Kattotyöt Myrskylässä nopeasti ja luotettavasti
Plus Kattopalvelu tekee kaikki omakotitalojen, kerrostalojen ja esimerkiksi vapaa-ajan rakennusten kattotyöt nopealla aikataululla ja luotettavalla ammattitaidolla. Nopeus ei tarkoita tarpeetonta hosumista vaan sitä, että saavumme paikan päälle nopeasti yhteydenottosi jälkeen ja etenemme kattourakan suhteen ripeästi, mutta huolellisesti. Ammattitaitomme ja kokemuksemme saa aikaan sen, ettei kattourakkaan kulu kauaa. Kattoremonttikin voi olla ohi jo parissa päivässä, jos katto ei ole kovin iso eikä kattorakenteita tarvitse kunnostaa mittavasti.
Kattoremontti on vain yksi esimerkki Myrskylässä ja sen naapurikunnissa (Askolassa, Porvoossa, Pukkilassa, Orimattilassa, Lapinjärvellä ja Loviisassa) tekemistämme tiilikattotöistä, peltikattotöistä ja huopakattotöistä. Teemme erinomaisella hinta-laatusuhteella kaikki muutkin kattourakat, kuten kattojen huollot, erilaiset kattokorjaukset, katon varustelun ja esimerkiksi katon lisälämmöneristyksen. Kattohuolloista tavallisin on katon puhdistus. Katto pitäisi puhdistaa roskista kaksi kertaa vuodessa, jotta se pääsisi kuivumaan sateiden jälkeen. Pitkäaikainen kosteus voisi saada katon ruostumaan tai sammaloitumaan, mikä nopeuttaisi katon kulumista loppuun. Tyypillisiä katon paikkauksia ovat rikkinäisten tiilien vaihdot, kattoreikien korjaukset ja irronneiden kattopeltien kiinnittäminen takaisin paikoilleen. Kattoa voidaan varustella kaikissa katon elinkaaren vaiheissa, esimerkiksi lisäämällä sille aurinkopaneeleita, kattoluukku tai vaikkapa alipainetuuletin. Myös eristeiden lisääminen katon alle onnistuu katon iästä riippumatta. Eristeet ovatkin tarpeen pohjoisissa olosuhteissamme. Jos rakennuksen lämmittäminen maksaa mansikoita, ota yhteyttä, niin selvitetään lisäeristyksen tarve.
Kaikki Plus Kattopalvelun kattotyöt voi maksaa kotisivujemme kautta haettavan rahoituksen avulla. Omakotitalon tai kesämökin omistajan kannattaa käyttää pari minuuttia myös kotitalousvähennyksen hakemiseen, oikeuttavathan kattohuoltomme ja esimerkiksi katonpaikkauksemme kotitalousvähennykseen. Asiakkaamme ovat olleet hintoihimme, asiantuntevaan kattopalveluumme ja kotitalousvähennykseen oikein tyytyväisiä. Koska kattourakka toteutetaan avaimet käteen -periaatteella, on kanssamme asioiminen erityisen sujuvaa ja vaivatonta. Piste iin päälle on jokaisen kattourakan yhteydessä tarjottu kattotarkastus. Käymme läpi tasakaton, harjakaton, pulpettikaton, aumakaton tai vaikka mansardikaton kunnon jokaisen kattotyön yhteydessä, emmekä veloita siitä lainkaan. Kattotarkastuksen jälkeen osaamme antaa vinkkejä ja työtarjouksia katon kunnon kohentamiseen. Asiakkaamme ovat aina kärryillä siitä, mitä katto tarvitsee nyt heti tai lähitulevaisuudessa, ja kun katon tarpeet täytetään ajallaan, pysyy katto kokonaiskustannuksiltaan varsin edullisena.
Kattavat kattotyöt katon korjauksesta katon huoltoon ja remonttiin
Kokeneet kattoammattilaisemme korjaavat kaikki katot huopa- ja palahuopakatoista tiilikattoihin sekä peltikattoihin. Jos katto vuotaa, kattoikkuna falskaa tai aluskate kaipaa paikkausta, löytyy meiltä kattava tietotaito ongelman korjaamiseksi. Kun katon korjaus ei enää riitä, remontoimme huopakattosi, tiilikattosi ja peltikattosi avaimet käteen -palvelulla. Uutta kattoremonttia voidaan lykätä laadukkailla kattohuolloillamme, joilla varmistat kattosi toimivuuden ja pitkäikäisyyden. Puhdistamme katon ja vesikourut, pudotamme lumet, poistamme jääpuikot ja tarjoamme muut katon huoltotyöt kattosi tarpeiden mukaan. Ota yhteyttä missä tahansa kattotyössä!
Onnistunein kattoremontti Myrskylässä alkaa kattotarkastuksesta
Plus Kattopalvelun kanssa asioivat yksityisasiakkaat ja taloyhtiöt saavat parhaimmat ja onnistuneimmat kattoremontit Myrskylässä! Meidän tekemämme kattosaneeraukset etenevät parhaimmalla mahdollisella asiantuntemuksella, ja – tietenkin – avaimet käteen -periaatteella. Tiedossa on siis sujuvia ja huolettomia kattoremontteja, olipa kyse omakotitalosta, rivitalosta, kesämökistä tai vaikkapa kerrostalosta. Uusimme huopakatot, tiilikatot, peltikatot ja palahuopakatot, ja voimme toteuttaa monia muutoksia ja päivityksiä yhtä aikaa katon uusimisen kanssa. Meiltä sujuisi vaikkapa tasakaton vaihto pulpettikatoksi tai katon tuuletusratkaisujen parantelu.
Peltikaton, tiilikaton tai huopakaton asennus alkaa alkutarkastuksesta, minkä aikana meille selviää, millaisesta saneerauskohteesta on kyse. Meitä kiinnostaa paitsi katon materiaali, koko ja kaltevuus, myös sen alapuolisten osien kunto. Haluamme myös kuulla asiakkaan toiveet uuden katon suhteen. Ehkä kattoikkuna voitaisiin poistaa, tai kenties asiakas haluaa uudelle katolleen aurinkopaneeleita? Alkutarkastuksen perusteella voimme aloittaa kattoremontin suunnittelun ja laskea kattoremontille avaimet käteen -hinnan. Kerromme asiakkaalle kotisivujemme kautta haettavasta kattoremontin rahoituksesta ja siitä, että katon uusimisen voi maksaa myös osamaksulla. Kun sopimus on tehty, voi tasakaton, harjakaton tai pulpettikaton uusiminen alkaa! Mikään ei estä teettämästä kattoremonttia talvella. Talviaikaan kattoremontti voi onnistua jopa kesäkuukausia nopeammin ja edullisemmin, joten jo noin kolmannes kattoremonteista tehdään talvella.
Kattoremonttiin sisältyy paljon muutakin kuin palahuopakaton, lukkosaumakaton tai esimerkiksi konesaumakaton uusiminen. Ensin vesikatto ja aluskate puretaan, ja kaikki kunnostamista vaativat osat korjataan tai uusitaan. Katon alle päässyt kosteus on voinut aiheuttaa laho- tai homevaurioita, mitkä on saatava kuntoon nopeasti. Tässä yhteydessä katto voidaan vaikkapa korottaa. Seuraavaksi on vuorossa uuden aluskatteen, uuden vesikatteen ja läpivientien asentaminen. Valmiille katolle asennetaan kattoturvatuotteet ja suojapellitykset, sadevesijärjestelmä ja esimerkiksi ne asiakkaan toivomat aurinkopaneelit.
