Kattotyösi Hauholla tekevä Plus Kattopalvelu tunnetaan taidokkaista otteistaan
Plus Kattopalvelu on kattourakoitsija, joka suorittaa kaikki kattoremontit, kattomaalaukset ja muut kattohuollot, katon paikkaukset ja esimerkiksi katon varusteluun liittyvät urakat mitä taiturimaisimmin ottein. Vaikka tiilikattosi, palahuopakattosi tai esimerkiksi lukkosaumakattosi saakin osakseen huippuluokan asiantuntemusta, eivät kattotyöt tule kovinkaan kalliiksi: me olemme sitoutuneet palvelemaan kaikkia taloyhtiöitä ja yksityisasiakkaita kerrassaan kohtuullisin hinnoin. Olemme etsineet valmiiksi myös rahoituksen – tuo kaikille kattosaneerauksille, kattohuolloille ja esimerkiksi lumivaurioiden korjaukselle sopiva rahoitus löytyy verkkosivujemme kautta. Jos olet huoltamassa tai teettämässä joitain muita töitä omakotitalon tai kesämökin katolle, hae ihmeessä kotitalousvähennystä!
Sen lisäksi, että laitamme kaikki tasakatot, satulakatot, aumakatot, pulpettikatot ja taitekatot kuntoon Hauholla, toimimme myös muualla Hämeenlinnassa. Teemme kattojen harjaukset, lumenpudotukset, kourusaneeraukset, lumiesteiden kiinnitykset ja esimerkiksi piipun pellitykset niin Kalvolassa, Lammilla kuin Rengossakin. Tilaa kattotöitä meiltä myös Hämeenlinnan naapurikuntiin, kuten Pälkäneelle! Saat luotettavaa ja asiantuntevaa apua nopeasti myös hankalimmissa tilanteissa, kuten silloin, jos katto vuotaa. Me tiedämme mitä pitää tehdä silloinkin, jos pihan puu on päässyt kaatumaan katolle.
Aikaisessa vaiheessa tehty kattokorjaus on se edullisin kattokorjaus, ja kaikista eniten säästää rahaa silloin, jos kattoa ei tarvitse korjata lainkaan. Tahdomme, että sinunkin kattosi olisi niin hyväkuntoinen, että sitä tarvitsisi paikata vain ani harvoin, ja silloinkin niin aikaisessa vaiheessa, ettei kattokorjauksen yhteydessä tarvitsisi korjata kosteusvaurioita katon alta. Jotta tämä olisi mahdollista, tarjoamme ilmaisen kattotarkastuksen aina, kun tilaat meiltä jonkin omakotitalon, pihasaunan, varaston tai esimerkiksi vapaa-ajan rakennuksen kattotyön. Tämä kaupanpäällinen kuuluu myös taloyhtiöille. Tilasittepa rännien puhdistuksen, katon pesun, rikkinäisten tiilien vaihtamisen, otsa- ja räystäslautojen maalaamisen tai vaikkapa kattoikkunan vaihtamisen, saatte koko katon tarkastuksen kaupan päälle. Jos katon huomataan tarvitsevan jotain lisähuoltoa (kuten maalausta tai kattopeltien kiinnitysten lisäystä) tai jotain muuta korjausta, teemme tarvittavista toimenpiteistä hyvän tarjouksen. Kiinnitämme huomiota myös katon varusteiden kuntoon, jotta osaamme tarvittaessa tarjota kattotikkaiden kiinnikkeiden kiristystä tai esimerkiksi lumiesteiden uusimista. Kattotarkastuksen avulla kattosi on aina parhaassa mahdollisessa kunnossa, ja sillä liikkuminen on turvallista.
Se halvin kattoremontti Hauholla ei välttämättä ole se parhain
Jos tarjous kattoremontista Hauholla on todella halpa, ei uuden peltikaton, tiilikaton tai huopakaton asennus ehkä suju niin tasokkaasti, kuin sen soisi tapahtuvan. Kun etsit tekijää omakotitalon, kerrostalon, kesämökin tai rivitalon kattoremontille, kiinnitä huomiota muuhunkin kuin kattoremontin hintaan. Kattosaneeraus vaatii asiantuntemusta ja kokemusta, muuten uusi katto voi vuotaa tai esimerkiksi lähteä tuulen mukaan. Varsinkin konesaumakatto on asennettava pitkän linjan kattoammattilaisten, tarkemmin ottaen kattopeltiseppien, toimesta. Niin konesaumakaton uusimisen, lukkosaumakaton vaihtamisen kuin muutkin peltikattoremontit saat Plus Kattopalvelulta.
Mikäli kyseessä on palahuopakattoremontti tai muu huopakattoremontti, luota silloinkin tähän kattourakoitsijaan. Lähetämme paikan päälle huopakatoista kaiken tietävät ammattilaisemme, jotka uusivat palahuopakatot ja muut bitumikatot kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Teetitpä kattoremontin talvella tai kesällä, saat uuden katon nopeasti, ja se varustellaan sekä rakennusmääräysten että sinun esittämien toiveiden mukaisesti. Rakennusmääräykset edellyttävät asentamaan uudelle tasakatolle, harjakatolle, aumakatolle tai esimerkiksi pulpettikatolle tietyn määrän kattoturvatuotteita. Tikkaiden lisäksi huopakatollekin tarvitaan kattosiltoja ja lumiesteitä, jos katto on tarpeeksi kalteva. Kattosillat ovat pakolliset, jos talossa on yli kaksi kerrosta, mutta kannattaa helpottaa katolla liikkumista ja työskentelemistä asentamalla kattosilta myös matalampiin rakennuksiin. Katto kuuluu varustella myös sadevesijärjestelmällä. Jos haluat, täydennämme valikoimaa kattoikkunalla tai esimerkiksi aurinkopaneeleilla.
Meiltä löytyy luotettavaa asiantuntemusta myös erilaisiin tiilikattoremontteihin. Uusimme niin betonitiilikatot kuin aina vain harvinaisemmat savitiilikatotkin. Katon uusiminen voi tapahtua myös osittain: jos aluskate on ehjä eikä katon alla olevissa rakenteissa ole kosteutta tai muita ongelmia, voidaan vaihtaa pelkät kattotiilet. Myös peltikatot voidaan tietyissä tilanteissa uusia näin, eli jättäen aluskatteen paikoilleen.
Kattosaneeraustemme hinta-laatusuhde on mitä parhain. Vaikka maksat (tarvittaessa osamaksulla tai rahoituksella maksettavasta) kattoremontista vain kohtuullisen hinnan, saat katollesi taidokkaat ja varmaotteisen asiantuntijat, ja kaikki uudet materiaalit ja kattotuotteet ovat huippulaatua. Katemateriaalit ovat sellaisia, että ne kestävät pohjoisia olosuhteitamme, ja kattoturvatuotteet eivät ruostu kosteudesta huolimatta. Kaikki uudet läpiviennit on tiivistetty huolellisesti, ja uuden katon alla on nykyvaatimuksien mukainen määrä lämmön karkaamista estäviä eristeitä.
