Katto vuotaa, korvaako If ja mihin toimiin asiakkaana ryhdyn?
Katto vuotaa, korvaako If ja millaisia toimia tarvitaan? Aina oman vakuutuksen ehdoista riippuu, millaisia vaurioita korvataan. Ota siksi yhteyttä omaan vakuutusyhtiöön, kun kaipaat tietoa korvauksista. Kattovaurioidenkin kohdalla on aina tapaus- sekä yhtiökohtaista vaihtelua. Yleisesti todeten jotkin kattovuodoista voivat kuulua vakuutuksen piiriin – tyypillinen esimerkki tällaisesta tilanteesta ovat myrskyn aiheuttamat vauriot. Esimerkiksi myrskytuuli on voinut repiä peltejä, tiiliä, huopaa tai bitumikermiä. Tai puu on kaatunut tai oksa tippunut rakennuksen päälle tehden katolla pahaa jälkeä. Jos taas vuodon syntyyn on vaikuttanut vaikka hapertunut tiiviste tai rakennusvirhe katolla, tällaisia vaurioita ei yleensä korvata vakuutuksen toimesta. Myöskään katon lumivaurioita ei tavallisesti korvata, sillä ne olisivat esimerkiksi lumenpoistolla vältettävissä. Vakuutusehdoissa on yleensä maininta äkillisestä ja ennalta-arvaamattomasta luonnonilmiöstä.
On siis tärkeää selvittää, mistä syystä katto vuotaa, ja millaisesta If-kotivakuutuksesta korvausta mahdollisesti haetaan. Itse vuotokorjauksissa ja vaurioiden dokumentoinnissa Plus Kattopalvelu tulee avuksesi. Kutsu meidät paikalle, niin tutkimme tilanteen asiantuntevasti ja tarkasti. Palvelemme peltikaton, tiilikaton, bitumikaton, huopa- ja palahuopakaton korjauksissa, oli kohde malliltaan sitten harjakatto, aumakatto, tasakatto tai pulpettikatto. Voit tilata meiltä kattotyöt niin omakotitaloon, autotalliin kuin kesämökille, samoin muiden pienten ja suurten asuin- tai ulkorakennusten katoille. Luota katon vuotokorjaukset avaimet käteen- palvelumme käsiin. Uudistamme katosta taas varmatoimisen, tyylikkään sekä tiiviin!
Ota kattovahingoissa yhteys vakuutusyhtiöön ja tilaa ammattitiimimme paikalle
Kun katto vuotaa ja vahinko on tapahtunut, pyri rajaamaan vauriot – vuotavasta katosta voi ajan myötä aiheutua ikäviä lisävahinkoja. Tilapäisellä sääsuojauksella saat vuodon hallintaan ja loppumaan. Peitä vuotokohta suojapressulla, jätesäkeillä tai muulla muovilla. Väliaikainen suojaus on ensiarvoisen tärkeää vakuutuskorvaustenkin kannalta – mikäli syntyneet vahingot olisi voitu sääsuojauksella estää, voi vakuutuskorvaus alentua. Vakuutusyhtiön päätöksessä saattaa myös kestää pidemmän aikaa, joten jos vuoto jatkuu koko sen ajan, voivat vauriot huomattavasti kasvaa. Mikäli vakuutusyhtiö korvaa vahingot, korvaa se todennäköisesti myös suojaustöistä koituneet kustannukset. Muista aina huolehtia turvallisuudesta, kun suoritat sääsuojaustoimet.
Ota seuraavaksi yhteyttä Ifiin ja tee vaurioista vahinkoilmoitus. Tämä onnistuu yleensä useammalla tavalla, kuten puhelimitse tai sähköisellä lomakkeella. Akuutteihin tapauksiin saattaa vakuutusyhtiöllä olla myös chat tai päivystävä “hätänumero”. Vakuutusyhtiö selvittää, onko vahinko vakuutuksesta korvattava, ja pyytää teettämään korjausarvion. Tässä vaiheessa kannattaa kutsua paikalle kokeneet tekijämme, jotka selvittävät kattovuodon tarkan syyn sekä sijainnin ja dokumentoivat vahingot. Laadimme työselostuksen sekä korjausarvion, ja annamme kattotöistä tarjouksen. Tarvittaessa toimitamme dokumentit suoraan vakuutusyhtiöön vakuutustunnuksineen.
Mikäli vakuutusyhtiö päätyy korvaamaan vahingot ja meidät valitaan kattotöitä suorittamaan, meiltä tulee katollesi kokeneet tekijät ripeästi kattoa korjaamaan. Kunnostamme myrskyn tekemät reiät ja muut vauriot ulkokatossa, ja palvelemme tarpeen mukaan aluskatetöissä sekä kosteusvaurioiden korjauksissa. Ja vaikka vakuutus ei korvaisikaan vaurioita, on tarjouksemme sinulle silti voimassa. On tärkeää, että katto saadaan taas toimintakuntoon harjalta räystäille saakka.
Kattopalvelumme dokumentoi vuotovahingot huolella ja palvelee muissakin kattotöissä
Kattopalvelumme on kokenut tekijä myrskyvauriokorjauksissa, joten voit luottaa siihen, että hoidamme vaurioiden dokumentoinnin huolella. Kenties tuuli on puskenut sadetta vaakatasossa katolle tai myrsky on irrottanut piipunhatun. Tai rännit ovat vaurioituneet raskaan oksan osumasta ja vesi on päässyt vuotamaan rakenteisiin. Myrsky on voinut irrottaa harjalistan, räystäspellin tai muita katon peltilistoituksia, tai ehkä äkillinen raekuuro on osunut kattoon ja rikkonut vaikka terassin katoksen. Ammattilaisemme ottavat valokuvat kohteesta ja laativat vahingoista selonteon, sekä suorittavat varmoin ja kokenein ottein varsinaisen vauriokorjauksen.
Meiltä saat jatkossa katollesi myös tarkastukset ja huollot, joiden avulla katto pidetään kunnossa tulevien myrskyjen varalta. Vauriot jäävät vähäisemmiksi, kun katto on toimintavarma: peltejä ei repsota, kiinnikkeet ovat lujat ja rännit vetävät kunnolla. Käänny siis kaikissa kattotyötarpeissa kokeneiden osaajiemme puoleen. Meiltä löytyy eväät niin asennustöihin, huoltoon kuin vauriokorjaukseen!