Huopakattoremontti ja palahuopakattoremontti Pori – Kattoremontti ei ole lykättävissä

Omakotitalon tai autotallin huopakattoremontti ei ole lykättävissä – ainakaan kovin pitkään. Jos kattotarkastajamme kertoo sinulle, että nyt olisi aika aloittaa kesämökin tai vaikkapa saunarakennuksen huopakattoremontti Porissa, kannattaa kiirehtiä huopakaton uusimisen aloittamista. Mökin huopakattoremontti on edullisimmillaan, kun se aloitetaan tarpeeksi aikaisessa vaiheessa, ja tämä pätee myös vakituisten asuinrakennusten ja ulkorakennusten huopakattosaneerauksiin.

Jos katto ehtii ikääntyä ja kulua liikaa, voi sen alle syntyä pahoja kosteusvaurioita, joiden kunnostaminen kasvattaa huopakattoremontin tai palahuopakattoremontin kokonaishintaa. Katon ikä ei ole ainoa mittari, kun arvioidaan tarvetta huopakattoremontille. Katot eivät aina kestä siihen asti, että niiden tekninen käyttöikä päättyy. Esimerkiksi se, jos huopakatetta ei ole pidetty roskattomana ja sammaleettomana, voi lyhentää katon elinkaarta. Myös myrskyvauriot tai lumivauriot voivat aikaistaa huopakattoremonttia Porissa.

Jotta kattohuollot tai katon paikkaukset eivät jäisi tekemättä ja jotta huopakattoremontti osattaisiin aloittaa ajoissa, tulee katto tarkastaa usein. Parasta olisi, jos bitumikatto tarkastettaisiin sekä keväisin että syksyisin, sillä kevättarkastus voi kertoa vuotavasta kattoikkunasta ja syystarkastus vaikkapa kattokaivoista, joiden lämpövastukset ovat lakanneet toimimasta.

Tilaa omakotitalon, kesämökin, saunarakennuksen, autotallin tai jonkin muun mökin huopakaton tai palahuopakaton remontti tästä osoitteesta, niin taitavat kattoammattilaisemme kiirehtivät paikan päälle Porissa, Eurajoella, Kankaanpäässä, Kokemäellä, Merikarvialla, Nakkilassa, Pomarkussa, Sastamalassa, Siikaisissa ja Ulvilassa.

Kattavat kattotyöt katon korjauksesta katon huoltoon ja remonttiin Porissa

Kokeneet kattoammattilaisemme korjaavat Porissa kaikki katot huopa- ja palahuopakatoista tiilikattoihin sekä peltikattoihin. Jos katto vuotaa, kattoikkuna falskaa tai aluskate kaipaa paikkausta, löytyy meiltä kattava tietotaito ongelman korjaamiseksi. Kun katon korjaus ei enää riitä, remontoimme huopakattosi, tiilikattosi ja peltikattosi avaimet käteen -palvelulla. Uutta kattoremonttia voidaan lykätä laadukkailla kattohuolloillamme, joilla varmistat kattosi toimivuuden ja pitkäikäisyyden. Puhdistamme katon ja vesikourut, pudotamme lumet, poistamme jääpuikot ja tarjoamme muut katon huoltotyöt kattosi tarpeiden mukaan. Ota yhteyttä missä tahansa kattotyössä Porin alueella!

Huopakaton ja palahuopakaton uusiminen – Onko kattoturvatuotteet uusittava huopakattoremontin yhteydessä?

Läheskään kaikkea ei voi tehdä etänä, eli tulematta fyysisesti paikan päälle. Kattoalalla melko harva työvaihe voidaan suorittaa etänä. Kattoremontti on hyvä esimerkki työtehtävästä, mikä ei onnistu kotoa käsin. Vanhan katon purkaminen, uuden katon asentaminen ja loppusiivouksen tekeminen edellyttävät paikan päällä olemista. Myös alkutarkastus on tehtävä paikan päällä Porissa. Alkutarkastuksen jälkeen tiedämme lähtötilanteen ja osaamme suunnitella kattoremontin, sekä laskea hinnan täyden palvelun pakettina tehtävälle kattosaneeraukselle.

