpia vihollisia. Turhaa ei ole tiilikatonkaan maalaus. Jos tiilikatto maalataan sen ollessa noin kolmikymppinen, kestää katto varmemmin jopa 70-vuotiaaksi.
Mitä kaikkia pohjatöitä katon maalaus Lappeenrannassa edellyttää? Ainakin on muistettava kattopesu, sillä lika estää pinnoitetta tarttumasta odotetulla tavalla. Kun tarkastamme kerrostalon, omakotitalon, rivitalon tai esimerkiksi kesämökin katon, osaamme kertoa, onko tarvetta myös muille pohjatöille. Peltikatossa saattaa olla reikiä tai huonokuntoisia läpivientejä, mitkä on tiivistettävä ennen katon pesua. Mahdolliset ruostevauriot on korjattava, mikä saattaa onnistua hiomalla pintaruoste pois ja käsittelemällä kohta sopivalla aineella. Jos ruostevaurioita on paljon, kannattaa kyseinen kattopelti vaihtaa. Jos ruoste on levinnyt ympäri kattoa, paras vaihtoehto on kaikkien kattopeltien uusiminen katon maalauksen sijaan. Kattopellit voidaan toisinaan uusia ilman aluskatteen vaihtoa, ja silloin puhutaan osittaisesta kattoremontista normaalin peltikattosaneerauksen sijaan.
Tiilikaton maalauksen pohjatöinä voidaan tarvita sekä sammaleenpoistoa että katon pesua. Jos katossa on rikkinäisiä kattotiiliä tai muuta korjattavaa, hoidetaan se kuntoon ihan aluksi. Tiilikatto kannattaa maalata, jotta kattotiiliin saataisiin taas tasainen pinta. Huokoiset kattotiilet imevät nimittäin vettä, ja veden jäätyminen talvella rikkoo tiilet hitaasti, mutta varmasti. Jos katon tiilet ovat suurimmaksi osaksi huonossa kunnossa, suosittelemme kattotiilien vaihtoa katon huoltomaalauksen sijaan.
Huopakaton pinnoitus voi alkaa samanlaisilla pohjatöillä kuin tiilikatonkin maalaus, eli katon tiivistämisellä, sammaleiden poistamisella ja katon pesemisellä. Olipa kyseessä huopakatto, tiilikatto tai peltikatto, vaikuttaa katon maalaus myös katon ilmeeseen. Kauniin värinen, puhdas ja kiiltävä katto ei jää huomaamatta!
Lumenpudotuksen lyhyt oppimäärä Lappeenrannassa
Aina kun on tarvetta lumenpudotukselle Lappeenrannassa, kannattaa se teettää alan ammattilaisilla. Lumen pudottaminen hallin, mökin, rivitalon, kerrostalon, omakotitalon tai minkä tahansa muun kiinteistön katolta on vaarallista puuhaa – vaarassa ovat sekä ohikulkijat, lumenpudottajat että kiinteistön katto. Kerromme tässä, miten Plus Kattopalvelu suorittaa lumenpudotuksen. Meidän ammattilaisillamme on pitkä kokemus erilaisista lumenpudotuksista, joten osaamme suorittaa urakan niin, ettei vahinkoja pääse syntymään. Tässä siis lumenpudotuksen lyhyt oppimäärä – lisää urakasta ja sen yksityiskohdista voit kysyä ammattilaisiltamme!
Ensimmäinen askel on tutustua kohteeseen huolella, ja kartoittaa kaikki kattolumitöihin liittyvät riskit. Samalla laskemme hinnan lumen pudotukselle. Hintaan vaikuttavat niin rakennuksen korkeus, katon kaltevuus kuin vaikkapa se, millaista lunta katolla on. Pakkaslunta pudotetaan vain poikkeustapauksissa, sillä suojalumi on katon rakenteille paljon haasteellisempaa. Alkukatselmuksen perusteella osaamme varautua urakkaan tuomalla paikalle riittävästi työvoimaa ja kalustoa. Lumentyöntimien lisäksi voi olla tarvetta henkilönostimille ja kuorma-autoille, joilla lumet viedään tontilta pois.
