Viittaa kintaalla kattostressille ja tilaa kattotyöt Etelä-Pohjanmaalle Plus Kattopalvelulta
Omakotitalon, kerrostalon, ulkorakennuksen, rivitalon ja esimerkiksi paritalon katto Etelä-Pohjanmaalla vaatii jatkuvaa ja säännöllistä kunnossapitoa pysyäkseen ehjänä, ja kestääkseen mahdollisimman pitkään. Katto on puhdistettava ja tarkastettava kaksi kertaa vuodessa, ja lisäksi kaikki uudet ongelmat on poistettava mahdollisimman reippaalla tahdilla. Katolla ei saisi olla sammaleita, ruostetta, törröttäviä nauloja, repsottavia saumoja, irtoamassa olevia kattoturvatuotteita tai niiden jälkeensä jättämiä reikiä eikä vuotavia läpivientejä. Katon kunnossapito ja kattovuotojen ehkäisy voivat vaatia niin kattopesuja, sammaleenpoistokäsittelyjä, kattomaalauksia, kattopaikkauksia kuin esimerkiksi katon IV-töitäkin.
Ota yhteyttä Plus Kattopalveluun, niin voit unohtaa katon kunnosta ja tiiviydestä stressaamisen! Me teemme kaikki peltikattotyöt, tiilikattotyöt ja huopakattotyöt asiakkaan puolesta, ja tarjoammepa vielä joka kerta katon kuntotarkastuksen kaupan päälle. Kun tasakatto, pulpettikatto, harjakatto tai esimerkiksi aumakatto on tarkastettu pitkän linjan kattoammattilaisten toimesta, voit luottaa sen tiiviyteen. Meiltä ei jää huomaamatta mikään kohta, mikä vaikuttaisi katon kuntoon ja vedenpitävyyteen joko nyt, tai vasta vähän ajan päästä. Mikäli palahuopakatto, tiilikatto, aaltopeltikatto tai vaikka rivisaumattu peltikatto tarvitsee jotain lisätiivistystä tai jotain sen kuntoa kohentavaa huoltoa, annamme siitä tarjouksen, ja näin saat kattosi kerralla kuntoon.
Kattostressiä vähentää entisestään se, että tiedät saavasi kaikista kattotöistä varsin kilpailukykyisen tarjouksen, ja ettei loppusumman maksaminenkaan aiheuta ongelmia – voithan hakea kotisivujemme kautta saatavilla olevaa rahoitusta. Tuo rahoitus tuo joustoa niin peltikaton huoltomaalauksen, huopakattovuodon ja katon alla olevien lahovaurioiden korjauksen kuin esimerkiksi osittaisen tiilikattoremontinkin maksamiseen. Jos olet juuri huollattanut, uusinut tai korjauttanut omakotitalon katon, voit seuraavaksi hakea siitä kotitalousvähennystä. Tuota verovähennystä voi ja kannattaa hakea myös kesämökin kattourakoista.
Ota siis yhteyttä Plus Kattopalveluun ja anna meidän laittaa kattosi kuntoon – toimimme ripeästi ja ammattitaitoisesti niin Alajärvellä, Alavudella, Evijärvellä, Ilmajoella, Isojoella, Karijoella, Kauhajoella, Kauhavalla, Kuortaneella, Kurikassa, Lappajärvellä, Lapualla, Seinäjoella, Soinissa, Teuvalla, Vimpelissä kuin Ähtärissäkin! Katto on kunnossa tuossa tuokiossa, sillä nopeimmillaan toteutamme normaalikokoisen omakotitalon kattoremontinkin jo parissa päivässä. Säät asettavat tietenkin omat ehtonsa, mutta koska emme koskaan lorvi työmaalla, on katto kunnossa usein nopeammin kuin arvasitkaan.
Kattoremontit Etelä-Pohjanmaalla räätälöidään aina tilanteen mukaan
Kattoremontti Etelä-Pohjanmaalla on aina uniikki kokonaisuus. Siksi tulemme aina paikan päälle tutustumaan uusimista kaipaavaan palahuopakattoon (tai esimerkiksi lukkosaumakattoon tai konesaumakattoon) ja aloittamaan kattoremontin suunnittelun. Kun tiedämme, mitä kaikkia uudistuksia, parannuksia ja korjauksia on tehtävä ennen uuden peltikaton, tiilikaton tai esimerkiksi palahuovan asentamista, osaamme laskea myös kattoremontin hinnan. Kyseessä on avaimet käteen -tarjous, ja kattoremontin voi halutessaan maksaa myös rahoituksella (katso lisätietoja yhteistyökumppanimme tarjoamasta rahoituksesta kotisivuiltamme) tai osamaksulla.
Omakotitalon, kerrostalon, rivitalon tai kesämökin kattoremontti on loistava tilaisuus muokata kattoa ja sen varustetasoa haluttuun suuntaan. Jos vaikka tasakatto on alkanut tuntua liian työläältä, voidaan pohtia sen muuttamista vaikka aumakatoksi, ja jos pulpettikaton tuuletuksen kanssa on ollut ongelmia, voidaan siitä muokata esimerkiksi harjakatto. Vaikka kattoremontti tehtäisiin talvella, voidaan vanhat villat muuttaa hengittäviksi ja kompostoituviksi ekovilloiksi. Myös katon lisälämmöneristys on mahdollinen lisätyö katon uusimisen yhteydessä. Uuden katon varustevalikoimaa säätelevät rakennusmääräykset, joten aivan vapaasti ei voi valita, mitä kattoturvatuotteita uudelle katolle asennuttaa. Esimerkiksi lumiesteet ovat pakolliset tietyssä kattokaltevuudessa. Muuten voit vaikuttaa siihen, asennetaanko uudelle katolle kattoikkunoita vaiko kenties aurinkopaneeleja, ja minkä väriset ja muotoiset ovat uudet räystäskourut. Kattoremontit räätälöidään aina tapauksen mukaan, ottaen huomioon sekä asiakkaan toiveet että katon erityisvaatimukset.
Kattosaneeraus vaatii joskus myös kosteusvaurioiden korjaamista katon alla. Koska lahojen puuosien vaihto sekä märkien eristeiden uusiminen kasvattavat huopakattoremontin, tiilikattoremontin, peltikattoremontin ja esimerkiksi palahuopakattoremontin kustannuksia, on hyvä pyrkiä vaihtamaan katto ennen, kuin sen kunto heikkenee liikaa. Tiilikatot on vaihdettava periaatteessa vain 70 vuoden välein, mutta jos asiantuntijamme huomaan kattotiilien kunnon huonontuneen merkittävästi jo aiemmin, kannattaa harkita katon uusimista. Peltikattokaan ei aina kestä 50 vuotta, vaan voi olla uusimiskunnossa jo kolme-nelikymppisenä. Yksi merkki peltikaton uusimisen tarpeellisuudesta on katolla pinta-alaa valloittava ruoste. Katto kestää sitä pidempään, mitä paremmin sitä huolletaan. Anna meidän tehdä oikeanlaiset ja oikea-aikaiset kattohuollot talosi katolle, niin kattoremontti siirtyy kauemmas tulevaisuuteen, ja katollasi on paremmat näin ollen paremmat mahdollisuudet saavuttaa teknisen käyttöikänsä päätepiste. Monet kattovuodotkin voidaan ratkaista katon osittaisella korjauksella, jos katon peruskunto on asianmukaisten kattohuoltojen ansiosta hyvä.
