Kattotöiden kirjo Kangasalla on varsin laaja

Omakotitalon, kerrostalon tai esimerkiksi teollisuushallin katto tarvitsee monenlaisia kattotöitä vuosikymmenien pituisen elinkaarensa aikana. Katon asennuksesta voi mennä jopa 100 vuotta siihen, että katto pitää purkaa ja uusia. Tiilikatto, konesaumakatto tai muu peltikatto, varttikatto tai bitumikatto ei kuitenkaan ole kovin pitkäikäinen, jos sitä ei huolleta säännöllisesti. Jokainen katto pitää huoltaa pari kertaa vuodessa, jotta se selviäisi eri vuodenaikojen rasituksista vaurioitumatta ja vuotamatta. Kattohuoltoja ovat muun muassa kattopesut, joiden avulla katosta saadaan pois kaikki ruostetta ja sammaleita aiheuttava lika, sekä kattomaalaukset. Kun tasakatto, harjakatto tai muu satulakatto maalataan uudestaan ainakin kerran, kestää se paremmin kosteutta, pakkasrapautumista ja ajan hammasta.

Aina kun huollamme jonkin katon Kangasalla, tarjoamme ilmaisen kattotarkastuksen. Ilmaisesta kattotarkastuksesta on muun muassa se hyöty, että näin katon saumat tai jiirit saadaan tiivistettyä heti, kun ne ovat jo alkaneet vuotaa – tai ehkä jo ennen kattovuodon alkamista. Kattotarkastuksen aikana panemme merkille kaikki vaaranpaikat, kuten huonokuntoiset tiivisteet, ylös katosta nousseet peltikattonaulat, kattoa syövät sammalet ja pinnoitevauriot. Jos katto on täysin tiivis ja ehjä, emme tarjoa muuta kuin kehuja hyvästä katosta. Jos jotain tarvitsee tehdä katon kunnon eteen, annamme hyvän tarjouksen kyseisistä kunnostus- tai huoltotoimenpiteistä.

Saatamme tarjota muitakin kattotöitä kuin katon huoltoja ja korjauksia, esimerkiksi piipun pellittämistä, kattoturvatuotteiden asentamista, katon lisälämmöneristystä, sadevesijärjestelmän huoltoa tai kattoikkunan uusimista. Tarjoamiemme kattotöiden kirjo Kangasalla on varsin laaja. Teemme asiantuntevasti aivan kaikki kattotyöt! Toteutamme kaikki kattotyöt laidasta laitaan myös Kuhmoisissa, Lempäälässä, Orivedellä, Padasjoella, Pälkäneellä, Tampereella ja Valkeakoskella.

Joskus kattotöihin pitää tarttua nopeasti. Jos katto on alkanut vuotaa, katto pitää tiivistää nopeasti: muuten kosteus saattaa päästä lahottamaan kattorakenteet ja homehduttamaan yläpohjan eristeet. Tarvittaessa voit hakea kattokorjaukselle, kattoremontille tai muille kattotöille sivuiltamme rahoitusta. Rahoituksen takana on pitkän linjan rahoitusalan toimija. Yksityisasiakkaat voivat hakea kattohuolloista ja muista kattotöistä kotitalousvähennystäkin, minkä avulla asiakas saa töiden osuudesta osan takaisin. Ajankohtaisin tieto kotitalousvähennyksestä ja sen hakemisesta löytyy Verohallinnon verkkosivuilta, missä tuota verovähennystä pääsee myös hakemaan. 

Vanha katto uusitaan tilaamalla Kangasalle kattoremontti

Jos sinun on aika päästä eroon vanhasta harjakatosta, tasakatosta, pulpettikatosta tai esimerkiksi aumakatosta, ota yhteyttä ja tilaa kattoremontti Kangasalle. Meiltä sujuu luotettavan asiantuntevasti niin omakotitalon, kerrostalon, kesämökin kuin vaikkapa rivitalonkin kattoremontti. Paikan päälle tulee aina tarpeeksi taitavia ammattilaisia, joilta katon purku, kattorakenteiden korjaaminen ja uuden peltikaton, tiilikaton tai huopakaton asennus sujuu ripeästi. Katon uusiminen voi olla ohi jo parissa päivässä, joten ensimmäisestä yhteydenotostasi ei kulu kauaakaan aikaa siihen, että uusi katto on paikoillaan – varsinkin, kun kattoremontti voidaan toteuttaa myös talvella.

Mitkä ovat merkkejä siitä, että palahuopakattoremontti tai muu kattosaneeraus on paikallaan? Katon ikä kertoo paljon. Esimerkiksi palahuopakatto ei kestä käytännössä yli 40 vuotta, eikä lukkosaumakatto ole luotettavan tiivis yli 50-vuotiaana. Huopakattoremonttia tai peltikattoremonttia voidaan tarvita aiemminkin. Jos kattoa ei ole huollettu tasaisin väliajoin, on katon kunto voinut päästä heikentymään, ja paras ratkaisu oikein huonokuntoiseen kattoon on katon vaihto. Mitä enemmän peltikatolla on ruostetta, sitä todennäköisemmin suosittelemme kattoremonttia. Kattosaneerausta voidaan suositella myös silloin, jos kattohuovan pinta on todella kulunut ja täynnä halkeamia sekä ilmakuplia.

Tiilikattoremonttia tarvitaan teoriassa 70 vuoden välein, mutta käytännössä tilanne voi olla toinen. Pakkanen ja kosteus ovat voineet hajottaa ison osan tiilistä, vaikka katto olisi vasta noin kolmikymppinen. Jotta näin ei pääsisi käymään, kannattaa katto puhdistaa ja pinnoittaa. Jos kosteus ei ole vielä päässyt katon alle, voidaan tiilikatto uusia osittain, eli vaihtamalla pelkät kattotiilet.

Joskus katto uusitaan siksi, että myrsky tai lumikuorma on vaurioittanut sitä niin pahasti, ettei sitä enää kannata korjata. Joskus katon uusimisen takana on se, että rakennukseen halutaan eri värinen tai aiempaa kaltevampi katto. Toisinaan halutaan vaihtaa katemateriaalia, tai muokata tasakatosta satulakatto. Kattoremontin syyksi riittää se, että haluat painavan tiilikaton tilalle kevyemmän, tiilikuvioisen peltikaton, tai huipputiiviin ja pitkäikäisen konesaumakaton.

Kaikki lähtee siitä, että otat yhteyttä pyytääksesi tarjouksen kattoremontin hinnasta. Tulemme paikan päälle tutkimaan kattosi ja sen, miten se kannattaa uusia. Samalla voimme keskustella lisää esimerkiksi kattoremontin maksamisesta osamaksulla tai rahoituksella.

Miksi kesämökille kannattaa valita huopakatto tai palahuopakatto?

Niin kesämökille, omakotitaloon, maneesiin kuin moneen muuhunkin rakennukseen kannattaa valita huopakatto tai palahuopakatto – mutta miksi? Bitumikaton valinnalle on monia syitä. Bitumikermikatto on kaunis ja kestävä, minkä lisäksi se on sateella sekä lämpötilojen vaihdellessa mukavan hiljainen. Laattakatot ja muut huopakatot ovat pitkäikäisiä – varsinkin, jos huopakaton huolto, korjaus ja remontointi on tilattu alan erikoisosaajilta eli Plus Kattopalvelun ammattilaisilta. Kolmiorimahuopakatot ja muut bitumikatot kestävät jopa neljä vuosikymmentä, kun niistä pidetään huolta.