Lumenpudotuksen seuraava vaihe onkin katolle kiipeäminen ja liikojen lumimassojen vähentäminen katolta. Sanomme nimenomaan lumimassojen ”vähentäminen”, sillä tarkoitus ei ole raapia kaikkea lunta katolta. Katolle pitää jäädä hieman lunta, jotta katto ei vaurioituisi lumenpudotuksen aikana. Kattotiilet, kattopellit tai kattohuopa eivät kärsi lumentyöntimiemme takia, kun välissä on iskuja pehmentävä lumikerros. Lumikerroksesta on myös lisälämmöneristeeksi.
Katsomme tarkkaan, mihin lumet pudotetaan. Jos on vaarana, että joku kaksi- tai nelijalkainen voisi jäädä katolta putoavan lumen alle, eristämme vaarallisen vyöhykkeen. Vaaravyöhyke saattaa tarvita myös valvojia, ja jos joudumme tukkimaan katualuetta, huolehdimme myös liikenteen ohjauksesta. Oman turvallisuutemme vuoksi käytämme turvavaljaita – myös tasakatolla liikkuessamme.
Plus Kattopalvelu tarjoaa myös jään poistoa katolta sekä jääpuikkojen poistoa räystäiltä. Kattojää on kätevä poistaa höyrysulatuksen avulla. Höyryllä sulavat myös kattokaivot ja sadevesikourut, jos nekin ovat päässeet jäätymään umpeen. Sadevesijärjestelmän on tarkoitus toimia myös talvella, mutta se ei tietenkään onnistu, jos se on jäässä. Kattojään poistamista voidaan perustella samoin kuin lumenkin poistoa katolta: katolta putoava jää tai lumi on vaarallista, ja katto saattaa vaurioitua lumen tai jään tähden.
Joustava ja luotettava tekijä kaikkiin kattotöihin Lappeenrannassa
Plus Kattopalvelun tarjoamat kattotyöt Lappeenrannassa erottuvat edukseen, sillä tarjoamme erityisen joustavaa, asiantuntevaa ja asiakaslähtöistä kattopalvelua. Asiantuntijoiltamme sujuvat kaikenlaiset tiilikattotyöt, huopakattotyöt ja peltikattotyöt, joten ota yhteyttä tilanteesta riippumatta. Joustavuus näkyy muun muassa siinä, että pyrimme toteuttamaan kattotyöt asiakkaalle parhaiten sopivana ajankohtana (esimerkiksi kesämökin katto voidaan uusia talvella, jotta saneeraustyöt eivät häiritsisi kesäloman viettoa), ja että tarjoamme useita maksuvaihtoehtoja. Asiakaslähtöisen palvelumme paras ilmenemismuoto on ilmainen kattotarkastus, mikä tarjotaan kaikille asiakkaille riippumatta siitä, ovatko nämä tilanneet kattoläpiviennin korjauksen vaiko esimerkiksi aluskatteen vaihdon.
Kattokorjaukset, kuten kattoikkunan korjaukset, ovat melko tavallisia kattotöitä. Kaikilla on varmasti jokin käsitys, miten sellainen tapahtuu. Tässä yhteydessä ajattelimme esitellä joitain hieman harvinaisempia kattotöitä, kuten peltisepän töitä. Kattopeltiseppiämme tarvitaan esimerkiksi kattoikkunan tai savupiipun pellittämiseen tai rivisaumatun peltikaton asentamiseen. Jos haluat, voit tilata myös kattoturvatuotteet peltisepän työnä.
Aluskatteen uusiminenkaan ei ole aivan tavallinen kattotyö, sillä aluskatteet on suunniteltu kestämään pidempään kuin vesikatteet, jotta ne voisivat taata katon tiiviyden myös katon ikääntyessä ja haurastuessa. Aluskatteeseen voi kuitenkin tulla jotain korjattavaa, jolloin Plus Kattopalvelu uusii aluskatteen joko kokonaan tai vain vaurioituneiden kohtien osalta. Lintuverkkojen asentaminen vähentää aluskatteen riskiä vaurioitua, sillä tällaiset pieneläinesteet estävät lintujen pääsyn katon alle. Katon alla linnut voisivat saada päähänsä tehdä jotain pahaa, kuten nokkia aluskatetta.