Pari asiaa saa huopakaton ja palahuopakaton kestämään vuodesta toiseen – muista nämä myös kesämökillä
Kolmiorimahuopakatto, palahuopakatto ja tiivissaumakatto eli ”tavallinen” huopakatto ovat suomalaisten mieleen olevia kattoja, ja niitä tapaa myös kesämökeillä. Bitumikatosta onkin vaikea olla tykkäämättä, sillä bitumikermikatto on todella kestävä, helppohoitoinen ja aina yhtä tyylikkään oloinen. Laattakattokin kestää jopa nelisenkymmentä vuotta, kunhan pari huopakaton korjaamiseen, huoltamiseen ja remontoimiseen liittyvää juttua muistetaan.
Jotta laattakatto tai muu huopakatto saavuttaisi mahdollisimman pitkän käyttöiän, kannattaa se puhdistaa puolen vuoden välein. Samalla katto tulee tarkastettua. Jos palahuopakaton paanut ovat irronneet tai tiivissaumakaton saumat eivät enää olekaan tiiviitä, ota yhteyttä Plus Kattopalveluun. Me korjaamme pitkällä kokemuksella niin paanukatot, kolmiorimakatot kuin tiivissaumakatotkin. Jos katon tarkastus osoittaa katon olevan erittäin kulunut ja vuotoaltis, on käytännössä kaksi tapaa toimia. Plus Kattopalvelu selvittää tilanteen ja esittää sen pohjalta tarjouksen joko katon pinnoittamisesta tai huopakattoremontista. Mikäli tasakatto, pulpettikatto, harjakatto tai vaikkapa aumakatto on vasta noin parikymppinen eikä se kuluneisuudestaan huolimatta ole vielä ehtinyt vuotaa, tarjoamme katon pesua, tiivistystä ja pinnoitusta. Uusi pinnoite tekee katosta miltei uudenveroisen, ja se kestää rasituksia (kuten kosteutta ja auringon paahdetta) vielä parikymmentäkin vuotta. Jos taas katto on niin vanha, ettei sitä kannata enää pinnoittaa, tai sen alta löytyy vesivahinko, teemme todennäköisesti tarjouksen koko katon uusimisesta.
Voit tilata katon puhdistukset ja tarkastuksetkin meiltä. Puhdistamme bitumikermikatot ilmapuhaltimilla, jotta kattoa suojaava pinnoite ei suotta kuluisi, ja teemme kaupan päälle kattotarkastuksen. Kattotarkastus kertoo siitä, jos kattoa pitää paikata, tai jos katto tarvitsee esimerkiksi kemiallista puhdistusta päästäkseen eroon haitallisista sammaleista. Myös sadevesijärjestelmän puhdistaminen kuuluu kesämökin, kerrostalon tai esimerkiksi rivitalon katon kevät- sekä syyshuoltoon. Säännöllisesti puhdistettu sadevesijärjestelmä vetää läpi vuoden, ja säännöllisesti puhdistettu vesikate sammaloituu ja haurastuu merkittävästi hitaammin kuin likainen ja roskien peittämä kollegansa.
Kuin muistat katon puhdistusten ja tarkastusten säännöllisyyden, varmistat kattosi hyvän kunnon. Muista myös se, että katon korjaaminen luotettavan tiiviillä tavalla on haastavampaa kuin uskoisi, ja että katon uusimisen yhteydessä voi mennä moni asia pieleen – siksi myös katon paikkaukset ja kattoremontit kannattaa jättää meille.
Katon korjaaminen Hauholla voi tarkoittaa reikien paikkaamista, mutta myös isompien myrskytuhojen kunnostusta
Tyypillinen katon korjaus Hauholla liittyy pienten vaurioiden paikkaamiseen, kuten jiirien korjaukseen, irronneiden peltilistojen kiinnittämiseen, repsottavien palahuopapaanujen liimaamiseen tai peltikaton reikien paikkaamiseen. Myös huopakatolta voi löytyä paikkaamista odottavia reikiä – paikattavien reikien takana saattavat olla vaikkapa katolta irronneet lumiesteet, tikkaat ja rännit. Tiilikaton paikkaaminen liittyy usein rikkinäisten tiilien vaihtoon, mutta myös kattoläpiviennit voivat ruveta hankaliksi ja alkaa vuotaa. Kattoikkunan ja muiden läpivientien korjaus on myös tavallinen peltikaton tai bitumikaton korjaus.
Plus Kattopalvelulta sujuu kaikenlaisten kattojen ja kattoläpivientien tiivistys, tarvittaessa myös uuden katon tai uusien läpivientien asennus. Mitä mittavampaa korjausta peltikatto, tiilikatto tai huopakatto tarvitsee, sitä tarkemmin on mietittävä sitä, tulisiko kattoremontti katon korjaamista kannattavammaksi. Vanhaakin kattoa kannattaa paikata, jotta ei jouduttaisi tekemisiin kattovuodon ja lahovaurioiden korjauksen kanssa, mutta isojen myrskyvaurioiden korjaus voi olla parempi korvata katon uusimisella. Jos puu kaatuu katon päälle, kattovuoto kastelee katon alla olevat rakenteet ja eristeet tai lumen takia painunut katto pitäisi oikaista, voi katon vaihto osoittautua kaikista kannattavimmaksi ja kaukonäköisimmäksi vaihtoehdoksi. Myös aluskatteen korjaus on melko iso urakka, sillä aluskatteeseen syntyneitä reikiä ja repeämiä ei oikein voi paikata. Paikkapala toimii korkeintaan ensiapuna. Tarpeeksi luotettava lopputulos saadaan vain vaihtamalla aluskate (ainakin osittain), vaikka se edellyttääkin omakotitalon, kerrostalon tai esimerkiksi mökin vesikaton rakenteiden avaamista.
Aina kun tilaat Plus Kattopalvelulta jonkin kattotyön, saat katon kunnon tarkastuksen kaupan päälle. Olipa kyseessä rännien ja vesikourujen tiivistys tai räystäslautojen ja -peltien vaihto, tarkastamme koko katon ja kaikkien katon tarvikkeiden kunnon. Näin mikään kattotyö, mitä katto tarvitsee, ei jää tekemättä. Jos kattotikkaiden kiinnikkeitä pitäisi kiristää, piipunpellitys korjata, jokin sauma tiivistää tai sammalet poistaa, laadimme siitä hyvän tarjouksen. Käymme myös palahuopakaton, tiilikaton, lukkosaumakaton tai esimerkiksi konesaumakaton alla, jos sinne pääsee jostain luukusta. Katon alla voimme varmistua aluskatteen tiiviydestä ja siitä, että ilma vaihtuu normaalisti. Jos ilma ei vaihtuisi odotetusti, voisi yläpohjaan syntyä kosteusongelmia, joilta tietenkin halutaan kaikin tavoin välttyä.