Huopakaton huolto ei vaadi mittavia investointeja tai päiväkausien vaivannäköä. Riittää, että mökin tai esimerkiksi rivitalon huopakatto tarkastetaan ja puhdistetaan kaksi kertaa vuodessa. Uudelleenpinnoituksen aika on noin kahdenkymmenen vuoden kuluttua. Vanhemmiten katto voi alkaa kerätä sammaleita, joten hieman ikääntyneen katon huolto-ohjelmaan kuuluu sammaleiden poisto muutaman vuoden välein. Koska huopakatto on edullinen asentaa eikä sen kunnossapitoonkaan kulu paljoa rahaa, on se kokonaiskustannuksiltaan varsin edullinen. Huopakattopaikkaukset ja -korjauksetkin ovat yleensä melko helposti ja varsin kohtuuhintaisesti toteutettavissa.

Voit hankkia huopakaton katon kaltevuudesta riippumatta. Tasakatoille sopii myös kevyt ja saumoiltaan todella vedenpitävä tiivissaumakatto. Kolmiorimahuopakatto ja laattakatto tarvitsevat kaltevamman katon, mutta meiltähän onnistuu myös katon kaltevuuden muokkaaminen.

Palahuopakatto ja muut huopakatot ovat lisäksi ympäristöystävällisiä. Ne voidaan puhdistaa ekologisin menetelmin, ja kun ne on aika uusia, päätyy vanha paanukatto tai muu huopakatto asfaltin raaka-aineeksi.

Tässä muutamia syitä sille, miksi teidänkin rakennukseenne kannattaa valita bitumikatto! Plus Kattopalvelu on luonnollinen valinta kaikkiin huopakattotöihin Kangasalla ja sen lähiympäristössä. Asennamme katon, mikä kestää Suomen ankaria sääolosuhteita ja lämpötilojen vaihteluita. Laadukkaiden materiaalien ja asianmukaisten huoltojen ansiosta katto joustaa lämpötilan mukaan, säilyttäen silti muotona. Hyvät materiaalit eivät riitä, vaan tarvitaan myös asiantuntemusta ja teknistä osaamista – ja sitä meillä riittää!

Luota Plus Kattopalveluun myös huopakattoremontissa. Vanha kate puretaan tai jätetään paikoilleen – lopullinen ratkaisu riippuu muun muassa vanhan bitumikatteen kunnosta. Huonokuntoiset kattolaudat ja muut kattorakenteet uusitaan tai korjataan, ja sitten alkaa uusien katemateriaalien sekä läpivientien asentaminen. Lopuksi katto varustellaan asianmukaisilla tarvikkeilla, ainakin vähimmäismäärällä kattoturvatuotteita sekä sadevesijärjestelmällä.

Katon korjaus Kangasalla laadusta tinkimättä

Kun tilaat katon korjauksen Kangasalle Plus Kattopalvelulta, et joudu tinkimään laadusta, vaikka hinta onkin kohtuullinen. Me pidämme kiinni laadukkaasta toteutuksesta, vaikka toimimmekin kaikin puolin kustannustehokkaasti. Etsimme asiakkaan kannalta parhaat ratkaisut katon korjaamiseen, olipa sitten kyse katolle kaatuneen puun aiheuttamien jälkien kunnostamisesta tai rännien ja vesikourujen korjauksesta. Kattoremonttia tarjotaan vasta, kun muut keinot on todettu kyseisessä tilanteessa toimimattomiksi.

Huopakaton korjaus, esimerkiksi kattohuovassa olevien reikien paikkaus, toteutetaan usein bitumikermillä. Reiän on voinut aiheuttaa vaikkapa kovalla tuulella irronneet lumiesteet, tikkaat tai rännit. Irronneiden kattotarvikkeiden aiheuttamien vaurioiden tiivistys onkin melko tyypillinen myrskyvaurioiden korjaus.

Myös peltikatossa voi olla kiireesti korjattavia reikiä. Jos reikiin ei puututtaisi, kosteus voisi päästä katon alle, ja sitten tarvittaisiinkin lahovaurioiden korjausta sekä märkien villojen vaihtoa. Kattopeltiin (esimerkiksi ruosteen seurauksena) syntynyttä reikää ei yleensä kannata korjata, vaan kattopelti kannattaa uusia. Jos kyse on esimerkiksi vuotavasta jiiristä, voitaneen se korjata sopivalla tiivisteaineella. Tyypillisiä kovan myrskyn jälkeen peltikatolla tarvittavia korjaustoimenpiteitä ovat muun muassa irronneiden peltilistojen kiinnitykset ja vaihdot. Vaihdamme kaikenlaiset peltilistat, myös räystäspellit. Samalla voidaan tarvittaessa uusia myös räystäslaudat sekä räystäskourut.

Tiilikaton korjaus tarkoittaa usein joko rikkinäisten tiilien vaihtoa tai aluskatteen korjausta. Tiiliä hajoilee varsinkin pakkasrapautumisen takia, ja kattovuotojen ehkäisemiseksi tiilet kannattaa uusia saman tien. Tiilien alla on aluskate, mutta sekin saattaa kulua vuosikymmenten vieriessä. Jos aluskate on reikiintynyt tai jos se pussittaa, pitää tilanteeseen puuttua – näin vältetään katon vesivahinko. Kun tiilikaton rakenteita estetään kastumasta, voi sama tiilikatto palvella jopa 70 vuotta.

Olemme kokenut ammattilainen, jolta kannattaa tilata sekä katon että kattoläpivientien tiivistys. Jos pelkkä tiivistys ei riitä, voimme asentaa kokonaan uudet läpiviennit, esimerkiksi vaihtaa kattoikkunan. Myös uuden katon asennustöissä kannattaa luottaa tähän kattourakoitsijaan. Uusimme niin konesaumakatot, palahuopakatot kuin vaikkapa betonitiilikatotkin. Kattoremonttia tarjotaan vain, jos se on asiakkaan kannalta paras ratkaisu (esimerkiksi painuneen katon oikaisu kannattaa joskus korvata kattoremontilla) – tai jos kyseessä on varttikatto, sillä laki kieltää enää korjaamasta niitä.

Miten toimia, jos katto vuotaa ja kattorakenteet lahoavat?

Kattovuoto voi johtaa kattoremonttiin. Jos katto vuotaa pitkään, voivat katon alle syntyvät homevauriot olla niin pahoja, että koko rakennus muuttuu asumiskelvottomaksi. Siksi on tärkeää, että kattovuodon korjaus aloitetaan välittömästi. Vuotavan katon korjaus saattaa onnistua ilman tarvetta purkaa ja uusia koko kattoa, vaikka kattovuoto olisi jo edennyt siihen pisteeseen, että sisäkatosta tippuu vettä. Mitä pikemmin toimeen tartutaan, sitä helpommalla siitä voidaan selvitä.

