Kattoremontit, huollot ja korjaukset kaikille pelti-, tiili ja huopakatoille
Kattoekspertit palveluksessasi kaikissa pelti-, tiili -ja huopakattotöissä

Vaadi parhaat tekijät kattotöillesi, ja tilaa urakat Perniöön Plus Kattopalvelulta

Ajattelet kattosi parasta, kun vaadit kattohuoltojen, kattokorjausten ja muiden kattourakoiden tulevan toteutettua parhaimpien tekijöiden toimesta. Mekin ajattelemme kattosi parasta, ja olemme valmiita paneutumaan pienimpiinkin urakoihin koko tarmollamme. Meidän asiantuntemukseemme voi luottaa. Toteutamme kaikki kattotyöt taidokkain ja tottunein ottein, joten saamme kattosi kestämään ja kukoistamaan. Olipa sinulla palahuopakatto, konesaumakatto tai vaikkapa tiilikuvioitu peltikatto, pyydä kaikista kattotöistä tarjous meiltä!

Jotta voisimme laskea urakkatarjouksen omakotitalon, kerrostalon tai esimerkiksi kesämökin katon kunnostamiselle avaimet käteen -hengessä, tulemme käymään paikan päällä. Paikan päällä selviää katon todellinen kunto. Voi olla, ettei pelkkä kattomaalaus riitä, vaan katto on samalla tiivistettävä, pestävä ja käsiteltävä sammaleenpoistoaineilla. Joskus asiakas tilaa meiltä katon korjauksen, mutta paikan päälle päästyämme joudummekin toteamaan, että katto on paras uusia. Jos kattoa ei saada kohtuullisella hinnalla sellaiseen kuntoon, ettei se ala pian vuotaa uudestaan, on katon vaihto paras idea. Kattoremontin myyminen ei kuitenkaan ole itsetarkoitus, vaan ensisijaisesti etsimme aina tavat saattaa katto kuntoon tekemällä katon osittainen korjaus ja/tai jokin kattohuolto.

Tarjouksemme on varmasti kilpailukykyinen, ja jälkikäteen voit hakea kattotöistä kotitalousvähennystä. Kotitalousvähennystä saa omakotitalon ja kesämökin kattotöistä, kuten katon harjaamisesta tai pesemisestä. Molemmat kattotyöt voi rahoittaa kotisivujemme kautta tarjotulla rahoituksella. Sama rahoitus sopii myös katon korjaamisen (kuten myrskytuulen aiheuttamien vahinkojen kunnostamisen), katon varustelun (kuten kattoturvatuotteiden asentamisen) tai esimerkiksi kattoremontin rahoittamiseen.

Meillä olisi paljonkin kerrottavaa palveluistamme, mutta todettakoon enää, että meillä on tarjota sinulle kerrassaan ainutlaatuinen kaupanpäällinen, ja että toimimme myös Halikossa, Kemiössä, Kiskossa, Muurlassa, Salossa, Särkisalossa ja Tammisaaressa – sekä muualla Perniön ympäristössä. Entä se kaupanpäällinen? Se ei olekaan mikään tavanomainen lippis tai paperipaino, vaan ilmainen kattotarkastus. Kaikki katot tulisi tarkastaa kaksi kertaa vuodessa, joten tarjoamamme katon kunnon tarkastus tulee aina tarpeeseen. Kattotarkastuksen ansiosta tiedät aina, onko kattosi tiivis ja toimiva, vai pitäisikö jokin kohta vielä tiivistää, paikata tai uusia. Saat tiedon myös siitä, voitaisiinko kattosi kuntoa tukea jollain kattohuollolla.

Katon kunto tokenee toisinaan vain kattoremontilla Perniössä

Jos katto on todella huonossa kunnossa, on ainut neuvo tilata kattoremontti Perniöön. Jos kyse on vain rikkinäisistä tiilistä, parista reiästä tai esimerkiksi joistain harvoista ruostevaurioista, tokenee tiilikatto, konesaumakatto, lukkosaumakatto tai palahuopakatto kattokorjauksen avulla. Jos katon korjaustarpeet ovat lisääntyneet huomattavasti ja vesikate on todella haurastunut, on paras purkaa vanha katto ja asentaa uusi katto tilalle. Tilaa uuden peltikaton, huopakaton tai tiilikaton asennus Plus Kattopalvelulta, niin työ etenee ripeästi ja taidokkaasti. Harjakatto, pulpettikatto, aumakatto tai tasakatto on uusittu tuossa tuokiossa. Nopeimmillaan katon uusimiseen menee vain pari päivää.

Omakotitalon, kerrostalon, rivitalon ja kesämökin kattoremontti voidaan toteuttaa mihin tahansa vuodenaikaan. Kattoremontti voidaan tehdä myös talvella, sillä vesikaton puuttuminen ei vaikuta siihen, miten kylmä tai lämmin sisätiloissa on. Lämmön karkaamisen estämisestä huolehtivat yläpohjan eristeet. Jos huopakattoremontti, palahuopakattoremontti, tiilikattoremontti tai peltikattoremontti suoritetaan tavallisen kaavan mukaan, jäävät eristeet paikoilleen. Eristeet puretaan ja uusitaan yleensä vain silloin, jos niissä on kosteutta, sillä se on käytännössä ainut tapa välttää yläpohjan homevaurio.

Joskus kattosaneerauksen yhteydessä tehdään katon lisälämmöneristys, jolloin katon alle tuodaan lisää eristeitä. Lisäeristeet vaikuttavat toki jonkin verran kattoremontin hintaan, mutta ne maksavat itsensä nopeasti pois. Uudet eristeet estävät lämpöhukkaa tehokkaasti, jolloin rakennusta on mahdollista lämmittää pienemmällä energiamäärällä.

Katon uusimisen yhteydessä katto voidaan muokata monin tavoin. Tavanomaisen kattosaneerauksen yhteydessä uusitaan sekä vesikate että aluskate. Jos kattorakenteissa on jotain vikaa, voidaan niitä korjata tai osittain uusia. Uudelle katolle asennetaan joko vanhalta katolta jääneet, mutta edelleen hyväkuntoiset tarvikkeet, tai kokonaan uudet kattovarusteet. Kattoturvatuotteiden, kattoläpivientien ja muiden kattotarvikkeiden määrää voidaan lisätä katon uusimisen yhteydessä. Voimme asentaa katollesi vaikka kattoluukun, minkä avulla yläpohjan kunto on helppo käydä tarkastamassa, tai aurinkopaneeleja. Katto voidaan viimeistellä kattopeltisepän tekemillä pellityksillä, ja sadevesijärjestelmän toiminta varmistaa sulanapitokaapeleilla. On mahdollista tehdä myös radikaalimpia muutoksia kuin katon varustevalikoiman päivittäminen. Kattoa voidaan muokata kaltevammaksi tai paremmin tuulettuvaksi, tai sitä voidaan korottaa niin, että ullakolle voidaan rakentaa uusia oleskelutiloja. Halutessasi voit maksaa kattoremontin myös osamaksulla tai rahoituksella, mihin voit tutustua kotisivuillamme.