Kevät- ja syystarkastukset antavat nopeasti tiedon siitä, jos katto vuotaa
Kattovuoto edustaa katolle lopun alkua, siksi vuotavan katon korjauksella on aina kiire. Kattovuodon korjaus pelastaa tilanteen, jos se tehdään niin varhaisessa vaiheessa, että katon vesivahinko jää tapahtumatta – tai ainakin niin, että sattuneet vahingot ovat vielä hyvin lieviä. Tiilikattovuoto, peltikattovuoto tai huopakattovuoto ei aina johda kattoremonttiin, vaan omakotitalon, kerrostalon, rivitalon tai mökin katto voidaan saada kuntoon katon osittaisen korjauksen avulla. Jos katon alle syntyneet kosteusvauriot ovat todella pahoja tai katon yleiskunto on esimerkiksi korkean iän, myrskyvaurioiden tai sammalkasvustojen takia hyvin heikko, on kattoremontti parempi vaihtoehto kuin katon osittainen korjaus. Päädyttiinpä sitten kattoremonttiin tai katon korjaukseen, on katon alle mahdollisesti syntyneet kosteusvauriot kunnostettava. Lahovaurioihin tepsii vain ja ainoastaan huonokuntoisten kohtien uusiminen. Myös lämpöeristeet pitää uusia, jos niissä on kosteutta kattovuodon jälkeen, sillä muussa tapauksessa ne voivat alkaa homehtua.
Aina kattovuoto ei johda katon vesivahinkoon, eli kattorakenteiden ja eristeiden kastumiseen. Katto voi vuotaa harjalta, saumoista, läpivienneistä tai katossa olevista rei’istä ilman, että kosteutta pääsee yläpohjarakenteisiin. Mistä tämä johtuu? Tietenkin aluskatteesta, mikä on olemassa juuri siksi, ettei satunnainen kattovuoto pääsisi kastelemaan katon alla olevia rakenteita ja aiheuttamaan isotöisiä kosteusvaurioiden korjauksia. Jos kattosi alla ei vielä ole aluskatetta tai vanha aluskate on vuosien (tai vuosikymmenien) varrella mennyt rikki, ota yhteyttä, niin Plus Kattopalvelu laittaa asian kuntoon. Aluskatteen ansiosta monista kattovuodoista selvitään lähinnä säikähdyksellä, eli tiivistämällä vesikate. Vesikatteen korjaaminen on paljon edullisempi kattokorjaus kuin sellaisen kattovuodon korjaus, minkä yhteydessä pitäisi kuivattaa ja uusia katon alapuolisia rakenteita.
Aluskatekin voi mennä rikki, jos kosteus rasittaa sitä jatkuvasti. Aluskate ei siis korvaa säännöllisiä kattotarkastuksia. Omakotitalojen, kerrostalojen, maneesien ja muiden rakennusten katot kannattaa tarkastaa kaksi kertaa vuodessa, jotta mahdolliset kattovuodot, kattovuodoiksi muuttua uhkaavat ongelmat sekä aluskatteen puutteet tulisivat ajoissa huomattua. Plus Kattopalvelu on varma valinta tasakattojen, pulpettikattojen ja esimerkiksi mansardikattojen tarkastamiseen. Jos tilaat samalla katon harjauksen tai minkä tahansa muun kattotyön, emme veloita katon tarkastamisesta lainkaan!
Paras katon huolto ja sen toteutustapa Hauholla selviävät paikan päällä
Tulemme omin silmin tarkastamaan kattoasi ja sitä, mikä on sillä erää paras katon huolto Hauholla – tai miten kattohuolto kannattaa toteuttaa. Katon huolto pitää toteuttaa aina katemateriaalin ja katon erityispiirteiden perusteella. Varsinkin huopakattohuolloissa pitää olla tarkkana, sillä liian kovakourainen katon huolto voi viedä ojasta allikkoon. Bitumipaanukaton, tiivissaumakaton tai kolmiorimahuopakaton pinnoite menee pilalle herkemmin kuin esimerkiksi tiilikaton pinnoite, joten huopakattohuolloissa on syytä käyttää mahdollisimman kattoystävällisiä menetelmiä. Tiilikatto voidaan puhdistaa roskista harjaamalla se kauttaaltaan puhtaaksi, mutta bitumikaton puhdistus on parempi tehdä ilmapuhaltimilla.
Tiilikatto ja bitumikatto pitää puhdistaa yhtä usein, eli kaksi kertaa vuodessa. Myös peltikatot kaipaavat katon kevät- ja syyshuoltoja, joiden yhteydessä roskat poistetaan sekä katteelta että sadevesijärjestelmästä. Peltikatot voi putsata harjaamallakin. Kun puhdistamme omakotitalon, kesämökin, kerrostalon, rivitalon, varastohallin tai jonkin muun rakennuksen katon, teemme samalla ilmaisen kattotarkastuksen. Ilmainen kattotarkastus on myös muiden kattohuoltojen, katon tiivistysten ja muiden kattotöiden yhteydessä tarjottava kaupanpäällinen. Kattotarkastuksen kautta saat tietoa kattosi kunnosta ja siitä, pitääkö sitä jollain tavalla huoltaa vielä lisää (esimerkiksi sammaleenpoiston ja suojakäsittelyn kautta), tai tarvitseeko sitä jostain kohdasta paikata tai tiivistää.
Jos katto on pinttyneen likainen, ei pelkkä katon harjaus tai ilmapuhallus auta, vaan katto on pestävä. Kattopesun jälkeen rauhassa kuivunut katto on mahdollista maalata. Peltikatot maalataan useampaankin otteeseen, kun taas tiilikatot ja huopakatot pinnoitetaan vain kerran. Uusi maali- tai suojapinnoite antaa katolle upean ulkonäön, ja lisäksi katto tulee suojattua monilta rasituksilta. Kattomaalauksen yhteydessä tehdään tarvittaessa muitakin katon kuntoa kohentavia toimenpiteitä, kuten kattoturvatuotteiden huolto, kattopeltien kiinnityksien lisäys tai naulojen ja vanhojen ruuvien vaihto uusiksi kateruuveiksi. Kattomaalauksen esivalmisteluihin voi kuulua myös kasvustojen poistoa katolta tai katon saumojen tiivistämistä, joten tämän huoltokokonaisuuden avulla katto voidaan saada niin hyvään kuntoon, että sen elinkaari pitenee jopa vuosikymmenillä. Maalaamme katon katemateriaalin mukaisilla maaleilla ja teemme kaikki pohjatyöt, joita tarvitaan upean tasaisen ja pitkään kestävän pinnoitteen aikaan saamiseksi, joten kattomaalaus kannattaa ehdottomasti teettää meidän ammattilaisillamme!
Rännien puhdistus Hauholla – mitä, miksi ja milloin
Rännien puhdistus Hauholla on yksi tärkeimmistä rännihuolloista. Myös rännien huoltomaalaus on tärkeä työ, mutta se tehdään huomattavasti harvemmin. Sadevesikourujen puhdistuksen ja mahdollisesti tukkiutuneiden syöksyputkien avauksen yhteydessä teemme aina myös sadevesijärjestelmän kunnon tarkastuksen – siltä varalta, että rännejä pitäisi myös korjata. Kaikista iäkkäimpiä ja huonokuntoisimpia rännejä ei kannata korjata, vaan ne on paras uusia. Meiltä sujuu myös uusien rännien asennus: tuomme paikan päälle laadukkaat, kestävät ja oikein mitoitetut rännit, ja asennamme ne oikeaoppisesti paikoilleen. Huollamme, korjaamme, asennamme ja uusimme kaikkien rakennusten sadevesijärjestelmät, joten saat meiltä myös kerrostalojen ja muiden isojen rakennusten sadevesijärjestelmät. Jos talossa on tasakatto, asennamme sille kattokaivot, sillä tasakattoisessa rakennuksessa ei tarvita räystäskouruja ja alastuloputkia.
