Kattoremontit, huollot ja korjaukset kaikille pelti-, tiili ja huopakatoille
Kattoekspertit palveluksessasi kaikissa pelti-, tiili -ja huopakattotöissä

Katon vaihto vai kattokorjaus – Plus Kattopalvelu osaa valita oikean kattotyön Tampereella 

Plus Kattopalvelu tietää, pitääkö kattosi vaihtaa, vai saadaanko se vielä kuntoon korjaamalla. Kaikki Plus Kattopalvelun työntekijät ovat pitkän linjan ammattilaisia, joita ohjaa sama tavoite: saada asiakkaan katto luotettavan hyvään kuntoon. Katto kunnostetaan siten, kuin se on asiakkaan kannalta taloudellisinta. Jos katto on kauttaaltaan niin haurastunut, että isosta kattokorjauksesta huolimatta se voisi alkaa kohta vuotaa uudestaan, päädymme kattoremonttiin. Jos taas katto voidaan paikata ja sen jälkeen vaikkapa pinnoittaa niin, että katon voi olettaa pysyvän tiiviinä ja terveenä vielä 10–20 vuotta, unohdamme kattoremontin kokonaan.

Tarjoamme palveluitamme kaikille taloyhtiöille sekä kaikille omakotitalon tai kesämökin omistajille. Yksityisasiakasta ilahduttaa kuulla, että palveluistamme voi hakea kotitalousvähennystä. Vaikka ei saisikaan tätä verovähennysmahdollisuutta käyttöönsä, kannattaa silti asioida kanssamme, sillä me laitamme katot kuntoon todella hyvään hintaan. Kattohuollot ja muut kattotyöt voi maksaa myös rahoituksella, mitä saa haettua verkkosivujemme kautta.

Rahoitus sopii vuotavan katon korjaamiseen, johonkin muuhun kattokorjaukseen, katon uusimiseen tai vaikkapa katon huoltamiseen. Kaikkia tasakattoja, harjakattoja, aumakattoja ja muun muassa mansardikattoja kannattaa huoltaa, sillä säännölliset huollot kohentavat katon kuntoa. Puhdas ja tasaisen pinnoitteen suojaama katto näyttää hyvältä, minkä lisäksi se sammaloituu, ruostuu ja alkaa vuotaa vähemmän todennäköisesti kuin katto, millä on paljon likaa ja kasvustoja, ja minkä pinnoite hilseilee.

Jotta olisit aina kartalla siitä, pitääkö kattosi maalata tai kasvaako piipun takana poistamista odottavia sammaleita, tarjoamme ilmaisen kattotarkastuksen kaikkien tekemiemme kattotöiden yhteydessä. Kattotarkastuksen aikana paljastuvat myös mahdolliset rikkinäiset tiilet, vääntynyt piipunpellitys, repeytynyt aluskate, katossa olevat reiät tai vaikka tukossa olevat rännit. Tarjoamme mahdollisesti tarvittavia kattohuoltoja tai -korjauksia sinulle heti katolta alas tultuamme.

Ota yhteyttä ja tilaa asiantuntemuksella tehtäviä kattotöitä Tampereelle – tai sen naapurikuntiin Hämeenkyröön, Kangasalle, Lempäälään, Nokialle, Orivedelle, Pirkkalaan, Pälkäneelle ja Ylöjärvelle. Tulemme paikan päälle tarkastamaan kattosi ja kertomaan, miten se voidaan pelastaa ajan hampaalta, kosteudelta ja ennenaikaiselta kattoremontilta. Siinä tapauksessa, että katon vaihto osoittautuu parhaimmaksi vaihtoehdoksi, laadimme hyvän tarjouksen sujuvasta ja tasokkaasta kattosaneerauksesta. 

Kattavat kattotyöt katon korjauksesta katon huoltoon ja remonttiin

Kokeneet kattoammattilaisemme korjaavat kaikki katot huopa- ja palahuopakatoista tiilikattoihin sekä peltikattoihin. Jos katto vuotaa, kattoikkuna falskaa tai aluskate kaipaa paikkausta, löytyy meiltä kattava tietotaito ongelman korjaamiseksi. Kun katon korjaus ei enää riitä, remontoimme huopakattosi, tiilikattosi ja peltikattosi avaimet käteen -palvelulla. Uutta kattoremonttia voidaan lykätä laadukkailla kattohuolloillamme, joilla varmistat kattosi toimivuuden ja pitkäikäisyyden. Puhdistamme katon ja vesikourut, pudotamme lumet, poistamme jääpuikot ja tarjoamme muut katon huoltotyöt kattosi tarpeiden mukaan. Ota yhteyttä missä tahansa kattotyössä!

Kova tuulikin voi aiheuttaa tarpeen kattoremontille Tampereella

Vuoden mittaan tehdään monia kattoremontteja Tampereella. Kattosaneeraukset eivät ole koskaan tauolla, sillä kattoremontti onnistuu talvellakin. Aina vain useammat asiakkaat tahtovat asennuttaa uuden tiilikaton, peltikaton tai huopakaton talvella, ja suosittelemme sinuakin harkitsemaan asiaa. Katon uusiminen onnistuu monissa tapauksissa jopa helpommin, kun pakkanen on kuivannut ilman.

Tyypillisin syy omakotitalon, kerrostalon, rivitalon tai mökin kattoremontille on se, että katto on vanha. Uusi katto parantaa koko kiinteistön arvoa ja poistaa huolet kattovuodoista. Vanha palahuopakatto, konesaumakatto tai esimerkiksi lukkosaumakatto voi alkaa vuotaa saumoistaan tai esimerkiksi harjalta. Kaikenlaiset kosteuden aiheuttamat vauriot katon alla nostavat kattoremontin hintaa. Vaikka kattoremontin voikin maksaa osamaksulla tai rahoituksella, on parempi uusia katto silloin, kun se on vielä tiivis ja sen rakenteet ovat terveet.

Harjakatto, tasakatto, pulpettikatto tai vaikkapa aumakatto voidaan joutua uusimaan, vaikka se ei vielä olisi kovin vanha. Jos katosta ei ole pidetty huolta, voi sen kunto romahtaa jopa pari vuosikymmentä liian aikaisin. Palahuopakattoremonttia tarvitaan periaatteessa noin 30–40 vuoden välein, mutta esimerkiksi sammalet voivat saada katon uusimiskuntoon jo parikymppisenä.

Liian aikaisin tarvitun huopakattoremontin tai muun kattosaneerauksen takana voivat olla myös lumi- tai myrskyvauriot. Lumen paino voi painaa katon luokalle, tai myrsky kaataa puun katolle. Myös pitkään jatkunut kattovuoto voi aiheuttaa niin hintavat ja laajamittaiset korjaustarpeet, että katto on kerta kaikkiaan paras uusia.

Tiilikattoremontin takana voi olla halu vaihtaa katon väriä. Tiilien vaihto on usein käytännössä se kustannustehokkain tapa saada katon väri muuttumaan. Samalla varmistetaan katon tiiviys lukuisiksi vuosiksi eteenpäin.

