Kattoremontit, huollot ja korjaukset kaikille pelti-, tiili ja huopakatoille
Kattoekspertit palveluksessasi kaikissa pelti-, tiili -ja huopakattotöissä

Kun katto vuotaa myrskyvaurioiden takia, voi Pohjola-vakuutus tulla avuksi

Kun katto vuotaa myrskyvaurioiden takia, korvaako Pohjola vahingot? Tähän vaikuttavat tietysti oman kotivakuutuksesi ehdot. Parhaan tiedon asiasta saat, kun otat yhteyttä vakuutusyhtiöösi. Monet vakuutukset korvaavat katolle myrskyssä syntyneitä vahinkoja. Kattovuoto tai -vaurio voi kuulua vakuutuksen piiriin silloin, kun sen aiheuttajaksi todetaan äkillinen ja ennalta-arvaamaton luonnonilmiö. Tästä syystä esimerkiksi lumivaurioita ei yleensä korvata vakuutuksesta – ne kun voitaisiin ehkäistä muun muassa lumenpoistosta huolehtimalla. Tilanne voi kuitenkin olla toinen, kun myrsky iskee kattoon, tai kun puu kaatuu vaikka omakotitalon, autotallin tai kesämökin katon päälle. Tai kattoa rikkoo äkillinen raekuuro tai myrskyn katolle heittämä oksa. Tällöin voi korvausta lähteä hakemaan omasta kotivakuutuksesta.

Ota siis yhteyttä Pohjola-vakuutukseen, kun huomaat, että katto vuotaa, ja kun vuoto johtuu nimenomaisesti vaikka myrskyn tekemästä vauriosta. Korvauksen piiriin eivät sitä vastoin kuulu katon kulumisesta johtuvat vauriot, tai jos katto vuotaa myrskyssä rakennusvirheen tai asennuspuutteen takia. Luotettava tekijä katon vuotokorjauksiin on Plus Kattopalvelu: meiltä löytyy vankka kokemus ja tietotaito myös myrskyvahinkojen suhteen. Palvelemme harjakatot, tasakatot, aumakatot ja lape- eli pulpettikatteet, syntyneiden vaurioiden dokumentoinnista katon tiivistykseen ja korjaukseen!

Katto vuotaa, korvaako Pohjola

Mitä otan huomioon, kun katto vuotaa ja haen vakuutuksesta korvausta?

Entä miten edetä vakuutusasioissa, kun katto vuotaa vaikka myrskyn johdosta? Ensimmäinen tehtävä on saada vuoto hallintaan, jottei synny lisävahinkoja. Jos jotkin vauriot olisivat olleet vältettävissä esimerkiksi tilapäisellä sääsuojauksella, vakuutuskorvaus saattaa alentua, mikäli suojaus jätetään kohteessa suorittamatta. Peitä siis vuotokohta mahdollisuuksien mukaan pressulla tai muulla muovilla, etteivät rakenteet jää alttiiksi kattovuodolle ja sateille jatkossa. Muista pitää huoli turvallisuudesta, kun ryhdyt suojaamaan kattoa. Etenkin märkä katto on jalan alla äärimmäisen liukas alusta.

Seuraavaksi tee Pohjolalle vahinkoilmoitus siitä, että katto vuotaa. Ilmoitus voidaan yleensä jättää monellakin tapaa. Yhteydenotto voi tapahtua puhelimitse tai sähköisen lomakkeen kautta. Tai kenties vakuutusyhtiön chatti tai päivystysnumero palvelee hätätilanteissa. Vakuutusyhtiö selvittää, onko vahinko vakuutuksesta korvattava, ja pyytää sinua teettämään sekä toimittamaan korjausarvion vaurioista. Loistava palvelu tähän taas löytyy Plus Kattopalvelulta. Paikallistamme vuodon, selvitämme sen syyn ja otamme kuvat vahingoista. Laadimme työselostuksen, korjausarvion sekä tarjouksen kattotöistä. Lähetämme dokumentit sinulle sekä tarvittaessa suoraan vakuutusyhtiöön.

Mikäli Pohjolalta tulee myönteinen korvauspäätös ja meidät valitaan työn tekijäksi, saavumme paikalle mukanamme tarvittava laatukalusto ja -tuotteet. Teemme vuotavan peltikaton, tiilikaton, bitumikaton, huopa- tai palahuopakaton korjaukset, ulkokaton paikkauksista aluskatteen tiivistyksiin sekä kosteusvaurioiden korjaukseen. Ja vaikka vakuutusyhtiö ei päätyisikään korvaamaan vaurioita, olet saanut meiltä hyvän tarjouksen, ja voit tilata ammattilaisemme hommiin. Vuotava katto täytyy saada joka tapauksessa takaisin kuntoon. Teemme katostasi toimintakykyisen, kestävän sekä tiiviin.

Kattopalvelumme hoitaa vaurioiden kuvaamisen sekä dokumentoinnin vakuutusyhtiötä varten

Kattopalvelumme hoitaa myös vaurioiden dokumentoinnin vakuutusyhtiötä varten: otamme kuvat ja laadimme vaurioista sekä korjaustöistä kattavan selonteon. Onko myrsky repinyt katolta tiiliä tai peltejä, huopaa tai bitumikermiä? Onko tuulenpuuska irrottanut piipunhatun tai repinyt peltilistoja? Tai onko navakka myrskytuuli tehnyt sen, että vettä on satanut vaakatasossa, ja näin vuoto on päässyt sisään savupiipun juuresta tai vaikka räystäiden kohdalta? Tai onko tuuli pudottanut katolle oksia, jotka ovat rikkoneet rännejä tai kattoa, ja seurauksena vesi on vuotanut rakenteisiin sekä tehnyt yläpohjassa tuhoa?

Konkareidemme käsiin voit jättää vaurioiden kuvaamisen sekä dokumentoinnin – ammattilainen pystyy kiinnittämään huomiota piileviinkin epäkohtiin. Voimme lähettää dokumentit vakuutustunnuksineen tarvittaessa suoraan Pohjolalle. Myös kaikissa vauriokorjauksissa voit luottaa rautaiseen tiimiimme. Jatkossa palvelemme tarpeen mukaan myös katon huolto- ja ylläpitotoimissa – hyvin huollettu katto kun pitää myrskyssäkin paremmin pintansa. Tarkistamme kattotuotteiden kiinnitykset ja katepinnan sekä saumojen ehjyyden. Puhdistamme rännit roskista ja lehdistä, jotta vältetään niiden tulviminen. Kattotyöt ovat tärkeitä talosi turvalle ja hyvinvoinnille. Hanki meiltä täyden kympin kattopalvelu kohteelle kuin kohteelle!

Kattoremontit

Katon korjaukset

Kattohuolto

Kattotyöt