Kesämökin huopakaton tai palahuopakaton sammaleiden torjunta

Kesämökin huopakatto tai palahuopakatto on vaivaton, hyvännäköinen, joustava ja kestävä. On monta syytä rakastaa bitumikattoja! Bitumikermikattoa ei pidä ajatella vain vapaa-ajan asuntoihin sopivana kattona, vaan se toimii mainiosti myös vakituisen asunnon kattona. Ajaton ja helppohoitoinen bitumikatto sopii kuin nenä päähän myös silloin, kun on kyse kerrostalosta, kanalasta tai vaikkapa teollisuuslaitoksesta. Tiivissaumakatto on itse asiassa ainoa vaihtoehto, kun etsitään katetta tasakatolle. Kolmiorimahuopakatot ihastuttavat perinnerakentajia. Laattakattoja eli palahuopakattoja käytetään paljon varsinkin leikkimökeissä ja grillikodissa, mutta myös omakotitaloissa. Laattakatto vaatii melko kaltevan katon, mutta tarvittaessahan me voimme muokata talon kattoa kaltevammaksi.

Kuten sanottu, paanukatot ja muut huopakatot ovat helppohoitoisia kattoja. Sinun ei tarvitse nähdä paljoa vaivaa katon kunnon eteen. Sinun ei itse asiassa tarvitse tehdä yhtään mitään kattotöitä, sillä voit jättää kaikki huopakaton huollot, korjaukset ja remontit Plus Kattopalvelulle. Plus Kattopalvelu on aina valmiina tekemään jonkin huopakattohuollon, tai esimerkiksi korjaamaan vuotavan palahuopakaton.

Katon pesu, pinnoitus tai paikkaaminen ei ole jokavuotista hommaa. Ainoa asia, mitä bitumikatot tarvitsevat joka vuosi, on katon kevät- sekä syyshuolto. Tämän kattotyön yhteydessä kate ja sadevesijärjestelmä puhdistetaan kaikista roskista. Katteelle jäävät roskat sitovat katteeseen kosteutta, mistä sammaloituminen saa uutta pontta. Sammalet edustavat niin bitumikatoille kuin kaikille muillekin katoille lopun alkua, joten sammalet (kuten muutkin kasvustot) pitää poistaa katolta heti, kun niiden huomataan sinne pesiytyneen.

Sadevesijärjestelmän puhdistaminen ehkäisee tukokset, joiden takia sadevedet voisivat päätyä väärään paikkaan, kuten talon perustuksiin maaperän kautta kulkeutumalla. Katon kevät- ja syyshuollon yhteydessä tarjoamme ilmaisen kattotarkastuksen. Ilmainen kattotarkastus on osa kaikkia Perniössä tekemiämme kattotöitä. Käymme läpi koko kattokokonaisuuden kunnon pannen merkille kaikki mahdolliset korjaus- ja huoltotarpeet.

Kun tasakatto, pulpettikatto tai esimerkiksi aumakatto on tarkastettu, saatamme suositella sammaleiden poistoa tai katon pinnoittamista. Sammaleiden poisto antaa pitkäkestoisimman ja luotettavimman lopputuloksen, kun se suoritetaan sammaleenpoistoaineilla. Katon pinnoitus estää vanhaakin kattoa sammaloitumasta, mutta samalla se suojaa kattoa auringon kuivattavalta vaikutukselta, ilmansaasteilta ja monilta muilta rasituksilta.

Katon korjaus Perniössä kiilaa tehtävälistan kärkeen

Tehtävälistoilla on tapana vain kasvaa ja kasvaa, ja aina välistä jokin uusi tehtävä kiilaa vanhojen edelle – katon korjaus Salossa Perniössä on yksi tällaisista asioista. Olipa kyseessä peltikatto, tiilikatto tai huopakatto, on se korjattava mahdollisimman pian sen jälkeen, kun siihen on ilmestynyt jokin vaurio, vika tai puute.

Painuneen katon korjaus on kattokorjaus, mitä harvempi aikookaan lykätä. Myös myrskyvaurioiden korjauksen kiireellisyys ymmärretään. Jos puu on kaatunut katon päälle tai tuuli repinyt katon mukaansa, vain ani harva lykkää katon korjauttamista. Kaikenlaiset myrskyn aiheuttamat tuhot on hyvä korjata välittömästi, eli myös irronneiden peltilistojen vaihto on priorisoitava tehtävälistan kärkeen.

Omin päin ei peltilistoja tarvitse käydä vaihtamassa. Mitään muutakaan kerrostalon, omakotitalon tai esimerkiksi kesämökin kattopaikkausta ei tarvitse tehdä itse, vaan voitte tilata kaikki kattokorjaukset Plus Kattopalvelulta. Me teemme puolestasi myös rännien ja vesikourujen sekä muiden kattotarvikkeiden korjauksen. Ehkä kattoikkuna vuotaa, ja pitää siksi tiivistää tai vaihtaa? Hoituu!

Tämä katon ja kattoläpivientien asennuksen ja korjauksen ammattilainen tietää, että kaikkiin vaurioihin on syytä puuttua nopeasti. Esimerkiksi rikkinäisten tiilien vaihdolla on konkreettinen vaikutus kattokokonaisuuden kuntoon. Jos katto vuotaa rikkinäisten tiilien kohdalta, voi aluskate haurastua ja antaa periksi. Silloin katon tiivistykseen on yhdistettävä aluskatteen korjaus ja mahdollisten kosteusvaurioiden kunnostaminen, kuten kattorakenteisiin syntyneiden lahovaurioiden korjaus. Myös huopakattoon tai peltikattoon syntyneet reiät kannattaa viivyttelemättä paikata, jotta katon alle ei pääsisi kosteutta. Korjattavia reikiä voi aiheuttaa omakotitalon tai esimerkiksi tuotantolaitoksen kattoon esimerkiksi kattotikkaiden, rännien ja lumiesteiden irtoaminen.

Myös räystäspeltien ja -lautojen vaihdolla on kiire, jos ne ovat huonossa kunnossa. Räystäslautojen huonokuntoisuuden tarkoittaessa lahoa on vaarana, että laho lähtee leviämään kattorakenteen muihin osiin.

Aina kun tilaat meiltä jonkin katon korjauksen, vaikkapa jiirien paikkauksen, tarjoamme kattotarkastuksen kaupan päälle. Kattotarkastuksen tarkoitus on selvittää koko kattokokonaisuuden kunto. Voi olla, että katossa on piileviä vaurioita, tai ehkäpä katon kuntoa kannattaisi kohentaa jollain kattohuollolla. Kattotarkastus paljastaa nämä tarpeet, ja ne voidaan täyttää ammattilaistemme toimesta.

Meillä ei mene sormi suuhun, jos katto vuotaa

Et jää yksin, jos katto vuotaa. Parhaat korjausratkaisut kattovuodolle selviävät, kun otat yhteyttä Plus Kattopalveluun. Emme käy vain toteamassa, että jotain tarttis tehrä, vaan annamme yksin tein myös tarjouksen kattovuodon korjaamisesta parhaiden ammattilaistemme toimesta. Me tiedämme heti, miten vuotavan katon korjaus kannattaa toteuttaa. Olemme sitoutuneet valitsemaan asiakkaan kannalta parhaimmat ratkaisut, joten esimerkiksi koko katon uusimisen tarpeellisuutta harkitaan huolellisesti. Jos tiilikatto, palahuopakatto tai konesaumakatto voidaan korjata jollain muulla tavalla, teemme tarjouksen katon osittaisesta korjaamisesta emmekä katon vaihdosta.