Lopputulos on mitä onnistunein kattoremontti, ja uuden katon alle vierähtävät mukavasti lukuisat seuraavat vuosikymmenet. Jos huopakattoa huoltaa aktiivisesti, voi sen käyttöikä olla neljäkymmentä vuotta. Peltikatto kestää vuosikymmenen verran pidempään, kun taas tiilikatto voi kestää jopa 70 vuotta. Kattopeltisepän asentama konesaumakatto kestää jopa sata vuotta, sillä niin tiivis ja kestävä se on! Autamme mielellämme sinua valitsemaan uutta kattoa kertoen erilaisten katemateriaalien ominaisuuksista.
Mistä tietää, että kesämökin huopakatto tai palahuopakatto on aika uusia?
Pohditko, onko kesämökkisi huopakatto tai palahuopakatto jo aika uusia? Ota yhteyttä Plus Kattopalveluun, niin tulemme tarkastamaan bitumikattosi. Sen jälkeen kerromme, mitä laattakatolle tai esimerkiksi tiivissaumakatolle on aika tehdä. Kyseeseen voi tulla huopakaton huolto, korjaus tai remontointi. Huopakatot kestävät periaatteessa mitä tahansa 20-40 vuotta, mutta esimerkiksi sammalet voivat saada katon kunnon romahtamaan jo tätä ennen, ja katto on uusittava. Katteen kunto on parempi mittari kattoremontin tarpeelle kuin katon elinkaaren pituus. Jos katteessa on runsaasti halkeamia, venymiä ja kupruja, se on aika purkaa ja uusia. Haurastunut katto ei pidä luotettavasti vettä, joten kohta voitaisiin olla tekemisissä kattovuodon ja katon vesivahingon kanssa. Kattoremontti maksaa vähemmän, jos sen yhteydessä ei tarvitse korjata kosteusvaurioita katon alta – siksi katto kannattaa uusia mieluummin hieman liian aikaisin kuin hieman liian myöhään.
Jos tiivissaumakatto, kolmiorimahuopakatto tai paanukatto on vain kulunut ja kuivunut, voidaan se saada kuntoon tiivistämällä ja pinnoittamalla se. Noin parikymppiset bitumikermikatot voidaan pelastaa tällaisella huoltokokonaisuudella. Puhdistettu, pinnoitettu ja paikattu bitumikatto kestää vielä parikymmentä vuotta! Katon pinnoittamiselle on kuitenkin ehtona se, ettei katto ole vuotanut. Jos katon alta löytyy kosteutta, on katto paras purkaa ja uusia.
Huopakatto on hyvä investointi, sillä se pesee monet muut katot tiiviydessään. Hitsaamalla asennettava tiivissaumakatto on niin tiivis, että se sopii myös tasakattoiseen omakotitaloon, kerrostaloon tai esimerkiksi juuri kesämökkiin. Huopakatto vaimentaa hyvin ääniä, eikä sen alla ole kuuma kesälläkään. Lisäksi huopakatto on edullinen hankkia ja ylläpitää, joten kannattaa vakavasti harkita huopakattoa! Huopakatto voidaan asentaa sellaisiinkin rakennuksiin, joissa on aiemmin ollut tiili- tai peltikatto.
Tiivissaumakattojen asentamisen ohella meiltä sujuu myös kolmiorimahuopakaton ja palahuopakaton asentaminen. Kolmiorimakatto on tänä päivänä melko harvinainen katto, minkä asentaminen kysyy erikoisosaamista. Laattakatto (tai paanukatto tai palahuopakatto) koostuu todella monista huopalaatoista, mitkä liimataan katolle. Kolmiorimahuopakatto ja laattakatto sopivat vain kalteville katoille, mutta katon muuttaminen kaltevammaksi ei ole meille mikään ongelma. Kannattaa kuitenkin lähteä liikkeelle niin, että ottaa selvää siitä, tarvitseeko katon muodon muuttaminen lupia.
Korjaamme katon Myrskylässä aina räystäslautoja myöten
Jos katon korjaus Myrskylässä on muuttunut ajankohtaiseksi, olet tullut oikean kattopalvelun sivuille – me korjaamme vankalla ammattitaidolla kaikki erilaiset katot. Ei ole sellaista tilannetta, ettemmekö löytäisi parhaita ratkaisuja peltikaton, tiilikaton tai huopakaton korjaamiseen! Pyydä tarjous katon korjaamisesta ja jätä koko urakka meidän vastuullemme. Korjaamme omakotitalojen, kerrostalojen ja esimerkiksi ulkorakennusten katot avaimet käteen -periaatteella, ja kaupan päälle tarjoamme katon kunnon tarkastuksen. Näin voit olla varma siitä, että kattosi on parhaassa mahdollisessa kunnossa meidän lähdettyämme pihasta.
Katon ja katon läpivientien asennus sekä tiivistys ovat meidän erikoisalaamme. Helpoin tapa pitää katto pitkäikäisenä ja kokonaiskustannuksiltaan edullisena on korjauttaa pienetkin viat heti niiden ilmestyttyä. Rikkinäinen tiili ei jää vaihtamatta eikä peltikattoon tai huopakattoon ilmestynyt reikä paikkaamatta, kun katto tarkastetaan kaksi kertaa vuodessa. Pienikin reikä voi johtaa katon vesivahinkoon, eli katon alla olevien rakenteiden kastumiseen ja vaurioitumiseen. Katon täsmäpaikkaus (esimerkiksi saumojen tai jiirien tiivistys) on paljon edullisempaa kuin katon vesivahingon kunnostaminen.
Ensimmäinen hetki katon kunnon tarkastukselle on mahdollisimman pian sen jälkeen, kun katto paljastuu lumen alta. Lumi ja jää ovat voineet vaurioittaa kattoa ja sen saumoja, joten mahdolliset vauriot on saatava pian huomattua ja korjattua. Lumen tulo alas katolta on voinut saada lumiesteet, rännit tai tikkaat irtoamaan katosta. Tällaisesta aiheutuu kattoon reikiä ja muita vaurioita, joiden takia katto alkanee vuotaa. Rännien ja vesikourujen korjaus voi tarkoittaa myös ruosteen tekemien reikien paikkaamista tai jään avaamien saumojen tiivistämistä.
Jos kesän mittaan sattuu kova myrsky, kannattaa katto tarkistaa mahdollisten myrskyvaurioiden varalta. Myös kesämökillä kannattaa käydä varmistamassa, että katto on yhä paikallaan, ja ettei mikään puu ole kaatunut katon päälle. Aina ei puhuta näin isoista vahingoista, vaan katon korjaamiseksi riittää irronneiden peltilistojen kiinnittäminen takaisin katolle. Jos aluskate on aikoinaan asennettu ja korjattu, ei pieni kattovuoto esimerkiksi kattoon syntyneestä reiästä pääse kastelemaan kattorakenteita, ennen kuin katto ehditään kunnostaa. Viimeistään loppusyksystä katto on aika tarkastaa seuraavan kerran. Näin mahdollisesti vuotavat kattoikkunat ja esimerkiksi lahot räystäslaudat tulevat huomattua ja korjattua ennen talvea.