Jos käy hyvä tuuri, peltikatto, tiilikatto tai huopakatto päästään korjaamaan jo siinä vaiheessa, kun katto ei vielä vuoda. Siksi joka omakotitalon, luhtitalon, mökin ja esimerkiksi piharakennuksen kunto kannattaa tarkastaa kaksi kertaa vuodessa. Irronneet palahuopapaanut, törröttävät peltikattonaulat, rikki menneet kattotiilet ja esimerkiksi huopakatossa olevat ilmapaanut ovat hälytysmerkkejä, joihin kannattaa puuttua välittömästi. Myös läpivientien, saumojen ja muiden katon yksityiskohtien kunto kannattaa tarkastaa siltä varalta, että niiden kunto olisi jollain tavalla heikentynyt. Kattotarkastuksen aikana kuuluu käydä myös katon alla siltä varalta, että välikatolta paljastuisi kondenssiveden aiheuttama katon vesivahinko. Lämpimän ilman kondensoituminen voi kastella yläpohjarakenteet etenkin silloin, jos eristeitä on vähän ja välikatto on huonosti tuulettuva.

Kattotarkastus paljastaa ajoissa jo alkaneet kattovuodot, kuten talven aikana alkunsa saaneen piipunjuurivuodon. Riippuu aluskatteesta, riittääkö katon korjaamiseen vesikaton tiivistys, vai pitääkö myös aluskate korjata sekä aluskatteen läpi valuneen kosteuden aiheuttamat vahingot kunnostaa. Kastuneet puurakenteet pitää kuivata – paitsi, jos niissä on jo lahoa. Lahon eteneminen pysäytetään uusimalla lahovaurioiset puurakenteet. Märkiä eristeitäkään ei voida jättää paikoilleen, sillä niihin voi syntyä homekasvustoja.

Jos katto on vuotanut pidempään ja vahingot ovat levinneet laajalle, on harkittava koko katon uusimista. Kattoremonttia tarjotaan myös silloin, jos katto on vanha ja kauttaaltaan heikkokuntoinen. Mitä enemmän katolle tulee ikää, sitä enemmän sitä pitää korjailla. Vaikka vanha katto (esimerkiksi noin viisikymppinen peltikatto) korjattaisiin tänään mittavasti, voi se huomenna vuotaa jostain toisesta kohdasta. Peltikattoremontti on kertaluonteinen urakka, minkä jälkeen rakennuksessa on taas luotettavan tiivis, hyvältä näyttävä ja kaikin puolin nykymääräysten mukainen katto.

Juuri sinun kattosi tarvitsemat huollot Kangasalle meiltä

Katon huollot Kangasalla riippuvat katon materiaalista, iästä ja yleiskunnosta. Naapurin katon huollot saattavat erota valtavasti siitä, mitä huoltoja sinun kattosi tarvitsee. Myös huoltovälit voivat vaihdella suuresti. Vain yksi asia pysyy samanlaisena katosta ja paikasta riippumatta: ainoita vuosittain tarvittavia kattohuoltoja ovat katon kevät- ja syyshuollot. Tiilikattojen, huopakattojen, varttikattojen ja peltikattojen perushuollot ovat sisällöltään samanlaiset. Ensin katto puhdistetaan kaikista sille kertyneistä epäpuhtauksista, ja seuraavaksi sadevesijärjestelmä tyhjennetään lehdistä ja muista roskista. Katto kuluu nopeammin loppuun, jos se on likainen. Peltikatolla lika aiheuttaa ruostumista, ja muilla katoilla sammaleiden ynnä muiden kasvustojen kasvua. Jos sadevedenpoistojärjestelmässä on roskia, voi se mennä tukkoon. Tällöin sekä rännit että talon eri rakenteet voivat vaurioitua kosteuden aiheuttamien ongelmien takia.

Riippumatta siitä, mitä kattohuoltoja omakotitalon, rivitalon, kerrostalon tai muun rakennuksen katolle on tilattu, tarjoamme ilmaisen kattotarkastuksen. Kattotarkastuksen ansiosta osaamme tarjota muita kattohuoltoja tai esimerkiksi jonkin huonokuntoisen kohdan korjaamista. Asiakas saattaa saada tarjouksen vaikka kattopeltien kiinnitysten lisäämisestä, kattopesusta, kattoturvatuotteiden huollosta tai esimerkiksi naulojen tai vanhojen kateruuvien vaihtamisesta uusiksi ruuveiksi.

Kattopesu poistaa katolta sellaisen lian, mihin kevät- tai syyshuoltojen yhteydessä käytettävä harja ei pure. Huopakaton pinnoite on sen verran herkästi vaurioituva, että se kannattaa puhdistaa ilmapuhaltamalla. Pesemistä se kuitenkin kestää, kunhan pesua ei toteuteta painepesurilla.

Kun katto on pesty, se voidaan maalata. Peltikatot (niin aaltopeltikatot kuin rivisaumatut peltikatotkin) kannattaa maalata noin vuosikymmenen välein, jotta ne eivät ruostuisi. Tiilikatot ja huopakatot pinnoitetaan paljon harvemmin, nimittäin vain kerran. Uusi pinnoite saa katon hylkimään likaa ja kasvustoja, joten katosta tulee paitsi paremman näköinen, myös helppohoitoisempi. Samalla paranee katon kyky kestää erilaisia rasituksia.

Tiilikatot ja bitumikatot tapaavat kärsiä sammaleista. Sammaleisiin, jäkäliin ja muihin kasvustoihin ei tepsi pelkkä kattopesu, vaan ne pitää puhdistaa kemiallisesti. Sammaleenpoistoaine ja lopuksi tehty suojakäsittely pitävät katon pitkään puhtaana ja terveenä. Karheapintaiset huopa- ja tiilikatot tarvitsevat toisinaan myös lumenpudotusta. Lunta voi kertyä peltikatollekin niin paljon, että lumimassoja pitää vähentää katolta – ota silloinkin yhteyttä Plus Kattopalveluun!

Kangasalla tarvittavia syystöitä on esimerkiksi rännien puhdistaminen

Rännihuolto kuuluu olennaisena osana erilaisten rakennusten tarvitsemiin syystöihin Kangasalla. Jos rännejä ei puhdisteta vähintään syksyisin, ne voivat ruostua, jäätyä ja vaurioitua. Jäätyneisiin ränneihin on reagoitava tilaamalla kourujen ja syöksyputkien avaus kuumalla höyryllä, sillä muussa tapauksessa jää voi vääntää kouruja ja avata niiden saumoja. Jos rännit ovat sulat talvellakin, vältetään varmemmin rännien korjaus keväällä. Samalla varmistetaan se, että sulamisvedet saadaan johdettua oikeaan paikkaan, mikä voi olla vaikkapa avo-oja useiden metrien päässä rakennuksesta.

Jos rännisi ovat erityisen huonossa kunnossa tai niitä ei ole ollenkaan, tilaa uusien rännien asentaminen Kangasalle. Plus Kattopalvelu toimittaa paikalle korroosionkestävät rännit ja alastuloputket, asentaa ne kaikkien taiteen sääntöjen mukaan ja tarjoaa ilmaisen kattotarkastuksen kaupan päälle. Ilmainen kattotarkastus on luvassa kaikille kattotöitä tilaaville asiakkaillemme, mikä tekee kanssamme asioimisen erityisen kannattavaksi.