Jos kattovuotoon puututaan nopeasti, voi katon vesivahinko osoittautua turhaksi huoleksi. Katon alla pitäisi olla aluskate, mikä ottaa vastaan vesikatteen läpi vuotavat vedet. Vedet päätyvät aluskatteelta alaräystäille, ja sitä kautta pois katon alta – ellei aluskate ole rikki tai liian löysällä. Liian löysällä oleva aluskate pussittaa, ja kerää vedet pussittaviin kohtiinsa. Veden paino voi saada aluskatteen antamaan periksi, ja silloin katon alapuoliset rakenteet kastuvat.

Jos katon alla olevat puurakenteet ovat päässeet kastumaan, tulee ne kuivattaa. Pelkkä kuivattaminen ei riitä, jos rakenteisiin on ehtinyt syntyä lahoa: silloin on paikallaan puuosien uusiminen. Märkiin eristeisiinkin on reagoitava purkamalla ja vaihtamalla ne, sillä jo parin päivän mittainen kosteus aiheuttaa mikrobien kasvua eristeisiin. Katon vesivahingon korjaamiseen liittyy olennaisena osana aluskatteen tiivistäminen. Katto voi alkaa vuotaa koska tahansa uudestaan, joten aluskatteen tulee olla aina valmiina. Hyvin huolletun ja säännöllisesti tarkastetun katon vuotaminen on toki epätodennäköisempää kuin oman onnensa nojaan jätetyn tai erittäin vanhan katon vuotaminen, mutta aina kannattaa olla valmiina esimerkiksi lumi- ja myrskyvaurioihin.

Riippuu vesikaton yleiskunnosta ja iästä, kannattaako koko katto uusia, jos se on vuotanut. Jos katon yleiskunto on heikko, teemme tarjouksen kattoremontista, eli katon vaihtamisesta. Uusi katto on todella tiivis ja miltei huoltovapaa, joten se voi osoittautua parhaimmaksi ratkaisuksi. Kattoremonttia varten voi hakea kauttamme rahoitusta. Yksityisasiakkaiden kannattaa muistaa, että niin katon korjaukset kuin kattoremontitkin voi vähentää verotuksessaan. Töiden osuuden vähentämisestä omassa verotuksessa voi lukea lisää Verohallinnon sivuilta.

Kolme syytä katon huoltamiselle Perniössä

Tässä kolme syytä sille, miksi katon huolto Perniössä on niin tärkeää. Katon huolloista puhuttaessa (tai kirjoitettaessa) korostuu niiden säännöllisyyden merkitys. Esimerkiksi katon harjaus on tehtävä kaksi kertaa vuodessa, jotta saavutettaisiin paras hyöty. Myös kattohuoltojen asianmukainen toteuttaminen on tärkeää, sillä esimerkiksi hosuen tehdystä kattohuollosta ei ole suurtakaan hyötyä. Kattohuoltajan kannattaa aina muistaa, millaisella katolla on liikkumassa, ja millaisia erityisvaatimuksia katemateriaali töille asettaa. Katemateriaali pitää ottaa huoltoon myös katon kevät- ja syyshuoltoa tehdessä. Tuolloin puhdistetaan sekä sadevesijärjestelmä että kate, eikä bitumikatetta kannata harjata muiden katteiden lailla. Sirotepinnoitteen vaurioitumisalttiuden vuoksi kolmiorimahuopakatot, laattakatot ja tiivissaumakatot on paras puhdistaa ilmapuhaltimilla. Katon puolivuosittaisiin huoltoihin (ja itse asiassa kaikkiin muihinkin kattohuoltoihin) kuuluu ilmainen kattotarkastus. Katon tarkastamisen aikana on maltettava olla huolellinen. Kun muistaa, mitkä ovat tälle katemateriaalille tyypillisiä huolto- ja korjaustarpeita, tulevat kaikki seikat otettua huomioon.

Päästä itsesi helpolla ja tilaa kaikki kattohuollot Plus Kattopalvelulta! Teemme ne tunnollisesti, asiantuntevasti ja sopivimpia välineitä, kemikaaleja ja metodeja käyttäen. Kattotarkastuksen jälkeen teemme luettelon mahdollisesti tarvituista kattohuolloista ja korjauksista, ja annamme niiden toteuttamisesta hyvän tarjouksen.

Peltikatto tarvitsee maalaamista ja pesemistä. Ei tietenkään joka vuosi, eikä välttämättä edes 10 vuoden välein. Voi mennä 15 vuotta, ennen kuin lukkosaumakaton tai esimerkiksi tiilikuvioisen peltikaton maalipinnoite on niin kulunut, että se on paras uusia. Jos tarpeen, tarjoamme kattopeltien kiinnitysten lisäämistä tai vaikkapa naulojen ja ruuvien vaihtoa uusiin ruuveihin – näin kattopellit pysyvät paremmin katossa kovallakin tuulella.

Tiilikaton huoltoja ovat sammaleiden poisto ja katon suojakäsittely, joita voidaan tarvita paljon useammin kuin vain kerran tehtävää tiilikaton pinnoittamista. Huopakaton ja palahuopakaton huolto-ohjelmat ovat suurin piirtein samanlaiset. Sammalet tulee saada pois kattoa haurastamasta, ja kulunut pinnoite pitää uusia (mutta vain kerran).

Mikä tahansa katto voi tarvita kattoturvatuotteiden huoltoa tai lumen pudotusta. Plus Kattopalvelu uusii, korjaa, asentaa ja huoltaa kaikki kattoturvatuotteet ja pudottaa lumet alas katolta. Koska palveluvalikoimaamme kuuluvat kaikki kattohuollot, voit tilata meiltä myös jään poiston katolta, räystäiltä ja ränneistä.

Rännien puhdistus Perniössä turvaa sadevesien poistumisen

Rännien puhdistus Perniössä ei ole vain muodon vuoksi tehtävä rännihuolto, vaan sillä on suuri merkitys kosteudenhallinnan kannalta. Jos sadevesijärjestelmässä on roskia eikä sadevesikouruja puhdisteta, alkavat räystäät vuotaa. Vesi roiskuu seinille, mitkä likaantuvat ja voivat alkaa joko lahota tai rapautua. Mitä enemmän vettä vuotaa maahan rakennuksen ympärille, sitä varmemmin kosteus voi nousta sokkeliin.

Rännit voivat vuotaa myös silloin, jos niissä on jotain vikaa, eikä niitä korjata. Sadevesikourujen puhdistukseen ja syöksyputkien avaukseen sisältyy aina rännien kuntotarkastus. Tarvittaessa annamme tarjouksen rännien korjaamisesta tai uusista ränneistä ja niiden asentamisesta. Plus Kattopalvelu tietää, mistä laadukkaat rännit kannattaa ostaa, ja miten ne tulee asentaa paikoilleen.