Onko pelkkää huonoa tuuria, jos kiinteistön katto vuotaa?
Joskus kattovuodossa on kyse pelkästä huonosta tuurista, joskus taas ei. On totta, että monet kattovuodot ja katon vesivahingot ovat ehkäistävissä erilaisten katon huoltojen avulla. Tiilikaton tiilet pysyvät ehjempinä eivätkä pelti- ja huopakatto reikiinny niin paljoa, jos katto puhdistetaan säännöllisesti, ja jos myös katon pinnoittamisesta huolehditaan. Odottamattomia asioita voi kuitenkin sattua. Lumi voi saada hyvin huolletun ja uudenkarheankin katon vuotamaan. Myös kovalla tuulella kattoon voi syntyä reikiä, sillä kattoon asennetut varusteet saattavat lähteä tuulen voimasta irti.
Vuotavan katon korjauksella on aina kiire, sillä kun katto vuotaa – edes vähän – taustalla vaanii katon vesivahingon vaara. Kattovuodon korjaukseen kannattaa valita Plus Kattopalvelun ammattilaiset, joilla on pitkä kokemus vuotavien tiilikattojen, huopakattojen ja peltikattojen korjaamisesta. Tiedämme, mitä tehdä, ja tarjoamme samalla parhaat vinkkimme uusien kattovuotojen ehkäisemiseen. Suomeksi sanottuna tämä tarkoittaa sitä, että tutkimme kattovuodon korjauksen yhteydessä koko katon kunnon kaupan päälle. Jos katolta löytyy auenneita saumoja tai läpivientejä, joiden tiivisteet ovat haurastuneet, teemme tarjouksen kattovuotoja ehkäisevistä, ennakoivista kattokorjauksista. Tarvittaessa tarjoamme myös katon kuntoa vahvistavia kattohuoltoja. Tällainen kattotarkastus saisi olla puolivuosittainen rutiini joka omakotitalossa, kerrostalossa ja esimerkiksi paritalossa.
Nopean toiminnan ansiosta vuotavan katon korjaamiseen riittää kenties vain katon täsmäpaikkaus, kuten sauman tai läpiviennin tiivistys. Riippuu aluskatteesta, ovatko katon alapuoliset rakenteet päässeet kastumaan. Ihanteellisessa tapauksessa aluskate on tiivis, eikä katon alla ole korjaamista odottavia lahovaurioita tai vaihtamista odottavia, märkiä villoja. Mikäli katon alta löytyy kosteutta, teemme tarkat laskelmat ja arviot siitä, mikä on paras tapa katon kunnostamiseen. Voi olla, että oikea ratkaisu on kattoremontti. Näin katosta saadaan varmasti tiivis. Varsinkin, jos katolla on ikää tai se on muuten erityisen huonossa kunnossa, on katon purku ja vaihto paras tapa ehkäistä kattovuodot ja katon vesivahingot tulevaisuudessa. Plus Kattopalvelu tekee myös kattoremontit hyvällä hinta-laatusuhteella, erinomaisella ammattitaidolla, vankalla kokemuksella ja asiakaslähtöisellä asenteella, joten kattoremonttia ei tarvitse pelätä. Kattoremontti nostaa koko kiinteistön arvoa, ja uusi katto on pitkään huoleton ja miltei huoltovapaa.
Katon huolloissa Myrskylässä pärjää koulutuksen ja kokemuksen avulla
Koulutus ja kokemus kattoalalta saavat aikaan sen, että joka katon huollot Myrskylässä onnistuvat parhaalla mahdollisella tavalla. Katon huollossa pitää ottaa huomioon muun muassa katemateriaali, sillä eri katemateriaaleja ei voi pestä ja puhdistaa tai maalata samalla tavalla. Tärkeää on myös toteuttaa katon huollot säännöllisesti. Avullamme onnistut aina – ota yhteyttä Plus Kattopalveluun, niin omakotitalon, kerrostalon, rivitalon tai esimerkiksi rantasaunan katon huolto etenee kuin suoraan oppikirjassa!
Katto kestää pitkään ja näyttää hyvältä, kun katon huollot toteutetaan oikealla tavalla. Luodaanpa pikainen katsaus siihen, miten erilaisia kattoja on huollettava. Katon kevät- ja syyshuolto pitää toteuttaa kaikille katoille. Tämä tarkoittaa katteen puhdistamista roskista. Myös sadevesijärjestelmä pitää puhdistaa, sillä roskat heikentävät nopeasti sekä katteen että rännien kuntoa, ja silloin koko rakennuksen kuivuus on uhattuna. Tärkein osa katon puolivuosittaista huoltoa on kuitenkin katon tarkastus.
Katon tarkastuksen ansiosta sammaleet eivät jää poistamatta eikä katto maalamatta. Kattopelteihin osataan tarvittaessa laittaa lisäkiinnityksiä, tai peltikattonaulat osataan vaihtaa ajoissa kateruuveiksi. Mikään kattokorjauskaan ei jää roikkumaan, kun peltikatto, huopakatto tai tiilikatto tarkastetaan kahdesti vuodessa.
Peltikatto tulee aika ajoin maalata, muuten se alkaa ruostua. Ruoste ei ole vain kattoa rumentava tekijä, vaan se myös heikentää katon kuntoa merkittävästi. Ennen kattomaalausta katto pestään, sillä muuten maali ei tartu kunnolla. Tiilikatot ja huopakatot pinnoitetaan vain kerran, mutta sammalenpoistoa ja katon suojakäsittelyä tarvitaan monta kertaa.
Myös kattoturvatuotteet voivat kaivata huoltoa. Kun kattotarvikkeet ovat kunnolla kiinni katossa ja kun ne pidetään muutoinkin hyvässä kunnossa, on katto turvallinen, tiivis ja kaikin puolin toimiva. Omakotitalon, kesämökin tai esimerkiksi rivitalon katto saattaa vaatia huoltamista myös talvella. Talvisia kattohuoltoja ovat lumen pudottaminen katolta ja katon sekä rännien sulatus höyryllä. Plus Kattopalvelu tietää, miten lumimassat pudotetaan katolta turvallisesti. Osaamme antaa vinkkejä myös kattojään ja rännien jäätymisen ehkäisemiseen. Kattojäätä voidaan ehkäistä uusilla eristeillä, ja rännit pysyvät sulina, kun niissä ei ole roskia talven tullen. Talviaikainen veto voidaan varmistaa sulanapitokaapeleillakin.
Rännien puhdistaminen Myrskylässä on avain toimivaan sadevesijärjestelmään
Tilaa Plus Kattopalvelulta rännien puhdistus, asennus, huolto ja korjaus Myrskylässä! Me teemme niin kesämökkien, omakotitalojen kuin vaikkapa kerrostalojenkin rännihuollot ja kourusaneeraukset. Huollettu sadevesijärjestelmä toimii aina ja kaikissa olosuhteissa, ja se on olennaisen tärkeää koko rakennuksen kannalta. Kellari voi alkaa täyttyä vedellä tai talon muut perustukset kastua, jos räystäs vuotaa. Epäkuntoisen tai puuttuvan sadevesijärjestelmän takia taloa ympäröivä maaperä on liian märkä, joten kosteus saattaa nousta rakenteisiin. Osa katolta tulevasta vedestä kastelee ja tekee huonokuntoiseksi talon julkisivun, ja osa muuttaa pihan liejuiseksi tai jäiseksi. Rännihuollot ovat aivan toimivaan sadevesijärjestelmään ja kuiviin rakenteisiin!