Katon korotus tai kattokaltevuuden muuttaminen voi olla peltikattoremontin peruste. Katon korotus mahdollistaa uuden asuinkerroksen, tai ainakin riittävän korkean tuuletustilan. Loivaa kattoa on hankalampi huoltaa kuin kaltevaa, sillä se voi kerätä likaa ja vettä. Liian kaltevaa kattoa voidaan tarvittaessa loiventaa.

Ota yhteyttä ja kerro, millaisen katon haluat, niin me käärimme hihat ja alamme toteuttaa unelmiesi kattoa! Uusi katto vastaa toiveitasi niin huollettavuudeltaan, tiiviydeltään, varustelutasoltaan kuin ulkonäöltäänkin.

Kesämökin huopakaton tai palahuopakaton piilevät viat

Huopakatto ja palahuopakatto ovat monipuolisia ja kokonaiskustannuksiltaan matalia kattoja, mitkä sopivat niin kesämökkiin, grillikotaan, kerrostaloon kuin rantasaunaankin. Kokonaiskustannuksien edullisuus tarkoittaa sitä, ettei huopakaton huoltoon, korjaukseen tai remontointiin pala paljoa rahaa. Kun seuraat seuraavia vinkkejä, on bitumikattosi helppo ja huokea ylläpitää. Vinkit koskevat kaikkia bitumikermikattoja, eli niin tasakatoillekin sopivia tiivissaumakattoja, perinteikkäitä kolmiorimahuopakattoja kuin nykyään varsin suosittuja laattakattoja (eli palahuopakattoja). Palahuopakattoa kutsutaan myös paanukatoksi, ja – jos oikein haluaa irrotella – myös lappukatoiksi.

Olipa rakennuksessasi paanukatto tai vaikka konesaumakatto, on katon kunnon seuraaminen ensisijaisen tärkeää. Katon kunto on helpointa tarkastaa samalla, kun katto on hyvä puhdistaa, eli sekä kevättalvella että loppusyksystä. Katon puhdistaminen näin usein on tärkeää siksi, ettei bitumikatto pääse likaantumaan ja sitä myötä sammaloitumaan. Peltikatolla ei ole sammaloitumisen vaaraa, mutta lika ja likaan sitoutuva kosteus saavat sen ruostumaan. Katon puhdistamisen yhteydessä poistamme roskat myös räystäillä olevista kouruista tai tasakaton kattokaivoista.

Kattotarkastus on siksi niin tärkeä toimenpide, että sen avulla kaikki piilevät viat ja tuoreet vauriot saadaan hoidettua ajoissa pois päiväjärjestyksestä. Jos omakotitalon, kerrostalon, paritalon tai vaikkapa kesämökin kattoa ei käytäisi usein tarkastamassa, voisi se alkaa vuotaa. Katon alle pääsevä kosteus voi johtaa ikäviin ongelmiin, joiden kunnostaminen on paitsi hankalaa, myös arvokasta. Kattotarkastuksen aikana huomaamme, jos jokin paanu on irronnut, tai jos tiivissaumakaton saumat repsottavat. Havaitsemme myös katteeseen mahdollisesti syntyneet reiät ja halkeamat. Tuoreiden vaurioiden kunnostaminen sujuu nopeasti ja edullisesti, ja katto voi yhä saavuttaa pisimmän mahdollisen käyttöiän (eli noin 40 vuotta).

Kattotarkastuksen aikana bongaamme myös mahdolliset huoltotarpeet. Jos katolle on tarttunut likaa tai sammaleita (näin voi käydä varsinkin kattopinnoitteen kuluttua), pitää katto puhdistaa perusteellisemmin. Jossain vaiheessa huopakattopinnoite on hyvä uusia, jotta katto olisi loppuun asti paremmassa turvassa sekä mekaanisilta että kemiallisilta rasituksilta. Kun kattohuollot teetetään aikoinaan, pysyy katto ehjempänä ja pitkäikäisempänä.

Katon tiiviydestä huolehtiminen palkitaan myös siten, että aikanaan tarvittu kattoremontti on helpompi ja edullisempi. Jos ponttilaudoitukset ja muut yläpohjarakenteet ovat terveet, voidaan bitumikatto uusia melko yksinkertaisesti ja paljon edullisemmin kuin siinä tapauksessa, että ongelmia olisi vaikka muille jakaa.

Katon korjaamisen onnistumiseen vaikuttavat tekijät Tampereella

Sekä taloyhtiöt että yksityisasiakkaat voivat tilata katon korjauksen Tampereelle tästä samasta osoitteesta. Me olemme luotettava valinta korjaamaan sekä peltikatot, tiilikatot että huopakatot. Korjaamme myös erikoisemmat katot, lukuun ottamatta varttikattoja. Esimerkiksi vuotavaa jiiriä ei voida korjata, jos kyseessä on varttikatto. Varttikatot on aina uusittava, jos niissä on jotain vikaa – tämän ohjaa nykyinen, asbestia sisältäviä rakenteita koskeva laki.

Kaikki muut katot tarkastetaan huolella, ennen kuin annamme tuomion kattoremontista. Mitä pienempi ongelma, sitä epätodennäköisempää on, että tarjoaisimme kattoremonttia. Ei ole mitään mieltä tarjota kattoremonttia, jos ainoa ongelma on pari rikkinäistä tiiltä – silloin riittää, että rikkinäiset tiilet vaihdetaan! Asia ei kuitenkaan ole aina näin yksinkertainen. Voi olla, että katolla on ollut vuotava kattoikkuna, mikä on jäänyt korjaamatta. Katon alla voi siksi olla korjausta vaativa aluskate, korjattavia lahovaurioita sekä märkiä, kenties jo homeisia villoja. Siksi tarkastamme katon ja mahdollisuuksien mukaan sen alapuolen, ennen kuin kerromme, millaisia ja minkä hintaisia toimenpiteitä katto kaipaa.

Jos kyse on vielä isommista ongelmista, esimerkiksi painuneen katon oikaisusta tai ”tuusannuuskana” olevasta katosta (esimerkiksi silloin, jos puu on kaatunut katolle), on kattoremontti äkkiä ajatellen kannattavampi vaihtoehto. Tarkastamme toki tilanteen, mutta lähtökohtaisesti voidaan sanoa, että pahat vauriot tai katon korkea ikä kallistavat vaa’an kattosaneerauksen hyväksi.

Plus Kattopalvelu on katon ja sen läpivientien asennuksen ja tiivistyksen ammattilainen, mutta tämä ei tarkoita sitä, ettemmekö osaisi korjata myös kattovarusteita. Korjaamme rännit, vesikourut ja kattoturvatuotteet, ja uusimme erilaiset pellitykset. Meiltä sujuu niin irronneiden peltilistojen vaihto, räystäspeltien ja -lautojen uusiminen kuin vaikkapa irronneiden lumiesteiden, rännien ja tikkaiden kiinnittäminen katolle (kunhan kattoon syntyneet vauriot on ensin korjattu).