Huopakattoja ja palahuopakattoja ei kannata pitää pelkkinä kesämökkien kattoina
Huopakatto tai palahuopakatto sopii melkein mihin tahansa rakennukseen, joten bitumikattoa ei kannata pitää pelkkänä kesämökin kattona. Bitumikermikattoa on helppo työstää, joten siitä saadaan vesikate melkein minkä muotoiselle katolle hyvänsä – se on tiivis ja siisti niin tasakatolla, tornikatolla kuin monimuotoisellakin katolla. Laattakatto ja muut huopakatot säilyttävät kauniin ulkomuotonsa pitkään, eivätkä ne hyvin huollettuina säiky sateita, pakkasia, kasvustoja, auringon porotusta tai katolla makaavaa, monen tonnin painoista lumivaippaakaan. Kun lämpötila muuttuu äkisti, pysyy paanukatto, kolmiorimahuopakatto tai tiivissaumakatto vaiti – huopakatto on hiljainen myös rankkasateen pieksäessä sen pintaa. Laattakattojen ja muiden bitumikattojen hyväksi on luettava myös niiden pitkäikäisyys (tilaa huopakattoremontti, huopakattohuollot ja huopakaton korjaukset meiltä, niin kattosi voi kestää jopa 40 vuotta) sekä edullinen asennushinta. Näin ollen palahuopakatot ja muut huopakatot ovat kokonaiskustannuksiltaan hyvin huokeita kattoja.
Me Plus Kattopalvelun ammattilaiset asennamme huopakaton kaikkiin erilaisiin rakennuksiin, ja ylläpidämme sen kuntoa jatkossa huolehtimalla katon kevät- ja syyshuolloista, sekä muista vastaavista toimenpiteistä. Katon kevät- ja syyshuoltoja ei pääse pakoon, vaikka valitsisi rakennukseensa millaisen katon. Kaikki katot, joiden toivotaan kestävän mahdollisimman pitkään ja pitävän vettä mahdollisimman hyvin, kannattaa huoltaa joka kevät ja syksy. Katon puolivuotishuoltoon kuuluu katon puhdistus roskista – se tehdään usein harjaamalla katto, mutta bitumikatoilla katon puhdistuksessa kannattaa käyttää ilmapuhallinta. Puolivuotishuoltoon kuuluu myös räystäskourujen tai kattokaivojen puhdistus roskista, sillä roskainen sadevesijärjestelmä saattaa mennä tukkoon, ja silloin räystäs vuotaa sateella.
Kaupan päälle tuleva kattotarkastus kertoo, kannattaako tasakattoa, harjakattoa tai esimerkiksi pulpettikattoa huoltaa vielä lisää. Kun kattosi on kauttaaltaan tarkastettu, tiedämme missä kunnossa sen pinnoite on – huopakaton pinnoite voidaan uusia, mutta vain kerran. Kuntotarkastus kertoisi myös tarpeesta poistaa sammalet tai pestä katteesta irti kaikki pinttynyt lika. Myös paikkaustarpeet tulisivat huomattua kattotarkastuksen aikana. Vuosien varrella voi esiintyä joitain paikkaustarpeita. Kun saumat, jiirit ja kattoreiät tiivistetään nopealla tahdilla, vältytään katon vesivahingoilta, mitkä voisivat varsinkin pitkittyessään ja laajetessaan johtaa ennen aikojaan tarvittuun huopakaton vaihtoon.
Katon korjaus Etelä-Pohjanmaalla poistaa kaikki pulmat kerralla
Tilaa katon korjaus Etelä-Pohjanmaalle kattofirma Plus Kattopalvelulta, niin teemme sellaisen kattokorjauksen, mikä poistaa kaikki katto-ongelmat kerralla. Panemme aina parastamme, olimmepa oikaisemassa painunutta kattoa, vaihtamassa räystäslautoja ja -peltejä tai korjaamassa aluskatetta. Asialla ovat aina kovan luokan ammattilaiset, joilla on pitkä kokemus tiilikattojen, peltikattojen ja huopakattojen korjaamisesta. Nämä katon ja kattoläpivientien tiivistyksen ja asennuksen erikoisammattilaiset eivät tyydy siihen, että he korjaavat kattosi huolellisesti ja kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Aina kun olemme tekemässä jotain kattokorjausta, esimerkiksi myrskyvaurioiden korjausta, teemme myös kattotarkastuksen. Tuo kattotarkastus ulottuu kaikkiin kattotarvikkeisiin, ja vieläpä katon allekin (voihan sieltä löytyä korjausta odottavia lahovaurioita). Näin kaikki korjaus- ja tiivistystarpeet selviävät kerralla, ja lisäksi saat tiedon mahdollisesti tarvituista kattohuolloista. Kattohuollot ovat yhtä tärkeitä kuin kattokorjauksetkin, voidaanhan niillä estää katon vaurioituminen (esimerkiksi ruostevaurioiden syntyminen).
Mitä useammin katto on tarkastettu, sitä todennäköisemmin sen vuosikymmenien varrella tarvitsemat paikkaukset ja tiivistykset ovat varsin pienimuotoisia ja edullisia operaatioita. Tiheiden kattotarkastusten ansiosta omakotitalon, rivitalon tai esimerkiksi vapaa-ajan rakennuksen katon kunnostamiseksi riittää usein pelkkä vesikaton kunnostus. Vesi- eli ulkokatteen paikkaus voi tarkoittaa rikkinäisten tiilien vaihtoa, jos rakennuksessasi on savi- tai betonitiilikatto. Peltikaton paikkaus tarkoittaa joskus irronneiden peltilistojen kiinnitystä, joskus peltikattoon syntyneiden reikien paikkausta. Huopakatteessakin voi olla paikattavia reikiä, mutta myös sen jiirit voivat olla korjausta vailla.
Mikä tahansa katto voi tarvita rännien ja vesikourujen korjausta, irronneiden lumiesteiden, tikkaiden ja rännien aiheuttamien reikien kunnostusta tai kattoikkunan tiivistystä. Nämäkin kattotyöt kannattaa tilata pikaisesti – ja niidenkin suhteen kannattaa luottaa Plus Kattopalveluun. Plus Kattopalvelu palvelee kaikkia eteläpohjanmaalaisia asiakkaita nopeasti, ammattitaitoisesti ja luotettavasti. On tilanteita, jolloin meidän on kerrottava asiakkaalle, ettei tämän kattoa enää kannata korjata. Se ei tarkoita sitä, että tilanne olisi toivoton, vaan sitä, että nyt on aika uusia tasakatto, harjakatto tai esimerkiksi aumakatto. Katon uusiminen tarkoittaa uutta kattoa, minkä ei tarvitse pelätä vuotavan, ja mikä tarvitsee isompia huoltoja vasta ehkä 20 vuoden päästä. Me teemme kattoremontitkin hyvällä hinta-laatusuhteella ja ripeällä aikataululla, joten luvassa on aina yhtä sujuva ja stressitön kattourakka.