Sadevesijärjestelmä kannattaa puhdistaa kaksi kertaa vuodessa. Ensimmäisen kerran tähän joka omakotitalon, kerrostalon ja esimerkiksi kesämökin määräaikaishuoltoon on ryhdyttävä keväällä. Voit tilata meiltä katon keväthuollon, niin teemme kerralla kaikki tärkeimmät katon kevättyöt: katteen puhdistuksen, roskien poiston ränneistä ja koko katon kunnon tarkastuksen. Jälkimmäinen työ tarjotaan ilmaiseksi, sillä aina kun teemme jonkin kattotyön, tarjoamme ilmaisen kattotarkastuksen kaupan päälle.

Kun rännit (tai kattokaivot; tasakatonkin sadevesijärjestelmä pitää puhdistaa kaksi kertaa vuodessa, jotta se vetäisi moitteetta) on puhdistettu, vetävät ne hyvin koko kesän, ja sadevedet saadaan ohjattua turvallisen etäisyyden päähän rakennuksesta. Hyvin vetävät rännit eivät ruostu samalla lailla kuin kourut, joissa on aina roskia ja seisovaa vettä.

Uudemman kerran katolle pitää kiivetä syksyn tullen. Rännit on turvallisinta puhdistaa katolta käsin, tietenkin turvavaljain varustautuneena. Nojatikkailta voisi horjahtaa alas, siksi emme suosi niitä. Syksyn mittaan ränneihin on voinut kertyä melko lailla lehtiä ja muuta roskaa, mitkä pitää saada poistettua. Jos ränneissä on roskia ja vettä ulkolämpötilan laskiessa pakkasen puolelle, syntyy sadevesijärjestelmään jäätä. Jäätymisvaurioita ovat niin saumojen aukeaminen kuin kourujen putoaminen maahan kasvaneen painon vuoksi. Myös vääntymiä voi esiintyä, siksi jäätyneet rännit (tai kattokaivot) on syytä sulattaa kuumalla höyryllä. Ota yhteyttä ja pyydä tarjous rännien sulattamisesta tai jostain muusta rännihuollosta, kuten rännien huoltomaalaamisesta tai sulanapitojärjestelmän asentamisesta.

Katon pesulla ja puhdistamisella on vissi tarkoitus – ne ovat parhaat aseet sammaleiden torjumiseen

Plus Kattopalvelu tekee paljon kattojen pesuja ja sammaleenpoistoja sekä suojakäsittelyjä – jos siis kattosi Perniössä kamppailee sammaleiden kourissa, ota yhteyttä! Peltikaton pesu on riittävä tapa saada sammalet pois peltikatolta, ja saattaapa asiaa auttaa katon harjauskin. Peltikatot eivät kuitenkaan ole kovin sammaloituvia kattoja. Jos katto on sammaleiden valtaama, on kyseessä luultavastikin joko tiilikatto tai huopakatto. Tiilikaton pesua parempi vaihtoehto on sammaleenpoistoaine, mikä tappaa kaikki sammalet juurineen päivineen tiilikatosta. Sama juttu huopakaton kanssa: huopakaton pesu kalpenee tehokkuudessa sammaleenpoistokäsittelylle. Biohajoavat aineemme nitistävät kaikki sammalet bitumikatolta ja bitumipaanukatolta.

Pitää kattoja toisinaan pestäkin. Jos katto on likainen, sammaloituu se herkemmin kuin puhdas ja tarvittaessa pesty katto. Kattopesu kuuluu myös kattomaalauksen pohjatöihin. Lähes kaikki katot maalataan jossain vaiheessa, ja maalattavien kattojen tulee olla puhtaita. Jos maalausta odottavalla katolla on sammaleita, kuuluu katon huoltomaalauksen pohjatöihin myös sammaleiden poistaminen.

Tiilikatot, peltikatot ja huopakatot likaantuvat (ja sammaloituvat) sitä vähemmän, mitä säännöllisemmin ne puhdistetaan. Roskien poisto katolta on tarpeen paitsi katon kunnon, myös sen ulkonäön vuoksi. Jos lehdet, neulaset ja oksat jäävät poistamatta, alkaa katto vaikuttaa hoitamattomalta. Kohta katolle ilmaantuvat sammalet lisäävät ikävää vaikutelmaa. Sekä omakotitalojen, kesämökkien, rivitalojen että muiden rakennusten katot on hyvä puhdistaa kaksi kertaa vuodessa. Myös katon puhdistuksen, kuten tiilikaton harjauksen, voi tilata Plus Kattopalvelun kautta. Kaikkiin kattohuoltoihin sisältyy ilmainen kattotarkastus, minkä ansiosta mahdolliset vauriot tulevat ajoissa kunnostettua, eikä kulunut pinnoitekaan jää aikoinaan uusimatta.

Kattohuolloissa on aina huomioitava katteen materiaali. Kaikille katoille on omat pinnoitteensa. Lisäksi on muistettava huopakaton herkkyys vaurioitua: sitä ei kannata puhdistaa roskista harjaamalla, vaan ilmapuhaltamalla. Kun on bitumikaton pesun aika, ei painepesuria kannata ajatellakaan. Painepesuri ei sovi myöskään peltikaton pesemiseen. Jos tiilikatto satuttaisiin pesemään painepesurilla, tulee se pinnoittaa heti uudelleen, sillä painepesuri tuhoaa tiiliä rapautumiselta ja hajoamiselta suojaavan pinnoitteen. Plus Kattopalvelu tietää kaiken tämän, ja osaa huoltaa erilaiset katot parhaimmalla mahdollisella tavalla.

Katon maalauksen tarpeellisuus selviää kattotarkastuksessa

Katto on hyvä tarkastaa usein, jotta kaikki huolto- ja korjaustarpeet kävisivät ilmi tarpeeksi aikaisessa vaiheessa – muuten et ehkä saisi tietää tarpeeksi ajoissa, että katon maalaus Perniössä on muuttunut ajankohtaiseksi, tai että jokin läpivienti on alkanut vuotaa. Kattotarkastajamme palvelevat sinua nopeasti, huolellisesti ja varsin kilpailukykyisin hinnoin. Voit myös saada kattotarkastuksen täysin ilmaiseksi. Tilaa Plus Kattopalvelulta mikä tahansa kattotyö, niin saat kaupan päälle koko katon kunnon tarkastuksen.

Kattomaalaus on hyvä tapa vaikuttaa katon ulkonäköön ja sen rasituksenkestävyyteen. Mitä paremmin omakotitalon, kerrostalon, mökin tai esimerkiksi piharakennuksen katto kestää erilaisia rasituksia, sitä kauemmin se voi kestää. Peltikaton maalaaminen aina 15 vuoden välein (tai pinnoitteen kulumisen mukaan aiemminkin) voi saada peltikaton kestämään jopa puoli vuosisataa. Kattopeltisepän asentama konesaumakatto on poikkeus, sillä se voi kestää jopa sata vuotta putkeen. Huopakaton pinnoitus tehdään tasa- tai satulakaton ollessa noin parikymppinen, ja katon huoltomaalauksen ansiosta katto saattaa hyvinkin kestää vielä toiset pari vuosikymmentä. Tiilikatotkin pinnoitetaan, paitsi pelkillä suojakäsittelyillä selviävät savitiilikatot. Savitiilikatto saa suoja-ainekäsittelyistä voimaa kestää peräti sata vuotta, mutta ei betonitiilikatollekaan kertyvä, jopa 70 vuoden mittainen käyttöikä ole huono saavutus.

