Kattoremontit, huollot ja korjaukset kaikille pelti-, tiili ja huopakatoille
Kattoekspertit palveluksessasi kaikissa pelti-, tiili -ja huopakattotöissä

Katon korjauksen hinta on kannattavampi kuin korjaamatta jättämisen hinta

On olemassa pikkuvikoja ja vähän isompia vikoja, mutta kun kyse on omasta kodista, ei kukaan toivo minkään laista vikaa päänvaivakseen. Viat ovat stressaavia ja ärsyttäviä, vaikka eivät vielä näkyisikään laajalti arjessasi tai aiheuttaisi suurempaa haittaa. Mutta pienillä vioilla – esimerkiksi niillä mitättömän oloisilla rei’illä tai säälittävillä halkeamilla – voi olla lähitulevaisuudessakin arvaamattoman tuhoisat seuraukset. Etenkin kun kyseessä on katto, jonka tarkoituksena on suojata niin talon rakenteita, kuin kaikkea muutakin, mitä koti ikinä pitääkään sisällään. Pienistäkin vaurioista pääsee helposti kosteutta rakenteisiin tai eristeisiin ja sinne kertyessään käsillä saattaakin olla homevaurio. Eli näin ollen voisi ajatella, että kuten monissa asioissa, myös kattotöissä pätee se vanha kunnon iskulause, mikä on monille jo lapsuudesta tuttu; älä jätä huomiselle sitä, minkä voit tänään tehdä. Tämän päivän pikkuvika voi nimittäin olla huomisen päivän iso vika – ja ylihuomisen katastrofi.

Meillä Plus Kattopalveluilla onkin tarkoitus puuttua näihin vikoihin – niin pieniin, isompiin kuin niihin katastrofaalisiinkin – sinun puolestasi ja tarjota sinulle mahdollisuus säästyä moiselta päänvaivalta sekä kattosi puolesta murehtimiselta. Me olemme kattosi korjaamisen erikoisasiantuntijoita, joilta hoituu koko prosessi alusta loppuun, yhdellä ja samalla vaivalla. Sekä tietysti laaja kirjo muita huolto-, uusimis- ja kunnostustöitä, joilla voimme ehostaa kattosi parhaaseen, katu-uskottavimpaan kuntoon. Ja tietysti pyrkiä takaamaan katollesi mahdollisimman pitkän elinajanodotteen. Me Plus Kattopalveluilla myös uskomme, että siitä huolimatta, että kattotöihin saa helposti upotettua paljonkin rahaa, kattosi korjauttaminen tulee tulevaisuudessa paljon halvemmaksi, kuin korjauttamatta jättäminen. Ja me pyrimme tietysti siihen, että oli vaurio, kuinka laaja tahansa, et joutuisi sen korjauttamiseksi kustantamaan kuitenkaan omaisuuksia. Olemme pitkään jo pyrkineet helpottamaan kattotöistämme aiheutuvien kustannusten maksamista muun muassa tarjoamalla rahoitusmahdollisuutta töillemme. Tämän lisäksi Plus Kattopalveluiden tuottamista töistä voi myös hakea kotitalousvähennystä. Näin pyrimme tarjoamaan sinulle mahdollisimman lompakkoystävällisiä tapoja töidemme rahoittamiselle.

Oli tarpeesi kattosi korjauksen suhteen kuitenkin kuinka pieni tai suuri tahansa, joka kerta, meidän käydessämme katollasi, tarkistamme kattosi yleisilmeen ja kartoitamme sen kokonaiskunnon. Emme jätä huomiotta mitään pientä tai suurempaa vikaa, minkä arvaamme tarvitsevan ehostusta, vaan otamme asian puheeksi kanssasi ja hoidamme sen pikaisesti kuntoon, mikäli niin toivot.

Katon korjauksen hinta on kattokohtainen

Kuinka paljon katon korjaus maksaa ja mitä siihen kuuluu?

Tässä vaiheessa olet varmaan jo ehtinyt pohtimaan moneen kertaan, mitä tämä katon korjaus sitten maksaa? Yksiselitteistä vastausta kysymykseesi ei ole, sillä katon korjauksesta syntyvät kustannukset, kuten kaikista muistakin kattotöistä syntyvät kustannukset ovat pitkälti riippuvaisia monista katon sekä tarvittavien töiden ominaisuuksista. Hintaan vaikuttavat siis muun muassa kattosi koko, korjattavan alueen koko, vahinkojen levinneisyys rakenteisiin, pitääkö samalla vaihtaa esim. eristeitä tai uusia muita rakenteita tai haluatko kenties jotain mutia muutoksia tehtävän katollesi. Toisin sanoen, katon korjauksen hinta juuri sinun kattosi kohdalla riippuu sinun ja kattosi tarpeista. Ja näin ollen se lasketaan yksilöllisesti juuri sinun kattoasi ajatellen. Parhaan käsityksen saat hinnasta, kutsumalla meidät, Plus Kattopalveluiden asiantuntijat käymään katollasi tekemään veloituksettoman tarkastuskäynnin, jonka aikana me arvioimme, minkä laajuisista muutoksista olisikaan kyse juuri sinun kotisi kohdalla. Näin voimme antaa sinulle rehellisen kokonaishinnan, joka helpottaa korjauksen budjetointia.