Omakotitalon, mökin, kerrostalon tai minkä tahansa muun rakennuksen sadevesikourut kannattaa puhdistaa ja tarkastaa kaksi kertaa vuodessa. Rännihuolto on siis hyvä toteuttaa myös kevään tullen, ei vain loppuvuodesta. Kourut kannattaa pitää puhtaana lehdistä, neulasista ja muista roskista, mitkä tukkivat rännit. Jos ränneissä on törkyä, kouruihin jää vettä. Se aiheuttaa ruostetta, ja talviaikaan myös jäätä. Rakennuksellekaan ei tee hyvää, jos kattovesi ei pääse poistumaan kunnolla. Talon seinät ja ehkä myös sokkeli kastuvat, jos räystäs tulvii yli.

Räystäskourujen eli rännien puhdistamiseen ei tarvita ihmeellisiä välineitä. Painepesurin tai maasta käsin käytettäväksi tarkoitettujen, pitkävartisien puhdistimien sijaan kannattaa kiivetä katolle ja noukkia roskat pois käsityönä. Jos katolle kiipeäminen ei houkuta, ei hätää – Plus Kattopalvelu tekee homman mieluusti puolestasi. Voimme samalla puhdistaa koko katon roskista ja huuhdella rännit, jotta kaikki mahdolliset korjaus- tai lisähuoltotarpeet (kuten huoltomaalauksen tarve) paljastuisivat.

Jos kouruissa on jotain vikaa, esimerkiksi ruostevaurioita, annamme tarjouksen kourusaneerauksesta. Monet rikkinäiset kohdat voidaan uusia. Myös räystäskourusta voidaan poistaa vaurioitunut osa, ja korvata se uudella sekä ehjällä. Plus Kattopalvelun palveluvalikoimaan kuuluu myös jäätyneiden rännien sulatus, sulanapitokaapelien asennus ja kaikki kattokaivoihin sekä pystykouruihin liittyvät työt.

Katon pesu ja puhdistus lykkäävät kattoremonttia

Katon pesu, sammaleenpoisto ja katon suojakäsittely Kangasalla ovat tapoja pitää katto puhtaana. Puhdas katto tekee hyvää koko rakennuksen imagolle, mutta ei siinä kaikki. Katon puhtaanapito lykkää kattoremonttia, joten katon puhdistaja säästää rahaa. Likainen katto menee nopeammin huonoon kuntoon kuin katto, mikä on harjattu ja pesty usein. Likainen katto kerää joko ruostetta tai sammaleita, mitkä saavat katon kunnon romahtamaan – lisääväthän nämä ilmiöt kattovuotojen todennäköisyyttä.

Omakotitalon, mökin, rivitalon tai vaikkapa piharakennuksen katto puhdistetaan katemateriaalin ja katon likaisuusasteen mukaan. Katon ylläpitohuolloksi eli kaksi kertaa vuodessa tapahtuvaksi puhdistukseksi riittää esimerkiksi tiilikaton harjaus. Myös peltikatto voidaan harjata, mutta huopakatolta lehdet, oksanpätkät, havunneulaset ja muut roskat kannattaa poistaa ilmapuhaltimella. Ilmapuhallin ei vaurioita katon pinnoitetta, kuten harja voisi tehdä.

Katon puolivuotishuoltoon kuuluu myös rännien puhdistus, jotta rännit eivät menisi tukkoon ja lakkaisi vetämästä. Tällöin räystäs alkaisi vuotaa, ja likavesi sotkisi sekä ehkä myös lahottaisi ulkoseinät. Myös sokkeli voisi kastua, jos rännit eivät vetäisi. Roskakuorma sekä sen talviaikainen jäätyminen voisivat aiheuttaa erilaisia korjaustarpeita. Kourut voisivat irrota kiinnikkeistään tai vääntyä, ja niiden saumat voisivat aueta. Tasakatolla ei ole räystäskouruja, vaan kattokaivot. Nekin pitää puhdistaa kahdesti vuodessa, sillä muuten katolle voi jäädä vettä. Tiivissaumakatonkin saumat voivat alkaa vuotaa, jos katto on muuttunut järveksi.

Huopakaton pesu puhdistaa likaisen katon, tai valmistelee sen pinnoitettavaksi. Peltikatot saatetaan pestä useammin kuin muut katot, sillä ne maalataan normaalisti moneen otteeseen. Tiilikattokin pestään, jos se on likaantunut tai jos sen pinnoite kaipaa uusimista. Jos katolla on lian sijasta sammaleita, tarvitaan järeämpi otteita kuin vesiletkua ja pesuharjoja. Sammalet kuluttavat katon. Kattotiilistä ne syövät mineraaleja, mikä nopeuttaa tiilien halkeilua ja lisää kattovuotojen todennäköisyyttä. Lisäksi sammalet sitovat kattoon runsain mitoin kosteutta.

Jos peltikatto sattuisi sammaloitumaan, saataisiin se puhtaaksi harjaamalla tai pesemällä. Tiilikatolta ja huopakatolta sammalet saadaan pois sammaleenpoistoaineella sekä katon suojakäsittelyn avulla. Katon kemiallinen puhdistus on kustannustehokas ja katon kannalta paras tapa hankkiutua eroon sammaleista ja muista kasvustoista. Sammalmyrkkymme ovat biohajoavia, ja sekä ihmisille että ympäristölle vaarattomia.

Katon maalaamista ei tarvitse uusia joka vuosi Kangasalla

Katon maalaus Kangasalla on niitä kattotöitä, joita ei tarvita kovin usein. Peltikaton maalaus kannattaa uusia noin 10–15 vuoden välein – riippuen täysin siitä, mitä vauhtia vanha pinnoite kuluu. Tiilikaton maalaamiseen riittää yksi kerta, eikä huopakattojakaan pinnoiteta tämän useammin.

Jos kattomaalaus toteutetaan kunnolla, antaa se pitkäkestoisen lopputuloksen. Katon huoltomaalaus vaatii onnistuakseen paitsi tarkkaa pensselinkäyttöä, myös huolella toteutettuja pohjatöitä. Peltikatto pitää tarkastaa ja vähintäänkin pestä, ennen kuin katon huoltomaalaus kannattaa toteuttaa. Jos kattopelleissä on ruostetta, hiotaan se pois ja kohta käsitellään sopivalla ruosteenestoaineella. Erityisen huonokuntoisen kattopelti vaihdetaan kokonaan. Jos käy ilmi, että omakotitalon, kerrostalon tai muun rakennuksen katolla on paljon huonokuntoisia kattopeltejä, suosittelemme kaikkien kattopeltien vaihtamista. Joissain tapauksissa osittainen kattoremontti voi tulla peltikaton maalausta edullisemmaksikin.