Kaikki kääntyy parhain päin, vaikka katto vuotaa
Kattovuoto on ikävä ja hieman ahdistavakin yllätys. Kun katto vuotaa, on mahdollista, että katon alla olevat rakenteet ja eristeet kastuvat, joten kattovuodon toteajalla on aihetta olla huolissaan home- ja lahovaurioista. Mikäli omakotitalon, kerrostalon tai esimerkiksi huvilan katto ei ole vuotanut pitkään, voi kattovuodon korjaus olla suhteellisen helppo homma – jos se aloitetaan pikaisesti. Mikäli kosteus ei vielä ole päässyt aluskatteen läpi, saadaan katto kuntoon tiivistämällä tiilikate, peltikate, huopakate tai jokin kattoläpivienti. Alkuvaiheessa vuotavan katon korjauksesta voidaan selvitä uusimalla rikkinäiset tiilet, paikkaamalla peltikatossa oleva reikä tai tiivistämällä huopakermien saumat sopivalla tiivistysaineella. Kattoikkuna, kattoluukku tai esimerkiksi antennin juuri tiivistetään tilanteen mukaan. Mikäli kosteutta ei ole päässyt katon alle, ei muita toimenpiteitä tarvita, mutta me Plus Kattopalvelun ammattilaiset teemme kaikkien kattopaikkausten yhteydessä ilmaisen kattotarkastuksen. Tuo kattotarkastus ulottuu myös katon alla oleviin osiin, sekä kaikkiin kattokokonaisuuden yksityiskohtiin. Näin saamme varmistettua sen, ettei katto ala kohta vuotaa jostain muusta kohdasta. Mikäli jokin toinenkin läpivienti on haurastunut ja heikkokuntoinen, teemme tarjouksen senkin tiivistämisestä. Jos katon pinnoite on sen verran kulunut, ettei siitä ole enää suojaamaan kattoa erilaisilta mekaanisilta ja kemiallisilta rasituksilta, teemme tarjouksen tasakaton, pulpettikaton tai esimerkiksi taitekaton pinnoittamisesta. Tavoite on saada katto kertalaakista sellaiseen kuntoon, ettei kattovuodoista tai katon vesivahingoista tarvitse enää olla huolissaan.
Jos alkukatselmus osoittaa kattorakenteiden jo kastuneen, on edessä astetta isompi katonkorjaus, mutta ei syytä huoleen – kaikki kääntyy parhain päin, kun asialla on Plus Kattopalvelu. Katon vesivahingot ovat usein korjattavissa, joten kattoremontti ei ole se ensimmäinen vaihtoehto. Mikäli ulkokatto on kovin vanha ja huonossa kunnossa, on se parempi vaihtaa samalla kertaa, mutta muussa tapauksessa keskitymme tekemään katon osittaisen korjauksen. Myös aluskate pitää tiivistää, jotta uusia kosteusvaurioita ei pääsisi enää syntymään. Kastuneet puurakenteet voi usein kuivattaa, mutta mitä tehdä lahoille puuosille? Lahot puuosat pitää purkaa ja uusia, kuten on tehtävä myös märille villoille, joita uhkaa home.
Katon huollotkin Etelä-Pohjanmaalla oikeuttavat kotitalousvähennykseen
Katon huollot Etelä-Pohjanmaalla oikeuttavat kotitalousvähennykseen, jos on kyse omakotitalon tai kesämökin katon huolloista. Kotitalousvähennyksen hakeminen onnistuu helpoiten netissä – Verohallinnon sivuilta voit lukea lisää kotitalousvähennyksestä ja sen hakemisesta.
Kattopesut ja muut kattohuollot voi maksaa myös rahoituksella, mitä pääsee hakemaan kotisivujemme kautta – tuo rahoitus mahdollistaa sen, että tiilikatto, peltikatto tai huopakatto saa heti kaikki tarvitsemansa huollot, eikä sen kunto romahda huoltojen viivästymisen vuoksi. Yksi erityisen kiireellinen katon huolto on lumenpudotus. Katto ja kattorakenteet voivat vaurioitua peruuttamattomasti, jos katolla on liikaa lunta. Painavan lumitaakan putoaminen alas katolta voi olla vaarallista myös talon vieressä liikkuville ihmisille. Lumen lisäksi voimme poistaa kerrostalon, rivitalon tai vaikka rintamamiestalon katolta myös jään. Jäätä ei aleta hakata, vaan se sulatetaan nätisti, tehokkaasti ja turvallisesti kuumalla vesihöyryllä.
Se talvisista kattohuolloista. Niitä ei edes tarvita joka vuosi, toisin kuin katon kevät- ja syyshuoltoja. Katon keväthuollon tarkoitus on puhdistaa katto roskista, ja saada katon kunto samalla tarkastettua. Katon tarkastaminen on jokaisen kattohuollon yhteydessä tarjottu kaupanpäällinen – saat sen niin katon harjauksen kuin esimerkiksi kattopeltien kiinnikkeiden lisäämisen yhteydessä. Jos katon kuntotarkastus osoittaa katon kunnon tarvitsevan joitain lisätoimenpiteitä (esimerkiksi joitain paikkauksia), teemme tarjouksen kyseisten askareiden suorittamisesta.
Katon syyshuolto on identtinen katon keväthuollon kanssa, sillä senkin yhteydessä tehdään katon harjaus/ilmapuhallus, rännien puhdistaminen sekä katon kunnon tarkastaminen. Tasakaton, pulpettikaton tai esimerkiksi harjakaton kunto on hyvissä kantimissa, kun katon puolivuotishuolloista pidetään kiinni.
Muita kattohuoltoja tarvitaan paljon vähemmän. Esimerkiksi tiilikaton tai huopakaton pinnoitus tehdään vain yhden ainoan kerran. Peltikatot maalataan hieman useammin. Voi olla, että mökin tai paritalon peltikatto maalataan noin 10 vuoden välein, mutta uudet kattopellit ovat tänä päivänä niin hyvin pinnoitettuja, että alkuperäinen pinnoite kestää hyvänä jopa noin 25 vuotta.
Katon pesu riittää puhdistamaan pinttyneen peltikatteen, mutta sammaleiden poistajaksi siitä ei ole. Tiili- ja huopakatot voivat vanhetessaan tarvita sammaleenpoisto- ja katon suojakäsittelyjä. Vanhan peltikaton kunto kohenee, kun naulat tai vanhat ruuvit vaihdetaan uusiksi ruuveiksi, ja kaikkien kattojen kattoturvatuotteet voivat tarvita jotain huoltoa kerran tai useamminkin.
Rännien puhdistus Etelä-Pohjanmaalla on varsin usein toistuva kattohuolto
Rännien puhdistus Etelä-Pohjanmaalla on kattohuolto, mikä toistuu varsin usein. Sadevesikourujen puhdistusta tarvitaan kaksi kertaa vuodessa, sillä jos tämä rännihuolto jäisi tekemättä, voisi räystäs alkaa vuotaa. Ei ole tarkoitus, että sadevedet tulvivat rännikourujen yli tai vuotavat ränneissä olevista rei’istä. Sadevedet tulee saada monen metrin päähän rakennuksesta. Rännien asentaminen, rikkinäisten rännien korjaaminen ja likaisten rännien puhdistaminen ovat tärkeä osa rakennuksen kosteudenhallintaa ja kosteusvaurioiden ehkäisyä.
Tarvitsitpa rännien asennusta, uusimista, paikkausta tai puhdistusta, ota yhteyttä Ähtärissä, Seinäjoella, Lapualla sekä muualla Etelä-Pohjanmaalla toimivaan Plus Kattopalveluun. Me teemme työn nopeasti ja huolellisesti, ja kaupan päälle saat koko katon kunnon tarkastuksen. Kattotarkastuksen saat myös rännien huoltomaalauksen, jäätyneiden syöksyputkien avauksen tai esimerkiksi sulanapitokaapelien asennuksen yhteydessä. Kattotarkastuksen tarkoitus on ottaa selko kattokokonaisuuden kunnosta ja siitä, kaipaako se jotain huoltoa, paikkausta tai muuta kunnostusta voidakseen paremmin ja kestääkseen pidempään.