Joka kevät ja syksyt tehty sadevesikourujen puhdistus on kaiken aa ja oo. Jos roskat ovat löytäneet tiensä syöksyputkiin, avaamme nekin. Lopuksi huuhtelemme rännit, jotta voisimme havaita kaikki ruostevauriot tai esimerkiksi auenneet saumat. Rännien kuntotarkastus kertoo myös siitä, onko rännit aika huoltomaalata ruostevaurioiden ehkäisemiseksi, ja toimivatko ränneissä mahdollisesti olevat sulanapitokaapelit.
Kourusaneeraus voidaan tehdä esimerkiksi paikkaamalla kouruissa olevat reiät sopivalla tiivistysaineella. Tarvittaessa uusimme kourukoukut, jotta kaadot palautuvat normaaleiksi, ja kaikki vesi pääsee poistumaan kouruista. Kourut voidaan myös uusia, joko osittain tai kokonaan. Teräskourut kestävät noin 40 vuotta, minkä jälkeen ruoste heikentää niiden kunnon ja toiminnan.
Jos kouruja ei puhdistettaisi, tarkastettaisi ja tarvittaessa myös korjattaisi syksyllä, voisivat ne jäätyä talvella. Kouruista yli valuva vesi sekä jääpuikot ovat merkkejä kourujen jäätymisestä. Paras ratkaisu tähän on tekemämme höyrysulatus, mikä ei riko rännejä, niiden pinnoitetta tai kattoa. Missään nimessä kouruja tai alastuloputkia ei kannata alkaa potkia tai hakata.
Ota yhteyttä meihin myös tasakaton sadevesijärjestelmän eli kattokaivojen tiimoilta. Kattokaivotkin pitää kaksi kertaa vuodessa puhdistaa, sillä roskatukosten takia vesi ei pääse poistumaan katolta, joten katto voi alkaa vuotaa saumoistaan. Kattokaivojen veto on hyvä tarkastaa syksyllä vaikka joka viikko – varsinkin, jos talon ympäristössä on paljon roskaavia puita. Kattokaivojen umpeen jäätyminen on hyvä ehkäistä lämpövastuksilla. Kattokaivot uusitaan kattoremontin yhteydessä, viimeistään kuitenkin noin 30 vuoden välein.
Miksi katto pitää joskus puhdistaa tekemällä kattopesu?
Katon harjaus, katon pesu, sammaleenpoisto ja suojakäsittely… miten minun kannattaa puhdistaa kattoni Myrskylässä? Ota yhteyttä Plus Kattopalveluun niin saat parhaat neuvot ja parhaat ammattilaiset katon puhtaanapitoon! Katon puhtautta vaalimalla vaalitaan koko katon (itse asiassa koko rakennuksen) kuntoa, sillä lika sitoo kattoon kosteutta. Kosteuden myötä katon kunto heikkenee, eikä haurastuneen katon vedenpitävyyteen voi liikoja luottaa.
Tavallisin tapa katon puhdistamiseen on roskien poisto katolta. Neulaset, lehdet ja muut roskat saa pois katolta esimerkiksi harjaamalla, jos kyse on tiilikatosta, mineriittikatosta tai peltikatosta. Huopakatot voidaan puhdistaa ilmapuhaltimin, mitkä eivät kuluta tai vaurioita sirotepinnoitetta.
Toisinaan tarvitaan sammaleenpoistoa ja katon suojakäsittelyä. Peltikatolta sammaleita joutuu poistamaan vain ani harvoin, mutta huopakatto ja tiilikatto on muutaman vuoden välein käsiteltävä sammaleenpoistoaineella, jotta sammalet eivät pääsisi valtaamaan kattoa. Sammalet kuluttavat kattoa, rikkovat tiiliä ja avaavat saumoja.
Joskus suosittelemme tiilikaton pesua, huopakaton pesua tai peltikaton pesua. Yleensä ottaen katto pestään vain kattomaalauksen yhteydessä, sillä maali tarttuu parhaiten katteen ollessa täysin puhdas. Tiilikatot maalataan niiden palveltua noin kolmekymmentä vuotta, sillä tässä vaiheessa tiilien alkuperäisestä suojapinnoitteesta ei ole paljoakaan jäljellä. Tiilien pinta on muuttunut huokoiseksi ja epätasaiseksi, ja tiilien sisään kertyy vettä. Koska talven pakkaset saavat veden jäätymään, aiheuttaa se tiilien asteittaista murenemista.
Huopakatot pinnoitetaan sen jälkeen, kun ne ovat olleet kesämökin tai esimerkiksi kerrostalon suojana parikymmentä vuotta. Jatkossa huopakatto on rasituksensietokyvyltään lähes uudenveroinen, eikä aurinko pysty kuivattamaan sitä.
Peltikatot maalataan ehkä kolmeen kertaan niiden elinkaaren aikana, sillä jos maalipinta kuluu liiaksi alkaen hilseillä, on vaarana katon ruostuminen. Ruostevauriot heikentävät katon vedenpitävyyttä ja lyhentävät sen käyttöikää.
Katto voidaan pestä myös siinä tapauksessa, että se on kovin likainen. Voi olla, että katu- tai siitepöly ovat tarttuneet kattoon niin tiukasti, etteivät ne lähde harjaamalla. Plus Kattopalvelu pesee tiilikatot, peltikatot ja huopakatot pehmytharjapesuna ja sopivaa huoltopesuainetta käyttäen. Aivan ensimmäiseksi katto tosin tarkastetaan, jotta pesuvesi ei pääsisi katon alle esimerkiksi epätiiviistä saumasta tai läpiviennistä.
Katon maalaus Myrskylässä on useamman päivän urakka
Katon maalaus Myrskylässä on useamman päivän kestävä urakka, sillä katon on kuivuttava kunnolla pesun jälkeen ja eri maalikertojen välissä. Valitsemme säiltään sopivan ajanjakson kattomaalaukselle, sillä liian suuri ilmankosteus tai kohtisuora auringonpaiste voivat pilata katon huoltomaalauksen. Kun kelit ovat kohdillaan eikä pohjatöissä oiota, onnistuu omakotitalon, kerrostalon tai esimerkiksi paritalon kattomaalaus upeasti! Tiilikattoa tai huopakattoa ei enää tarvitsekaan maalata, ja seuraavaan peltikattomaalaukseenkin voi mennä aikaa noin 15 vuotta.
Miten kattomaalaus etenee? Ensimmäinen vaihe on aina katon tarkastus, minkä perusteella voimme suunnitella kattourakan ja laskea sille kilpailukykyisen hinnan. Katon tarkastuksen perusteella osaamme korjata kaikki katossa olevat epätiiviit kohdat, joten katto voidaan pestä turvallisesti. Kattopesu kuuluu kaikkiin kattomaalauksiin, mutta muuten pohjatyöt vaihtelevat tapauskohtaisesti.