Mitä sadevesikourujen puhdistus tarkoittaa? Se tarkoittaa kaikkien lehtien, neulasten ja muiden roskien poistamista. Noukimme roskat käsin laittaen ne suoraan roskapusseihin, eli emme sotke omakotitalon tai esimerkiksi kerrostalon pihamaata. Lopuksi yleensä huuhtelemme kourut, jottei niihin jäisi mitään epäpuhtauksia. Roskat aiheuttavat monenlaista haittaa, uhaten jopa talon rakenteiden kuivuutta. Jos sadevesijärjestelmässä on roskia, ei kaikki vesi pääse poistumaan kouruista – itse asiassa, kourut voivat mennä jopa kokonaan tukkoon.
Nyt päästäänkin siihen, miksi rännien puhdistaminen on niin tärkeää. Jos kouruissa on vettä, ruostuvat ja hajoavat ne nopeammin kuin siinä tapauksessa, että kourut olisivat kaiken aikaa mahdollisimman siistit. Talvella rännit jäätyvät, jos niissä on vettä ja roskia, ja jään muodostuminen voi rikkoa ja vääntää kouruja. Jäätyneet rännit ovat myös painavat, joten ne voivat pudota alas katon reunalta. Jäätyneistä ränneistä saattaa lisäksi roikkua vaarallisia jääpuikkoja, mitkä on käytävä poistamassa niiden aiheuttaman turvallisuusuhan takia. Jos sadevesijärjestelmäsi jäätyy, tilaa meiltä sen höyrysulatus, sillä kevääseen on usein turhan pitkä aika.
Rännien puhdistaminen on tärkeää myös siksi, että tukossa olevien rännien yli vuotava vesi voi kastella talon rakenteet. Jos kyseessä on kattokaivo, jää vesi jumiin katolle, ja katon saumat voivat ruveta vuotamaan.
Kuinka usein rännit tai kattokaivot pitää puhdistaa? Mieluiten kaksi kertaa vuodessa, sillä sadevesijärjestelmä voi täyttyä roskista jo puolen vuoden aikana.
Katto kiittää puhdistuksista ja kattopesuista, sillä puhdas katto on elinvoimaisempi
Katon pesu, sammaleenpoisto ja katon suojakäsittely Hauholla ovat kattotöitä, mitkä pitävät niin omakotitalon, kerrostalon, rivitalon kuin esimerkiksi tuotantolaitoksenkin katon elinvoimaisempana. Plus Kattopalvelulta tilaat niin tiilikaton pesun, peltikaton pesun, huopakaton pesun kuin kaikki muutkin katon puhdistushuollot. Tasakatot, pulpettikatot, aumakatot ja muut katot pitää pestä, jos ne ovat niin likaisia, ettei esimerkiksi tiilikaton harjauksesta ole enää mitään hyötyä. Kattopesu poistaa kaiken pinttyneen lian, ja katon alkuperäinen väri tulee taas esiin. Puhdas katto ei ole samanlaisessa välittömässä vaarassa ruostua tai sammaloitua kuin katto, mitä peittää kenties vuosia vanha likakerros.
Palahuopakatot, aaltopeltikatot, lukkosaumakatot ja muut katot pestään myös silloin, kun katto on aika maalata. Lähes kaikki suomalaiskatot maalataan ainakin kerran, sillä pinnoitteella on suuri rooli katon rasituksensietokyvyn ylläpitäjänä. Totta kai tasaisen ja kauniin värinen katto näyttääkin paremmalta kuin katto, minkä maalipinta on kulunut ja haalistunut, mahdollisesti jopa hilseillytkin. Kun tarkastamme kattoasi (teemme tämän veloituksetta kaikkien kattotöiden yhteydessä), tarkastamme aina myös sen, pitääkö kattosi jo maalata uudelleen. Jos peltikaton maalipinnoitteessa on naarmuja, tarjoamme niiden paikkamaalaamista.
Kattomaalauksesta ei ole suurta hyötyä, ennen kuin sammaleet on poistettu tiilikatolta, peltikatolta tai huopakatolta. Peltikatto ei tosin ole kova sammaloitumaan, toisin kuin karheapintaisemmat katot. Tiili- ja huopakatoille voi joutua teettämään sammaleenpoiston ja katon suojakäsittelyn myös muulloin kuin ennen katon maalaamista. Katon kemiallinen puhdistus on varma veto sammaleiden, levien ja jäkälien poistamiseen.
Roskien poisto katolta on joka katon huollon peruskivi. Lehdet, neulaset, oksanpätkät ja muut roskat pitää poistaa jokaiselta suomalaiselta katolta, ja mieluiten kaksi kertaa vuodessa. Kun karkea lika saadaan pois, pääsee katto kuivumaan nopeasti talven jälkeen, eikä sadekaan pidä kattoa kauaa märkänä. Se, että katto kuivuu pikaisesti, vähentää peltikaton ruostumista ja muiden kattojen sammaloitumista. Tilaa meiltä myös katon kevät- ja syyshuollot, mitkä tehdään katemateriaalin mukaan joko harjaamalla tai ilmapuhaltamalla, ja joiden yhteydessä puhdistetaan myös sadevesijärjestelmä (eli rännit tai kattokaivot).
Katon maalaus Hauholla on hyödyllinen urakka
Katon maalaus Hauholla on monen päivän urakka, mutta kattomaalaus kannattaa ehdottomasti teettää heti, kun sille on tarvetta. Katon huoltomaalauksen oikea ajankohta riippuu siitä, miten kulunut kerrostalon, rivitalon, mökin, piharakennuksen tai esimerkiksi hevostallin katon vanha pinnoite on. Aina kun tarkastamme kattosi kunnon, kiinnitämme huomiota myös katon pinnoitteen kuntoon. Jos on tarvetta paikkamaalaukselle tai koko katon maalaukselle, laadimme siitä hyvän tarjouksen.
Onneksi peltikattoa, tiilikattoa tai huopakattoa ei tarvitse maalata kovin usein. Aaltopeltikatot, lukkosaumakatot ja muut peltikatot maalataan teoriassa 10–15 vuoden välein, mutta käytännössä maalausväli saattaa olla paljon pidempikin. Kun maalipinnoitteen huomataan kuluneen ja haalistuneen, on se aika uusia, sillä muuten katto alkaa ruostua. Ruoste syö peltikattoja ja altistaa ne vesivuodoille. Jos katon alle pääsee vettä, voi siitä syntyä kalliita kosteusvaurioiden korjauksia.
Tiilikatto maalataan vain kerran, ellei se ole savitiilikatto, mitä ei maalata laisinkaan. Betonitiilikaton pinnoite on uusimiskunnossa yleensä siinä vaiheessa, kun katolla on ikää noin 30 vuotta. Vanhat tiilet ovat täynnä huokosia, joihin vesi voi kertyä, ja joihin sammalet pääsevät juurtumaan. Vesi ja sammalet pahentavat pakkasrapautumista, mikä näkyy varsinkin keväisin katolta löytyvinä rikkinäisinä tiilinä. Pinnoitteen uusiminen saa tiilet niin tasaisiksi, että ne hylkivät vettä ja kasvustoja lähes yhtä hyvin kuin uusina.