Ota yhteyttä pienten kattopaikkausten, kuten huopakaton tai peltikaton reikien paikkaamisen, tai isompien ongelmien (esimerkiksi vakavampien myrskyvaurioiden) korjaamisen tiimoilta. Et jää pulaan pulmiesi kanssa, vaan tarjoamme sinulle nopeaa ja asiantuntevaa katonkorjauspalvelua. Kattosi on pian taas kunnossa, joten esimerkiksi katon vesivahinko voidaan usein välttää kokonaan. Onnistuneen kattokorjauksen takana ovat pitkä kokemus, pettämätön ammattitaito ja aito halu saada tiilikatosta, peltikatosta tai huopakatosta jälleen käyttökelpoinen. Kaupan päälle saat koko katon tarkastuksen, joten osaamme kertoa myös muista korjaus- tai huoltotarpeista, joilla katon priimakunto voidaan varmistaa myös tulevaisuudessa.

Katto vuotaa? Syynä saattaa olla pakkanen

Kattovuodon takana voi olla ruoste, pakkanen, vanhalla katolla varomattomasti liikkunut työntekijä tai vaikkapa sammal. On totta, että katto vuotaa sitä helpommin, mitä vanhempi katto on kyseessä.  Aina ei ole syynä katon ikä ja ajan aiheuttama haurastuminen, vaan katto saattaa vuotaa myös luonnonilmiöiden tai esimerkiksi asennusvirheiden takia. Joka tapauksessa, on yhtä tärkeää, että vuotava katto korjataan nopeasti. Katon alla oleva aluskate voi antaa periksi, jos kattovuotoa ei korjata nopeasti. Seuraus voi olla katon vesivahinko. Kastuneiden kattorakenteiden kuivattaminen tai lahon vaurioittamien puuosien vaihto nostaa vuotavan tiilikaton, peltikaton tai bitumikaton korjauksen hintaa. Myös eristeet pitää uusia, jos niissä on kosteutta.

Ruoste on varsinkin vanhojen peltikattojen ongelma. Ruoste voi saada otteen myös nuoremmasta katosta, jos sitä ei ole huollettu (eli puhdistettu, pesty ja maalattu). Ruoste synnyttää reikiä ja vääntää kattopeltejä, joten pahoin ruostunut peltikatto voidaan joutua uusimaan odotettua aiemmin.

Pakkanen, kosteus ja sammalet koettelevat tiilikattoa. Pakkanen saa vanhan tiilen sisässä olevan veden jäätymään, ja lopulta tiili halkeaa pakkasrapautumisen takia. Myös silloin voi hajota tiiliä, jos kattotyöntekijä ei valitse askeleitaan huolella. Myös vanha kattohuopa voi vaurioitua, jos sillä kävellään helteellä. Sammal kurittaa myös huopakattoja. Sammalmättään alta saattaa löytyä iso reikä ja vuotava sauma.

Lumen painokin voi saada katon vuotamaan saumoista. Lumi aiheuttaa kattovuotoja varsinkin keväisin repimällä kattotuotteita irti katosta. Katto kannattaakin tarkastaa joka kevät, jotta mahdolliset vauriot tulisivat ajoissa huomattua. Syystarkastuksistakaan ei kannata luistaa, sillä niiden avulla katto voidaan tiivistää sellaiseksi, ettei se ala vuotaa talvella niin helposti.

Plus Kattopalvelu tarkastaa katon aina, kun siltä tilataan jokin kattotyö. Koko katon kunnon tarkastus tarjotaan kaupan päälle niin kattovuotojen korjauksen kuin esimerkiksi katon keväthuollon yhteydessä. Katon tarkastuksen perusteella työntekijämme osaavat kertoa katon kuntoa uhkaavista ongelmista ja tarjota niihin ratkaisuja. Asiakas saattaa saada tarjouksen myös kattohuollosta, jolla katon vaurioituminen ja katon vesivahinko voidaan estää jo ennalta. Tällainen kattohuolto voi olla esimerkiksi sammaleiden poisto bitumikatolta tai aaltopeltikaton huoltomaalaus.

Kattokohtaiset katon huollot Tampereella ja muualla Pirkanmaalla

Omakotitalon, mökin ja esimerkiksi teollisuuslaitoksen katon huolto Tampereella pitää toteuttaa sen mukaan, mikä on katon materiaali. Myös katon kunto vaikuttaa siihen, miten kattoa on huollettava. Katon huolloista vain katon keväthuollot ja syyshuollot toistuvat joka vuosi. Niitä tarvitaan joka katolla. Olipa kattosi tiilikatto, palahuopakatto tai vaikka lukkosaumakatto, pitää se huoltaa joka vuosi ainakin kaksi kertaa.

Tasakaton, harjakaton tai esimerkiksi aumakaton keväthuoltoon kuuluu katon puhdistus roskista, mitkä saavat peltikaton ruostumaan ja muut katot sammaloitumaan. Roskat katolla ovat huono asia, sillä ne sitovat kattoon kosteutta. Katto ei kuivu, jos se on roskien peittämä. Poistamme roskat, kuten neulaset, myös ränneistä tai kattokaivoista – kumpi nyt onkaan katon sadevedenpoistojärjestelmänä.

Katon keväthuoltoon kuuluu myös maksuton katon kunnon tarkastus. Aina kun teemme jonkin kattohuollon, tarjoamme kaupan päälle kattotarkastuksen. Kattotarkastuksen saavat myös kaikki kattokorjauksia tai muita kattotöitä tilaavat asiakkaat. Kattotarkastus on tarpeen, jotta katon huolto- ja korjaustarpeet tulisivat ajoissa huomattua – eivätkä vain huomattua, vaan myös tehtyä.

Syyshuolto on sisällöltään samanlainen kuin katon keväthuolto. Kun puhdistamme kattoa, otamme huomioon sen materiaalin ja likaisuusasteen. Bitumikaton pinnoite voi vaurioitua kattoa harjattaessa, siksi se puhdistetaan yleensä ilmapuhaltimella. Likaiselle katolle suosittelemme kattopesua. Tarvittaessa teemme tarjouksen sammaleiden poistosta ja katon suojakäsittelystä.

Useimmat katot maalataan, ainakin kerran. Tiilikaton ja huopakaton pinnoitus hoidetaan vain kerran, ja siinä vaiheessa katon asennuksesta on kulunut noin 20–30 vuotta. Jos katto on rakenteiltaan yhä hyvässä kunnossa, saadaan katosta toimiva vielä seuraaviksi vuosikymmeniksi, kun se tiivistetään ja pinnoitetaan.

Peltikatot maalataan noin 15 vuoden välein. Tässäkin on kiinnitettävä huomiota katon ja sen pinnoitteen todelliseen kuntoon. Voi mennä jopa 25 vuotta, ennen kuin katto on maalattava ensimmäisen kerran.

Muita kattohuoltoja ovat kattoturvatuotteiden huollot, lumenpudotukset, kattopeltien kiinnitysten lisäys, sadevesijärjestelmän sulanapitojärjestelmän asentaminen sekä vanhojen peltikattonaulojen tai ruuvien korvaaminen uusilla ruuveilla. Plus Kattopalvelu toteuttaa kaikki kattojen huollot asiantuntevasti ja sekä kilpailukykyisellä että kotitalousvähennyskelpoisella hinnalla, joten ota yhteyttä jutellaksemme lisää sinun kattosi huoltotarpeista!