Peltikattomaalauksen katon käyttöikää pidentävä vaikutus perustuu siihen, että tasainen ja hyväkuntoinen maalipinnoite estää kattoa ruostumasta. Tiilikatto tarvitsee uutta pinnoitetta siksi, että sen avulla saadaan tukittua vanhoihin tiiliin syntyneet huokoiset. Huokosiin kertyvän veden jäätyminen aiheuttaa tiilien halkeilua, joten vanha katto kannattaa suojata kosteudelta. Samalla vähenee tiilikaton sammaloituminen. Myös huopakaton pinnoittaminen vähentää sammaleiden ja jäkälien kasvua katolle. Vieläkin tärkeämpää on, että uusittu pinnoite suojaa kattoa auringolta. Aurinko voi kuivattaa vanhan bitumi- tai bitumipaanukaton niin, että se alkaa halkeilla, ja halkeillut katto voi alkaa vuotaa vettä sateella.

Tilaa kaikki kattomaalaukset Plus Kattopalvelulta, niin kaikki sujuu putkeen aina alkutarkastuksesta loppusiivoukseen asti. Me tiedämme, miten katon huoltomaalaus tulee suorittaa, ja mitä pohjatöitä urakka vaatii. Hoidamme kaiken avaimet käteen -periaatteella, joten voit lähteä vaikka mökille siksi aikaa, kun uurastamme katollasi.

Lumen pudotus Perniössä ei ole oikea paikka hosua

Mikään kattotyö ei onnistu hosumalla, ei varsinkaan lumenpudotus Perniössä. On monia sanontoja ja sananlaskuja, mitkä neuvovat olemaan hosumatta. Niitä voitaneen soveltaa myös lumenpudotukseen kerrostalon, omakotitalon, rivitalon, mökin, hallin tai minkä tahansa muun kiinteistön katolta, sillä tässä kattotyössä maltti on valttia.

Jos kattolumityöt toteutetaan hosuen eikä niitä suunnitella huolellisesti jo etukäteen, voi sattua monenlaisia vahinkoja. Me muistamme aina ottaa selvää, mihin kohtaan pihaa lumet voidaan kipata. Tarkastamme, ettei alle jää sen paremmin ruusupuskia kuin terassikatoksiakaan. Varmistamme myös sen, ettei kukaan jää lumen alle. Vaarallinen alue eristetään tarvittaessa, ja sille järjestetään valvojat. Jos tarvetta on liikenteenohjaukselle, järjestämme senkin. Pitääkö lumet viedä pihasta pois? Selvitämme tämänkin etukäteen voidaksemme tuoda paikalle kuorma-autot. Jos kyseessä on lumen pudotus korkean talon katolta, tuomme paikalle henkilönostimen tai nostinkoriauton, millä yltää vielä korkeammalle.

Turvallisuus ennen kaikkea – siksi käytämme turvavaljaita myös tasakatolla. Katolta on aina vaarana horjahtaa tai liukastua alas, siksi emme koskaan ota turhia riskejä. Kun lumet on aika työntää katon reunan yli, keskitymme huolella siihen, mitä olemme tekemässä. Jos hosuisimme suotta, voisimme tulla vaurioittaneeksi tiilikattoa, huopakattoa tai peltikattoa. Se ei suinkaan ole tarkoitus: lumenpudotushan tehdään siksi, ettei kattoon syntyisi vaurioita!

Onnistuneiden kattolumitöiden salaisuus on jättää katolle hieman lunta. Sopiva määrä katteen ja sen yksityiskohtien suojaamiseen on noin 10 senttimetriä. Kun vielä toimimme maltillisesti ja harkitusti, onnistuu lumimassojen vähentäminen kattoa tai sen rakenteita rikkomatta.

Joka talvi lumia tuskin pitää pudottaa, vaan ainoastaan silloin, jos lunta on poikkeuksellisen paljon. Myös silloin, jos lumi tai jää uhkaavat maan pinnalla liikkuvien ihmisten turvallisuutta, on syytä tilata lumen pudotus tai vaihtoehtoisesti jään poisto katolta. Työt voidaan myös yhdistää: rännien ja katon sulatus höyryllä voidaan tehdä niin omana palvelukokonaisuutenaan kuin yhdessä kattolumitöiden kanssa. Kattojää voi uhata myös katon kuntoa, aivan kuten ränneissä oleva jää voi rikkoa sadevesijärjestelmän. Jääpuikot katon räystäillä ovat pelkästään turvallisuusuhka, ja siksi nekin kannattaa poistattaa.

Toimiva katto kaikkina vuodenaikoina – tilaa kattotyöt Perniöön meiltä

Haluat varmasti, että kattosi toimii ja pitää vettä kaikkina vuodenaikoina – tilaa kattotyöt Perniöön kattofirmalta nimeltä Plus Kattopalvelu, niin teemme toiveistasi totta. Osaamme suorittaa ensiluokkaisella tavalla kaikki peltikatto-, palahuopakatto-, huopakatto- ja tiilikattotyöt, joita tarvitaan katon kunnon ylläpitämiseksi ja parantamiseksi. Selkeä parannus katon kuntoon saadaan esimerkiksi korjaamalla vuotavat läpiviennit. Jos vuotavaa kattoikkunaa, kattovalokupua tai esimerkiksi savupiippua ei korjata, pääsee katon alle vettä. Kosteus voi saada aikaan vakavia vaurioita, kuten hometta.

Katon kuntoa ylläpitäviä kattotöitä ovat esimerkiksi katon kevät- ja syyshuollot. Niiden yhteydessä sekä vesikate että sadevesijärjestelmä puhdistetaan roskista. Jos roskat jäisivät poistamatta, voisivat ne tukkia rännit tai kattokaivot, mikä haittaisi kosteuden poistumista katolta. Katteelle jäävät roskat puolestaan johtaisivat katon sammaloitumiseen tai ruostumiseen.

Kaikkiin kattotöihimme, myös katon syys- ja keväthuoltoihin, kuuluu ilmainen kattotarkastus. Sen ansiosta saadaan kattava kokonaiskuva siitä, missä kunnossa kattokokonaisuus on. Käynti katon alla voi paljastaa aluskatteen olevan huonossa kunnossa, jolloin se on pikaisesti korjattava. Aluskatteen paikkaustarpeita voivat aiheuttaa niin linnut kuin aluskatteelle jäävä kosteus. Pieneläinesteiden, tässä tapauksessa lintuverkkojen, asentaminen räystäiden tuuletusaukkoihin estää lintuja pääsemästä aluskatteen kimppuun. Jos aluskatteessa on seisovia kohtia, keräävät ne vettä. Aluskatteelle voi jäädä kosteutta myös silloin, jos sen päällä on roskia. Roskat tulee poistaa, ja roskaantumisen estämiseksi katon harjan tuuletusaukot on hyvä tiivistää. Rikkinäinen aluskate on vaihdettava osittain, tai uusittava kokonaan – esimerkiksi teippausviritelmät toimivat vain ensiapuna.