Huopakatot ja palahuopakatot pinnoitetaan, jotta aurinko ei pääsisi kuivattamaan niitä. Myös sammalet saavat bitumikatosta paremman otteen, jos sitä ei ole pinnoitettu ajoissa. Pinnoituspuuhiin ryhdyttäneen katon 20-vuotispäivän tienoilla.
Me tiedämme, millaisessa säässä katto kannattaa maalata, ja mitä esivalmisteluja ennen katon maalausta tarvitaan. Valitsemme maalauspäiväksi pilvipoutaisen päivän pitäen huolta siitä, ettei sateita tai pakkaskelejä ole luvassa. Se, mitä esivalmisteluja tarvitaan, ratkeaa alkukatselmuksen aikana. Jotta kattomaalaus onnistuisi kerralla, on katon oltava puhdas ja kuiva. Katon huoltomaalauksen esivalmisteluihin kuuluu tarvittaessa myös katon tiivistys, eli esimerkiksi kattoreikien paikkaus, saumojen korjaus tai kattoikkunan vaihto. Katon korjaamiseen, pesemiseen ja maalaamiseen voi mennä monta päivää, mutta hyvännäköinen ja hyvin rasituksilta suojattu katto on kaiken vaivan väärti.
Riskien kartoitus on olennainen osa lumenpudotusta Hauholla
Kaikkien hallin, mökin, varaston, rivitalon, kerrostalon, omakotitalon tai muun kiinteistön kattolumien pudotukseen liittyvien riskien kartoitus on osa jokaista lumenpudotusta Hauholla. Mitä paremmin kaikki vaaranpaikat tunnetaan, sitä paremmin niihin osataan varautua – ja sitä todennäköisemmin katto jää vaurioitumatta ja erilaiset henkilö- tai omaisuusvahingot sattumatta. Kun otat yhteyttä ja tilaat meiltä lumenpudotuksen, tulemme paikan päälle tarkastamaan, millainen kohde on kyseessä, ja millaisin varotoimenpitein kattolumityöt tulemme tekemään.
Paikan päällä meille selviää myös talon korkeus ja se, tarvitsemmeko henkilönostinta tai nostinkoriautoa. Alkukatselmuksen perusteella osaamme myös laskea tarkan tarjouksen lumimassojen pudottamiselle. Kattolumitöiden hintaan vaikuttavat niin katon koko, katon kaltevuus kuin katolla olevan lumen määrä ja koostumuskin. Tämäkin kattotyö on yksityisasiakkaalle kotitalousvähennyskelpoinen, ja sen voi maksaa kotisivujemme kautta löytyvällä rahoituksella omaan tahtiin.
Lumen pudotusta tarvitaan joko siksi, että lumen paino on niin suuri, että talon rakenteet ovat hätää kärsimässä, tai kattolumen aiheuttamien turvallisuusuhkien takia. Jos katolta meinaa pudota paljon lunta kerralla, on talon lähistössä liikkuminen vaarallista puuhaa. Kattokin voi vaurioitua, jos lumimassat putoavat hallitsemattomasti. Voi käydä esimerkiksi niin, että kattotikkaat tai osa kattotiilistä lähtee katolta putoavan lumen mukaan, ja silloin talon katto voi ruveta vuotamaan.
Myös jään poisto katolta on perusteltavissa turvallisuusriskin poistamisella. Katon reunalla oleva jää voi pudota jonkun talon lähellä liikkuvan henkilön tai tämän auton päälle, siksi jääpuikot kannattaa poistaa räystäiltä ja katon reunalla oleva jää sulattaa pois. Katon höyrysulatus estää myös katolle mahdollisesti syntyvät vauriot. Jää voi esimerkiksi estää sulamisvesien pääsyn vesikouruihin, joten katolla oleva jää on hyvä sulattaa pois. Myös ränneissä oleva jää voidaan sulattaa kuumalla höyryllä ja niin kannattaa tehdä, sillä jäätyneet kourut eivät vedä, ja jää voi rikkoa kouruja. Jäätyneet kourut ovat myös varsin painavat, joten ne saattavat irrota ja pudota kiinnikkeistään. Katon jäätymistä voidaan estää uusilla eristeillä, mitkä lopettavat lämmön karkaamisen, ja rännit pidetään sulina puhdistamalla ja tarkastamalla ne loppusyksystä. Lisäksi on olemassa sulanapitojärjestelmiä, joilla sadevesijärjestelmän sulana pysyminen voidaan varmistaa.
Et maksa liikaa kattotöistämme Hauholla – silti voit luottaa niiden laatuun
Teetä kaikki kerrostalon, kesämökin, rintamamiestalon tai vaikka varaston kattotyöt Hauholla Plus Kattopalvelulla, niin et tule maksaneeksi niistä liikaa. Teemme joka ikisen peltikatto-, palahuopakatto-, huopakatto- ja tiilikattotyön hyvällä hinta-laatusuhteella. Emme pyydä kattoläpivientien korjauksesta, pieneläinesteiden (kuten lintuverkkojen) asentamisesta tai esimerkiksi kattoturvatuotteiden uusimisesta sen enempää, kuin asiantuntemuksella suoritetuista kattotöistä kannattaa maksaa. Yksityisasiakas voi hyödyntää kotitalousvähennyksen, ja jos rahoitukselle on tarvetta, löytyy sellainen meidän verkkosivujemme kautta.
Voit luottaa kattotöidemme ja niiden yhteydessä katolle asentamiemme uusien kattotuotteiden laatuun. Jos tarvitset aluskatteen uusimista, asennamme kattosi alle nykyaikaisen, hengittävän aluskatteen. Aluskatteen korjaus ja paikkaus tarkoittaa käytännössä samaa kuin aluskatteen osittainen vaihto, ja tässä vaiheessa voi olla mielekästä uusia koko aluskate. Hengittävä aluskate ei korvaa katon IV-töitä, mutta tekee osansa katon tuuletuksen tehostamiseksi. Hengittävä aluskate päästää kaiken katon alla olevan kosteuden haihtumaan lävitseen, estäen silti mahdollista kattovuotoa kastelemasta katon alla olevia rakenteita.
Jos katon eristys on kastunut (joko kattovuodon tai huonosta tuuletuksesta ja kehnosta eristyksestä johtuvan kondenssiveden takia), pitää märät villat vaihtaa. Näin toimimalla saadaan estettyä yläpohjan homevaurio. Jotta uudet eristeet pysyisivät kuivina, on suoritettava tarpeelliset työt sen eteen, eli joko tiivistettävä vesikatto (esimerkiksi korjaamalla vuotava kattoikkuna) tai parannettava yläpohjan tuulettumista. Jos tarpeen, teemme katon lisälämmöneristyksen eli tuomme uusia villoja katon alle.