Jos peltikatot maalataan ruosteen ehkäisemiseksi, maalataan tiilikatot siksi, etteivät ne rapautuisi. Aika muuttaa kattotiilet huokoisiksi, jolloin ne imevät vettä sekä keräävät erilaisia kasvustoja. Tiilien pinnoitteen uusiminen estää veden imemisen sekä sammaloitumisen. Samalla se tekee tiilistä paremmin likaa hylkivät. Tiilikattomaalauksen esivalmisteluihin kuuluvat kattotarkastus ja sen perusteella tehdyt kattokorjaukset. Mahdolliset sammalet saadaan kuolemaan sammaleenpoistoaineilla, ja lika pestään pois.

Huopakaton elinkaari voi jäädä noin pariinkymmeneen vuoteen, jos kattohuopaa ei maalata. Huopakattopinnoitteen uusiminen ylläpitää katon elastisuutta ja kykyä hylkiä vettä. Ennen pinnoitteen uusimista tarkastamme ja puhdistamme katon huolellisesti. Jos nurkat ja liitoskohdat vaativat vahvistamista tai vaikkapa katon läpiviennit tiivistämistä, teemme sen ennen kattomaalausta.

Pohjatöiden lisäksi pitää kiinnittää huomiota siihen, missä säässä tasakatto, pulpettikatto, harjakatto tai muu satulakatto maalataan. Sateella maalaaminen ei onnistu, eikä sateen uhatessa. Sekä ilman että katon pitää olla kuiva, ennen kuin sille aletaan levittää uutta maalia. Kattomaalaus ei onnistu myöskään pakkasella eikä silloin, jos aurinko porottaa katolle liian suoraan. Maalin on saatava tarttua kunnolla, joten paras sää kerrostalon tai vaikkapa rantasaunan katon maalaamiseen on pilvipoutainen kesä-, kevät- tai syyspäivä. Teemme tämänkin työn avaimet käteen -pakettina, ja yksityisasiakkaalla on mahdollisuus vähentää töiden osuus verotuksessaan.

Lumen pudotus Kangasalla vapauttaa katon taakastaan

Tarvittiinpa lumenpudotusta Kangasalla, Tampereella tai muualla Pirkanmaalla, on Plus Kattopalvelu oikea osoite ottaa yhteyttä. Me teemme kattolumityöt pitkällä kokemuksella ja huippuunsa asti hioutuneella ammattitaidolla. Lopputulos on kaikin puolin onnistunut. Tiilikatto, peltikatto tai huopakatto saadaan vapautettua taakastaan, eikä kattoon jää jälkiä kattolumitöistä. Koska olemme tottuneita ja ammattitaitoisia lumenpudottajia, emme puhko jiirejä, irrota tiiliä tai naarmuta peltikattoa.

Lumen pudottaminen omakotitalon, maneesin, kerrostalon, rivitalon, hallin, mökin tai muun kiinteistön katolta ei vaaranna kenenkään turvallisuutta, kun me olemme asialla. Lunta ei lennä sinne tänne, kuten ohikulkijoiden tai pihalle parkkeerattujen autojen alle, vaan tarkasti rajattuun paikkaan. Jos on vaarana, että joku voisi jäädä alle, järjestämme jatkuvan valvonnan ja tarvittaessa myös liikenteenohjauksen.

Lumenpudottajamme eivät ala hommiin ilman turvavaljaita ja muita asianmukaisia työvälineitä. Työturvallisuustuotteet ovat yhtä olennainen osa lumen pudottamista katolta kun lumentyöntimetkin – myös silloin, kun olemme vähentämässä lumimassoja tasakatolta. Jos tarvitset lumenpudottajia korkean rakennuksen katolle, tuomme tullessamme joko henkilönostimen tai nostinkoriauton.

Lumenpudotuksia tarvitaan yleensä vasta lopputalvesta, kun vesisateet ovat tiivistäneet lumen painavaksi suojalumeksi. Pyydä tarjous lumen pudotuksesta, jos katolla on noin puoli metriä suojalunta – tässä vaiheessa on jo syytä olla huolissaan katon rakenteiden kunnosta. Tilaa lumenpudotus myös silloin, jos lumi uhkaa pudota ohikulkijoiden päälle kiikkuessaan katon reunalla uhkaavan näköisenä.

Myös katon reunalla keikkuva jää kannattaa poistaa, eikä jääpuikkojaan kannata jättää poistamalla räystäiltä. Jää on vaarallista alas pudotessaan, minkä lisäksi se voi vaurioittaa katon saumoja tai esimerkiksi räystäskouruja. Jos kattoa ja rännejä pitää sulattaa joka vuosi höyryllä, kannattaa miettiä, voisiko jään muodostumista ehkäistä jotenkin. Katolle ja sen reunoille syntyvä jää kertoo usein yläpohjan läpi karkaavasta lämmöstä, mihin voidaan puuttua lisäämällä yläpohjaan uusia eristeitä. Jos ränneillä on tapana jäätyä joka vuosi, kertoo se joko syksyllä poistamatta jääneistä roskista tai jostain rakenteellisesta virheestä, mikä estää kaiken veden poistumisen kouruista. Sen lisäksi, että rännit kannattaa tarkastaa ja puhdistaa joka syksy, voidaan niihin asentaa sähköllä toimivat sulanapitokaapelit.

Meiltä saa myös kattopeltisepän tekemiä kattotöitä Kangasalle

Plus Kattopalvelu on oikea osoita aina, kun tarvitsette joitain kattotöitä Kangasalle – olivatpa ne sitten peltikattotöitä, tiilikattotöitä, palahuopakattotöitä tai huopakattotöitä. Teemme myös ne varttikattotyöt, joita vielä saa toteuttaa. Jos vartti- eli mineriittikatto alkaa vuotaa tai sitä pitäisi korjata jotenkin muuten, on ainut vaihtoehto varttikaton purku ja vaihto. Katon elinkaarta on edelleen mahdollista pidentää pesemällä ja pinnoittamalla – kysy meiltä lisää siitä, miten työt ja niihin liittyvät suojaustoimenpiteet hoidetaan käytännössä.

Meidän kauttamme saat Kangasalle myös erilaiset kattopeltisepän työt. Kattopeltiseppämme voivat palvella sinua esimerkiksi toteuttamalla kattoturvatuotteet peltisepän työnä, tai vaihtamalla erilaiset peltilistat. Piippu kannattaa suojata mittatilauksena tehdyllä pellityksellä, ja myös kattoikkuna kannattaa suojata kosteudelta pellittämällä se. Kattopeltisepiltämme tilaat myös perinteisen konesaumakaton asennuksen ja korjauksen.

Jos vaikka kattoikkuna alkaa vuotaa, pitää se korjata saman tien. Jos kattoläpivientien korjaus tai muu katon paikkaus jää väliin, voi kosteus päästä katon alle tekemään tuhojaan. Katon eristys voi homehtua, jos se kastuu. Kattorakenteet ovat puuta, joten kosteus saa ne lahoamaan – ja menettämään kantokykynsä.

Katon alla voi olla kosteutta myös sen takia, että katon IV-työt on tehty puutteellisesti. Jotta asunnosta kohoava lämmin ilma saataisiin poistumaan katon alta, voidaan tarvita esimerkiksi uusia ilmanvaihtokanavia tai katon korotusta. Tarpeeksi runsaat eristeet huolehtivat siitä, että lämpöä karkaa välikatolle vain vähän.