Plus Kattopalvelu tunnetaan myös onnistuneista katon IV-töistä sekä katon eristykseen liittyvistä urakoista. Jos eristeitä on riittävästi ja aluskate on ehjä, ollaan jo pitkällä. Vielä puuttuu kuitenkin yksi tärkeä seikka, nimittäin toimiva ilmanvaihto. Jos välikaton ilma liikkuu reippaasti, tuulettuu kaikki lämmin ilma pois katon alta. Mikäli näin ei kävisi, voisi lämpimästä ilmasta tiivistyä kondenssivettä etenkin kevättalvella, kun ulkoilma on huomattavasti sisäilmaa kylmempää. Ilman vaihtumista voidaan tehostaa monin eri tavoin, joista yksi on harjapeltituulettimen asentaminen peltikaton harjalle. Tarvitsitpa alipainetuuletinta, uusia eristeitä tai kondenssiveden aiheuttamien kosteusvaurioiden korjaamista, ota yhteyttä Plus Kattopalveluun, niin saat kattosi kerralla kuntoon. Voimme vaikka korottaa kattoa, jos se on alkutarkastuksen perusteella paras ratkaisu.
Villojen vaihto ja katon yläpohjan lisäeristys eivät sulje toisiaan pois
Laaja-alaisin osaaminen erilaisista kattotöistä Lappeenrannassa löytyy Plus Kattopalvelulta. Meidän tekemämme kattoremontit, kattojen vuotokorjaukset, kattomaalaukset ja esimerkiksi kourusaneeraukset ovat huippuluokkaa. Korkea laatu ja kiistaton ammattitaito ei kuitenkaan tarkoita bisnesluokan hintoja, vaan saatte kaikki omakotitalojen, kerrostalojen ja vaikkapa kesämökkien kattotyöt varsin hyvällä hinnalla.
Kun pyydät meitä asentamaan katolle uusia läpivientejä, voit olla varma siitä, että kattoikkunan tiivistys tai ilmanvaihtokanavien eristys on hoidettu mallikkaasti. Mikäli tahdot ottaa ullakkotilat asuinkäyttöön, jätä ullakon tai vintin eristys meille. Mikäli ullakkotiloista uhkaisi tulla liian matalia, voimme korottaa kattoa. Katon korotus mahdollistaa riittävän huonekorkeuden riittävistä eristeistä huolimatta. Joskus myös katon lisälämmöneristäminen ja/tai katon tuuletusratkaisujen parantaminen edellyttävät katon korotusta, mutta Plus Kattopalvelu on luotettava valinta tähänkin urakkaan.
Katon lisälämmöneristys ei välttämättä vaadi villojen vaihtoa, mutta nämä kaksi eivät myöskään automaattisesti sulje toisiaan pois. Riippuu tapauksesta, riittääkö pelkkä uusien eristeiden tuominen yläpohjaan, vai pitääkö vanhat villat ensin vaihtaa. Jos taas olet ottanut meihin yhteyttä saadaksesi vanhat villat vaihdettua, saatamme suositella sinulle myös yläpohjan lisäeristystä, jolloin tuomme katon alle aiempaa enemmän villoja.
Miksi villat pitää vaihtaa? Samoilla villoilla pärjää niin kauan, kunnes ne kastuvat. Kosteus voi johtaa yläpohjan homevaurioon, joten märkiä villoja ei pidä jättää paikoilleen. Toinen syy villojen vaihdolle on se, että asukas haluaa vaihtaa vanhat villat hengittäviin ja kompostoitaviin ekovilloihin. Entä miksi tarjoaisimme katon lisälämmöneristystä? Sille on monta syytä, sillä yläpohjan eristeet ovat monessa mukana. Vesikatto ei eristä lämpöä, joten yläpohjassa on syytä olla riittävästi eristeitä – muuten rakennuksen lämmittäminen on epäekologista ja epätaloudellista. Jos eristeitä on niukasti, saattaa välikatolle karkaava lämpö tiivistyä eli kondensoitua vedeksi. Lämmöstä kondensoitunut kosteus voi pilata katon rakenteet samaan tapaan, kuin tiili-, pelti- tai huopakaton läpi vuotanut vesi. Yläpohjasta karkaava lämpö voi johtaa myös kattojäähän, jääpuikkoihin ja saumavuotoihin, sillä se sulattaa katolle satanutta lunta alta päin. Katon lisäeristys on helppo tapa ratkaista monta ongelmaa kerralla, joten kysy asiantuntijoiltamme, tarvittaisiinko tällaista urakkaa myös sinun rakennukseesi!