Ruoste on yksi syy tarpeelle puhdistaa rännit Tampereella

Ruoste ja ruostevauriot ovat yksi syy säännöllisille rännihuolloille Tampereella. Jos rännejä ei ole puhdistettu usein, alkavat rännit ruostua. Ruoste johtaa tarpeeseen korjata rännit – tai purkaa ne, ja asentaa uudet tilalle. Ruoste ei kuitenkaan ole ainut syy tarpeelle puhdistaa sadevesikourut usein. Jos ränneihin jää roskia syksyllä, jäätyvät ne ennen pitkää umpeen. Silloin tarvitaan kourujen ja syöksyputkien avaamista höyryllä, ja ränneistä riippuvat jääpuikotkin on saatava poistettua. Jää estää rännien vedon ja voi aiheuttaa vaurioita sadevesijärjestelmään. Jääpuikot ovat turvallisuusriski, jos ja kun ne putoavat alas.

Jää tai roskat eivät saisi tukkia rännien vetoa, sillä silloin sadevesiä tai keväällä katolle sulavaa lunta ei saada poistettua tarpeeksi kauas rakennuksesta. Sadevedenpoistojärjestelmä on olemassa juuri sitä varten, että katolta tulevat vedet eivät kastelisi talon seiniä tai sen perustuksia.

Jos omakotitalossa, mökillä tai muussa rakennuksessa ei vielä ole sadevesijärjestelmää tai nykyisessä järjestelmässä on jotain vikaa, ota yhteyttä Plus Kattopalveluun. Me pidämme huolen siitä, että kosteudenhallinta saadaan kuntoon. Korjaamme, huollamme tai asennamme rännit. Tarvittaessa asennamme niihin sulanapitojärjestelmän, mikä vähentää rännijään ja ränneistä roikkuvien jääpuikkojen todennäköisyyttä.

Paras tapa pitää huolta tiilikaton, peltikaton, huopakaton tai vaikkapa varttikaton sadevesijärjestelmästä on poistaa lehdet ja muut roskat kaksi kertaa vuodessa. Työ kannattaa tehdä katolta käsin. Näin nähdään, mitä tehdään, eikä tarvitse pelätä tikkailta horjahtamista. Meillä on tapana poistaa roskat käsin suoraan roskapussiin, ja huuhdella kourut lopuksi. Näin kaikki lika saadaan pois kouruja ruostuttamasta, ja mahdolliset vauriot voidaan sekä havaita että korjata.

Sadevesijärjestelmä voidaan tulla puhdistamaan omana palvelukokonaisuutenaan tai osana katon kevät- ja syyshuoltoa – tai jotain muuta kattosi tarvitsemaa huoltoa, varustelua tai korjausta. Kaupan päälle on luvassa koko katon kunnon tarkastaminen. Näin saadaan tieto myös mahdollisista muista huolto- ja korjaustarpeista.

Plus Kattopalvelu pitää hyvän huolen myös tasakaton kattokaivoista ja jalkaränneistä. Nekin pitää puhdistaa kaksi kertaa vuodessa ja sulattaa, jos ne pääsevät jäätymään. Kattopeltiseppämme palvelevat sinua silloin, kun haluat asentaa tai uusia pystykourut.

Katon ulkonäkö ja kunto kohenevat, kun se on pesty ja puhdistettu

Katon pesu, sammaleenpoisto ja katon suojakäsittely Tampereella vaikuttavat heti katon kuntoon ja ulkonäköön! Tiilikatto näyttää heti paremmalta, kun se on pesty. Syy tiilikaton tai vaikka huopakaton pesulle on yleensä se, että katto on likainen – ja mikä olisikaan parempi tapa reagoida siihen, kuin pestä katto. Peltikatto pestään yleensä useammin kuin muut katot, sillä katto on pestävä aina ennen, kuin se maalataan. Muut katot maalataan vain kerran, mutta peltikatto saa uuden maalipinnoitteen useammankin kerran. Kattomaalaus on edessä tapauksesta riippuen, mutta esimerkiksi vuosikymmenen välein.

Sammaleidenkin poisto huopakatolta, peltikatolta tai tiilikatolta vaikuttaa siihen, miltä katto näyttää. Totuuden nimissä on sanottava, ettei ole kovin tyypillistä, että aaltopeltikatto tai muu peltikatto sammaloituu. Sammalet ovat enemmän tiili- ja bitumikattojen juttu, mutta poikkeustapauksissa peltikattokin voi alkaa sammaloitua. Sammalet eivät saa kattoa näyttämään hyvältä, mutta ne eivät myöskään tee hyvää katon kunnolle. Sammalet syövät katon kuntoa, ja altistavat sen vesivuodoille. Samaa tekee ruoste, mikä on niin aaltopeltikattojen kuin muidenkin peltikattojen ongelma.

Sammaleiden ja ruosteen pelko on syynä kattopesuillekin. Lika nopeuttaa katon peittymistä sammaleisiin tai ruosteeseen, joten lika kannattaa poistaa  pesemällä katto. Toinen apu löytyy tiilikaton, varttikaton tai peltikaton säännöllisestä harjaamisesta. Katolle kertyy koko ajan roskia, kuten lehtiä, oksanpätkiä ja neulasia. Nämä roskat kannattaa poistaa, jotta ne eivät varjostaisi kattoa ja jotta lika ei pinttyisi kattoon. Kosteat ja likaiset olosuhteet ovat turhankin otolliset katon ruostumiselle tai sammaloitumiselle. Kattohuoltajan tulee ottaa huomioon, että huopakaton ja palahuopakaton pinnoite vaurioituu herkemmin kuin muiden kattojen pinnoite. Tämän takia bitumikatot on parempi puhdistaa ilmapuhaltimella kuin harjoilla.

Sammaleiden poistoon eivät harjat tai ilmapuhaltimet riitä. Sammaleita ei saada poistettu edes kattopesun avulla, ellei kyseessä ole peltikatto. Kemiallinen katon puhdistus ja sen jälkeen toteutettu katon suojakäsittely ovat parhaat tavat omakotitalon, kerrostalon, rivitalon tai vaikkapa rannalla sijaitsevan vapaa-ajan asunnon katon puhdistamiseen, jos sillä kasvaa sammaleita, leviä ja jäkäliä.

Miksi kannattaa tilata katon maalaus Tampereelle?

Katon maalaus Tampereella kuuluu lähes jokaisen katon huolto-ohjelmaan. Olipa rakennuksessasi aaltopeltikatto, bitumipaanukatto, konesaumakatto tai vaikka betonitiilikatto, tarvitaan kattomaalausta. Ilman kattomaalausta pärjäävät vain harvinainen kuparikatto sekä aina vain harvinaisemmaksi muuttuva savitiilikatto. Kuparikatto ei ole kovin yleinen katto, sillä kupari on todella kallis katemateriaa. Savitiilikatot ovat väistyneet edullisempien betonitiilikattojen tieltä.

Katon huoltomaalaus nuorentaa katon. Tasakatto, aumakatto tai mikä tahansa muu satulakatto näyttää heti nuoremmalta ja hyväkuntoisemmalta, kun ne maalataan. Kyseessä on myös katon suojaaminen erilaisilta rasituksilta. Katto kohtaa monet rasitukset aivan yksin, ja se tarvitsee suojapinnoitetta selvitäkseen niistä 30–100 vuotta. Konesaumakatto on pitkäikäisimpiä kattoja, sillä kattopeltisepän asentama rivisaumattu peltikatto voi kestää jopa koko vuosisadan ajan. Muut peltikatot kestävät noin 50 vuotta, kun taas palahuopakatot ja muut bitumikatot suojaavat rakennusta noin 30–40 vuotta. Tiilikatto yltää peräti 70 vuoden mittaiseen taipaleeseen.