Aluskate on olemassa kaikenlaisten – sekä kattovuotojen että kondensoituneen lämmön aiheuttamien – katon vesivahinkojen torjumiseksi. Aluskatteen vaihto on tarpeen, jos aluskatteeseen syntyy jotain korjattavaa, esimerkiksi reikiä. Jos aluskatteen paikkaustarpeet ovat vähäiset, ei koko aluskatetta tarvitse uusia, vaan huonokuntoisten kohtien uusiminen riittää. Pieneläinesteiden, tässä tapauksessa lintuverkkojen, asentaminen parantaa aluskatteen mahdollisuuksia pysyä kunnossa yhtä pitkään kuin vesikatekin.

Kattohuollotkin ovat tärkeitä kattotöitä. Jotta kerrostalon, mummonmökin tai vaikkapa vapaa-ajan katto kestäisi mahdollisimman kauan, on katto pidettävä puhtaana. Jos katto säännöllisistä harjauksista huolimatta alkaa sammaloitua tai muuttua pinttyneen likaiseksi, tarvitaan joko kattopesua tai sammaleiden poistoa katolta. Pinnoite kannata uusia, ennen kuin se muuttuu liian kuluneeksi.

Kaksi syytä sille, miksi katon ja yläpohjan eristeinä olevat villat pitäisi vaihtaa

Kaikki kattotyöt Kangasalla sisältävät ilmaisen kattotarkastuksen, minkä aikana varmistamme sen, että kerrostalon tai esimerkiksi pihasaunan katto jää hyvään kuntoon. Tutkimme katon tiiviyden ja sen pinnoitteen kunnon. Katon kuntotarkastuksen yhteydessä selvitetään myös se, ovatko kattoturvatuotteet ja muut kattotarvikkeet kunnolla kiinni katossa. Mikäli katon alle on mahdollista ryömiä, käymme ottamassa selvää siitä, missä kunnossa puurakenteet, aluskate ja yläpohjan eristeet ovat.

Jos eristeissä on kosteutta, saat tarjouksen villojen vaihdosta. Märät eristeet on purettava ja vietävä jäteasemalle, sillä niihin voi ilmestyä hometta. Tilalle tuomme uudet ja kuivat eristeet, joita voi tarvittaessa olla aiempaa enemmän. Kun eristeitä on tarpeeseen nähden oikea määrä, pysyy lämpö paremmin sisällä. Samalla paranee katon kosteustekninen toimivuus.

Miksi eristeissä olisi kosteutta, minkä takia ne pitäisi vaihtaa? Syitä on kaksi: joko talon katto on vuotanut, tai sitten välikatto tuulettuu huonosti. Katto voi vuotaa harjalta, saumoista, kattoikkunan kohdalta tai vaikka irronneiden kattotikkaiden jälkeensä jättämistä rei’istä. Mitä nopeammin katto korjataan, sitä varmemmin aluskate pysyy ehjänä, eikä katon alle pääse kosteutta. Jos aluskate kuitenkin ehtii antaa periksi tai on vaurioitunut jo aiemmin, kastuvat katon alla olevat rakenteet.

Toinen syy katon vesivahingolle ja eristeiden homehtumiselle on lämpimän ilman kondensoitumisessa. Jotta lämmintä ilmaa ei ensinkään pääsisi välikatolle, tarvitaan kunnollinen eristys. Tarvittaessa teemme tarjouksen katon lisälämmöneristyksestä. Se lämpö, mikä yläpohjan läpi väistämättä pääsee karkuun, on tuuletettava ulos nopeasti. Tarkoitusta varten katon harjalla saattaa olla tuuletusaukkoja, joiden seuraksi ja tehosteeksi voimme asentaa alipainetuulettimen.

Katon lisälämmöneristys auttaa myös pienentämään omakotitalon tai muun rakennuksen lämmityskuluja, sekä vähentämään saumavuotojen todennäköisyyttä. Jos yläpohjan läpi karkaa lämpöä, voi kattolumi sulaa, ja sula vesi tihkua katon saumoista läpi.

Yläpohjaan voidaan tuoda uusia eristeitä vaikka saman tien, jos siellä on tilaa. Muussa tapauksessa voidaan tarvita esimerkiksi katon korottamista. Sitä saattaa vaatia myös ullakon tai vintin eritys, mutta ei kuitenkaan ilmanvaihtokanavien tai muiden katon läpivientien eristys.

Kattoturvatuotteetkin katsastettava – mutta kuinka usein?

Plus Kattopalvelu tuntee erilaiset kattoturvatuotteet Kangasalla ja tietää, miten ne kuuluu asentaa erilaisille katoille. Ota yhteyttä aina, kun tarvitset jotain kattotikkaisiin tai muihin kattoturvatuotteisiin liittyvää työtä – esimerkiksi seinätikkaiden uusimista tai lumiesteiden korjaamista. Huollamme, korjaamme, uusimme ja asennamme niin kesämökkien kuin kerrostalojenkin kattoturvatuotteet palotikkaista putoamissuojiin ja kattopollareihin. Aina kun tilaat meiltä jonkin kattotyön, saat kaupan päälle koko katon kunnon tarkastuksen. Näin kaikista huolto- ja korjaustarpeista saadaan tieto saman tien, eikä kattokokonaisuuden kunto pääse romahtamaan. Kattotöistä on tehty mahdollisimman helposti lähestyttäviä myös mahdollistamalla rahoituksen hakeminen kotisivujemme kautta, ja hoitamalla asiat niin, että yksityisasiakas saa kattotöistä kotitalousvähennystä.

Onko sinun tiilikatollasi, peltikatollasi tai huopakatollasi tarpeeksi kattoturvatuotteita? Jos katto on Plus Kattopalvelun asentama, asia on varmasti kunnossa. Jos näin ei ole, panemme merkille kattoturvatuotteiden riittävyyden katolla liikkuessamme. Lapetikkaat ja talotikkaat löytyvät monilta katoilta, mutta jos katto on kalteva, saatetaan tarvita myös harjan suuntaisesti kulkevaa kattosiltaa. Kalteville kattopinnoille tarvitaan myös lumiesteitä, joiden ansiosta talon vieressä voi liikkua silloinkin, kun kattolumi tahtoisi jo pudota maahan. Mikäli harjakatolla tai esimerkiksi aumakatolla ei ole riittävää määrää kattoturvatuotteita, teemme tarjouksen uusista hätäpoistumistikkaista tai muista kattoturvatuotteista sekä niiden asennuksesta. Kattoturvatuotteiden tarve riippuu katon mittasuhteista. Se, miten kaltevalle katolle tarvitaan mitäkin kattoturvatuotteita, selviää rakennusmääräyksistä – tai meidän asiantuntijoiltamme.