Peltikaton maalaus etenee kattotarkastuksesta usein kattopesuun ja ruostevaurioiden kunnostamiseen. Ruoste voidaan hioa pois teräsharjoilla, ja sen jälkeen ruostevauriot voidaan käsitellä sopivilla ruosteentorjunta-aineilla. Kun katto on kuivunut pesun jälkeen, maalaamme sen ensimmäisen kerran. Toinen maalikerta levitetään myöhemmin, jos tarpeen.
Tiilikaton maalaus ja huopakaton pinnoitus etenevät kattotarkastuksesta ja mahdollisista kattokorjauksista katon harjaamiseen. Näin saadaan irti irtolika. Seuraavaksi katolle voidaan levittää sammaleenpoistoaine, mikä poistaa sammalet katteen sisästäkin. Myöhemmin katto pestään, ja sitten onkin luvassa uuden pinnoitteen levittäminen.
Kattomaalauksen hintaan kuuluu myös ympäristön suojaaminen ja loppusiivous, eli nämäkin kattotyöt tehdään täyden palvelun paketteina. Joissain tapauksissa saatamme suositella osittaista kattoremonttia tiilikaton ja peltikaton maalaamisen sijaan. Jos tiilet tai kattopellit ovat huonossa kunnossa, kannattaa ne ennemmin vaihtaa kuin maalata, sillä huoltomaalaus pidentää katon ikää ehkä vain alle kymmenellä vuodella. Uudet kattopellit tai kattotiilet tarkoittavat kymmeniä vuosia kestävää kattoa. Jos aluskatetta ei vaihdeta lainkaan, puhutaan osittaisesta kattoremontista, mikä on normaalia kattoremonttia edullisempi. Myös silloin, jos asiakas haluaa vaihtaa katon väriä, saatamme laskea kattopeltien vaihdon tulevan kannattavammaksi.
Maalattu katto on koko rakennuksen kaunistus, mutta katon maalaamisessa on kyse paljon muustakin. Maali- tai suojapinnoite suojaa kattoa säiltä, kosteudelta, ilmansaasteilta ja kasvustoilta, joten katon huoltomaalaus pidentää katon ikää merkittävästi.
Lumenpudotus Myrskylässä on vakavasti otettava asia
Lumenpudotus Myrskylässä on vakavasti otettava asia, sillä kattolumitöihin liittyy paljon riskejä ja vaaranpaikkoja. Tilaa lumenpudotus Plus Kattopalvelulta, joka tietää, miten urakka hoidetaan turvallisesti ja ripeästi. Teemme niin omakotitalojen, kerrostalojen, rivitalojen, mökkien, hallien, maneesien, piharakennusten kuin muidenkin kiinteistöjen lumenpudotukset vankalla ammattitaidolla. Pidämme huolta sinun, muiden talon asukkaiden ja ohikulkijoiden turvallisuudesta, emmekä riko kattoa tai sen yksityiskohtiakaan.
Onnistuneen lumenpudotuksen salaisuus on etukäteen tehty suunnittelu. Toinen salaisuus ovat oikeat metodit sekä kunnolliset työvälineet. Kun alamme suunnitella kattolumitöitä (ja laskea niille kotitalousvähennyskelpoista sekä kilpailukykyistä hintaa), otamme huomioon muun muassa katon kaltevuuden, lumen paksuuden ja koostumuksen sekä rakennuksen sijainnin. Näiden seikkojen perusteella voimme selvittää, kuinka monta lumenpudottajaa tarvitaan, ja miten vaara-alueen eristäminen ja valvominen voidaan hoitaa. Keskusta-alueilla on kenties hoidettava myös liikenteenohjaus. Mikäli katolta vähennettyjä lumimassoja ei voida jättää pihaan, viemme ne pois kuorma-autoilla. Sekin on suunniteltava huolella, mihin kohden pihaa lumet voidaan pudottaa, jotta alas putoava lumi ei rikkoisi mitään.
Oman turvallisuutensa lumenpudottajamme varmistavat käyttämällä aina turvavaljaita ja -köysiä. Hyvät kengät ja pitkä kokemus katoilla liikkumisesta ovat myös suureksi avuksi. Lumenpudottajamme hallitsevat myös oikeat metodit lumen pudottamiseen. Lapio ei saa osua katteeseen, jotta kate ei vaurioituisi, joten katolle tullaan jättämään ohut lumikerros.
Plus Kattopalvelu palvelee osaavin ja varmoin ottein myös silloin, kun Myrskylässä tai Myrskylän ympäristössä tarvitaan katon ja rännien sulatusta höyryllä. Höyry on paras keino jään poistamiseen katolta, tosin jääpuikot pitää edelleen poistaa katon reunalta käsin. Höyry sulattaa jään, ja vesi poistuu vesikouruja pitkin pois katolta. Sekä jää että lumi voivat rikkoa kattoa, mikä on yksi suurimmista syistä jään ja lumen poistoon talon katolta. Toinen on turvallisuus, sillä on erittäin vaarallista, jos katolta putoaa yht’äkkiä lunta tai jäätä. Jään muodostuminen katolle saattaa kertoa liian niukoista eristeissä yläpohjassa – asiaan kannattaa tutustua tarkemmin. Ränneihin muodostunut jää johtuu yleensä roskista tai rakenteellisesta viasta, mikä on korjattava. Sulanapitojärjestelmä estää rännien jäätymisen esimerkiksi kerrostalokohteissa.
Kattotyöt Myrskylässä voivat koskettaa vesikaton ohella myös kattoläpivientejä tai katon rakenteita
Asiantuntemusta ja erinomaisella hinta-laatusuhteella tehtäviä kattotöitä Myrskylässä arvostavien kannattaa ottaa yhteyttä kattofirmaan nimeltä Plus Kattopalvelu. Tarjoamme yksityisasiakkaille ja taloyhtiöille kaikki heidän tarvitsemansa peltikattotyöt, huopakattotyöt, palahuopakattotyöt ja tiilikattotyöt. Kaikkiin kattotöihin kuuluu ilmainen kattotarkastus, joten kanssamme asioiminen on erittäin hyvä idea.
Teemme kaikki kattotarvikkeita, vesikatetta, aluskatetta ja muita katon alapuolisia osia koskevat kattotyöt pitkällä kokemuksella. Kattoläpivientien korjaaminen, esimerkiksi kattoikkunan tai kattovalokuvun korjaaminen, on melko tavallinen kattotyö. Kattoläpivienti voi alkaa vuotaa, jos lumen paino rasittaa sitä liiaksi. Kattovuoto läpiviennin kohdalta voi alkaa myös sen takia, että läpiviennin tiivisteet ovat päässet haurastumaan. Kattoläpiviennit pysyvät tiiviinä, jos ne asennetaan meidän toimestamme, ja jos niiden kunto käydään varmistamassa pari kertaa vuodessa. Runsaslumisina talvina voi olla paikallaan tilata lumenpudotus katolta. Ota yhteyttä niin kattoläpivientien asentamisen, korjaamisen kuin uusimisenkin tiimoilta! Voimme varustella kattosi myös uusilla kattoturvatuotteilla, pieneläinesteillä (esimerkiksi lintuverkoilla) tai vaikkapa aurinkopaneeleilla.