Onko kattoturvatuotteittesi kunto, laatu ja määrä kohdillaan?
Olipa kyse kesämökistä, kerrostalosta, omakotitalosta tai vaikkapa luhtitalosta, pitää kattoturvatuotteet Lappeenrannassa tarkastaa usein. Kattoturvatuotteiden kuntotarkastuksen aikana varmistamme, että kattotikkaat ja muut kattoturvatuotteet ovat sekä laadukkaita että kaikkien turvallisuusvaatimusten mukaisia. Tarkastamme myös kattoturvatuotteiden kunnon ja sen, että niiden kiinnitykset ovat kunnossa. Koska tikkaiden ja muiden turvatuotteiden kunto voi heikentyä vuosien myötä, ei kuntotarkastuksia kannata jättää väliin. Etenkin kiinnityksiin tulee kiinnittää huomiota, sillä jos kiinnikkeet ovat löystyneet, voivat kattoturvatuotteet irrota ja pudota alas tiilikatolta, huopakatolta tai peltikatolta. Tämä rikkoo kattoa, mutta erityisen vaarallista on, jos joku jää alas putoavien kattoturvatuotteiden alle – tai jos joku putoaa niiden mukana alas katolta!
Kun Plus Kattopalvelu tarkastaa katon kuntoa, kiinnittää se huomiota myös siihen, että katto on varusteltu riittävällä määrällä kattoturvatuotteita. Se, miten katto on varusteltava, käy ilmi rakennusmääräyksistä. Muun muassa katon kaltevuus vaikuttaa siihen, mitä kaikkia kattoturvatuotteita sille on hankittava. Jos harjakatolta, pulpettikatolta tai esimerkiksi aumakatolta puuttuu joitain kattoturvatuotteita, teemme tarjouksen uusien kattoturvatuotteiden toimittamisesta ja asentamisesta. Jos kattoturvatuotteita on korjattava, annamme tarjouksen kyseistä toimenpiteestä – näin toimimme myös silloin, jos tarvetta on kattoturvatuotteiden huoltamiselle tai uusimiselle.
Talotikkaat, kattotikkaat, kattosillat ja palotikkaat ovat hyvin tavallisia kattoturvatuotteita, jollaisia löytynee sinunkin katoltasi. Talotikkaita eli seinätikkaita myöten nuohoojat ja muut katolla työskentelevät henkilöt pääsevät nousemaan katollesi. Matka saattaa jatkua kattotikkaita, eli toiselta nimeltään lapetikkaita pitkin. Kattosilta on pakollinen, jos talossa on kerroksia enemmän kuin kaksi, ja jos katon kaltevuus on yli 1:8. Kattosillasta on verraton hyöty kattohuolloissa, katon tarkastuksissa ja katonkorjausurakoissa, joten sellainen kannattaa hankkia, vaikkei se olisikaan pakollista. Palotikkaat, joita kutsutaan myös hätäpoistumistikkaiksi, ovat pakolliset, jos pudotus ikkunasta maahan ylittäisi 3,5 metriä.
Lumiesteet tulee hankkia, jos katon kaltevuus on ainakin 1:8, ja tarpeen mukaan suosittelemme myös vahinkoja ehkäiseviä putoamissuojia sekä kattopollareita. Kerrostalokohteissa on hyvä olla savunpoistoluukku, ja katolla työskenteleminen kannattaa turvata myös turvakaiteilla ja työskentelytasoilla. Tehdään katostasi turvallinen paikka liikkua – ota yhteyttä, niin jutellaan lisää kattoturvatuotteistasi!
Lumiesteiden asennus, korjaus ja kiinnitys – näin pidät lumimassat kurissa koko talven ajan
Lumiesteiden asennus tai korjaus kannattaa hoitaa viimeistään ennen uuden talven alkamista, ellei kyse ole siitä, että lumiesteet ovat pudonneet katolta. Lumiesteiden kiinnittämistä takaisin katolle ei kannata viivyttää, sillä lumiesteiden (tai esimerkiksi tikkaiden) irtoaminen katolta rikkoo aina kattoa. Katto voi alkaa vuotaa, jos siinä on korjaamatta jääneitä reikiä, joten Plus Kattopalveluun kannattaa ottaa yhteyttä heti vahingon tapahduttua. Kun pienetkin vauriot korjataan nopeasti, saadaan katto kuntoon edullisesti ja vähällä vaivalla. Mitä kauemmin katto vuotaa, sitä todennäköisempi katon vesivahinko on.