Peltikatto ei ole kovinkaan pitkäikäinen, jos sitä ei maalata. Maalipinnoitteen tarkoitus on suojata lukkosaumakatto, aaltopeltikatto, tiilikuvioitu peltikatto tai mikä tahansa muu peltikatto kosteudelta. Jos maalipinnoitetta ei ole, voi katto ruostua. Ruosteen aiheuttamat vauriot saattavat johtaa kattovuotoon ja liian aikaisin tarvittuun kattoremonttiin.

Tiilikattokin voi olla uusimiskunnossa kymmeniä vuosia liian aikaisin, jos sitä ei maalata. Pinnoite tasoittaa ajan huokoisiksi muuttamat tiilet niin, etteivät ne enää ime vettä. Tiilissä oleva vesi on huono juttu talvella, kun ulkolämpötila laskee nollan alapuolelle. Jää saa tiilet hajoamaan: ensin vähän, sitten enemmän.

Huopakaton maalaus suojaa katon kuivumiselta, mitä aiheuttaa armoton aurinko. Bitumipaanukatto ja muut huopakatot on maalattava suurin piirtein niiden 20-vuotispäivän tienoilla, jotta aurinko tai kasvustot eivät saa niitä kovettumaan. Tiilikatot maalataan noin 10 vuotta myöhemmin. Molemmille katoille riittää yksi kerta, mutta peltikatot maalataan noin vuosikymmenen välein riippuen siitä, miten nopeasti maalipinnoite kuluu.

Katon huoltomaalaus ei onnistu, jos kaikkia tarvittavia pohjatöitä ei toteuteta huolella, ja jos katto maalataan vääränlaisessa säässä. Jotta kattosi saataisiin maalattua kerralla ja kunnolla, tilaa kattomaalaus Tampereelle urakan kaikki salat tuntevalta Plus Kattopalvelulta.  

Tarvitaanko Tampereelle lumen pudotusta, jos katolla on lumiesteet?

Asiakkaat tiedustelevat toisinaan, tarvitaanko lumenpudotusta Tampereelle, jos katolla on lumiesteet. Lumenpudotuksen tarve riippuu siitä, kuinka paljon katolla on lunta, ja miten se on jakaantunut. Vastaus voi olla ”kyllä, kattosi kaipaa lumen pudotusta, vaikka se on varusteltu lumiesteillä”. Jos lunta on poikkeuksellisen paljon ja se uhkaa vääntää tai irrottaa lumiesteet, kannattaa tilata ammattitaitoiset lumenpudottajamme paikalle.

Lumen pudotuksen tehtävä on estää katon rakenteita vaurioitumasta, jos katolla on paljon lunta. Lunta voi kertyä varsinkin tasakatolle, miltä se ei pääse poistumaan yhtä helposti kuin kaltevalta katolta. Myös tiilikaton omistajan kannattaa seurata, kuinka paljon katolla onkaan lunta. Tiilikatto on painava katto ilman ylimääräistä lumikuormaakin, joten lumen pudotukselle voi hyvinkin olla tarvetta. Myös lumen jakaantumista kannattaa seurata. Tuuli voi kuljettaa lumet vain toiseen päähän kattoa, ja epätasainen rasitus on riskitekijä. Lumilla on myös tapana kertyä jiirien päälle, jolloin jiiri saattaa antaa periksi.

Pakkaslunta katto voi vielä kestääkin, mutta keväällä vettynyt ja tiivistynyt suojalumi on kokonaan toinen juttu. Keväällä lumi ei vain rasita kattoa, vaan uhkaa irrottaa kattotarvikkeet katosta. Jos lumi pääsee putoamaan katolta, voi se repiä mukaansa hormeja, aurinkopaneeleja, rännejä, kattoturvatuotteita ja esimerkiksi kattotiiliä. Jos lumiesteet vääntyvät tai irtoavat katosta suojalumen aiheuttaman rasituksen alla, voi katolta tulla alas aimo määrä lunta, minkä seassa saattaa olla monia erilaisia kattotarvikkeita.

Kun tarvitset lumenpudotusta mökin, hallin, ulkorakennuksen, rivitalon, kerrostalon, pari- tai omakotitalon tai minkä tahansa muun kiinteistön katolta, ota yhteyttä Plus Kattopalveluun. Me toteutamme kattolumityöt turvallisesti ja kattoa rikkomatta. Laskemme lumen pudotukselle hyvän hinnan, ja toteutamme sen turhia viivyttelemättä.

Samalla kertaa voidaan hoitaa myös jään poisto katolta. Katto tai rännit voidaan sulattaa höyryllä myös erillistyönä. Ammattilaisemme auttavat silloinkin, kun jääpuikot pitää käydä poistamassa katon räystäiltä. Jäisellä katolla liikkuminen on vaarallista, mikä on jälleen yksi hyvä syy teettää kaikki talviset kattohuollot Plus Kattopalvelulla. Me osaamme liikkua katoilla olosuhteista riippumatta, emmekä jätä käyttämättä asianmukaisia työturvallisuustuotteita.

Kattotöiden erikoisasiantuntija Tampereella on Plus Kattopalvelu 

Kattotyöt Tampereella voivat tulla vastaan aivan yllättäen. Esimerkiksi myrskyvauriot eivät ole ennustettavissa. Myrskyvaurioita voidaan jonkun verran torjua huolehtimalla siitä, että kaikki kattotarvikkeet ja kattopellit ovat kunnolla kiinni katossa ja ettei talon vieressä kasva lahoja puita, mitkä voisivat kaatua katon päälle. Yllättäviä asioita voi silti sattua – esimerkiksi piipunhattu irrota. Jotta kaikki myrskyn mahdollisesti tekemät tuhot tulisivat huomattua ja korjattua heti tuoreeltaan, kannattaa katon kunto tarkastaa kaikkien isompien rajuilmojen jälkeen. Tarvittaessa katon korjaamiseen voi järjestää rahoituksen meidän kotisivujemme kautta.

Muutkin tiilikatto-, peltikatto- tai huopakattotyöt voivat tulla eteen ennalta arvaamatta. Saattaa vaikuttaa siltä, että katto on tiivis, mutta lähempi tarkastelu paljastaakin sen, että jotkin kattoläpiviennit odottavat korjaamista. Jos aluskate on ehjä tai aikoinaan korjattu, riittänee, että vuotava kattoikkuna korjataan tai uusitaan. Jos aluskatteessa olisikin ollut jotain paikattavaa tai uusittavaa, voidaan olla tekemisissä katon vesivahingon kanssa. Sellaisessa tilanteessa katto on tiivistettävä, aluskate vaihdettava, kastunut katon eristys uusittava ja vioittuneet kattorakenteet kunnostettava.