Katon tiiviys nojaa pitkälti aluskatteeseen, joten huonokuntoisen aluskatteen vaihtoa, uusimista, korjausta tai paikkausta ei kannata lykätä. Aluskate vie katon läpi vuotaneet vedet pois katon rakenteiden luota, ja hengittävä aluskate tehostaa myös ilman vaihtumista katon alla. Jos katon rakenteet pääsevät kastumaan kattovuodon tai kondenssiveden takia, on ne kuivatettava tai uusittava. Myös katon eristys pitää tarkastaa, sillä märät eristeet on vaihdettava homevaaran takia.
Katon IV-töiden avulla välikaton tuulettumista voidaan tehostaa. Ilma liikkuu vilkkaammin, jos katolle asennetaan uusi IV-putkia tai esimerkiksi alipainetuuletin. Lämmintä ilmaa ei karkaa niin paljon, jos yläpohjaan tuodaan uusia eristeitä. Vesikatto ei estä lämmön karkaamista, joten eristevilloja on oltava tarpeeksi paljon. Parhaat eristeet ovat hengittäviä ekovilloja, mitkä voidaan kompostoida, kun niitä ei enää tarvita. Eristeitä voidaan lisätä myös vanhan katon alle.
Plus Kattopalvelulta saa kohtuuhintaista mutta laadukasta palvelua silloinkin, kun on kyse peltisepän töistä. Peltisepäntöillä tarkoitetaan esimerkiksi savupiipun pellittämistä, jalkarännien toteuttamista tai erilaisten peltilistojen (kuten tippapeltien ja jiiripeltien) asentamista. Piipun lisäksi myös kattoikkunan läpivienti kannattaa suojata pellittämällä.
Katon ja yläpohjan eristeitä voidaan lisätä vaihtamatta villoja
Kattotyöt Myrskylässä voivat tarkoittaa vesikaton huoltamista ja korjaamista, tai jotain katon alla tehtävää urakkaa. Katon lisälämmöneristys on eräs tällainen kattotyö, mikä tehdään katon alla, eikä sitä varten yleensä tarvitse avata katon rakenteita. Uusia eristeitä voidaan tuoda katon alle esimerkiksi avaamalla talon päädyssä oleva tarkastusluukku ja puhaltamalla sitä kautta yläpohjaan lisää villoja. Ota yhteyttä meihin, niin selvitämme parhaan tavan eristää katto ja yläpohja. Osaamme ottaa huomioon sen, ettemme tuki ilmanvaihtoaukkoja, ja että eristeiden ja aluskatteen väliin jää tarpeeksi korkea tuuletustila.
Katon ja kattoläpivientien (esimerkiksi ilmanvaihtokanavien) eristys tehdään jo niitä asennettaessa, mutta jos eristeitä ei ole tarpeeksi, voidaan niitä lisätä myöhemmässä vaiheessa. Se, että kattoläpiviennit pitäisi eristää paremmin, käy ilmi niistä tippuvana kondenssivetenä. Katon eristyksen puutteellisuudesta kertovat paitsi asunnon sisällä tuntuva kylmyys ja veto, myös katon reunalta roikkuvat jääpuikot ja katolla olevat lumettomat kohdat. Uusien eristeiden myötä rakennusta voidaan lämmittää vähemmällä energialla. Tämä säästää luonnonvaroja ja rahaa. Tiiviimmän katon alla esiintyy vähemmän kondenssivettä (mitä voisi tiivistyä rakennuksen sisäpuolelta karkaavasta lämmöstä) ja saumavuotoja (karkaava lämpö sulattaa lunta katolla alakautta).
Omakotitalon, kesämökin, rivitalon tai muun rakennuksen katon lisälämmöneristys ei yleensä vaadi villojen vaihtoa, vaan uudet villat voidaan puhaltaa vanhojen villojen päälle. Mikäli villat ovat kuivat, niitä ei tarvitse vaihtaa kattoremontinkaan yhteydessä. Villat on aika vaihtaa silloin, jos katto on vuotanut, tai kondenssivesi on kastellut katon alla olevat rakenteet. Eristeiden kastuminen voi johtaa niiden homehtumiseen, ja yläpohjan homevaurio voi pilata sisäilman. Jos eristeet pitää vaihtaa, keräämme eristeet pois katon alta ja toimitamme ne jäteasemalle, missä ne esimerkiksi poltetaan. Tuomme tilalle uudet eristeet, mitkä ovat usein hengittäviä ekovilloja.
Plus Kattopalvelu eristää paitsi katot ja katon läpiviennit, myös ullakot ja vintit. Ullakosta voidaan tehdä ympärivuotiseen käyttöön sopiva nukkumis-, leikkimis- tai vaikkapa työskentelytila, kun se eristetään. Voi olla, että kattoa on korotettava, mutta sekin meiltä sujuu. Jatkamme tarvittaessa myös alastuloputkia ja piippua.
Turvallisuus ennen kaikkea – muista kattoturvatuotteiden asennus ja kuntotarkastus
Niin peltikatot, tiilikatot kuin huopakatotkin tarvitsevat kattoturvatuotteita Myrskylässä, sillä katolle on voitava nousta turvallisesti. Kattosillat ja putoamissuojat varmistavat sen, että katolla voi edetä pisteestä A pisteeseen B ilman liukastumis- tai horjahtamisvaaraa. Lisäksi kaltevan katon reunalla on asennettava lumiesteet, jotta katolta ei pääsisi putoamaan lunta. Alas tuleva lumikuorma voi rikkoa kattoa tai aiheuttaa vaaratilanteita maan tasalla.
Jos kattotikkaat, talotikkaat, palotikkaat tai muut kattoturvatuotteet herättävät kysymyksiä, ota yhteyttä Plus Kattopalveluun. Me osaamme kertoa, onko omakotitalon, kerrostalon tai esimerkiksi kesämökin katolla tarpeeksi kattoturvatuotteita, ja ovatko ne tarpeeksi hyvässä kunnossa. Jos tarpeen, korjaamme tai huollamme kattosi kattoturvatuotteet tai toimitamme ja asennamme katolle kokonaan uusia kattoturvatuotteita. Talon korkeus ja katon kaltevuus ratkaisevat sen, mitä kaikkia kattoturvatuotteita katolle tarvitaan. Lapetikkaiden ja seinätikkaiden lisäksi katolle saatetaan tarvita hätäpoistumistikkaita, kattosiltoja, kattopollareita, lumiesteitä, putoamissuojia, turvakaiteita, työskentelytasoja tai esimerkiksi savunpoistoluukku. Savunpoistoluukku on tarpeen etenkin kerrostalokohteissa, sillä sen avautuminen poistaa kuuman ja näkyvyyttä haittaavan savun pelastusreiteiltä, jos rakennus syttyisi tuleen. Savunpoistoluukku vaatii muita kattoturvatuotteita perusteellisempaa huoltoa. Muut kattoturvatuotteet on tarkastettava kahdesti vuodessa, mutta savunpoistoluukku on lisäksi koelaukaistava. Me voimme suorittaa tämänkin tärkeän toimenpiteen esimerkiksi katon kevät- ja/tai syyshuollon yhteydessä.