Lumiesteiden asentamista katolle ei pääse pakoon, jos tiilikaton, peltikaton tai huopakaton kaltevuus on vähintään 1:8. Rakennusmääräyksiä tulee noudatettua, kun lumiesteet asennetaan kaikkien ovien, muiden kulkuväylien ja oleskeluun varattujen alueiden yläpuolelle. Lumiesteet kannattaa kuitenkin asentaa koko lappeen reunalle, sillä näin lumiesteisiin kohdistuva kuormitus jakaantuu tasaisesti.
Lumiesteiden tehtävä on pitää lumimassat kurissa koko talven ajan, sillä äkisti alas putoava lumimassa voi johtaa sekä henkilö- että omaisuusvahinkoihin. Vauhdikkaasti putoamaan lähtevä lumi saattaa vaurioittaa myös kattoa, esimerkiksi repimällä kattotiiliä, tikkaita tai erilaisia hormia ja putkia irti katosta. Myös rännit saattaisivat pudota lumen mukana.
Omakotitalon, kerrostalon, tuotantolaitoksen tai esimerkiksi rantahuvilan lumiesteiden kunto kannattaa tarkastaa usein. Helpointa se on hoitaa katon kevät- ja syystarkastuksien yhteydessä. Plus Kattopalvelun tekemät katon kevät- ja syyshuollot sisältävät aina ilmaisen kattotarkastuksen, minkä aikana ei unohdeta kattotarvikkeitakaan. Myös muut kattohuollot, katon paikkaukset ja muut kattotyöt viimeistellään ilmaisella kattotarkastuksella. Huolella tehdyn kattotarkastuksen ansiosta saat ajoissa tiedon lumiesteiden korjaus- tai uusimistarpeesta. Saatamme tarjota myös lumiesteiden kiinnitysten kiristämistä. Edellisten talvien lumet ovat saattaneet saada katon lumiesteiden kiinnikkeet löystymään, ja silloin kova tuuli (tai seuraavan talven lumitaakka) voi saada lumiesteet irtoamaan katosta. Kun lumiesteiden kiinnikkeet kiristetään ajoissa, eivät lumiesteet irtoa eikä katto vaurioidu. Tarkkasilmäiset ja ehdottoman asiantuntevat ammattilaisemme saattavat suositella asiakkaalle myös rännien huoltomaalausta, sammaleiden poistoa katolta, kattoikkunan uusimista tai jotain muuta kattotyötä, minkä ansiosta katon kunto säilyy tasaisen hyvänä myös tulevaisuudessa.
Konesaumakaton asentaminen ei ole ainoa peltisepän työ – tilaa myös piipunhattu tai piipun pellitys
Piipunhattua ja/tai piipun pellitystä tarvitsevat asiakkaat saavat parasta palvelua kattopeltisepiltämme. Kattopeltisepän työnä tehty piipun pellitys miellyttää silmää, ja koska se on tehty mittojen mukaan, tarjoaa se parhaan suojan säiltä ja sateilta. Piipunhattumme ovat laadukkaita, eikä voimakkaampikaan tuuli saa niitä irtoamaan paikoiltaan. Saat kattopeltisepiltämme kaikki muutkin peltisepän työt aina konesaumakaton asentamisesta jalkaränneihin, mutta keskitytään nyt hetkeksi piipun suojaamiseen kosteudelta.
Kosteus tekee vahinkoa useimmille rakenteille, eikä savuhormi ole poikkeus. Jos hormiin varastoituu kosteutta, alkaa se vähitellen rapautua. Rapautuminen saa alkunsa siitä, että hormissa olevat vesipisarat jäätyvät. Vesi vaatii enemmän tilaa, kun se jäätyy, ja se saa hormin laastin pienen epätasaisuudet kasvamaan vähitellen isommiksi koloiksi ja halkeamiksi. Ei ole hyvä, jos hormista pääsee karkuun lämpöä ja savukaasuja. Lämmön karkaaminen tarkoittaa sitä, ettei hormi varaa kunnolla lämpöä, vaan että asunnon lämmittämiseen kuluu ylimääräisiä pesällisiä. Savukaasujen karkaaminen saattaa johtaa esimerkiksi yläpohjan eristeiden syttymiseen. Huonokuntoinen hormi onkin merkittävä tekijä rakennuspalotilastoja tutkittaessa.