Jotta aluskate pysyisi ehjänä, kannattaa harkita pieneläinesteiden eli tässä tapauksessa lintuverkkojen asentamista. Lintuverkot estävät pikkulintuja pääsemästä aluskatetta nokkimaan – tai katon eristeitä sotkemaan. Harjan tuuletusaukot voidaan tiivistää harjatiivisteillä, jotta aluskatteelle ei pääse roskia, lunta tai sadevettä. Kosteus ja roskat (mitkä hidastavat aluskatteen kuivumista) haurastuttavat aluskatteen voiden saada sen melko nopeasti huonoon kuntoon.

Aluskatetta tarvitaan myös kondensoitumisen aiheuttamien vesivahinkojen ehkäisyyn. Aluskate estää lämmintä ilmaa kondensoitumasta vesikaton alapuolelle. Jotta kondensoitumista tapahtuisi mahdollisimman vähän, on katon ilmanvaihtotyöt toteutettava huolella, ja yläpohjan on syytä olla kunnolla eristetty. Kun eristeitä on sopivasti, pysyy lämpö paremmin makuu- ynnä muissa asuinhuoneissa, eikä karkaa yläpohjan ja vesikaton läpi harakoille. Se lämpö, mikä pääsee karkuun, on saatava tuuletettua pois katon alta. Tarvittaessa asiaa voidaan auttaa vaikkapa alipainetuulettimen avulla.

Plus Kattopalvelu tekee kaikki kattotyöt Tampereella koko katon uusimisesta aina kattoturvatuotteiden korjaamiseen asti. Me olemme luotettava ammattilainen, jolla on erityisen laaja palveluvalikoima tarjottavanaan. Mitä kattotöitä tarvitsetkin, saat erikoisasiantuntijat niitä varten meidän kauttamme!

Kattotarkastus ulottuu katon ja yläpohjan eristeisiinkin – villat voidaan joutua vaihtamaan

Villojen vaihto ei ole eniten tarvittuja kattotöitä Tampereella tai missään muuallakaan. Samojen eristeiden on tarkoitus palvella useiden kattojen alla. Villoja ei siis vaihdeta edes kattoremontin yhteydessä, ellei sille ole selkeää syytä. Yläpohjan eristeet käydään kuitenkin tarkastamassa kattotarkastusten yhteydessä siltä varalta, että villat pitäisi kuitenkin vaihtaa, tai että katon lisälämmöneristys olisi paikallaan. Meiltä sujuvat nämä molemmat kattotyöt, ilmanvaihtokanavien ja muiden kattoläpivientien eristämisestä puhumattakaan. Jos olet miettinyt muuttamista vintille, voit kysyä mielipidettämme siitä, saataisiinko ullakko eristämällä asuinkelpoiseksi ilman, että kattoa pitää korottaa.

Villat pitää vaihtaa, jos vesi on päässyt kastelemaan ne. Jos villoista löytyy kosteutta tai hometta, on luonnollisin selitys kattovuoto. Katto voi vuotaa harjalta, saumoista tai vaikka kattoon syntyneistä rei’istä. Jos aluskatetta ei ole tai se on rikki, kastuvat katon alla olevat rakenteet ja lämmöneristeet. Kosteus voi olla peräisin myös asunnon sisäpuolelta. Kun yläpohjan läpi karkaava lämpö kohtaa viileän ilman ja viileät pinnat, tiivistyy se kosteudeksi.

Katon lisälämmöneristys estää lämpöhukan ja kondenssiveden syntymisen varsin tehokkaasti. Välikaton pitää olla myös hyvin tuulettuva, jotta kondenssivettä ei pääse syntymään. Myös ehjä ja hengittävä aluskate auttaa säilyttämään kattorakenteiden kuivuuden ja terveyden pienestä lämpöhävikistä huolimatta.

Se, ettei lämpöä enää karkaa entiseen malliin, näkyy heti myös asunnon lämmityskustannuksissa. Toinen ilmiö on kattojään, jääpuikkojen ja saumavuotojen väheneminen. Jos lämpöä karkaa paljon ja katolla on runsaasti lunta, alkaa se sulaa alta päin. Osa sulamisvesistä voi tihkua katon saumojen läpi, painaahan niitä lumimassa. Osa sulamisvesistä valuu katon reunoille ja jäätyy jääpuikoiksi tai jäävalleiksi. Jos tällainen jäävalli estää sulamisvesien poistumisen katolta, on saumavuoto entistä todennäköisempi ilmiö.

Jos yläpohjaan pitää tuoda lisää eristeitä, tutkimme tarkoin, miten se kannattaa toteuttaa. Katon tuulettuvuus ei saa häiriintyä. Tutkimme myös vanhojen eristeiden kunnon. Monissa tapauksissa uudet eristeet voidaan asentaa vanhojen päälle, eikä rakenteellisia muutoksia tai kunnostuksia tarvitse tehdä. Työ hoidetaan avaimet käteen -pakettina – siinäkin tapauksessa, että tarvitaan esimerkiksi katon korotusta tai katon IV-töitä.

Kattoturvatuotteetkin pitää tarkastaa

Kun kysymyksesi koskee kattoturvatuotteita Tampereella, on Plus Kattopalvelu oikea paikka ottaa yhteyttä. Me hoidamme kaikkien turvatuotteiden asennukset, huollot ja korjaukset. Tarkkasilmäisesti tekemämme kattotarkastus kertoo, onko kattoturvatuotteiden kunto heikentynyt, tai ovatko niiden kiinnikkeet löystyneet.

Jos olet tilannut omakotitalon, rivitalon, ulkorakennuksen, mökin tai esimerkiksi toimistorakennuksen kattoremontin meiltä, voit luottaa siihen, että se on varusteltu kaikilla tarpeellisilla kattoturvatuotteilla. Maasta pääsee katolle talotikkaiden ja kattotikkaiden avulla, ja katolla kulkemista on helpotettu mahdollisesti tarvittujen kattopollarien, putoamissuojien ja kattosiltojen avulla. Jos asuinhuoneen ikkunasta olisi pitkä pudotus maahan, saavat seinätikkaat ja kattotikkaat seurakseen palotikkaat (joita kutsutaan myös hätäpoistumistikkaiksi).

Katon kaltevuus ja muut rakennuksen mittasuhteet vaikuttavat siihen, mitä kattoturvatuotteita katolle pitää asentaa. Esimerkiksi lumiesteitä tarvitaan heti, jos katon kaltevuus on ainakin 1:8. Me tiedämme kaikki kattoturvatuotteita koskevat rakennusmääräykset, joten tiilikatto, peltikatto tai huopakatto tulee varusteltua varmasti oikealla tavalla.

Jos kyseessä on vanha katto, kannattaa kysäistä meiltä, onko se varusteltu riittävällä määrällä kattoturvatuotteita. Me tarkastamme mielellämme, ovatko kaikki tikkaat ja kattosillat paikoillaan. Samalla tutustumme siihen, missä kunnossa katollasi jo olevat kattoturvatuotteet ovat. Aika koettelee kaikkia rakenteita ja katon yksityiskohtia – myös kattoturvatuotteita. Jos kattotikkaat tai muut kattotarvikkeet vaativat jotain huoltoa, korjaamista tai uusimista, saat meiltä varteenotettavan tarjouksen tarvittavista toimenpiteistä. Jos katollesi tarvitaan uusia kattoturvatuotteita, toimitamme Tampereelle huippukestävät ja kaikkien vaatimusten mukaiset kattoturvatuotteet, mitkä asennamme paikoilleen kaikkien taiteen sääntöjen mukaan.