Sadevesikourujen puhdistus kannattaa tehdä katolta käsin, sillä se on turvallisempaa – siksi emme ala keikkua nojatikkailla, vaan kiipeämme talon katolle keräämään roskat räystäskouruista sitä kautta. Tällainen operaatio kannattaa tehdä sekä keväällä, jotta mikään ei estäisi rännejä vetämästä kesällä, sekä loppusyksystä. Syksyllä ränneissä saattaa olla varsinainen jättilasti puiden lehtiä, ja jos niitä ei poistettaisi, jäätyisivät rännit talven mittaan.
Se, että omakotitalon, kerrostalon, rivitalon, rantahuvilan, kuivanmaan mökin tai esimerkiksi teollisuuslaitoksen sadevesijärjestelmä ei vedä, on haitallista myös sadevesijärjestelmän itsensä kannalta. Kourut ruostuvat sitä enemmän, mitä enemmän niissä on kosteutta tai seisovaa vettä. Ruostevauriot leviävät ja voivat saada sadevesijärjestelmän niin huonoon kuntoon, että se on uusittava paljon normaalia aikaisemmin. Talvella roskaisiin ränneihin muodostuva jää voi rikkoa sadevesijärjestelmää monin eri tavoin – esimerkiksi avaamalla alastuloputkien saumat. Jään paino voi myös saada kourujen kiinnikkeet antamaan periksi, jolloin rännit voivat pudota alas tiilikaton, peltikaton tai bitumikaton reunalta – kyseessä on vakavasti otettava turvallisuusriski. Turvallisuusriskeistä puheen ollen, myös jäätyneistä kouruista roikkuvat jääpuikot voivat olla vaarallisia alas pudotessaan, ovathan ne teräviä ja toisinaan melko pitkiä sekä paksujakin.
Kattopesu likaisemman, katon harjaus siistimmän katon puhdistamiseen
Katon pesu, sammaleenpoisto ja katon suojakäsittely vaiko tiilikaton harjaus – mikä on paras keino puhdistaa katto Etelä-Pohjanmaalla? Se selvitetään tapauskohtaisesti. Mitä puhtaampi katto, sen kevyemmällä puhdistuksella selvitään. Jotta katto pysyisikin puhtaana, kannattaa kaikki lehdet, neulaset ja muut roskat poistaa kaksi kertaa vuodessa. Se, että omakotitalon, kerrostalon, rivitalon, mökin tai esimerkiksi luhtitalon katto pidetään puhtaana, ei ole vain rakennuksen ulkonäöstä huolehtimista. Puhdas katto on pääsääntöisesti paremmassa kunnossa kuin katto, minkä pinnassa on pinttynyttä likaa, ja millä kasvaa sammaleita. Lika ja roskat varjostavat kattoa, jolloin se kuivuu hitaammin sateiden jälkeen. Kosteudessa viihtyvät niin sammalkasvustot kuin ruostekin, eikä niistä kumpikaan tee hyvää katolle. Sammal on yksi savitiilikattojen, betonitiilikattojen, palahuopakattojen, tiivissaumakattojen ja kolmiorimahuopakattojen pahimmista vihollisista. Ruoste tuhoaa konesaumakatot, lukkosaumakatot, tiilikuvioiset peltikatot ja muut peltikatot.
Jotta tasakatto, pulpettikatto tai vaikkapa harjakatto voisi saavuttaa maksimaalisen käyttöikänsä, suosittelemme puhdistamaan sen kaksi kertaa vuodessa. Ensimmäisen kerran katto kannattaa harjata tai ilmapuhaltaa heti keväällä, kunhan vain lumi on jo ehtinyt sulaa katolta. Roskien poistoon kannattaa yhdistää roskien poisto talon sadevesijärjestelmästä, sillä näin se ei jäädy, ruostu tai mene tukkoon. Toisen kerran katto sadevesijärjestelmineen kannattaa puhdistaa loppuvuodesta.
Mikäli kyseessä on astetta likaisempi katto, tarvitaan astetta tehokkaampi puhdistus, esimerkiksi tiilikaton pesu. Myös huopakatto voidaan pestä, jos sen pinnassa on pinttynyttä likaa. Kaikki katot pestään viimeistään siinä vaiheessa, kun ne on maalattava. Peltikatot maalataan useammin kuin muut katot, joten ne myös pestäneen useammin.
Entä miten tapahtuu sammaleenpoisto tiilikatolta, peltikatolta tai huopakatolta? Ensinnäkin, peltikatolta tuskin tarvitsee sammaleita poistaa – paljon todennäköisempää on joutua poistamaan ruostetta. Tiilikaton ja huopakaton tapauksessa on paras suosia katon kemiallista puhdistamista ja katon suojakäsittelyä, sillä esimerkiksi pelkkä vesipesu ei pysty poistamaan juuria ja itiöitä katteen sisäosista. Katon kemiallinen puhdistus antaa nopeasti todella hyvän lopputuloksen, ja koska aineemme ovat biohajoavia, ei ympäristövaikutuksistakaan tarvitse olla huolissaan. Meille on muutenkin tärkeää toimia aina mahdollisimman kestävällä ja luontoystävällisellä tavalla.
Paras katto on elinvoimainen ja tiivis katto – ja tätä tavoitellaan katon maalauksella Etelä-Pohjanmaalla
On monia tapoja lisätä katon elinvoimaisuutta ja ylläpitää sen tiiviyttä, ja yksi niistä on katon maalaus Etelä-Pohjanmaalla. Plus Kattopalvelu on luottokumppanisi niin omakotitalojen, kerrostalojen kuin esimerkiksi kesämökkienkin kattomaalauksissa. Katon huoltomaalaus kuuluu useimpien kattojen huolto-ohjelmaan: ainoat poikkeukset ovat savitiilikatto ja kuparikatto. Tosin savitiilikattokin tarvitsee muutaman vuoden välein toistuvia suojakäsittelyjä, joiden vaikutus tiilien kuntoon on suurin piirtein sama kuin tiilikaton maalauksen vaikutus. Molempien kattohuoltojen tarkoitus on suojata tiilet rapautumiselta ja halkeilemiselta.
Mikä sitten saa tiilet rapautumaan ja halkeilemaan? Rikkinäisten tiilien takana on usein pakkasrapautuminen. Pakkasrapautuminen tarkoittaa tiilien sisällä olevan kosteuden jäätymistä, ja jään muodostumisen aiheuttamaa tiilen rapautumista. Kun keski-ikäinen tiilikatto maalataan uudestaan, tasoittuu tiilien pinta sellaiseksi, ettei tiilien sisälle enää imeydy kosteutta. Uusi maalipinta vähentää myös sammaloitumista, mikä kiihdyttää tiilien rapautumista omalta osaltaan lisäämällä niihin sitoutuvan kosteuden määrää.
Peltikaton elinvoimaisuutta ja vedenpitävyyttä voidaan ylläpitää maalaamalla peltikatto aina edellisen pinnoitteen kuluttua liikaa. Säännöllisten kattotarkastusten ansiosta olet aina kartalla siitä, missä kunnossa peltikaton pinnoite on – ja missä kunnossa kaikki saumat, läpiviennit ja esimerkiksi räystäslaudat ovat. Mikäli pinnoite on kulunut tai naarmuinen, voi ruoste saada otteen lukkosaumakatosta, aaltopeltikatosta tai esimerkiksi tiilikuvioisesta peltikatosta. Pelkät naarmut voidaan paikkamaalata, mutta ohentunut pinnoite on syy maalata koko katto kerralla.