Huonossa kunnossa oleva hormi saattaa johtaa myös nokipaloon, sillä koloihin kertynyttä nokea ei saa pois taitavinkaan nuohooja. Kun noki syttyy tuleen, se saattaa halkaista hormin tai sytyttää yläpohjan eristeet. Nokipalojen takia huonokuntoista hormia ei saisi ollenkaan käyttää, ja hyväkuntoisetkin hormit on nuohottava ja tarkastettava usein. Kun poltat vain kuivia puita, syntyy nokea mahdollisimman vähän.
Jos savupiippuasi ei vielä ole varusteltu sadehatulla ja pellityksillä, ota yhteyttä Plus Kattopalveluun. Samalla kun pellitämme piipun, voimme korjata aluskatteen savupiipun kohdalta. Kattovuodon ja katon vesivahingon syynä on usein se, että katto vuotaa piipun juuresta. Jos aluskate on ehjä ja asennettu oikein (eli nostettu piippua vasten), ei piipunjuurivuoto saa aikaan pahaa jälkeä – ainakin, jos se korjataan nopeasti. Säännöllisesti toteutetut kattotarkastukset auttavat huomaamaan heti sen, jos piipusta vuotaa vettä. Piipun juuren tiivistys estää kattorakenteiden kastumisen ja vaurioitumisen, mistä voisi syntyä huomattavasti piipunjuuren tiivistämistä kalliimpi korjauslasku. Muistathan, että saat meiltä myös kattotarkastukset – joko erillistöinä tai muiden kattotöiden yhteydessä tarjottavana kaupanpäällisenä!
Mitä kaikkea huolellisen katon tarkastuksen aikana tutkitaan?
Katon tarkastus Lappeenrannassa on kattotyö, mistä pidämme erityisesti. Meistä on mukavaa auttaa asiakkaita pitämään kattonsa hyvässä kunnossa, ja siinä kattotarkastus jos mikä auttaa suunnattomasti! Katon kunto voi romahtaa, jos katto vuotaa jostain kohtaa. Ilman kattotarkastuksia kattovuoto voisi jäädä huomaamatta ajoissa, ja kun katon vesivahinko viimein kävisi ilmi, voisi edessä olla kattoremontti. Katon kunnon tarkastuksen avulla osaamme kertoa kaikista kattovuodoista – usein jopa ennen, kuin katto vuotaa! Mainitsemme rikkinäisistä kattotiilistä, auenneista saumoista, törröttävistä nauloista ja kaikista muista ongelmista, mitkä saattavat johtaa kattovuotoon. Kun kattoon syntyneet pienetkin viat korjataan heti, pysyy katto tiiviinä ja pitkäikäisenä.
Kattotarkastuksen perusteella osaamme suositella myös sopivia kattohuoltoja, joiden ansiosta peltikatto, tiilikatto tai huopakatto suorastaan kukoistaa. Pidämme kattotarkastuksista niin paljon, että teemme sellaisen kaikille maksaville asiakkaille ilmaiseksi. Tilasitpa katon harjauksen, kattopesun, rännien korjauksen tai vaikka piipun pellityksen, saat koko katon kunnon tarkastuksen ilmaiseksi. Jos et tarvitse mitään kattotyötä, voit tilata katon tarkastuksen myös omana palvelunaan, mutta silloin joudut maksamaan siitä pienen korvauksen.
Mitä kaikkea katon tarkastuksen aikana käydään läpi? Lyhyesti sanottuna: kaikki! Käymme myös katon alla, jos sinne pääsee esimerkiksi kattoluukun kautta. Tasakaton alle ei ikävä kyllä pääse avaamatta katon rakenteita, joten pelkän yleiskuntotarkastuksen aikana emme ala kattoa purkamaan. Jos on syytä epäillä katon vesivahinkoa, sovimme asiakkaan kanssa erikseen tasakaton alla olevien vanereiden ja muiden rakenteiden tarkastamisesta.