Kattoturvatuotteetkin voivat kulua, ja vaatia huoltamista, uusimista tai korjaamista. Jotta kattoturvatuotteiden kunto pysyisi hyvänä vuodesta toiseen, on niiden kunto ja kiinnitykset säännöllisesti katsastettava. Suosittelemme, että kattoturvatuotteiden kunto tarkastetaan kaksi kertaa vuodessa, eli aikaisin keväällä ja loppuvuodesta. Jos kattosi tarkastusta on tekemässä Plus Kattopalvelu, tarkastamme aina kaikkien kattoturvatuotteidenkin kunnon. Kätevintä on tilata meiltä sekä katon kevät- että syyshuollot, sillä näin saat kattosi puhdistettua ja tarkastettua (kattoturvatuotteineen päivineen) aina oikeaan aikaan. Usein selvää, että kattoturvatuotteet eivät tarvitse mitään toimenpidettä. Toisinaan tarvitaan tikkaiden tai muiden turvatuotteiden kiinnitysten kiristämistä. Kun kiinnikkeet ovat kireällä, ei myrsky saa kattoturvatuotteita irrotettua. Myös katolta alas putoava lumi saattaisi irrottaa kattoturvatuotteet katosta, jos ne eivät olisi kunnolla kiinni.

Tietämisen arvoiset seikat lumiesteiden korjauksesta, kiinnityksestä ja asennuksesta

Sinun ei tarvitse tietää tarkasti, miten lumiesteiden asennus ja korjaus tulee hoitaa – riittää, että tiedät, mistä voit tilata lumiesteisiin liittyvät työt! Oikea vastaus on Plus Kattopalvelu. Me asennamme, huollamme, uusimme ja korjaamme kaikenlaiset lumiesteet Kangasalla ja muualla Pirkanmaalla. Osaamme asentaa lumiesteet kaikille erilaisille katoille konesaumakatoista palahuopakattoihin, ja mitoitamme ne niin, että ne suojaavat yhtä hyvin mökin kuin kerrostalonkin ympäristössä liikkuvia ihmisiä.

Joitain asioita on hyvä tietää lumiesteistä – kuten se, miksi niitä tarvitaan, ja millaisten kattojen reunalle lumiesteet on pakko hankkia. Rakennusmääräykset kertovat, että lumiesteet pitää asentaa kaikille sellaisille katoille, joiden kaltevuus on 1:8 tai enemmän. Näin ollen lumiesteitä ei tarvita vain liukaspintaisille peltikatoille, joilta lumi valuu helposti pois, vaan myös karheapintaisille bitumikatoille. Lumiesteitä saatetaan tarvita kaksikin riviä, jos lape on pitkä. Jotta lumiesteet jaksaisivat pitää suojalumetkin katolla, on tärkeää, että kuormitus jakaantuu tasaisesti. Siksi lumiesteet voi olla hyvä asentaa koko lappeen reunalle, vaikka rakennusmääräysten mukaan riittäisi pelkkien ovien suojaaminen.

Entä miksi lumiesteitä tarvitaan? Edellä jo viitattiinkin siihen, että lumiesteet estävät kaltevalta katolta vapaasti putoavan lumimassan mahdollisesti aiheuttamat henkilövahingot. Myös omaisuusvahinkoja voi syntyä, jos lumi pääsee putoamaan alas katolta silloin, kun sitä huvittaa. Lumiesteet katon reunalla ovat olemassa myös kattoa suojatakseen. Lumen putoaminen katolta voisi johtaa siihen, että katosta irtoaa samalla tiiliä tai erilaisia kattotarvikkeita, kuten lapetikkaita.

Lumiesteetkään eivät ole ikuisia tai vaurioitumattomia. Siksi lumiesteiden kunto kannattaa tarkastaa aina talven jälkeen, ja toisen kerran ennen uutta talvea. Lumiesteiden kuntotarkastus kertoo, jos lumiesteet ovat vääntyneet tai muutoin huollon, korjauksen tai uusimisen tarpeessa. Samalla selviää, pitääkö lumiesteiden kiinnityksiä kiristää. Jos lumiesteitä ei ole kiinnitetty omakotitalon tai esimerkiksi rivitalon kattoon hyvin, voi tuuli tai suojalumi saada ne irtoamaan katosta.

Jos lumiesteet tai vaikka kattotikkaat kuitenkin sattuvat irtoamaan katosta, pitää kattoon syntyneet reiät ja muut vauriot korjata kiireen vilkkaa, ettei katto ala vuotaa. Ota tuolloinkin yhteyttä Plus Kattopalveluun, niin korjaamme katon ja kiinnitämme alas pudonneet kattotarvikkeet takaisin paikoilleen.

Kattopeltisepiltä sujuu myös piipunhatun ja piipun pellityksen asentaminen

Tarvitessasi piipunhattua tai piipun pellitystä, palvelevat sinua Plus Kattopalvelun kattopeltisepät. Piipun pellitys kannattaa toteuttaa peltisepän työnä, sillä piippu pitää pellittää mittojen mukaan. Kun peltiseppä käy ottamassa mitat ja toteuttaa pellityksen parhaalla ammattitaidollaan, tulee piippu suojattua kosteudelta ja säiden aiheuttamalta rapautumiselta todella hyvin. Kokeneen käsityöläisen pellittämä piippu on ilo myös silmille. Omakotitalon, huvilan tai muun rakennuksen katto saa sen kuuluisan viimeisen silauksen, kun savupiippu pellitetään. Pitkäikäinen, hyväkuntoinen ja tyylikäs piippu tuo iloa elämääsi!

Samalla kertaa voimme toteuttaa myös muita peltisepän töitä, esimerkiksi jiiripellitykset tai tippapellit. Kattopeltisepistämme on moneksi – esimerkiksi kattoikkunan pellittämiseen, kattoturvatuotteiden toteuttamiseen tai konesaumakaton asentamiseen. Konesaumakatto on edelleen suosittu ja arvostettu katto, eikä ihme: konesaumakatto kestää jopa sata vuotta, on miltei huoltovapaa, ja se voidaan asentaa loivillekin katoille. Lisäksi vain harva katto pystyy kilpailemaan tiiviydessä konesaumakaton kanssa. Konesaumakaton valttikortteja ovat muun muassa kattoon kiinteästi saumatut läpiviennit.

Jos olet tilannut meiltä piipun pellittämisen, voidaan samalla hoitaa myös aluskatteen korjaus piipun kohdalta tai kosteusvaurioiden korjaus, jos katto on jo ehtinyt vuotaa piipun juuresta. Piipun pellittämisen takia vesikatetta on purettava jonkin matkaa piipun ympäriltä, ja koska aluskatteen korjaus vaatii samaa asiaa, on tuolloin tuhannen taalan paikka korjata myös aluskate. Itse asiassa aluskate pitäisi korjata aina, jos siinä on jotain vikaa, sillä vain ehjä aluskate voi estää katon alapuolisten rakenteiden kastumisen, jos vaikka piipusta vuotaa vettä.

Piipunhattu voidaan asentaa avaamatta kattoa tai suorittamatta muita erityisiä esivalmisteluja. Piipunhattu on savuhormin paras kaveri, sillä ilman sitä savuhormi kastuu aina, kun ulkona sataa. Kosteus rapauttaa hormin laastia niin, että siihen syntyy koloja, joista voi päästä karkuun kuumia savukaasuja. Lopputulos voi olla rakennuspalo, sillä eristeet saattavat syttyä tuleen. Koloista saattaa saada alkunsa myös nokipalo, kerääntyyhän koloihin nokea, mikä on nuohoojan ulottumattomissa. Nokipalokin voi levitä rakennuspaloksi. Jos hormi on jo päässyt huonoon kuntoon pitkään jatkuneen rapautumisen seurauksena, suosittelemme hormisaneerausta, ja piipun peltitöiden tekemistä vasta sen jälkeen.