Huopakatonkin vitaliteetti paranee, kun se maalataan. Pinnoittaminen estää kattoa kuivumasta auringossa. Samalla bitumikatosta tulee joustavampi, rasituksensietokykyisempi ja kauniimpi. Kattomaalauksella on myös esteettistä arvoa, saahan se katon kuin katon värin palaamaan, ja katto näyttää taas aivan hiljattain asennetulta.
Jotta katon huoltomaalaus onnistuisi kerralla, on olennaisen tärkeää panostaa kattomaalauksen pohjatöihin. Katon on oltava puhdas ja siisti, jotta se ei alkaisi hylkiä maalia. Kaikki katot on ainakin pestävä, ennen kuin niiden pintaan voidaan alkaa levittää uutta pinnoitetta. Jotta katto voitaisiin pestä ilman pelko kattorakenteiden kastumisesta, tulee katon tiiviys varmistaa – jokin sauma voi olla korjausta vailla, tai ehkä katto uhkaa vuotaa kattoikkunan kohdalta? Me teemme kaiken tasokkaana avaimet käteen -pakettina, joten ota yhteyttä ja pyydä tarjous kattomaalauksesta.
Lumenpudotuksen ABC Etelä-Pohjanmaalla
Lumenpudotukset Etelä-Pohjanmaalla ovat meille arkipäivää joka talvi. Lumitilannetta kannattaa seurata koko talven ajan, vaikka luottaisikin oman rakennuksensa kattorakenteiden kantokykyyn, ja katon reunalla olisi oikein mitoitettu ja asennettu rivi lumiesteitä. Lumiesteet voivat pettää, sillä suojalumi voi tulla alas niin kovalla rytinällä, että se pyyhkäisee irti niin lumiesteet, kattotiiliä kuin esimerkiksi ilmanvaihtohormitkin. Jos lumi pääsee putoamaan vapaasti, se voi aiheuttaa vahinkoa myös maan pinnalla.
Pakkaslumi tuskin saa kattoa sortumaan tai edes painumaan, mutta keväällä kannattaa olla tarkkana. Lumen vettyminen lisää sen painoa niin, että kuutiometri lunta voi painaa noin 50–150 kilon sijasta jopa noin 400 kiloa. Erityisessä vaarassa ovat tiilikatot, joilla on painoa omastakin takaa, sekä tasakatot. Tasakatolla saattaa olla lunta huomattavasti enemmän kuin seudun muilla, kaltevammilla katoilla.
Jos lunta on niin paljon, että se uhkaa katon ja kattorakenteiden kuntoa tai talon ympärillä liikkuvien ihmisten turvallisuutta, ota yhteyttä ja tilaa omakotitalon, hallin, mökin, rivitalon, kerrostalon tai jonkin muun kiinteistön kattolumien pudotus. Tässä pieni ABC kattolumitöistä!
A eli ajankohta. Tyypillisin ajankohta tilata kattolumityöt on kevättalvi, jolloin katoilla on pakkaslumen sijasta suojalunta. Lumimassojen pudotus katolta voidaan toteuttaa myös yöaikaan, jos se päiväaikaan tehtynä haittaisi liikaa ohikulkevaa liikennettä. Lumenpudotus on väline- vai pitäisikö sanoa kalustourheilua, sillä varsinkin korkeiden rakennusten kattolumitöissä tarvitaan henkilönostimia tai nostinkoriautoa, ehkä kuorma-autojakin. Työmaa-alue varoalueineen saattaa ulottua jalkakäytävälle ja kadulle, joten tarvittaessa teemme työt rauhalliseen aikaan (ja liikenteenohjaajiemme avustuksella).
B eli betonitiilikatto (tai bitumikatto). Meidät Plus Kattopalvelun ammattilaiset uskallat päästää pudottamaan lunta myös betonitiilikatolle ja bitumikatolle. Meillä on pitkä kokemus kattolumitöistä, joten osaamme toimia niin, ettei kattoon jää jälkiä. Kun kattolumityöt on tilattu meiltä, onnistuvat ne ripeästi, turvallisesti ja kattoystävällisesti!
C eli celsius. Kun celsiusasteet laskevat, muuttuu vesi jääksi. Me teemme myös jään poiston katolta, tarvitsitpa sitten jääpuikkojen poistoa räystäiltä tai katon ja rännien sulatusta. Katolla ja ränneissä oleva jää poistetaan nimenomaan sulattamalla se kuumalla höyryllä, sillä kaikenlainen hakkaaminen voisi olla katolle tuhoisaa.
Ovatko kattorakenteet kuivat? Näillä kattotöillä Etelä-Pohjanmaalla varmistat asian
Lukuisat erilaiset kattotyöt Etelä-Pohjanmaalla tehdään siksi, että kattorakenteet saataisiin pysymään kuivina ja terveinä. Tällaisia peltikattotöitä, huopakattotöitä, tiilikattotöitä ja palahuopakattotöitä ovat esimerkiksi kattoikkunan korjaus, kattoturvatuotteiden kiinnikkeiden kiristys, kattomaalaus, katon IV-työt, katon eristys ja aluskatteen vaihto, paikkaus, uusiminen sekä korjaus. Katon ja katon rakenteiden kunto kannattaa tarkastaa puolen vuoden välein, sillä näin pysyt aina kärryillä katon rakenteiden kunnosta ja siitä, tarvitaanko joitain lisätöitä laho- ja muiden kosteusvaurioiden ehkäisemiseksi.
Kattoläpivientien korjaus on hyvä esimerkki kattotyöstä, millä saadaan estettyä kosteuden pääseminen omakotitalon, mökin, kerrostalon tai esimerkiksi luhtitalon katon alle. Mitä aikaisemmassa vaiheessa kattoläpiviennin ongelmat havaitaan, sitä todennäköisempää on saada katto kunnostettua ennen katon alle olevien rakenteiden kastumista. Kaikki muutkin epätiiviit kohdat pitäisi saada paikattua ennen, kuin katto alkaa vuotaa sateella. Katto voi vuotaa myös talvella, jos kaikki saumat ja esimerkiksi jiirit eivät ole kunnossa.
Uusia vaurioita, joista katto voisi alkaa vuotaa, voidaan ehkäistä myös ennalta. Hyviä tapoja uusien vaurioiden ehkäisyyn ovat kattoturvatuotteiden kuntotarkastus ja tarvittaessa tehty kiinnikkeiden kiristys. Jos kattotikkaat tai esimerkiksi lumiesteet pääsisivät irtoamaan katosta, voisi kattoon syntyä reikiä ja repeämiä. Myös kattomaalauksen ja muut kattohuollot lisäävät tasakaton, harjakaton tai esimerkiksi pulpettikaton kykyä sietää erilaisia rasituksia vaurioitumatta.
Siltä varalta, että katto kaikesta huolimatta alkaisi vuotaa, kannattaa tarkastaa myös aluskatteen kunto. Jos aluskate on tiivis, eivät kattorakenteet kastu heti, jos jokin sauma tai esimerkiksi piipunjuuri alkaa vuotaa. Ehjästä aluskatteesta on apua myös kondenssikosteuden torjunnassa. Jotta aluskate pysyisi mahdollisimman ehjänä, kannattaa harkita eräiden pieneläinesteiden eli lintuverkkojen asennuttamista.