Me teemme ensiluokkaisesti myös kaikki katon varusteluun liittyvät työt. Kaikki katot on varusteltava asianmukaisilla kattoturvatuotteilla, ja se, mitä kattoturvatuotteita millekin katolle kuuluu asentaa, selviää rakennusmääräyksistä. Jos kattosillat tai esimerkiksi lumiesteet vielä puuttuvat katoltasi, asennamme ne paikoilleen katemateriaalin ja viranomaismääräysten edellyttämällä tavalla.
Voimme asentaa konesaumakatolle, lukkosaumakatolle, palahuopakatolle, tiilikatolle tai esimerkiksi aaltopeltikatolle myös kattoikkunan, kattoluukun tai aurinkopaneeleita. Myös piipunhatun saat paikoilleen meidän toimestamme. Kattopeltiseppiemme ammattitaito on tarpeen monissa eri urakoissa: heiltä saat apua esimerkiksi piipun pellittämiseen tai rivisaumatun peltikaton korjaamiseen. Piippu kannattaa pellittää, jotta kosteus ei pääsisi rapauttamaan sitä, ja lyhentämään sen käyttöaikaa. Piipun pellitys kruunaa koko katon, ollen monessa tapauksessa se kaivattu ”viimeinen silaus”!
Katon yläpohjan eristyksen tarkastuksen avulla saat vaihdettua villat ajoissa – tai tilattua katon lisälämmöneristyksen
Olemme sitä mieltä, että katon tarkastus on tärkein kattotyö Hauholla, ja siksi tarjoamme jokaisen kattotyön yhteydessä ilmaisen kattotarkastuksen. Tilasitpa ilmanvaihtokanavien eristyksen, kourusaneerauksen, kattopesun tai vaikka irronneiden peltilistojen kiinnityksen, saat tämän kaupanpäällisen. Kattotarkastuksen aikana huomaamme kaikki huolto- ja korjaustarpeet, joten kaikkiin törröttäviin nauloihin tai esimerkiksi irtoamassa oleviin lumiesteisiin voidaan puuttua ajoissa. Jos mahdollista, käymme kattotarkastuksen aikana myös omakotitalon, kerrostalon tai esimerkiksi paritalon katon alla. Katon alla on monia rakenteita, joiden kunto kiinnostaa meitä suuresti. Jo tarkastusluukun avaushetkellä voimme huomata poikkeavuuksia, mitkä vaativat lähempää tarkastelua. Jos vastaan tulvahtaa ummehtunutta ilmaa, saattaa välikatolla olla ongelmia kosteuden kanssa. Tutkimme, onko kyse kattovuodosta vaiko siitä, ettei välikatto tuuletu kunnolla. Jos kosteus on peräisin rakennuksesta karanneesta lämpimästä ja kosteasta ilmasta, teemme tarjouksen tuuletusratkaisujen tehostamisesta ja tarvittaessa myös katon lisälämmöneristyksestä.
Märät villat on joka tapauksessa vaihdettava, sillä muuten voidaan joutua tekemisiin homevaurioiden kanssa. Jos villoissa ei ole kosteutta tai muita ongelmia, ei niitä tarvitse vaihtaa edes kattoremontin yhteydessä, katon lisälämmöneristyksestä puhumattakaan. Vanhat villat saavat jäädä paikoilleen, kun lisäämme niiden päälle uusia villoja.
Uudet villat pitävät lämmön tarkemmin rakennuksen sisäpuolella, joten välikatolle ei nouse niin paljoa lämpöä, mikä voisi kondensoitua kosteudeksi. Lämmön karkaamisen väheneminen vaikuttaa myös asumiskustannuksiin. Energiaa on hyvä säästää myös ympäristön takia, sillä energian tuottaminen aiheuttaa ympäristö- ja ilmastovaikutuksia. Uusista eristeistä on myös se hyvä puoli, että talviaikaisten saumavuotojen todennäköisyys vähenee. Mitä enemmän rakennuksesta karkaa lämpöä, sitä enemmän katolla oleva lumi sulaa. Sula vesi voi vuotaa läpi katon saumoista, jos se ei pääse poistumaan katolta. Edes tiivissaumakatot tai kaksinkertaisilla saumoilla varustetut konesaumakatot eivät ole turvassa tällaisilta saumavuodoilta.
Plus Kattopalveluun kannattaa olla yhteydessä silloinkin, jos meinaat ottaa kylmän ullakon asuinkäyttöön. Projekti saattaa vaatia ullakon ja vintin eristystä sekä katon korotusta, mutta meiltä tällaiset isommatkin urakat sujuvat tyylipuhtaasti. Ota yhteyttä, niin jutellaan lisää ullakon, katon tai esimerkiksi kattoläpivientien eristyksestä!
Turvaa kattotyöntekijöiden urakat hyväkuntoisilla kattoturvatuotteilla
Kattoturvatuotteet (Hauholla ne saa Plus Kattopalvelun kautta) pitävät huolen siitä, että kattotyöntekijöiden on turvallista liikkua katolla. Talotikkaita ja kattotikkaita pitkin nuohoojien ja muiden katolla työskentelevien henkilöiden on helppo nousta katolle, ja laskeutua aikanaan sieltä hallitusti pois. Seinätikkaat ja lapetikkaat ovatkin yleisimpiä kattoturvatuotteita. Peltikatolle, tiilikatolle tai huopakatolle voidaan tarvita myös muita kattoturvatuotteita. Asennamme kaikenlaiset kattoturvatuotteet niin omakotitalojen, kerrostalojen, mökkien kuin esimerkiksi piharakennuksienkin katoille. Erilaisia kattoturvatuotteita edellä mainittujen tikkaiden lisäksi ovat putoamissuojat ja kattopollarit, palotikkaat (eli hätäpoistumistikkaat), kattosillat ja lumiesteet. Kerrostalojen ja muiden korkeiden rakennusten katoilla voidaan tarvita myös työskentelytasoja sekä esimerkiksi savunpoistoluukkuja.
Mikäli olet teettänyt omakotitalon, kerrostalon tai esimerkiksi vapaa-ajan asunnon kattoremontin (tai uuden talon ensimmäisen katon asennuksen) meillä, on katolle asennettu laadukkaita ja kestäviä kattoturvatuotteita. Kattoturvatuotteita on vähintäänkin sen verran, kuin asetukset edellyttävät. Viranomaiset ovat nimittäin määränneet, milloin mitkäkin kattoturvatuotteet ovat pakollisia. Loiva katto tarvitsee vähemmän kattoturvatuotteita kuin kalteva katto. Jos sinun rakennuksessasi on kalteva katto, ei riitä, että sille on järjestetty kiinteä ja katkeamaton kulku: voi olla, että katto on varusteltava myös lumiesteillä sekä harjan suuntaisesti kulkevilla kattosilloilla.
Lumiesteet eivät ole ollenkaan huono juttu, ja kattosilloistakin on apua monenlaisissa kattotöissä. Lumiesteiden tehtävä ei liity katolla kulkemisen helpottamiseen tai katolta putoamisen ehkäisemiseen. Lumiesteet ovat olemassa estääkseen lumimassojen putoamisen katolta. Jos painava lumikuorma pääsee tipahtamaan väärään aikaan väärään paikkaan, voi se aiheuttaa paljon tuhoa. Vaarassa eivät ole vain talon pihalla liikkuvat ihmiset ja talon läheisyyteen pysäköidyt autot, sillä kattokin voi kokea kovia, jos lumimassat putoavat äkisti katolta maahan. Lumen mukana saattaa tulla alas koko joukko kattotuotteita, ja katto voi alkaa vuotaa siihen syntyneiden vaurioiden takia.