Kattoturvatuotteiden kunto on siis tarkastettava joka kevät ja syksy. Samalla tarkastetaan kattotikkaiden ja muiden kattoturvatuotteiden kiinnitysten kunto. Tikkaiden tai muiden kattotuotteiden kiinnitykset ovat voineet päästä löystymään, mikä altistaa ne irtoamiselle. Kova syystuuli tai keväällä katolta alas valuva suojalumi voisi saada kattotikkaat, kattosillat tai esimerkiksi lumiesteet irtoamaan, jos niiden kiinnikkeitä ei ajoissa kiristettäisi. Tämä vaurioittaisi kattoa, mutta vielä vaarallisempaa olisi, jos joku jäisi katolta putoavien kattotuotteiden alle – tai jos kattotikkaat tai kulkusillat irtoaisivat silloin, kun joku liikkuisi niitä pitkin!
Katolla piipahtaa sen elinkaaren aikana koko joukko ihmisiä katon huoltajista nokikolareihin ja nokikolareista huippuimurin korjaajiin. Talon omistajan tai taloyhtiön vastuulla on huolehtia siitä, että katolle voi nousta ja että siellä voi edetä turvallisesti. Myös siitä on huolehdittava, ettei lumi pääse aiheuttamaan vaaraa pudotessaan alas katolta. Tämä asia saattaa vaatia lumiesteiden lisäksi myös lumen pudottamista katolta.
Lumiesteiden asentamisesta, korjaamisesta ja kiinnittämisestä suuri hyöty talven mittaan
Lumiesteiden asennus ja korjaus on asia, mistä kiittelet itseäsi talven tullen – ja varsinkin kevättalvella, kun lumiesteet pitävät katolla olevan raskaan suojalumen aisoissa! Onko sinullekin käynyt niin, ettet ole aamulla meinannut saada ulko-ovea auki, sillä katolta pudonnut lumitaakka on tukkinut reitin? Vai oletko kenties joutunut sisään päästäksesi lapioimaan lumen pois oven edestä – mahdollisesti jäähakun avulla, jos lumivalli on ehtinyt jäätymään? Vielä vaarallisempaa olisi jäädä itse katolta putoavan lumen alle. Lumi voi tulla katolta alas vauhdilla, joten ”loppusijoituspaikka” saattaa löytyä vähän kauempaakin kivijalasta. Jos alle on jäänyt auto, voi sen tuulilasi olla säpäleinä. Erityisen vaarallista ja vahinkoa aiheuttavaa katolta putoavasta lumesta tulee, jos sen seassa on jäätä tai katosta irronneita kattotarvikkeita.
Lumiesteet tai lumiaidat pitävät katolla olevat lumen kurissa, joten ne pienentävät merkittävästi henkilö- ja omaisuusvahinkojen riskiä. Samalla ne suojaavat kattoa ja sen yksityiskohtia lumen liikkeiltä. Lumiesteet on hankittava kaikkien kaltevien kattojen reunalle. Tarpeeksi kaltevana rakennusmääräykset pitävät kattoa, minkä kaltevuus on 1:8. Lumiesteiden asennuksen ja korjauksen lisäksi talonomistajat ja taloyhtiöt voivat tilata meiltä myös lumen pudotuksen katolta. Parhaatkaan lumiesteet eivät pidä liian painavia lumimassoja katolla. Noin puolimetrinen suojalumikerros on jo aika poistaa, jotta se ei valahtaisi alas lumiesteineen päivineen. Kattokin kärsii liian painavasta lumitaakasta. Katto voi painua, tai se voi alkaa vuotaa saumoistaan, jiireistään tai esimerkiksi läpivienneistään.
On helppo ymmärtää, miten lumiesteet suojaavat pihalla liikkuvia ihmisiä, mutta miten lumiesteet suojaavat kattoa? Koska lumieste hillitsee lumen liikehdintää, se estää kattotiiliä, kattotikkaita, ilmanvaihtohormeja ja muita katon varusteita irtoamasta ja putoamasta maahan. Lumi voisi myös naarmuttaa kattoa, jos sen seassa on terävää jäätä. Peltikattoon syntyvät naarmut voisivat johtaa katon ruostumiseen ja haurastumiseen. Lumiesteistä huolimatta peltikaton maalipinta kannattaa tarkastaa joka kevät.
Lumiesteetkin kannattaa tarkastaa joka kevät, samoin kuin muutkin kattovarusteet ja koko vesikaton kunto. Myös katon alapuoliset osat on hyvä käydä syynäämässä. Kun tilaat meiltä minkä tahansa kattotyön, saat koko katon kunnon tarkastuksen kaupan päälle. Näin voidaan estää ennalta esimerkiksi lumiesteiden ja tikkaiden irtoaminen katosta, ja väkisin irtoamisesta syntyvien reikien ja vaurioiden paikkaus.
Piipun asiat oikealle tolalle piipun pellityksillä sekä piipunhatulla
Piippusi asiat saadaan oikealle tolalle, kun tilaat Plus Kattopalvelulta piipun pellityksen ja piipunhatun. Piippu kannattaa suojata kosteudelta ja kosteuden aiheuttamalta rapautumiselta, ja siihen tarvitaan piipun peltitöitä. Parhaiten piipun pellitys onnistuu peltisepän työnä, sillä peltiseppämme toteuttavat sen mittojen mukaan ja varsin taidokkain ottein.
Piipun rapautumista voi seurata piipun sortuminen, mutta jo ennen sitä hormin toimintaa voisivat alkaa hankaloittamaan lämpö- ja savukaasujen karkaaminen. Häkä ja savukaasut tekisivät tulisijan käyttämisestä vaarallista, samoin nokikertymät, joita ei nuohoojakaan saisi pois rapautuneen hormin koloista. Nuohousta tarvitaan juuri vaarallisten nokikertymien poistamiseksi, sillä noki voi syttyä tuleen. Nokipalosta saattaa seurata rakennuspalo, sillä kova kuumuus voi esimerkiksi sytyttää eristeet.
Huonokuntoinen hormi pitää saneerata ennen kuin sitä voidaan taas käyttää ilman pelkoa nokipaloista. Hormin saneeraaminen voidaan tehdä pinnoittamalla hormi uudestaan – tätä toimenpidettä kutsutaan myös piipun massaamiseksi tai liukuvaluksi. Pinnoitus tukkii kaikki kolot, joten jatkossa tulisijaa voidaan käyttää turvallisin mielin. Jotta kaikki ei alkaisi alusta, kannattaa piippu suojata pellittämällä sen ulkopuoli ja asennuttamalla sen suuaukon päälle piipunhattu. Piipunhattu ja piipun pellitys estävät kosteutta rapauttamasta hormia, mikä tarkoittaisi käytännössä sitä, että kosteus jäätyisi hormin koloissa. Koska vesi vaatii suuremman tilan muuttuessaan jääksi, aiheuttaa se itseään ympäröivän materiaalin asteittaista rapautumista ja murenemista.
Kun pellitämme piippua, voimme tarvittaessa korjata aluskatteen piipun kohdalta. Piipusta voi vuotaa vettä katon elinkaaren jossain vaiheessa, ja tähän on hyvä varautua korjaamalla aluskate tai nostamalla se oikeaoppisesti piippua vasten. Se, että katto vuotaa piipun juuresta, voidaan ehkäistä tarkkailemalla piipun juuren tiivisteiden kuntoa. Koko katto kaikkine läpivienteineen on hyvä tarkastaa kaksi kertaa vuodessa, jotta kaikkiin muutoksiin ja puutteisiin osattaisiin reagoida ajoissa. Asiakkaanamme saat koko katon kunnon tarkastuksen kaupan päälle kaikkien kattotöiden yhteydessä – niin katon puhdistuksen, piipun peltitöiden kuin esimerkiksi muidenkin peltisepän töiden yhteydessä. Peltiseppämme palvelevat kaikkia kotitalouksia ja taloyhtiöitä esimerkiksi silloin, kun konesaumakatto on aika uusia, tai katolle halutaan jiiripeltejä, juuripeltejä, tippapeltejä, myrskypeltejä tai vaikkapa räystäspeltejä.