Kattorakenteet saattavat kastua, vaikka katto olisi täysin tiivis – tällöin puhutaan kondenssikosteudesta, mihin viitattiin jo aiemmin. Kondenssikosteus on lämpimästä ilmasta katon alle tiivistyvää vettä, mikä voi johtaa samanlaisiin laho- ja homeongelmiin kuin kattovuotokin. Jos yläpohjassa on riittävästi lämmöneristeitä ja ilma vaihtuu katon alla tehokkaasti, on kondenssikosteuden syntymisen vaara hyvin pieni. Me Plus Kattopalvelun ammattilaiset toteutamme taidolla kaikki kattotyöt, myös katon lisälämmöneristyksen tai esimerkiksi katon korotuksen, millä ilman vaihtumista voidaan jouduttaa.
Kattovuoto johtaa villojen vaihtoon, korkeat lämmityskulut katon yläpohjan lisäeristykseen
Ne kattotyöt Etelä-Pohjanmaalla, joista vastaa kattourakoitsija Plus Kattopalvelu, onnistuvat ensiluokkaisella tavalla. Meillä on pitkä kokemus kaikenlaisista kattotöistä aina kattopeltisepän töistä erilaisiin kattoremontteihin ja varttikaton huolloista kattoturvatuotteiden asentamiseen konesaumakatolle. Toteutamme tarmolla ja taidolla myös eristeisiin ja niiden asentamiseen liittyvät kattotyöt. Tilaa vaikka ullakon ja vintin eristys tai esimerkiksi yläpohjan villojen vaihto.
Yläpohjassa on oltava riittävästi villoja, muuten lämpö karkaa ulos. Villojen on syytä olla myös kuivia, sillä esimerkiksi kattovuodon kastelemiin villoihin voi syntyä hometta. Aina kun teemme kattotarkastusta, kiinnitämme huomiota myös eristeiden kuntoon ja niiden riittävyyteen. Jos on tarvetta katon lisälämmöneristykselle tai villojen vaihdolle, kerromme siitä asiakkaalle ja annamme hyvän tarjouksen kyseisistä kattotöistä. Tarvittaessa tarjoamme myös ilmanvaihtokanavien eristystä – jos esimerkiksi viemärintuuletusputkesta tippuu kondenssivettä, on se merkki eristeiden puutteellisuudesta.
Villojen vaihtoa tarvitaan myös silloin, jos tiilikaton tai esimerkiksi peltikaton eristeet on kastellut kondenssivesi. Jos villat eivät ole märkiä tai muuten huonokuntoisia, ei niitä ole pakko vaihtaa edes kattoremontin yhteydessä, mutta kastumiseen kannattaa suhtautua vakavasti. Jotta uudet villat eivät kastuisi, pitää vesikatto tiivistää sellaiseksi, ettei se enää vuoda – ja jos kyse olikin kondenssivedestä, tarvitaan katon ilmanvaihtoa tehostavia toimenpiteitä ja/tai katon lisälämmöneristystä.
Uusista eristeistä on apua myös lämmityskulujen pienentämisessä. Monet tilaavatkin katon lisälämmöneristyksen nimenomaan korkeiden lämmityskulujen innoittamana, eikä vasta silloin, kun yläpohjassa jo on kondenssiveden aiheuttamia vahinkoja. Kolmas merkki siitä, että uudet lisäeristeet ovat tarpeen, on kattojää. Jos katolla on lumettomia kohtia ja katon reunalla jäävalli, kertoo se vesikaton läpi karkaavasta lämmöstä, mikä sulattaa lunta pitkin talvea. Lumen sulaminen ei ole täysin ongelmatonta, sillä katto voi alkaa vuotaa saumoistaan – varsinkin, jos katon reunalle jäätynyt valli estää sulamisveden pääsyn räystäskouruihin. Katon reunalla oleva jää voi myös pudota alas väärään aikaan, ja aiheuttaa erilaisia vahinkoja.
Teemme kaikki eristeisiin ja eristämiseen liittyvät kattotyöt avaimet käteen -pakettina, ja kaupan päälle saat koko katon kunnon tarkastuksen – ota yhteyttä ja tartu esittämäämme hyvään tarjoukseen!
Miksi kattoturvatuotteetkin pitää tarkastaa kaksi kertaa vuodessa?
Kattoturvatuotteet Etelä-Pohjanmaalla kuluvat siinä kuin kaikki muutkin rakenteet ja rakennelmat. Kattotikkaat, hätäpoistumistikkaat ja seinätikkaat sekä muut kattoturvatuotteet on hyvä tarkastaa kaksi kertaa vuodessa, jotta kaikki huollot, korjaukset ja uusimiset osattaisiin tehdä ajoissa. Erityisellä huolellisuudella kannattaa tarkastaa kattoturvatuotteiden kiinnikkeet, sillä ne ovat voineet löystyä, ja silloin kattoturvatuotteet voivat pudota alas katolta. Kattoturvatuotteiden ei todellakaan ole tarkoitus pudota alas katolta. Lapetikkaat, talotikkaat, putoamissuojat, kattopollarit ja esimerkiksi kattosillat ovat olemassa juuri siksi, että katolla voisi liikkua helposti ja ilman vaaraa putoamisesta. Myös muihin kattoturvatuotteisiin ja niiden paikoillaan pysymiseen tulee voida luottaa. Esimerkiksi palotikkaat ovat olemassa sitä varten, että esimerkiksi tulipalosta pakeneminen sujuisi mahdollisimman turvallisesti. Lumiesteetkään eivät saa irrota katosta, vaikka niitä painaisi runsas määrä vetistä ja raskasta suojalunta. Jos lumiesteet pettävät, voi alas putoava lumimassa aiheuttaa vakaviakin vahinkoja. Myös katolle voi käydä hullusti, sillä lumimassa voi repiä mukaansa niin kattotiiliä kuin kattovarusteitakin.
Kattoturvatuotteiden irtoaminen katosta ei tapahdu jättämättä vaurioita katteeseen. Jotta et joutuisi korjauttamaan lumi- tai myrskyvaurioita, kannattaa kattoturvatuotteet kiinnikkeineen tarkastaa joka kevät ja syksy. Keväällä huomataan, onko talvi saanut kiinnikkeitä löystymään, ja syksyisen tarkastuksen ansiosta on vielä yksi mahdollisuus kiristää kiinnikkeet ennen uutta talvea. Kevät- ja syystarkastukset antaisivat tiedon myös mahdollisista huolto- tai korjaustarpeista tai siitä, onko kerrostalon, kesämökin, omakotitalon, teollisuuslaitoksen tai esimerkiksi piharakennuksen katolle asennettava uusia kattoturvatuotteita.
Se, miten tiilikatto, peltikatto tai huopakatto pitää varustella, riippuu paljon rakennusmääräyksistä. Rakennusmääräyksistä käy ilmi, millaisia kattoturvatuotteita erilaisille katoille tarvitaan – esimerkiksi se, missä kattokaltevuudessa lumiesteet ovat pakolliset. Jos aumakatolla, pulpettikatolla tai esimerkiksi harjakatolla ei ole kaikkia pakollisia kattoturvatuotteita, teemme tarjouksen uusista kattoturvatuotteista ja niiden asentamisesta palahuopakatolle, savitiilikatolle, rivisaumatulle peltikatolle tai esimerkiksi aaltopeltikatolle. Toki katolle tarvitaan myös sadevesijärjestelmä, vaikkei se varsinainen kattoturvatuote olekaan. Sadevesijärjestelmän tarpeellisuudesta ei silti voida kiistellä, onhan sillä suuri rooli kattovesien ohjaamisessa pois rakennuksen välittömästä läheisyydestä. Katon varustevalikoimaa voidaan täydentää myös kattoluukulla, kattoikkunalla tai vaikka aurinkopaneeleilla, jos asiakas niin haluaa.