Jokainen haluaa tietysti myös kaikille sijoittamilleen rahoille vastinetta eivätkä kattotyöt ole siinä mielessä lainkaan poikkeus – etenkin kun investoit katon korjaustöissä oman kotisi kuntoon ja pitkäkestoisuuteen. Näin ollen onkin tärkeää tietää, mitä osa-alueita katon korjaukseen kuuluu ja mitä samalla rahalla saa. Meidän pyrkimyksemme on tietenkin säästä sinua yllätyskuluilta, joten me tarjoamme yhdellä kokonaishinnalla kaiken, mitä kattotöissä tarvitaan. Meillä et joudu maksamaan erikseen kolmestakymmenestä pikkujutusta tai jokaisesta käyttämästämme tiilestä ja työkalusta, vaan katon korjaus sisältää koko kokonaisuuden alusta loppuun.

Plus Kattopalveluilla tilaamasi katon korjauksen hintaan kuuluvat siis muun muassa kaikki työnteosta aiheutuvat kustannukset, ammattimaiset työmiehet ja heidän mahdollisesti tarvitsemiensa henkilönostinten ja työskentelyvälineiden käytön. Pakettimme sisältää myös tietenkin kaikki muut kattotöissä tarvittavat työvälineet, rakennustarvikkeet ja kattovarusteet aina uusista kattotiilistä ja kattohuovista, kattopelteihin – mitä oletkaan materiaaliksi toivonut. Samaan hintaan me Plus Kattopalveluilla tietenkin myös suojaamme kattosi sään yllättäviltä muutoksilta. Ja tietenkin hoidamme loppusiivouksen pois alta, ettei sinun tarvitse maksavana asiakkaana korjata meidän jälkiämme.

Tarjouksen antaminen korjauksesta voi vaatia kohteen tutkimista tarkemmin. Pyrimme tarkistamaan heti lähtökohtaisesti katon kunnon niin läpikohtaisesti, että saamme kaikki korjaustyöt sisällytettyä tarjoukseen. Joskus korjaustöiden alettua voi tietenkin ilmetä suurempia ongelmia, joita ei esimerkiksi ilman katon osittaista purkamista olisi voinut havaita. Tällöin annamme reilun tarjouksen myös tämän ongelman korjaamisesta.  Meiltä onnistuu peltikaton, tiilikaton ja huopakaton korjaus sekä kaikki kattotyöt samalla vaivalla sekä sinua vaivaamatta

Meillä Plus Kattopalveluilla voit aina luottaa työntekijöidemme pitkään osaamiseen, sekä vuosien kokemuksen tuomaan ammattitaitoon, oli kyse mistä vaan katon korjaus-, uusimis- tai huoltotyöstä. Meidän moniosaajiltamme luontuvat niin katon korjaus, katon paikkaus, kattohuolto, kattoremontti, katon uusiminen, vesikourujen puhdistus, rikkinäisten kattotiilien vaihtotyöt, huopakaton paikkaustyöt sekä peltikaton reikien paikkaustyöt. Eli oli kyseessä sitten pelkkä reikä katossa tai yksittäinen puuttuva kattotiili, koko katon uusiminen tai jo olemassa olevan katon ajoittainen huolto, syksyn lehtien tukkimien vesikourujen puhdistus tai repsottavien katonosien kunnostus, meiltä Plus Kattopalveluilla hoituu kaikki samalla kertaa. Tämän lisäksi ammattilaisiltamme luonnistuvat myös näppärästi erilaiset peltisepän työt sekä erilaisten kattovarusteiden vaihto ja kiinnitys. Ei siis ole ongelmaa, johon me emme katollasi olisi valmiita puuttumaan. Joten älä epäröi ottaa yhteyttä meihin, mikäli sinulla on mielessäsi jokin kattoasi koskeva huoli, tarve tai kysymys. Meille on tärkeää tuottaa laadukasta jälkeä jokaisella katolla, jolla teemme töitä ja pyrkiä kaikissa projekteissamme poikkeuksetta asiakastyytyväisyyteen. Sinun kattosi kunto ja pitkä ikäisyys on meille yhtä tärkeää kuin sinullekin. Mikäli siis haluat katollesi vain parasta, luota kaikki kattosi työt meidän käsiimme, nojaa taaksepäin ja nauti lopputuloksesta. Sitä päätöstä et tule katumaan. 

Kattoremontit

Katon korjaukset

Kattohuolto

Kattotyöt