Kattosillat, lumiesteet ja muut kattoturvatuotteet kannattaa tarkastaa usein. Sopivana tarkastusvälinä voidaan pitää puolta vuotta. Puolessa vuodessa ehtii tapahtua paljon – jos ei muuta, niin ainakin kiinnitykset ovat voineet löystyä. Jos tikkaat eivät ole tiukasti kiinni katossa, voivat ne irrota ja pudota maahan. Tämä rikkoo kattoa – puhumattakaan siitä, miten vaarallista tikkaiden irtoaminen voi olla katolla juuri silloin liikkuneelle nuohoojalle tai esimerkiksi antennin korjaajalle. Tarkastamme kaikkien kattoturvatuotteiden kunnon ilmaiseksi aina, kun teemme jotain kattohuoltoa tai esimerkiksi katon paikkausta Tampereella. Kattotarkastukseen kuuluu myös muiden katon tarvikkeiden tarkastus, samoin kuin katon tiiviyden ja kattorakenteiden kuivuuden varmistaminen.

Kuinka usein tarvitaan lumiesteiden korjausta, kiinnitystä ja asennusta?   

Riippuu täysin tapauksesta, kuinka usein sinun tarvitsee tilata lumiesteiden asennus tai korjaus. Voidaan kuitenkin olettaa, ettei lumiesteitä tarvitse uusia ennen seuraavaa kattoremonttia. Jos lumiesteet vaikuttavat vielä silloinkin olevan hyvässä kunnossa, siirretään ne katon uusimisen ajaksi sivuun odottamaan sitä, että ne voidaan asentaa uudelle katolle. Lumiesteiden mahdolliset korjaustarpeet kannattaa käydä varmistamassa aina talven jälkeen, sekä ennen uutta talvea. Mitä pikemmin mahdollisiin korjaustarpeisiin puututaan, sen parempi. Tarvetta ei ehkä ole muulle kuin lumiesteiden kiinnitysten kiristämiselle – eikä aina sillekään. Kiinnikkeet kannattaa kiristää, sillä jos lumiesteet tai vaikkapa tikkaat pääsevät irtoamaan katosta, syntyy kattoon reikiä. Vauriot pitää paikata pian, jotta kosteus ei löydä tietään katon alle. Samalla kertaa kiinnitämme kattotarvikkeet takaisin paikoilleen, jotta ne pääsisivät jatkamaan tehtäviensä täyttämistä.

Mikä sitten on lumiesteiden tehtävä? Lumiesteillä on itse asiassa kaksi eri tehtävää. Lumiesteet pitää asentaa katon reunalle ensinnäkin siksi, että ne suojaisivat rakennuksen liepeillä liikkuvia ihmisiä katolta putoavalta lumelta. Lumimassa, mikä putoaa katon reunan yli, voi olla hyvin painava. Lumen seassa saattaa olla jäätä, mikä tekee siitä entistä vaarallisempaa. Lumiesteet tulee asentaa ainakin ovien ja oleskelualueiden yläpuolelle, jos katon kaltevuus on 1:8 tai sitä enemmän. Jos alas putoava lumi rikkoo jonkun auton tuulilasin, katsottaneen taloyhtiö tai talon omistaja korvausvelvolliseksi.

Katon reunalle asennetut lumiesteet suojaavat myös kattoa lumivaurioilta. Lumiesteiden toinen tehtävä onkin estää kattotarvikkeiden ja kattotiilien irtoaminen katosta alas valuvan lumen mukana. Lumiesteet pitävät lumet paikoillaan siihen asti, että ne sulavat. Sulamisvesi poistuu rännien myötä tarpeeksi pitkän matkan päähän rakennuksesta.

Plus Kattopalvelu on mestari kaikissa lumiesteisiin liittyvissä kattotöissä. Ota yhteyttä, jos lumiesteet on korjattava, uusittava, huollettava tai asennettava. Tiedämme, miten lumiesteet on mitoitettava, ja miten ne asennetaan erilaisille katoille – tiilikatoilla käytetään erilaisia asennusmetodeja kuin esimerkiksi tiivissaumakatoilla tai saumakatoilla. Tarkastamme lumiesteiden kunnon ilmaiseksi aina, kun teemme Tampereella joitain muita kattotöitä. Itse asiassa: jokainen asiakas saa kaupan päälle koko katon kunnon tarkastuksen kaikkien Plus Kattopalvelun tekemien kattourakoiden yhteydessä!

Luota ammattilaisiimme piipunhatun ja piipun pellityksen asentamisessa tai korjaamisessa

Luota ammattilaisiin ja ota yhteyttä Plus Kattopalveluun, kun tarvitset piipunhattua tai piipun pellitystä – tai niiden korjaamista. Tuuli voi irrottaa piipunhatun, tai vääntää piipun suojapellityksen, mutta ammattilaisemme laittavat kuntoon kaikenlaiset ongelmat katolla. Piipun pellitys peltisepän työnä on varma ja esteettinen tapa suojata savupiippu säiltä ja kosteudelta. Kosteus alkaa rapauttaa suojaamatonta piippua, ja lisäksi katto voi alkaa vuotaa piipun juuresta. Mittojen mukaan tehty pellitys on erinomainen tapa toimia, kun haluat mahdollisimman pitkäikäisen ja hyväkuntoisen piipun omakotitaloosi, kesämökkiisi tai mihin tahansa muuhun rakennukseen.

Teemme myös muut peltisepän työt sekä monet muut piippuun liittyvät työt. Jos piipusta vuotaa vettä, on piipun juuri tiivistettävä. Riippuu aluskatteesta, onko piipunjuurivuoto kastellut myös katon alapuoliset osat. Jos näin on päässyt käymään, pitää märät eristeet uusia ja vaurioituneet kattorakenteet kunnostaa. Seuraavaksi on vuorossa aluskatteen korjaus piipun juuresta. Koska vesikatto on tällöin purettava piipun luota, on samalla helppoa toteuttaa piipun pellitys (jos se vielä uupuu). Piipun pellityskin vaatii katon osittaista purkamista, mikä on jo tehty aluskatetta korjatessa.

Piipunhatun asentaminen ei vaadi sen kummempia esivalmisteluja. Piipunhattu on suhteellisen helppo kiinnittää paikoilleen piipun suuaukon päälle. Jatkossa vesi ei sada hormiin, missä se aiheuttaisi talven tullen laastin rapautumista. Jos savuhormi alkaa rapautua, ei tulisijan käyttäminen ole enää kovin turvallista. Vaikka tulisijaa ei enää käytettäisi, jatkuu rapautuminen, ja lopulta hormista alkaa irtoilla tiiliä. Piippu tulee sortumaan, jos tämä kehitys saa jatkua.