Katon alla käyminen voi kertoa myös katon IV-töiden tarpeesta tai siitä, että katon eristys on liian niukka. Teemme kaikkemme, jotta katto on hyvin eristetty, ja jotta välikatto tuulettuu tehokkaasti. Tämä varmistaa kattorakenteiden kuivuuden ja terveyden myös vastaisuudessa.

Katteen päällä suoritettu kattotarkastus voi kertoa tarpeesta uusia tai korjata kattoturvatuotteet, tai paikata jokin katossa oleva reikiä. Mitä kattotöitä kerrostalon, omakotitalon, navetan tai esimerkiksi hallin katto tarvitseekaan, annamme niistä hyvän tarjouksen. Jos katto on sataprosenttisesti kunnossa, emme anna tarjousta mistään turhasta kattotyöstä, vaan jatkamme matkaa seuraavaan kohteeseen.

Katon ja yläpohjan eristys voi olla märkä, ja silloin edessä on villojen vaihto

Plus Kattopalvelun taitavilta ja palveluhaluisilta ammattilaisilta sujuvat kaikenlaiset kattotyöt Perniössä, joten tilaa vaikka katon korotuksella kruunattu ullakon ja vintin eristys. Tarvitsitpa kattovuodon korjausta, katon maalaamista tai uusien ilmanvaihtokanavien eristystä ja asennusta, ota yhteyttä Plus Kattopalveluun. 

Yksi meille erityisen mieluisista kattotöistä on katon lisälämmöneristys. Uusien eristeiden tuominen katon alle ratkaisee monta ongelmaa kerralla. Rakennuksesta tulee samalla kertaa energiatehokkaampi ja edullisempi asua. Uudet eristeet parantavat myös katon kosteusteknistä toimintaa. Kattolumen sulamisesta johtuvat kattovuodot ja lämmön karkaamisesta aiheutuvat kondenssivesivahingot ovat paljon epätodennäköisempiä, kun katto on kunnolla eristetty.

Tiilikattojen, huopakattojen ja peltikattojen yläpohjiin asennetaan eristeet jo kattoa ensi kertaa asennettaessa. Ennen vanhaan lämmön karkaaminen harakoille estettiin sahanpuruilla. Uusissa rakennuksissa käytetään tänä päivänä ekologista ja hengittävää selluvillaa. Selluvilla sopii myös katon lisäeristykseen, jos yläpohjassa on liian vähän lämpöeristeitä. Näin on varsinkin monissa ennen 1980-lukua rakennetuissa taloissa.

Uudet eristeet voidaan monissa tapauksissa puhaltaa suoraan vanhojen eristeiden päälle. Näin katon lisälämmöneristys voi olla tehty jo yhdessä päivässä – varsinkin, jos kyseessä on melko pieni rakennus. Ei ole samantekevää, miten eristeet katon alle laitetaan. Aluskatteen ja eristeiden väliin jäävä tuuletustila ei saa muuttua liian matalaksi, sillä se haittaa välikaton tuulettumista. Eristeillä ei myöskään pidä tukkia räystäillä olevia aukkoja, joista katon alle saadaan uutta ilmaa. Luota tämäkin kattourakka Plus Kattopalvelulle, niin kaikki menee kerralla nappiin. Mikäli välikatolla on ongelmia tuuletuksen kanssa, löytyvät meiltä ratkaisut siihenkin. Ratkaisu tilanteeseen voi löytyä vaikkapa harjapeltituulettimesta!

Joskus villat pitää vaihtaa. Jos villoissa on kosteutta, pitää villat poistaa katon alta heti, eikä vasta katon lisäeristyksen tai esimerkiksi kattoremontin yhteydessä. Märkiin villoihin voi syntyä hometta, ja se vaarantaa asukkaiden terveyden. Kosteus voi olla peräisin vesikaton läpi valuneesta sade- tai sulamisvedestä, tai huonosta tuuletuksesta kertovasta kondenssivedestä. Jos kosteutta ei ole, ei lämpöeristeitä tarvitse vaihtaa edes katon purkamisen ja uusimisen yhteydessä, vaan samoilla villoilla selvitään vielä seuraavankin katon elinkaari.

Kattoturvatuotteesi ovat hyvissä käsissä

Kun kattoturvatuotteesi Perniössä on asennettu, korjattu ja huollettu Plus Kattopalvelun toimesta, voit olla huolettomin mielin. Kattoturvatuotteesi ovat olleet hyvissä käsissä, ja jos kattoturvatuotteiden (sekä niiden kiinnikkeiden) edellisestä tarkastuksesta on korkeintaan puoli vuotta, on katolla turvallista liikkua. Tarkastamme myös sellaisten kattoturvatuotteiden kunnon, joita emme ole itse asentaneet. Voit tilata kattoturvatuotteiden kuntotarkastuksen meiltä omana palvelukokonaisuutenaan, tai sitten voit saada sen kaupan päälle joidenkin muiden kattotöiden yhteydessä. Plus Kattopalvelu on kattofirma, joka tarjoaa kattotarkastuksen ilmaiseksi aina, kun siltä tilataan jokin kattotyö – esimerkiksi rännien puhdistus, tiilikaton harjaus, piipun pellitys, aluskatteen tiivistys, katon lisälämmöneristys tai vaikka sammaleiden ja jäkälien poisto bitumipaanukatolta. Kattotarkastuksen yhteydessä varmistamme katon ehjyyden ja tiiviyden. Huomiota tullaan kiinnittämään myös siihen, missä kunnossa sadevesijärjestelmä, kattoturvatuotteet ja muut katon tarvikkeet ovat. Jos hätäpoistumistikkaita tai muita kattotarvikkeita pitää jollain lailla huoltaa tai korjata, annamme siitä mainion tarjouksen.

Kiinnitämme kattoa tarkastaessamme huomiota myös siihen, onko katto varusteltu kaikilla tarvituilla kattoturvatuotteilla, ja ovatko kattotikkaat, talotikkaat ja muut turvatuotteet kaikkien määräysten mukaiset. Varsinkin kesämökkien kattojen varustelussa esiintyy toisinaan puutteita. Jos seinätikkaat tai lapetikkaat ovat huonossa kunnossa tai määräysten vastaiset, teemme tarjouksen niiden uusimisesta tai korjaamisesta. Kalteville katoille tarvitaan pääsääntöisesti enemmän kattoturvatuotteita kuin loiville katoille. Esimerkiksi lumiesteet ja kattosillat ovat kaltevien kattojen kattoturvatuotteita. Rakennusmääräyksistä tai Plus Kattopalvelun asiantuntijoilta voi tarkastaa, mitä kaikkia kattoturvatuotteita omakotitalonne, mökkinne, piharakennuksenne tai esimerkiksi maneesinne katto tarvitseekaan. Tarvittaessa asennamme myös palotikkaat, kattopollarit ja putoamissuojat.