Lumiesteiden asennus, korjaus ja kiinnitys – ja taas talvi taittuu turvallisesti
Lumiesteiden asennus ja korjaus auttavat varmistamaan sen, että jälleen yksi talvi taittuu turvallisesti. Lumiesteet tulee asentaa kaikille huopakatoille ja palahuopakatoille, tiilikatoille sekä peltikatoille, joiden kaltevuus on ainakin 1:8, sillä kaltevalta katolta alas putoava lumitaakka voi olla enemmän kuin haitallinen. Lumimassa, minkä seassa voi hyvin olla jäätä, voi olla todella vaarallinen pudotessaan katolta alas väärään aikaan. Maan pinnalla liikkuvien ihmisten lisäksi vaarassa ovat talon viereen pysäköidyt autot sekä esimerkiksi terassi- ja kuistirakennelmat.
Myös omakotitalon, huvilan, piharakennuksen, navetan tai esimerkiksi rivitalon katto voi vaurioitua, jos lumimassat voivat liukua vapaasti lapetta pitkin. Ei ole yhdentekevää, jos lumimassa repii naarmuja katteen pinnoitteeseen, sillä nuo naarmut voivat johtaa ruostevaurioihin. Isompiakin vahinkoja voi sattua kuin vain pelkkiä naarmuja, sillä lumen mukaan voi lähteä ilmanvaihtohormeja, kattotikkaita ja muita kattotarvikkeita. Tällainen tekee kattoon reikiä, joista se saattaa alkaa vuotaa.
Jos aumakatolla tai esimerkiksi pulpettikatolla ei vielä ole lumiesteitä, ota yhteyttä kattofirma Plus Kattopalveluun, niin me teemme lumiesteiden asennuksen tuttuun tapaamme avaimet käteen -pakettina. Ensin tulemme paikan päälle Etelä-Pohjanmaalle – esimerkiksi Alajärvelle, Isojoelle, Karijoelle, Kauhajoelle, Kauhavalle, Lappajärvelle, Soiniin tai Vimpeliin – selvittämään sitä, millaiselle katolle lumiesteet ovat tulossa. Näin osaamme mitoittaa uudet lumiesteet oikein. Joissain tapauksissa lumiesteet on asennettava kahteen riviin – silloin teemme niin. Tiedämme, mistä hankkia kestävät ja laadukkaat lumiesteet hyvällä hinnalla. Tuomme ne tullessamme, ja asennamme ne paikoilleen katemateriaalin ja katon erityispiirteiden edellyttämällä tavalla.
Ota yhteyttä kattourakoitsija Plus Kattopalveluun silloinkin, jos katon lumiesteet pitää korjata – esimerkiksi silloin, jos runsasluminen talvi on saanut lumiesteet vääntymään. Lumiesteet kannattaa korjauttaa tai asennuttaa viimeistään loppusyksystä, jotta tuleva talvi sujuisi turvallisesti.
Mikäli lumiesteet ovat irronneet katosta, on niiden irtoamisesta syntyneet reiät korjattava ASAP eli niin pian kuin mahdollista. Aina kun katossa on joitain vaurioita, on vaarana kattovuoto ja katon vesivahinko. Paitsi lumiesteiden, myös esimerkiksi kattotikkaiden aiheuttamien vaurioiden paikkaamisella on siis aina kiire.
Lumiesteet ja muut kattotarvikkeet pysyvät luotettavimmin katossa kiinni, kun niiden kiinnikkeet tarkastetaan usein mahdollisten kiristystarpeiden varalta. Suosittelemme lämpimästi, että kaikki kattoturvatuotteet kiinnikkeineen tarkastettaisiin kaksi kertaa vuodessa – esimerkiksi katon kevät- ja syyshuollon yhteydessä. Aina kun teemme jonkin kattotyön, tarjoamme ilmaisen kattotarkastuksen kaupan päälle, ja sen aikana tutkitaan tietenkin myös kattoturvatuotteiden kunto.
Piipunhattu ja piipun pellitys sopivat katolle kuin nenä päähän
Piipunhattu ja piipun pellitys sopivat katolle kuin nenä päähän – varsinkin peltisepän työnä tehty piipun pellitys on hieno lisä kattoon. Katto saa yhtenäisen, tasapainoisen ja kerrassaan hienostuneen ilmeen, kun piippu pellitetään. Piipun suojapellityksestä on muutakin hyötyä kuin ulkonäön koheneminen. Piipun suojapellitys on nimenomaan suojapellitys – se suojaa omakotitalon tai vaikkapa vapaa-ajan piippua sateilta, säiltä ja rapautumiselta. Kosteus ja pakkaset voisivat muussa tapauksessa aiheuttaa pakkasrapautumista, mikä voi lyhentää piipun käyttöikää merkittävästi. Taidokkaasti toteutettu piipun pellitys estää myös kattoa vuotamasta piipun juuresta, sillä se suojaa piipun ja vesikaton yhtymäkohtaa paremmin kuin pelkkä juuripellitys. Pomminvarmaa suojaa piipunjuurivuodoilta ei ole mahdollista saada. Siksi aluskate on suorastaan korvaamattoman tärkeä. Jos katon alla olevaa, kattorakenteita satunnaisilta kattovuodoilta suojaavaa aluskatetta pitää korjata piipun juuresta, ota yhteyttä Plus Kattopalveluun – teemme tämänkin työn luotettavasti, ripeästi ja hyvällä hinnalla.
Piipun pellitys ei ole täydellinen, ellei sitä jatketa hattuosalla. Piipunhattu voidaan asentaa hormin suuaukon suojaksi silloinkin, kun piippua ei ole pellitetty. Piipunhatulla on tärkeä tehtävä: se pitää kosteuden ja roskat pois hormista. Roskat eivät kuulu savuhormiin, sillä ne voisivat tukkea sen. Myös vesi kannattaa pyrkiä pitämään pois hormista, sillä kuiva hormi vetää paremmin. Lisäksi piipusta voi vuotaa vettä lattialle hormin kautta, jos sadevesi pääsee suoraan sisään. On otettava huomioon myös hormin paloturvallisuus. Se, että hormissa on kosteutta, ei suoraan vaikuta paloturvallisuuteen. Vaikutus on välillinen: hormiin satava kosteus jäätyy talvella, ja jään muodostuminen hormin laastin pienissä epätasaisuuksissa aiheuttaa jäätymisvaurioita. Ajan kanssa näistä jäätymisvaurioista voi syntyä niin syviä halkeamia, että savukaasut pääsevät karkuun voiden aiheuttaa rakennuspalon. Toinen ongelma on noki. Nokikertymät, joita voi löytyä vuosien saatossa rapautuneen hormin kolosista, voivat syttyä tuleen. Nokipalo voi johtaa siihen, että hormi halkeaa, ja silloin tuli pääsee leviämään.
Suojaa piippusi piipun peltitöillä – ne ja kaikki muut peltisepän työt kannattaa tilata Plus Kattopalvelulta. Saat peltisepän töiden suhteen yhtä hyvää palvelua kuin kaikissa muissakin kattotöissä Etelä-Pohjanmaalla.