Alkutarkastuksen jälkeen tiedämme esimerkiksi sen, mitä kaikkea meidän on uusittava. Esimerkiksi eristeiden uusiminen ei ole automaattisesti osa huopakattoremonttia tai palahuopakattoremonttia. Eristeet uusitaan vain silloin, jos niissä on jotain vikaa, kuten katon vesivahingosta kertovaa kosteutta.

Kattoturvatuotteiden uusiminen kuuluu moneen bitumikattoremonttiin, mutta jos katolla on hiljattain asennettuja kattoturvatuotteita, voidaan ne purkaa, välivarastoida ja asentaa myöhemmin uudelle katolle. Kaikki huonokuntoiset kattoturvatuotteet on ehdottomasti uusittava, sillä kattoturvatuotteiden on oltava hyvässä kunnossa, jotta nuohoojat, lumenpudottajat ja muut katolla liikkujat voisivat liikkua katolla mahdollisimman turvallisesti.

Me osaamme asentaa kaikenlaiset kattoturvatuotteet huopakatoille ja palahuopakatoille. Meihin voit luottaa myös sadevesijärjestelmän ja läpivientien (kuten kattoikkunoiden) asentamisessa. Kerro meille kaikki toiveesi uuden huopakaton ja sen varustelun suhteen, niin toteutamme unelmiesi huopakattoremontin!

Huopakaton, palahuopakaton korjaus ja paikkaus – Bitumikaton tiivistys voi pidentää katon ikää

Kaikki katot kannattaa korjata saman tien, jos niissä on jotain vikaa, eikä bitumikatto ole missään tapauksessa poikkeus. Bitumikatto on tiivis, hyvännäköinen ja pitkäikäinen katto, jos se tarkastetaan usein mahdollisten tiivistys- ja huoltotarpeiden varalta. Katon ehjyys ja tiiviys kannattaa tarkastaa kahdesti vuodessa niin Porissa kuin muuallakin. Läheskään aina ei paljastu, että huopakatto vuotaa piipun juuresta, tai että huopakaton kattoikkuna vuotaa. Kuten sanottu, bitumikatto on kestävä katto, joten huopakaton tai palahuopakaton korjaukset ja paikkaukset eivät ole kovin tiheässä. Silloin, kun esimerkiksi huopakaton kattoluukku vuotaa, on korjaustyöt tehtävä viivyttelemättä.

Aina ei ole kyse siitä, että huopakatto vuotaa antennin juuresta tai viemärintuuletusputken kohdalta. Huopakaton läpivienti vuotaa melko epätodennäköisesti, jos läpivienti on ammattilaisten asentama ja säännöllisesti tarkastama. Muita kohtia, joista bitumikatto saattaa alkaa vuotaa, ovat esimerkiksi saumat ja sisätaitteet. Sauma voi vuotaa vaikkapa siksi, että katolla kasvaneet sammaleet ovat raottaneet bitumikaton saumoja – tai siksi, että katolle talvella jäänyt sulamisvesi on saanut katon saumat pettämään.

Toki huopakatossa voi olla myös reikiä ja halkeamia. Jos tasakaton, pulpettikaton tai esimerkiksi monimuotoisen bitumikaton vauriot kunnostetaan nopeasti, voidaan kattovuoto sekä katon vesivahinko estää jo ennalta. Muistutamme tähän väliin siitä, että meiltä saa ilmaisen kattotarkastuksen kaikkien kattohuoltojen ja muiden kattotöiden yhteydessä. Kannattaa siis olla asiakkaamme ja tilata meiltä kaikki huopakattotyöt – myös katon kevät- ja syyshuollot.

Niin kattohuolloista kuin katon paikkauksistakin voi hakea kotitalousvähennystä, jos kyse on omakotitalon tai kesämökin katosta. Varsinkin isommat kattourakat voivat kaivata rahoitusta, ja yhden vaihtoehdon kattotöiden lainoittamiseksi löydät kotisivujemme kautta. Me emme toimi luotonantajana, vaan asialla on tunnettu ja luotettu yhteistyökumppanimme.