Plus Kattopalvelu varustelee myös taloyhtiöiden katot. Kerrostalon tiilikatto, huopakatto tai peltikatto varustellaan hieman erilaisilla kattoturvatuotteilla kuin esimerkiksi kesämökin katto. Katolle voidaan tarvita niin turvakaiteita, työskentelytasoja kuin savunpoistoluukkukin. Lumiesteetkin pitää mitoittaa huolella. Kun katto on asianmukaisesti varusteltu ja turvatuotteiden kunto on varmistettu usein, on taloyhtiö (tai kiinteistön omistaja) huolehtinut velvollisuudestaan pitää katolla liikkuminen turvallisena nuohoojille ja kaikille muille katolla liikkuville. Lumiesteiden ansiosta estetään katolta putoavan lumen mahdollisesti aiheuttamat vahingot, mitkä voivat olla alle jääneille ihmisille hyvin vaarallisia.

Lumiesteiden asennus ja huolto ovat tärkeitä kattotöitä talven edellä

Lumiesteiden asennus tai korjaus ovat kattotöitä, joilla on jo kiire kesän kääntyessä syksyyn. Talvi kolkuttelee jo silloin ovelle, joten katto kannattaa varustella sellaiseksi, ettei talvi pääse yllättämään. Mikäli lumiesteet vielä puuttuvat, vaikka ne pitäisi katon kaltevuuden vuoksi asentaa, ota yhteyttä Plus Kattopalveluun. Tuomme tullessamme laadukkaat lumiesteet ja asennamme ne paikoilleen tilanteen ja katemateriaalin mukaisesti. Alkukartoituksen perusteella osaamme mitoittaa lumiesteet oikein (tässä on otettava huomioon muun muassa lappeen pituus) ja esittää urakalle avaimet käteen -tarjouksen.

Ota yhteyttä myös silloin, jos lumiesteissä on jotain korjattavaa. Ehkä lumiesteet ovat vääntyneet? Pitääkö lumiesteiden kiinnikkeitä kiristää? Tarve kiristää lumiesteiden tai muiden tiilikaton, huopakaton tai peltikaton varusteiden kiinnityksiä selviää katon syystarkastuksen yhteydessä. Jos kiinnikkeitä ei kiristetä, voi tuuli tai keväällä kattovarusteita rasittava lumi saada katon varusteet irtoamaan paikoiltaan.

Jos lumiesteet tai esimerkiksi kattotikkaat pääsevät irtoamaan paikoiltaan, syntyy kattoon reikiä ja muita vaurioita, joiden korjaaminen ei saisi jäädä roikkumaan. Jos katossa on reikiä, voi kosteus päästä katon alle, ja siitä ei seuraa mitään hyvää. Kosteus saa aikaan monenlaista vahinkoa katon alla, voiden aiheuttaa muun muassa yläpohjan homevaurion. Kattoreikiin kannattaa siis suhtautua vakavasti. Voit luottaa meidän tietävän, miten ne korjataan.

Koska lumiesteiden irtoaminen voi johtaa katon vesivahinkoon, suosittelemme tarkastamaan tai tarkastuttamaan lumiesteiden kiinnitykset usein – mieluiten kaksi kertaa vuodessa. Jos lumiesteet kuitenkin irtoavat katosta, on niiden kiinnittäminen katolle tilattava ASAP eli niin pian kuin mahdollista. Älä siis ajattele keväällä katolta putoavista lumiesteistä, että noitahan ei tarvita moneen kuukauteen, vaan muista kattoon syntyneiden reikien korjaamisen kiireellisyys.

Hyväkuntoiset, oikein mitoitetut ja asennetut ja kunnolla katossa kiinni olevat lumiesteet suojaavat sekä kattoa että rakennuksen ympärillä liikkuvia ihmisiä lumen aiheuttamilta vahingoilta. Rakennuksen omistaja on vastuussa siitä, ettei kukaan jää lumen alle, tai ettei kenenkään auton tuulilasi hajoa. Ongelmien estämiseksi tarvitset lumiesteet kaikille kaltevilla katoille, ja mahdollisesti myös lumen pudotuksen. Jos lunta on todella paljon, eivät pelkät lumiesteet ehkä riitä, vaan lumimassoja on käytävä vähentämässä.

Piipunhatulla ja piipun pellityksellä varustettu piippu on pitkäikäisempi

Piipunhatun asentaminen tai korjaaminen sujuu meiltä kerrassaan ensiluokkaisesti, ja olet varmasti tyytyväinen myös siihen, miten piippusi pellitetään. Piippu pellitetään peltisepän työnä, eli mittojen mukaan ja käsistään kätevien ammattilaisten taidonnäytteenä. Kattopeltiseppämme ovat todella mestarillisia tehdessään piipun pellitystä tai muita peltisepän töitä. Voit tilata heidät pellittämään myös kattoikkunan, tai viimeistelemään kattosi erilaisilla peltilistoilla, kattoturvatuotteilla ja jalkaränneillä. Jos omakotitalossa tai muussa rakennuksessa on rivisaumattu peltikatto, hoitavat kattopeltiseppämme mielellään sen korjauksen ja remontoinnin.

Piippu on hyvä pellittää, koska kosteus ja ulkolämpötilojen vaihtelu rapauttavat sitä. Piipun pellitys suojaa savupiippua rapautumiselta ja liian nopealta kulumiselta. Myös piipunhattu on olemassa siksi, ettei rapautumista tapahtuisi. Jos mikään ei suojaa hormin suuaukkoa, pääsee kosteus aiheuttamaan halkeamia hormiin. Jos hormista pääsee karkuun kuumia savukaasuja, voi koko talo syttyä palamaan. Huonokuntoinen, rapautunut hormi on vaarallinen myös siinä mielessä, ettei nuohoojakaan saa poistettua kaikkea nokea. Jos noki syttyy tuleen, on vaarana, että tuli leviää rakennuksen muihin osiin – joko siksi, että hormi halkeaa, tai että kuumuus saa esimerkiksi eristeet syttymään ilmiliekkeihin. Piipunhattu on hyvä ja helppo tapa pitää omakotitalon tai minkä tahansa muun rakennuksen hormi pitkäikäisempänä ja paloturvallisempana.

Piipunhatun asentaminen piipun päälle ei vaadi sen kummempia esivalmisteluja. Jos sitä ei ole, ei mene kauaakaan, ennen kuin se on asennettu asianmukaisesti omalle paikalleen. Piipun pellitys vaatii sitä, että vesikatetta puretaan jonkin verran piipun ympäriltä. Jos kattoremonttiin on vielä pitkä aika, kannattaa piippu pellittää heti. Piipun pellitys voidaan toteuttaa omana palvelunaan tai yhtä aikaa esimerkiksi aluskatteen tai kattovuodon korjaamisen kanssa. Jos aluskate on rikki piipun kohdalta, pitää se tiivistää. Koska aina on olemassa pieni mahdollisuus, että piipusta alkaa vuotaa vettä, on aluskate syytä pitää hyvässä kunnossa. Jos katto alkaa vuotaa piipunjuuresta, ottaa (ehjä ja oikein asennettu) aluskate vedet vastaan, eivätkä katon alla olevat rakenteet vaurioidu. Piipunjuurivuodon korjaaminen Perniössä olisi paljon hankalampaa, jos sen yhteydessä pitäisi uusia eristeitä ja lahoja puurakenteita.