Budjetti katon tarkastuksille Etelä-Pohjanmaalla
Meille Plus Kattopalvelun ammattilaisille on tärkeää, että ihmiset ymmärtäisivät, miten tärkeitä katon tarkastukset Etelä-Pohjanmaalla ja muualla Suomessa ovat. Kaikki, jotka tahtovat kattonsa kestävän mahdollisimman pitkään, tarvitsevat säännöllisiä kattotarkastuksia. Katon kunnon tarkastuksen aikana käymme läpi koko katon kunnon, kattoturvatuotteita ja muita kattovarusteita unohtamatta. Jos vain mahdollista, käymme myös katon alla, kannattaahan myös aluskate ja yläpohjarakenteet tarkastaa usein.
Miksi on niin tärkeää, että tiilikatot, peltikatot ja huopakatot tulevat tarkastettua usein? Siksi, ettei mikään paikkaustarve jäisi huomaamatta. Katto on helppo pitää kunnossa, jos kaikkiin pieniinkin vaurioihin voidaan puuttua mahdollisimman nopeasti. Rikkinäisiltä tiililtä, kattorei’iltä tai muilta pikkuvioilta ei voida kokonaan välttyä, mutta nopean toiminnan ansiosta katon kuntoon ei ehdi syntyä merkittäviä muutoksia, kuten esimerkiksi kosteusvaurioita.
Kattotarkastukset ovat tarpeellisia kattohuoltoja myös siksi, että niiden ansiosta palahuopakattoa, betonitiilikattoa ja muita kattoja osataan huoltaa juuri niillä toimenpiteillä, joita ne tarvitsevat. Esimerkiksi tarve maalata peltikatto ei ole kiinni niinkään siitä, kuinka kauan edellisestä huoltomaalauksesta on aikaa vaan siitä, miten katon pinnoite on kulunut. Oikeaan aikaan toteutetut kattomaalaukset, sammaleiden poistot ja muut kattohuollot ylläpitävät katon kuntoa ja ehkäisevät erilaisia katto-ongelmia.
Kuinka usein omakotitalojen, kerrostalon, rivitalojen ja muiden rakennusten katot sitten pitäisi tarkastaa? Jotta lumi-, myrsky- ja esimerkiksi ruostevaurioihin voitaisiin puuttua mahdollisimman nopeasti, kannattaa katto tarkastaa kaksi kertaa vuodessa. Ensimmäisen kerran mökin tai esimerkiksi taloyhtiön katolle kannattaa kiivetä heti, kun katolla ei enää ole lunta. Lumen alta voi paljastua naarmuja, vuotavia läpivientejä tai muita pikaista toimintaa vaativia epäkohtia. Samalla saadaan selko siitä, mitä kattohuoltoja kesän mittaan kannattaa toteuttaa. Syystarkastuksen avulla katto voidaan valmistella uutta, lumista ja kylmää talvea varten. Voi olla, ettei katto tarvitse mitään tiivistystä tai huoltoa, mutta asia kannattaa varmistaa.
Entä mitä aumakaton, tasakaton tai vaikkapa pulpettikaton tarkastus maksaa – eli millaisella budjetilla puolivuosittaisiin tarkastuksiin pitää varautua? Pyydä meiltä tarjous kattavasta kattotarkastuksesta, niin laskemme sille kerrassaan kilpailukykyisen hinnan muun muassa katon pinta-alan perusteella. Toinen vaihtoehto on tilata meiltä jokin kattotyö, vaikkapa katon harjaus tai rännien puhdistus, ja saada katon kunnon tarkastus kaupan päälle. Näin kattotarkastukset eivät vaikuta millään lailla siihen, miten katon kunnossapito maksaa – paitsi tietenkin vähentämällä katon korjaustarpeita ja pidentämällä sen käyttöikää.
Kysy mitä vain kattopalvelumme kattourakoinneista Etelä-Pohjanmaalla
Jos emme tässä tekstinpätkässä ehdi vastata niihin kysymyksiin, joita kattopalvelumme kattourakoinnit Etelä-Pohjanmaalla ovat sinussa herättäneet, soita tai laita verkkoviestiä. Vastaamme mielellämme kaikkiin kattofirmamme toimintaa ja kattourakoita koskeviin kysymyksiin.
Millaisia kattotöitä kattourakoitsija Plus Kattopalvelu tekee? Vastaus tähän kysymykseen on se, että Plus Kattopalvelu toteuttaa Seinäjoella ja muualla Etelä-Pohjanmaalla kaikki erilaiset kattourakat. Pyydä tarjous vaikka tiilikaton osittaisesta vaihdosta, vuotavan tasakaton korjaamisesta, peltikaton myrskyvaurioiden korjaamisesta tai varttikaton pinnoittamisesta. Kattoremonttien, kattokorjausten ja erilaisten kattohuoltojen lisäksi teemme myös katon varusteluun liittyvät työt – asennamme niin lumiesteet, aurinkopaneelit, palotikkaat ja muut kattoturvatuotteet kuin esimerkiksi sadevesijärjestelmätkin. Myös katon korotus tai lisälämmöneristys hoituu pitkän linjan ammattilaisiltamme suorastaan käden käänteessä.
Palveleeko Plus Kattopalvelu myös taloyhtiöitä? Kyllä, Plus Kattopalvelu palvelee myös taloyhtiöitä. Laitamme kuntoon niin paritalojen, omakotitalojen, kerrostalojen, rivitalojen, tuotantolaitosten kuin esimerkiksi rantamökkienkin katot. Koska urakka hoidetaan monen kokeneen ammattilaisen toimesta, ei isonkaan katon vaihtoon, lumitöihin tai esimerkiksi pinnoittamiseen kulu kauaa aikaa.
Mitä kattourakka maksaa? Se, mitä kattovuodon korjaus, sammaleiden poisto, katon vaihto tai muu kattourakka maksaa, selviää paikan päällä. Tulemme laskemaan tarjouksen avaimet käteen -pakettina tehtäville kattotöille paikan päälle. Vasta paikan päällä saamme tarpeeksi kattavan kokonaiskuvan katon kunnosta, ja osaamme siksi ottaa huomioon kaikki työvaiheet ja uusittavat tai korjattavat kohteet tarjousta laskiessamme. Se, että teemme kattourakat Etelä-Pohjanmaalla aina täyden palvelun paketteina, tarkoittaa sitä, että laitamme katon kerralla kuntoon. Asiakkaan ei tarvitse osallistua sen paremmin materiaalien roudaamiseen kuin loppusiivoukseenkaan, vaan teemme kaiken hänen puolestaan – mutta varsin kilpailukykyisellä hinnalla. Yksityisasiakas voi tiputtaa hintaa entisestään kotitalousvähennyksen avulla, ja pilkkoa summan sopiviin osiin kotisivujemme kautta haettavalla rahoituksella.
Mitä asiakas saa kaupan päälle? Monella remonttifirmalla on tapana tarjota jokin kaupanpäällinen asiakkailleen, eikä kattourakoitsija Plus Kattopalvelu tee poikkeusta. Emme tarjoa asiakkaille mitään turhaa rihkamaa, minkä tarkoitus on nostattaa asiakkaan kasvoille pikainen hymy, vaan rahanarvoisen kattotarkastuksen. Katon kunnon tarkastus saattaa hymyilyttää vielä ensi vuonnakin, voidaanhan sen avulla estää monet uudet vauriot, ehkä jopa pysäyttää jo alkamaan päässyt kattovuoto tarpeeksi ajoissa (eli ennen kattorakenteiden kastumista).