Kattotarkastajamme käyvät läpi koko katon pinnan, jotta jokainen sauma, tiiviste ja liitoskohta tulee tarkastettua. Tutkimme myös räystäsalueet ja sadevesijärjestelmän, aivan kuten kaikki suojapellityksetkin. Varmistamme, missä kunnossa kulkusillat, lapetikkaat ja muut kattotarvikkeet ovat. Jos kattotarvikkeiden kiinnikkeet ovat irtoamassa, pitää asiaan puuttua, sillä katon tarvikkeiden irtoaminen rikkoo kattoa. Varmistamme myös vesikaton pinnoitteen kunnon sekä sen, tarvitaanko sammaleiden poistoa. Katon alla näemme sen, missä kunnossa aluskate on. Välikatolle mentyämme tutkimme tarkoin myös katon puurakenteiden kunnon sekä sen, onko eristeissä kosteutta. Kosteus voi kertoa kattovuodosta, mutta myös siitä, että katon tuuletusratkaisuja on parannettava.
Tässä on hyvä kattopalvelu mihin kattourakointiin tahansa – toimimme myös muualla kuin Lappeenrannassa
Jätä kattourakointi Lappeenrannassa Plus Kattopalvelun vastuulle, niin kattourakka etenee alusta loppuun sujuvasti, suunnitelmallisesti ja suhteellisen edullisella hinnalla. Kattourakka voi olla vaikkapa kesämökin katon uusiminen, kerrostalon kattovuodon korjaus, rivitalon kattomaalaus tai lumen pudottaminen omakotitalon katolta – me palvelemme samalla ripeällä ja aikaan saavalla otteella sekä yksityisasiakkaita että taloyhtiöitä! Plus Kattopalvelu on kattourakoitsija, jolla on pitkä kokemus kattoalalta, ja jolle asiakastyytyväisyys on se tärkein asia – sen ohella, että jokainen kattourakka tehdään kerralla kuntoon -periaatteella.
Kattofirman valinnassa kannattaa kiinnittää huomiota muuhunkin kuin pelkkään hintaan, mutta meidän kattopalvelumme pärjää myös hintavertailussa. Hinta-laatusuhteemme on todellakin kohdallaan! Vaikka tiilikatot, peltikatot ja bitumikatot laitetaankin kuntoon tasokkaasti ja luotettavasti, maksatte kattourakasta vain kohtuullisen ja järkevästi perustellun hinnan. Kotitalousvähennyksen saaminen kiinnostaa kaikkia yksityisasiakkaita, joten voimme iloksemme sanoa, että meidän tekemistämme kattotöistä voi hakea kotitalousvähennystä. Kotitalousvähennyksen hakeminen ei ole mitenkään pakollista, mutta koska se on helppo tapa säästää rahaa muutaman minuutin vaivalla, kannustamme tätä verovähennystä hakemaan. Isompiin kattourakoihin saattaa tarvita remonttilainaa, mutta tämänkin asian suhteen voimme auttaa – olemmehan linkanneet yhteistyökumppanimme tarjoaman rahoituksen kotisivuillemme.
Ota yhteyttä, niin tulemme paikan päälle Lappeenrantaan (tai Lappeenrannan naapurikuntiin, toimimmehan kaikkialla Lappeenrannan ympäristössäkin) laskemaan kattourakallesi hintaa. Samalla käynnillä selviää myös kattourakkaan menevä aika. Saatat yllättyä siitä, miten nopeasti kattotyöt onkaan mahdollista suorittaa. Jos kyseessä on suhteellisen pieni harjakatto, minkä alla ei ole kosteutta ja mitä ei ole varusteltu kovin monilla kattotarvikkeilla, saattaa kattoremonttikin olla ohi jo parissa päivässä. Teemme kaikki työvaiheet asiakkaan puolesta, emmehän muuten voisi mainostaa tekevämme kattourakat avaimet käteen -periaatteella.
Plus Kattopalvelu pitää asiakkaidensa katoista huolta myös tarjoamalla ilmaisia kattotarkastuksia. Tällainen tarjotaan joka ikisen kattourakan yhteydessä, ja sen aikana tutkitaan koko katon kunto siltä varalta, että katossa olisi muutakin korjattavaa tai huollettavaa. Näin saat tiedon siitä, jos katto meinaa vuotaa jostain saumasta, tai jos katon kunto kohenisi kattomaalauksen avulla. Jos katto on kaikin puolin kunnossa, emme tietenkään tarjoa mitään – eihän ehjää kannata korjata, tai puhdasta pestä!