Katon tarkastus on vapaaehtoinen, mutta tärkeä kattotyö

Katon tarkastus Perniössä ei ole lakisääteinen, eikä kukaan pakota kiinteistön omistajaa huolehtimaan kattotarkastuksista. Katon kunnon tarkastaminen on kuitenkin erittäin suositeltavaa. Jos tiilikatolla, huopakatolla tai peltikatolla ei säännöllisesti vierailla, voivat monet tarpeelliset kattokorjaukset jäädä tekemättä ajallaan. Jos katto vuotaa vaikkapa harjalta eikä sitä kunnosteta nopeasti, voi kosteus ehtiä vaurioittamaan katon alla olevat rakenteet niin pahasti, että katto on uusittava. Pahimmillaan kosteus voi aiheuttaa niin pahoja sisäilmaongelmia, ettei rakennuksessa ole enää turvallista asua.

Omakotitalon, kerrostalon, rivitalon tai esimerkiksi mökin katon kunnon tarkastaminen on tarpeen myös siksi, että se kertoo katon huoltotarpeista. On totta, että useimpina vuosina riittää se, että katolta ja sen sadevesijärjestelmästä poistetaan roskat. Toisinaan katto on kuitenkin hyvä myös maalata. Tiili- ja bitumikatolle kasvaa joskus sammaleita, ja ne kannattaa poistaa jo alkuvaiheessa, jotta katon kunto ei alkaisi heiketä. Kattotarkastuksen perusteella kattomaalaukset, sammaleiden poistot ja katon suojakäsittelyt osataan tilata ja toteuttaa ajoissa. Parhaassa tapauksessa tasakatto, aumakatto, pulpettikatto tai mikä tahansa muukin katto tulee tarkastettua kaksi kertaa vuodessa, eli heti talven jälkeen sekä juuri ennen uutta talvea.

Katon kunnon tarkastuksen aikana tarkastamme myös sadevesijärjestelmän, kattoturvatuotteiden (kuten kattosiltojen ja lumiesteiden), katon läpivientien (kuten piipun juuren ja kattoluukun) sekä muiden kattotarvikkeiden (kuten lintuverkkojen) kunnon. Jos lumiesteet ovat huonosti kiinni katossa tai kattoikkunan läpivienti vuotaa, on tärkeää, että epäkohtiin puututaan ajoissa.

Kattotarkastus ei olisi tarpeeksi kattava, ellemme kävisi myös katon alla eli yläpohjassa. Jos aluskatteen, puurakenteiden ja eristeiden kunto vain on mahdollista käydä tsekkaamassa, teemme niin. Kattotarkastuksen jälkeen ilmoitamme asiakkaalle kaikista havainnoistamme. Jos tarvitaan joitain toimenpiteitä (kuten rännien puhdistamista tai aluskatteen tiivistämistä), annamme niistä hyvän tarjouksen.

Kattava kattotarkastus kuuluu Plus Kattopalvelun palveluvalikoimaan siinä kuin kattoreiän paikkaus tai piipun pellityskin. Ota yhteyttä, niin saat kuulla tarkan hinnan katon kunnon tarkastukselle. Voit myös saada katon yleistarkastuksen kaupan päälle. Tilaa mikä vain kattotyö hinnasta riippumatta, niin teemme katon ja sen yksityiskohtien tarkastuksen kaupan päälle.

Kattopalvelumme tekee voittamattomasti kaikenlaiset kattourakoinnit Perniössä

Kun tarvitset erilaisia kattourakointeja Perniössä, voit luottaa yhteen ja samaan kattourakoitsijaan. Tämä monipuolisesti ja aina yhtä luotettavasti palveleva kattofirma on nimeltään Plus Kattopalvelu. Tahdomme olla paras kattopalvelu, ja tarjota asiakaslähtöisintä palvelua niin yksityisasiakkaille kuin taloyhtiöillekin. Tilaa sinäkin kattourakkasi meiltä ja anna meidän näyttää, mihin oikein pystymmekään.

Asiantuntevat ammattilaisemme hoitavat ketterästi niin peltikattotyöt, tiilikattotyöt kuin bitumikattotyötkin. Kaikki kattourakat tehdään avaimet käteen -periaatteella, joten katon huoltaminen, korjaaminen tai uusiminen ei voi enää muuttua tätä helpommaksi. Olemme mukana myös rahoituspuolta pohdittaessa, pääseehän kotisivujemme kautta tutustumaan joustavaan kattotöiden rahoitukseen. Tällä remonttilainalla voit maksaa kattoremontinkin omaan budjettisi mukaisilla kuukausierillä.

Kun työt on tehty, on yksityisasiakkailla eli omakotitalon tai kesämökin omistajille mahdollisuus hakea kotitalousvähennystä. Kotitalousvähennyksen ansiosta kattotyöt tulevat entistäkin edullisemmiksi. Muistathan, että paras tapa säästää erilaisissa kattotöissä on tilata ne tarpeeksi ajoissa. Kattohuoltojen oikea-aikainen toteuttaminen vähentää katon vaurioitumisalttiutta. Jos kattoon on kuitenkin tullut reikä tai esimerkiksi myrskyvaurioita, kannattaa ne kunnostaa niin pian kuin suinkin. Mitä pidempään tasakatto tai esimerkiksi harjakatto vuotaa, sitä pahempia ja kalliimpia korjauksia vaativia vaurioita voi syntyä. Kosteusvaurioiden ja niiden aiheuttamien kustannusten takia katon uusimistakaan ei kannata lykätä.

Katon reikien korjaus, vuotavien saumojen tiivistys tai muut kattokorjaukset osataan tehdä ajoissa, kun katto tarkastetaan usein. Katon kunnon tarkastus saattaa johtaa tarjoukseen myös jostain kattohuollosta. Jos kyseessä on peltikatto, saatat kuulla pinnoitteen kuluneen jo niin paljon, että on aika tilata peltikaton huoltomaalaus. Tiili- tai huopakaton omistaja voi saada tarjouksen sammaleiden poistosta ja katon suojakäsittelystä. Sammaleeton katto pysyy paremmassa kunnossa ja pitkäikäisempänä kuin katto, minkä pääväri alkaa muuttua sammalenvihreäksi. Tiilikatto, minkä tiiliä sammal ei nakerra, saattaa kestää jopa 70 vuotta.

Kattotarkastus on siis oikein mainio tapa pitää huolta talon katosta. Koska tunnistamme kattotarkastuksien tärkeyden, olemme päättäneet tarjota sellaisen kaikille asiakkaillemme kaupan päälle. Tilaa mikä tahansa kattourakka Plus Kattopalvelulta, niin saat kaupan päälle koko katon kunnon tarkastuksen – kyseessä on avokätinen tarjous ja merkittävä harppaus kohti asiakaslähtöisintä kattopalvelua tarjoavan kattofirman asemaa!

Kattoremontit

Katon korjaukset

Kattohuolto

Kattotyöt