Katon harjauksenkin kruunaa katon tarkastus Kangasalla

Kun toteutamme minkä tahansa kattotyön, saa asiakas ilmaisen katon tarkastuksen Kangasalla. Kattotarkastuksella on monta funktiota, joista yksi on tiilikaton, huopakaton tai peltikaton aiheuttamien kokonaiskustannuksien pitäminen mahdollisimman pieninä. Katon kunnon säännöllisten tarkastusten ansiosta katto osataan korjata ja paikata heti, kun siihen on aihetta. Kun katon tiivistystarpeisiin reagoidaan nopeasti, voidaan katto kunnostaa edullisemmin kuin silloin, että katto olisi ollut huonossa kunnossa jo pitkään. Huonokuntoisuus voi johtaa kattovuotoon, ja kattovuoto puolestaan katon vesivahinkoon. Kosteuden vaurioittamien kattorakenteiden korjaaminen on kalliimpaa ja hankalampaa kuin vaikkapa rikkinäisten tiilien vaihto pian sen jälkeen, kun kosteus ja pakkanen ovat saaneet kattotiilet halkeamaan.

Kuten sanottu, tarjoamme katon kunnon tarkastuksen ilmaiseksi aina, kun toteutamme jonkin kattotyön Kangasalla. Sillä ei ole väliä, minkä hintaisen kattotyön asiakas tilaa, tai tehdäänkö se kesämökin tai kerrostalon katolla. Kattotarkastuksen jälkeen kerromme mahdollisista huolto- tai korjaustarpeista, tai suosittelemme esimerkiksi uusien kattoturvatuotteiden asentamista.

Jokainen tasakatto, harjakatto ja muu satulakatto kannattaisi tarkastaa kaksi kertaa vuodessa. Vaikka katto olisi keväällä täysin kunnossa, kannattaa sen kunto käydä varmistamassa taas puolen vuoden päästä, sillä tilanne katolla voi muuttua kesän ja syysmyrskyjen aikana. Kattotarkastuksen voi tilata meiltä myös omana palvelunaan. Jos emme sillä kertaa tee muita kattotöitä kattavan kattotarkastuksen lisäksi, lähetämme kattotarkastuksesta kohtuullisen laskun. Kannattaa kuitenkin harkita katon kevät- ja syyshuoltojen teettämistä meillä. Ammattilaisilta työ sujuu nopeasti, turvallisesti ja huolellisesti, ja kaupan päälle saat vielä asiantuntevan mielipiteen kattosi kunnosta ja sen mahdollisesti tarvitsemista tukitoimenpiteistä. Mikä ihmeen keväthuolto? No, sehän tarkoittaa katon puhdistusta (esimerkiksi katon harjausta) ja roskien poistoa sadevesijärjestelmästä, eli kaikkia niitä huoltotoimenpiteitä, joita katto kaipaa joka kevät. Katon syyshuolto on sisällöltään aivan samanlainen.

Kattotarkastuksen aikana tutkimme myös sadevesijärjestelmän, kattoturvatuotteiden, katon läpivientien ja muiden kattovarusteiden kunnon. Kattotarkastukseen sisältyy myös katon alla käyminen, sillä aluskatteessa voi olla jotain korjattavaa, tai eristeissä kosteutta. Kattotarkastus on aina hyvin perusteellinen, joten mitkään piilevätkään viat eivät jää huomaamatta ja kunnostamatta.

Vuoden kattourakointeihin ja kattopalveluihin Kangasalla kuuluu niin kattopesuja kuin kattoremonttejakin

Teemme lukuisia kattourakointeja Kangasalla ja muualla Suomessa joka ikinen vuosi. Tämä kattourakoitsija toimii kaikkina vuodenaikoina tehden mitä erilaisimmat kattourakat aina yhtä ripeästi ja ammattitaitoisesti. Kattopalvelumme suorittaa sekä taloyhtiöiden että kesämökkiläisten kattotyöt, eikä mikään projekti ole meille liian iso tai pieni. Olemme oikea kattofirma silloin, kun katolta pitää käydä vaihtamassa pari rikkinäistä tiiltä – tai silloin, jos katto on painunut tai tasakatosta halutaan tehdä harjakatto.

Vuoden mittaan ehdimme tehdä lukuisia erilaisia kattourakoita. Joku tarvitsee kesämökin katon pesua ja maalausta, ja seuraavaksi menemmekin uusimaan rivitalon kattoa. Sitä seuraavalla viikolla alamme asentaa aurinkopaneeleita omakotitalon peltikatolla. Kun työ on valmis aina loppusiivousta myöten (teemmehän kaikki kattourakat avaimet käteen -periaatteella), aloitamme läheisen kerrostalon katon sammaleenpoiston.

Meillä on tarpeeksi resursseja vastata asiakkaiden tarpeeseen nopeasti. Tiedämme, että monilla kattotöillä on kiire. Esimerkiksi kattovuodon korjaus pitää aloittaa nopeasti, jotta kosteus ei saisi tuhottuja katon alla olevia rakenteita. Silloinkaan ei pidä viivytellä avun tarjoamisen kanssa, jos asiakkaan peltikatto on irronnut kovassa tuulessa, tai jos puu on kaatunut tiilikaton päälle vaurioittaen sen aina kattoristikoita ja muita kattorakenteita myöten.

Plus Kattopalvelu tarjoaa nopeaa, luotettavaa, asiantuntevaa ja kohtuuhintaista kattopalvelua kaikille asiakkailleen. Omakotitaloasukkaat ja kesämökkiläiset saavat monista kattotöistämme kotitalousvähennystä, ja verkkosivujemme kautta haettavissa oleva rahoitus mahdollistaa sen, että kaikki kattotyöt voidaan toteuttaa tarvittavalla nopeudella.

Asiakkaamme ovat aina tietoisia siitä, mitä huoltoja tai paikkauksia heidän kattonsa tarvitsee, tai koska on aika alkaa valmistautua kattoremonttiin. Siitä tämä kattopalvelu pitää huolen tarjoamalla ilmaisen kattotarkastuksen aina, kun siltä tilataan jokin kattotyö. Olipa kyse kesämökin rännien puhdistamisesta, omakotitalon tiilikaton osittaisesta uusimisesta, kerrostalon kattoikkunan tiivistämisestä tai vaikka sulanapitokaapelien asentamisesta rivitalon sadevesijärjestelmään, tarjoamme ilmaisen kattotarkastuksen. Sen aikana tutkimme katon tiiviyden ja sen, ovatko kattotarvikkeet kunnossa ja kunnolla kiinni katossa. Panemme merkille myös katon huoltotarpeet ja käymme katon alla varmistamassa, onko kaikki kunnossa sielläkin. Jos katto tarvitsee jotain (joko heti tai lähitulevaisuudessa), annamme siitä kattotarkastuksen päätteeksi kivan tarjouksen.