Ilmainen katon tarkastus Myrskylässä on aivan ulottuvillasi
Yksi tärkeimmistä pulpettikaton, tasakaton, harjakaton tai esimerkiksi mansardikaton kattotöistä on katon tarkastus – Myrskylässä se kannattaa tilata Plus Kattopalvelulta! Kattotarkastuksien ansiosta kaikki katon korjaus- ja huoltotarpeet huomataan ajoissa, joten katon kunto pysyy tasaisen hyvänä vuodesta (ja vuosikymmenestä) toiseen. Esimerkiksi poistamatta jääneet sammalet voisivat jopa puolittaa tiilikaton tai huopakaton käyttöiän, joten on hyvä saada tieto kattoa valtaamassa olevista sammaleista jo hyvissä ajoin. Katon paikkaustarpeetkin tulisi huomata ajoissa, sillä katossa oleva reikiä voi aiheuttaa kosteusvaurioita katon alle, vaikka reikä ei olisi isokaan. Irronneita peltikattonauloja, rikkinäisiä kattotiiliä, huonokuntoisia saumoja tai piipun takana piilossa olevia sammaleita ei näe maasta käsin, joten katon kunnon tarkastus edellyttää aina katon päälle kiipeämistä ja koko katon pinnan tarkastamista lähietäisyydeltä.
Perustavanlaatuisiin kattotarkastuksiimme kuuluu myös kattotarvikkeiden kunnon ja kiinnitysten tarkastaminen. Näin lumi tai kova tuuli ei pääse irrottamaan kattotarvikkeita katosta, ja katolla on turvallista liikkua tukevia kattotikkaita ja muita kattoturvatuotteita pitkin. Jos katon alle on vapaa pääsy, käymme tarkastamassa myös tiilikaton, peltikaton tai huopakaton alapuoliset osat. Katon alta voi paljastua katon vesivahinko, vaikka vesikate olisi aivan tiivis. Tällöin on kyse huonosta tuuletuksesta, eli välikatolle kohoava lämmin ja kostea ilma ei pääse poistumaan tarpeeksi vikkelästi.
Katto on hyvä tarkastaa heti talven jälkeen sekä toisen kerran ennen uuden talven alkamista. Olet ehkä kuullut huhuttavan, että katon kunnon tarkastuksen voi saada meiltä aivan ilmaiseksi. Tämä on aivan totta: ilmainen kattotarkastus on aivan sinunkin ulottuvillasi! Tilaa meiltä aivan mikä tahansa kattotyö, niin tarkastamme omakotitalon, kerrostalon, kesämökin, ulkorakennuksen, pihasaunan tai vaikkapa luhtitalon katon aivan ilmaiseksi. Kattotarkastuksen päätteeksi raportoimme katon kunnosta ja teemme tarjouksen mahdollisesti tarvituista kattokorjauksista, kattohuolloista tai muista kattotöistä. Voit myös tilata meidät varta vasten tarkastamaan katon kunnon, mutta tällainen kattava ja erillistyönä tehty kattotarkastus maksaa jonkun verran. Parempi on kuitenkin investoida katon tarkastukseen ja saada ammattilaisen mielipide katolle tehtävissä olevista kunnostuksista, kuin jättää katto oman onnensa nojaan. Huoltamatta ja korjaamatta jäänyt katto ei kestä lainkaan niin pitkään kuin katto, minkä huolto- ja korjaustarpeisiin on vastattu ajoissa.
Käänny Myrskylässä tämän kattopalvelun puoleen kaikenlaisten kattourakointien tiimoilta
Plus Kattopalvelulta tilattu kattourakointi Myrskylässä erottuu edukseen, sillä jälkemme on aina yhtä tasokasta – ja palvelumme nopeaa sekä hintamme kilpailukykyisiä. Olemme oikea unelmien kattourakoitsija kaikkiin taloyhtiöiden ja yksityisasiakkaiden tarpeisiin – eikä sekään ainakaan haittaa, että omakotitalon ja kesämökin kattourakat voi vähentää verotuksessaan (viittasimme juuri kotitalousvähennykseen). Tämä kattopalvelu osaa yllättää positiivisesti, joten tutustu sinäkin tarkemmin kattofirmaan nimeltä Plus Kattopalvelu.
Laitamme kuntoon niin tiilikatot, huopakatot kuin peltikatotkin, ja käytännössä tämä saattaa tarkoittaa vaikkapa vuotavan tiilikaton korjaamista, huopakaton pesua ja pinnoittamista tai peltikaton osittaista vaihtoa. Kaikkia kattoja on joskus korjattava, mutta katon säännöllinen huoltaminen (ja ennen kaikkea sen kunnon tarkastaminen) auttaa vähentämään korjaus- ja paikkaustarpeita. Katot tykkäävät siitä, että ne pidetään puhtaana. Tilaa meiltä katon kevät- ja syyshuollot, niin tulemme poistamaan roskat tasakatolta, harjakatolta tai esimerkiksi aumakatolta, sekä sen sadevesijärjestelmästä.
Kaikki kattohuollot, myös katon ja rännien puhdistus, kruunataan ilmaisella kattotarkastuksella. Tämä on yksi syy suureen suosioomme, sillä normaalisti katon kunnon tarkastuksesta veloitettaisiin erikseen. Me kuitenkin tahdomme olla reiluja asiakkaitamme kohtaan, ja olemme päättäneet tarjota kaikille asiakkaillemme sellaisen kaupanpäällisen, mistä on oikeasti hyötyä. Kattotarkastuksesta on mitä suurin hyöty, kun katto tahdotaan pitää hyvässä kunnossa ja pitkäikäisenä. Kattotarkastuksen ansiosta kaikki katon korjaus- ja huoltotarpeet tulevat huomattua ja tehtyä ajoissa, joten mikään kattoreikä tai ruostevaurio ei pääse romahduttamaan katon kuntoa.
Kaikki kattourakat kattoremontista katon varusteluun ja sammaleenpoistosta katon IV-töihin tehdään avaimet käteen -periaatteella, joten tiedossa on asiakkaan kannalta varsin helppoja ja sujuvia kattotöitä. Kuulet hinnan katon huollolle tai mille tahansa muulle kattotyölle, kun tulemme tekemään alkutarkastusta paikan päälle, ja kuultuasi urakkahinnan voit halutessasi hakea sille rahoitusta kotisivujemme kautta. Rahoituspuolikaan ei siis aiheuta päänvaivaa, joten asiakkaamme pääsevät kerta kaikkiaan helpolla! Miksi suotta kuormittaa itseään, kun kattourakan voi hoitaa helposti ja kustannustehokkaasti ottamalla yhteyttä Plus Kattopalveluun? Ota yhteyttä, niin sinunkin kattosi tulevaisuus on turvattu – meiltä kuulet parhaat neuvot siihen, miten tavallinen aaltopeltikattokin pysyy kunnossa puoli vuosisataa!