Jos hormia ja tulisijaa käytetään rapautumisesta huolimatta, voi savukaasuja päästä karkuun. Hormin koloista karkaavat savukaasut voivat sytyttää eristeet tuleen. Halkeamiin ja koloihin tulee kertymään myös nokea – siitäkin huolimatta, että pesässä poltettaisiin vain kuivaa puuta hyvällä vedolla, ja että hormi nuohottaisiin säännöllisesti. Koska nokipalovaara kannattaa ottaa tosissaan, pitää rapautunut hormi saneerata. Kun hormi on massattu tasaiseksi, kannattaa se suojata piipunhatulla. Jatkossa omakotitalon tai esimerkiksi mökin hormi vetää hyvin, eikä se ala entiseen malliin rapautua ja aiheuttaa tulipalovaaraa.

Kattotarkastusta tarvitaan Tampereella yhtä usein kuin katon harjausta 

Katon tarkastus Tampereella on kattotyö, mitä tarvitaan yhtä usein kuin katon harjausta. Tasakatto, aumakatto, pulpettikatto tai esimerkiksi mansardikatto on puhdistettava kaksi kertaa vuodessa – ensimmäisen kerran heti, kun talvi on ohi, ja toisen kerran juuri ennen uutta talvea. Kuten sanottu, kattotarkastus on tarpeen yhtä usein kuin katon puhdistus. Näin ollen katon kunto on tarkastettava kaksi kertaa vuodessa: ensimmäisen kerran alku- ja toisen kerran loppuvuodesta.

Jos kattoa ei puhdisteta usein, voi lika pinttyä kattoon. Pinttynyt lika ja siihen sitoutuva kosteus saavat aaltopeltikatot ja muut peltikatot ruostumaan. Tiili- ja bitumikatto alkavat puolestaan sammaloitua, jos ne ovat likaisia ja kosteita pitkän aikaa putkeen. Katon kunnon tarkastusta tarvitaan siksi, jotta kaikki mahdolliset vauriot saataisiin korjattua heti tuoreeltaan. Rikkinäisen tiilen uusiminen on helppo nakki, eikä se maksamaan paljoa. Jos tiiltä ei vaihdettaisi, voisi katto alkaa vuotaa. Kosteus pilaa katon alle olevat rakenteet, ja kosteusvaurioiden korjaaminen katon alla on hankalaa ja kieltämättä hintavaakin.

Katon kunnon tarkastus kertoo myös katon huoltotarpeista, esimerkiksi katolle ilmestyneistä sammaleista (mitkä on poistettava) tai maalipinnan vaurioista (joihin on reagoitava joko paikkamaalauksen tai koko katon huoltomaalauksen avulla). Kun katto on huollettu aikoinaan, voidaan sen odottaa kestävän todella pitkään. Pitkä käyttöikä ja parantuneen rasituksensietokyvyn myötä vähentyneet korjaustarpeet laskevat katon kokonaiskustannuksia.

Voit tilata kattavan kattotarkastuksen tiilikatollesi, peltikatollesi tai huopakatollesi aivan samaan tapaan kuin kaikki muutkin kattotyömme. Ota yhteyttä puhelimella tai verkkoviestillä, niin annamme hyvän tarjouksen katon kuntotarkastuksesta. Toinen vaihtoehto on saada kattotarkastus ilmaiseksi – eikö kuulostakin hyvältä? Tilaa mikä tahansa kattotyö, esimerkiksi rännien puhdistus, seinällenostolistojen vaihto, jiirien paikkaus tai kattopesu, niin saat kattotarkastuksen ilmaiseksi.

Kattotarkastuksen lopuksi annamme tarjouksen niistä kattotöistä, joita kerrostalon, mökin, omakotitalon tai jonkin muun rakennuksen katto tarvitsee nyt heti tai lähitulevaisuudessa. Kattotarkastuksen aikana käydään läpi myös katon tarvikkeiden ja katon alapuolisten osien tarpeet. Jos katto on täysin kunnossa, emme anna muuta kuin tiedon siitä, että asukkaat voivat nukkua yönsä rauhassa rankkasateellakin.

Rännihuollot ovat vuoden viimeisimpiä kattourakointeja sekä kattopalveluja Tampereella

Sekä taloyhtiöiden että yksityisasiakkaiden kattourakoinnit Tampereella tekevä Plus Kattopalvelu toimii ympäri vuoden. Kattofirmamme on aina valmiina palvelemaan asiakkaitaan, ja kattourakkaan tartutaan niin pian kuin mahdollista. Ei ole sellaista kattotyötä, mikä ei tältä kattourakoitsijalta onnistuisi, joten ota yhteyttä myös hankalissa tilanteissa. Olemme oikea kattofirma silloinkin, jos myrsky on kaatanut puun katolle, ja sen rakennettava uudestaan melkein alusta asti. Emme viivyttele avun tarjoamista silloinkaan, kun on kyse jostain pienemmästä työstä, kuten rännien puhdistamisesta tai rikkinäisen kattotiilen uusimisesta.

Rännihuollot ovat vuoden viimeisimpiä kattotöitä, mutta eivät suinkaan aivan viimeisiä. Rännit puhdistetaan juuri ennen talvea ja lumen satamista katolle. Lunta ei yleensä pudoteta alkutalvesta, vaan vasta keväällä sen vetyttyä ja lumikuorman painon kasvettua. Vaikka katolla on lunta, voidaan se yhä korjata ja uusia. Jos huomaat katon vuotavan – eli jos vaikka sisäkatosta alkaa tippua vettä –, ota yhteyttä. Pudotamme lumet pois tieltä ja korjaamme vauriot. Talvinen kattoremonttikin alkaa lumen pudottamisella ja mahdollisen kattojään sulattamisella.

Kevään kattotöihin kuuluvat kattojen keväthuollot ja kevättarkastukset. Kaikki tasakatot, aumakatot ja muut satulakatot kannattaa tarkastaa siltä varalta, että talvi on saanut aikaan jotain korjattavaa. Kevättarkastus kertoo myös siitä, kannattaako kattoa huoltaa jotenkin kevään tai kesän mittaan. Keväthuolto tarkoittaa vain katon ja sen sadevesijärjestelmän puhdistamista roskista, mitkä ovat toki erittäin tarpeellisia kattotöitä. Lika alkaa heikentää katon kuntoa, ja sadevesijärjestelmään jäävät roskat aiheuttavat tukoksia ja erilaisia kosteusongelmia.

Keväisiä kattotöitä ovat kattomaalaukset, sammaleiden poistot, katon varustelu, erilaiset kattokorjaukset ja esimerkiksi kattoremontit. Iso osa asiakkaista haluaa edelleen uusia kattonsa kesällä, vaikka katto voidaan purkaa ja vaihtaa mihin vuodenaikaan tahansa.

Kesän jälkeen on edessä jälleen syksy. Syksyisin on usein kovia myrskyjä, mitkä saattavat rikkoa kattoa irrottamalla kattotikkaat, viemärintuuletusputket tai muut kattotarvikkeet. Plus Kattopalvelu korjaa katon nopeasti ja luotettavasti. Syksyn töihin kuuluvat myös katon syyshuollot, joiden sisältö on samanlainen kuin katon keväthuollon: ensin katto puhdistetaan roskista, ja sitten siivotaan myös rännit tai kattokaivot. Syyshuollon yhteydessä tarjottu syystarkastus kertoo, onko kattoa kunnostettava tai huollettava muutoin vielä ennen uutta talvea.

Kattoremontit

Katon korjaukset

Kattohuolto

Kattotyöt