Kattoturvatuotteet ovat alttiina ajan hampaalle ja muun muassa katon lämpöelämiselle – siksi kaikki kattoturvatuotteet ja niiden kiinnitykset on syytä tarkastaa kaksi kertaa vuodessa. Voit tilata meiltä koko katon kunnon tarkastuksen tai pelkän kattoturvatuotteiden kuntotarkastuksen, mutta kannattaa muistaa, että teemme katon ja katon tarvikkeiden tarkastuksen ilmaiseksi kaikkien meiltä tilattujen kattotöiden yhteydessä.
Eroavatko huopakaton lumiesteiden asennus, korjaus ja kiinnitys muiden kattojen lumiesteitä koskevista töistä?
Lumiesteiden asennus ja korjaus tehdään sen mukaan, mikä on katteen materiaali – tai miten lumiesteet ovat vaurioituneet. Lumiesteet ja muut kattoturvatuotteet asennetaan eri tavalla eri katoille. Kun ollaan varustelemassa konesaumakattoa, kiinnitetään kattotuotteet katteen pystysaumoihin. Tämä on selitys sille, miksi konesaumakatot ovat niin tiiviitä: kattoon ei tehdä näkyviin jääviä läpivientejä sen paremmin asennus- kuin varusteluvaiheessakaan. Läpiviennit muodostuvat monen katon tiiviyden pullonkaulaksi, mutta konesaumakaton läpiviennit on saumattu kiinteästi kattoon, mikä vähentää esimerkiksi piipunjuurivuotojen todennäköisyyttä.
Tiilikatto varustellaan lisäruoteiden avulla, kun taas huopakaton ja peltikaton varustelussa käytetään hyvin tiivistettyjä läpivientejä. Kun kattosi varustelee Plus Kattopalvelu, voit olla huoleti – läpivienneistä tulee varmasti tiiviitä. Läpivientien ja katon varusteiden kunto on silti hyvä tarkastaa kaksi kertaa vuodessa, sillä vuodet saavat aikaan muun muassa lumiesteiden ja kattotikkaiden kiinnikkeiden löystymistä. Jos kiinnikkeet ovat höllässä, voivat lumiesteet ja/tai kattotikkaat irrota katosta, ja tämä saa aikaan sellaisia reikiä, joista katto voi vuotaa. Irronneiden lumiesteiden, tikkaiden ja muiden kattotuotteiden jälkeensä jättämät reiät onkin paikattava pikaisesti, jotta katon alla olevat rakenteet säilyisivät kuivina.
Lumiesteiden kuntotarkastus voi kertoa myös tarpeesta korjata vääntyneet lumiesteet, tai uusia ne. Erittäin huonoon kuntoon päässeet lumiesteet on paras uusia, ja meiltä tiedät saavasi laadukkaat ja kestävät lumiesteet vanhojen tilalle. Lumiesteitä ei kannata jättää uusimatta tai asentamatta, jos katto on kalteva. Viranomaiset edellyttävät, että kaikki kaltevat katot (tässä tapauksessa siis ne, joiden kaltevuus suhdelukuna on vähintään 1:8) on varusteltava lumiesteillä. Lumiesteet katon reunalla ovat tärkeä turvallisuustekijä. Taloyhtiö tai omakotitalon tai kesämökin omistaja on vastuussa siitä, ettei katolta putoava lumi aiheuta vahinkoja ihmisille, eläimille tai omaisuudelle. Lumen aiheuttamat tuhot estetään lumen liikkeitä hillitsevillä lumiesteillä sekä tilaamalla lumen pudotus, jos lunta on todella paljon.
Lumiesteet, joita on katolla joko yhdessä tai kahdessa rivissä, huolehtivat myös katon kunnosta. Esimerkiksi kattoturvatuotteet voisivat irrota katosta, jos lumi saisi pudota vauhdikkaasti alas. Vältyt monilta keväisiltä kattokorjauksilta lumiesteiden ansiosta.
Piipunhattu ja piipun pellitys – niiden avulla viimeistelet ja suojaat joka talon savupiipun
Kattoremontin loppupuolen töitä ovat piipunhatun asentaminen ja piipun pellityksen toteuttaminen. Jos kyseessä on kattourakoitsija Plus Kattopalvelu, tehdään piipun pellitys peltisepän työnä. Samalla kertaa voit teettää muita peltisepän töitä, eli vaikkapa pellityttää kattoikkunan tai asennuttaa räystäs- ja jiiripellit. Mikäli olet asennuttamassa tai uusimassa konesaumakattoa, palvellaan sinua kattopeltiseppien toimesta koko urakan ajan.
Jos piipunhattu puuttuu tai piippua ei ole pellitetty kuin vain juuresta, voidaan asia hoitaa kuntoon ilman kattoremonttiakin. Piipunhatun asentaminen onnistuu käytännössä koska vain. Ammattilaisillemme ei ole isokaan urakka kiivetä katollesi ja asentaa piipunhattu paikoilleen suojaamaan hormia sateilta. Se, että hormi ei kastu joka sateella, pidentää piipun käyttöikää ja parantaa paloturvallisuutta. Tämä selittyy sillä, että jos hormissa on kosteutta aina pakkasen tullessa, syntyy siihen ensin pieniä ja sitten isompia jäätymisvaurioita. Rapautuneesta hormista voi karata kuumia savukaasuja, minkä seurauksena eristeet ja lopulta koko talo voivat syttyä tuleen. Rapautuneessa hormissa voi olla myös nuohoojan ulottumattomissa olevia nokikertymiä, jolloin nokipalovaara astuu mukaan kuvioon.
Samalla kun asennamme piipunhatun, teemme koko katon kunnon tarkastuksen ilman eri veloitusta. Tällainen kaupanpäällinen tarjotaan kaikkien Plus Kattopalvelun tekemien kattotöiden yhteydessä. Jos huomaamme, että piipusta vuotaa vettä tai että katolla on jotain muuta korjattavaa tai huollettavaa, annamme hyvän tarjouksen tarpeellisten töiden suorittamisesta.
Piipun pellitys suojaa piipun ulkopuolen kosteudelta ja rapautumiselta, joten vanhempikin piippu kannattaa pellittää. Piipun pellitys voidaan tehdä omana työkokonaisuutenaan, tai yhtä aikaa esimerkiksi aluskatteen korjauksen kanssa. Aluskatteen korjaus piipun kohdalta on kattokorjaus, minkä yhteydessä piipun pellittäminen on erityisen helppoa, onhan vesikattoa jo valmiiksi purettu piipun luota. Piipun pellittäminen ei ole niin päivän päälle, mutta aluskatteen korjaamista kannattaa aina kiirehtiä. Jos katto vuotaa piipun juuresta, aluskate voi estää kosteuden pääsyn kattorakenteisiin, sillä se ottaa vastaan kaikki vesikaton läpi vuotavat vedet. Ajan kanssa aluskatekin voi haurastua, ja silloin se on joko uusittava kokonaan, tai vaihdettava vain vaurioituneiden kohtien osalta.
Ilo irti katon tarkastuksesta Hauholla – hyötynäkökulmia unohtamatta
Ota kaikki ilo ja hyöty irti katon tarkastuksesta Hauholla! Kattotarkastuksen hinta on todella edullinen, kun tilaat kattavan kattotarkastuksen Plus Kattopalvelun kautta. Katon kunnon tarkastus on joka sentin väärti, saathan sen avulla tiedon katon kaikista huolto- ja korjaustarpeista jo hyvissä ajoin. Mitä aikaisemmassa vaiheessa kattoreiät tai irvistävät saumat korjataan, sitä helpommin ja huokeammin omakotitalon, kerrostalon, rivitalon tai vapaa-ajan rakennuksen katto on korjattavissa. Katon kunnon tarkastus kertoisi myös siitä, jos palahuopakattoa, tiilikattoa, lukkosaumakattoa tai esimerkiksi erityisen suosittua tiilikuvioista peltikattoa olisi jotenkin huollettava. Palahuopakatto saattaa tarvita esimerkiksi sammaleiden poistoa, tiilikatto puolestaan pinnoitushuoltoa. Lukkosaumakatto ja tiilikuvioinen peltikatto tarvitsevat ajoittaisia kattomaalauksia kestääkseen pitkään hyvässä kunnossa.
Ota kaikki hyöty irti tasakaton, pulpettikaton, harjakaton tai esimerkiksi taitekaton kunnon tarkastuksesta, ja kuuntele tarkoin asiantuntijoidemme esittämät suositukset! Kaikkiin suositeltuihin ja tarjottuihin lisätöihin voi hakea kotisivujemme kautta rahoitusta, ja yksityisasiakas voi vähentää monet kattotyöt verotuksessaan. Saatat saada vinkkejä myös tontin puuston harventamiseen liittyen, otammehan tilanteen huomioon aina kokonaisuudessaan. Jos talon vieressä on paljon puita, mitkä roskaavat kattoa, on katto isotöisempi huollettava. Vielä tärkeämpää on kuitenkin poistaa kaikki lahot puut tontilta, jos ne meinaavat kaatua katon päälle.
Erityisen iloiseksi asiaksi kattotarkastukset muuttaa se, että niistä ei välttämättä tarvitse maksaa mitään. Me tahdomme auttaa kaikkia asiakkaitamme katon ylläpidossa, joten olemme päättäneet tarjota katon, kattotarvikkeiden ja katon alapuolisten osien kunnon tarkastuksen ilmaiseksi kaikkien meiltä tilattujen kattotöiden yhteydessä. Tilaa jokin pieni kattokorjaus, kuten rikkinäisten tiilien vaihto tai rännien tiivistys, tai jokin isompi katon kunnostus, kuten kattovuodon korjaus – niitä kaikkia yhdistää tasokas palvelu, hyvä hinta-laatusuhde ja ilmainen kattotarkastus. Kattosi tarkastetaan veloituksetta myös kaikkien peltikatto-, tiilikatto- ja esimerkiksi palahuopakattohuoltojen yhteydessä. Myös aurinkopaneelien, kattotikkaiden, lumiesteiden, kattoikkunan ja muiden katon tarvikkeiden asentaminen oikeuttaa ilmaiseen katon kunnon tarkastukseen. Vaikka et maksakaan mitään kattosi kunnon tarkastamisesta, teemme sen ilman turhaa kiirettä ja hosumista: näin kaikki katon kuntoon vaikuttavat puutteet, vauriot, muutokset ja esimerkiksi naarmut tulevat huomatuiksi.
Kattopalvelumme toteuttaa kerrassaan loistokkaat kattourakoinnit Hauholla
Sujuvimmat, huolettomimmat ja hinta-laatusuhteeltaan ehdottomasti parhaimmat kattourakoinnit Hauholla ovat niitä, joista Plus Kattopalvelu on ollut vastuussa. Plus Kattopalvelu on kattourakoitsija vaativaankin makuun. Tämä kattopalvelu palvelee niin taloyhtiöitä kuin henkilöasiakkaitakin, joten meiltä voit tilata sekä omakotitalon, ison kerrostalon, keskusta-alueen rivitalon kuin syrjässä sijaitsevan kesämökinkin kattourakat.
Meillä on tarvittavaa asiantuntemusta kaikenlaisiin tiilikattotöihin. Kattofirmamme reippaat ja luotettavat ammattilaiset huolehtivat tiilikattojen perushuolloista, kuten niiden harjaamisesta. Toisinaan tarvitaan perusteellisempaa puhdistusta, kuten tiilikaton pesua tai sammaleiden poistamista. Jokaisen kattotyön yhteydessä ilmaiseksi tarjoamamme kattotarkastus kertoo mahdollisista korjaustarpeista, kuten tarpeesta korjata aluskate tai vaihtaa rikki menneet tiilet uusiin. Katon tarkastuksen perusteella osaamme suositella myös kattomaalausta hyvissä ajoin. Avullamme ja tuellamme betonitiilikatto kestää jopa 70 vuotta, ja savitiilikatto saattaa nähdä jopa satavuotispäivänsä.
Peltikatot kestävät noin 50 vuotta, paitsi ultrakestävät konesaumakatot. Konesaumakaton kaksinkertaiset saumat ja siihen kiinteästi saumatut läpiviennit mahdollistavat sen, että tämä katto voi suojata talon rakenteita jopa sadan vuoden ajan. Puhdistuta aaltopeltikatto, lukkosaumakatto tai muu peltikatto meillä, niin saat asiantuntijan mielipiteen muista mahdollisesti tarvituista kattohuolloista, tai tarjouksen katon korjaamisesta. Peltikatot on hyvä maalata aika ajoin, mutta silti niihin voi syntyä korjausta vaativia ruostevaurioita. Tuuli voi irrottaa peltilistoja tai kattopeltejä, ja lämpöeläminen löystyttää kattotarvikkeiden kiinnikkeet.
Meidän käsiimme voit luottaa myös huopakatot, esimerkiksi suuren suosion saaneet bitumipaanukatot. Kun roskat on poistettu kaksi kertaa vuodessa, sammaloituu tasakatto, pulpettikatto, harjakatto tai esimerkiksi aumakatto paljon hitaammin. Tarvittaessa laadimme sinulle hyvän tarjouksen sammaleiden poistosta, tai vaikkapa katon pesusta ja pinnoittamisesta. Läpiviennit voivat alkaa vuotaa millä tahansa katolla, myös bitumikatolla. Jos tarpeen, tarjoamme kattoikkunan tiivistämistä, kattoreikien paikkaamista, saumojen tiivistämistä tai esimerkiksi ilmakuplien korjausta. Näillä eväillä bitumikatto voi kestää jopa noin 40 vuotta.
Kun katto on aika uusia, teemme työn nopeasti, taidokkaasti ja vain kohtuullista korvausta vastaan. Kattoremontti on tilaisuus uudistaa katon ulkonäköä, tarvittaessa radikaalistikin. Jos olet haaveillut esimerkiksi kaltevammasta katosta, kerro se meille, niin teemme tarvittavat muutokset kattosaneerauksen yhteydessä!