Kattoikkuna vuotaa sisälle, saat meiltä tehokkaat ja luotettavat korjaukset
Kun kattoikkuna vuotaa sisälle, kutsu apuun kokeneet osaajamme – nopea toiminta estää lisävahingot ja palauttaa tiiveyden kuntoon. Useinkaan kattoikkunan vuoto ei merkitse, että vettä tulisi saavista kaatamalla. Vettä tippuu pisaroittain, tai vuoto saattaa ilmetä esimerkiksi lähinnä kovalla sateella. Ehkä kattoikkunan vuoto huomataan, kun kattoikkunan karmista tippuu vettä, tai kun kattoikkunan karmissa on vuotojälkiä, kuten tummentumaa, eli lahovauriota. Lahottuminen tarkoittaa, että vuoto-ongelma on tekeytynyt katolla jo hyvän aikaa. Myös kattoikkunan sisäverhouksessa voi olla valumajälkiä merkkinä vesivuodosta.
Kun kattoikkuna vuotaa sisälle, täytyy ongelmaan reagoida viipymättä, sillä pitkittynyt vuoto aiheuttaa rakenteille kosteusvaurion riskin. Vuoto voi kastella ympäröiviä eristeitä ja sisäkattoa. Ajan mittaan syntyy yhä tuntuvampia home- ja lahohaittoja. Tarjoamme pätevän korjauspalvelun, kun kattoikkuna vuotaa sisälle: toteutamme tiivistykset huopa- ja palahuopakatoille, bitumikatoille, pelti- ja tiilikatoille. Myös korkean kattoikkunan, eli kattolyhdyn vuotokorjaukset suoritamme kohteelle kuin kohteelle. Palvelemme kattavasti omakotitalon, paritalon ja vapaa-ajan asunnon kattotöissä, ja myös huvilat, kesämökit, pihamökit sekä vierasmajat kuuluvat repertuaariimme. Vuotavan kattoikkunan korjaus sujuu meiltä niin harjakatolle, aumakatolle kuin pulpettikatolle. Kaikissa kattosi läpivientitöissä tilaa ammattitiimimme paikalle!
Kun katto vuotaa kattoikkunan kohdalta, teemme täsmätyöt kohteen mukaan
Kun katto vuotaa kattoikkunan kohdalta, voi syitä olla monia – kartoitamme tilanteen, tutkimme vauriot ja palvelemme täsmäkorjauksissa. Ehkä kattoikkunan tekninen käyttöikä on lopussa ja tiivisteet ovat loppuun kuluneet. Tai katto vuotaa kattoikkunan kohdalta esimerkiksi falskaavien pellitysten takia. Kattoikkuna on voinut myös rikkoutua myrskyn tai muun vaurion seurauksena, jos vaikka painava oksa on pudonnut juuri katon läpivientikohtaan. Harmittavan yleisiä ongelmia ovat myös alkuperäisen asennuksen virheet: esimerkiksi aluskatteen tiivistystä ylösnostoilla ei ole tehty katon ja ikkunan liitoskohtaan. Tai sitten puutteet eristyksessä ja höyrynsulussa ovat synnyttäneet lämpövuotoa. Kondenssikosteus on sitten kastellut kattoikkunaa ympäröiviä rakenteita.
Meiltä saat tehokkaat täsmäkorjaukset, kun katto vuotaa kattoikkunan kohdalta. Tiivistämme vuotavan kattoikkunan ja teemme suojapellityksistä pitävät. Jos läpivienti on rikkoutunut tai käyttöikänsä lopussa, vaihdamme sen uuteen ja varmatoimiseen. Suoritamme myös aluskatteen vauriokorjaukset, ylösnostot ja osittaiset uusimiset. Käytössämme on laadukkaat kiinnikkeet, tiivisteet, materiaalit sekä asennussarjat, ja noudatamme työssä valmistajan ohjeita sekä hyvää rakennustapaa. Kattoikkunan vuotokorjaus hoituu meiltä aina avaimet käteen- palveluna. Ota siis yhteyttä, kun huomaat, että katto vuotaa kattoikkunan kohdalta.
Kun kattoikkunasta tai kattoikkunan kohdalta tippuu vettä, voivat rakenteet kärsiä vahinkoa
Kun kattoikkunasta tai kattoikkunan kohdalta tippuu vettä, voivat rakenteetkin ympärillä kärsiä. Kosteus voi pilata sisäkaton verhousmateriaalia tai eristeitä läpiviennin ympäriltä. Tällaisia rakennevaurioita ei ole helppo päällepäin havaita. Yleensä ongelma huomataankin silloin, kun vettä tippuu sisälle saakka. Ammattilaisemme suorittavat luotettavin ottein myös ympäröivän kattorakenteen korjaukset, kun kattoikkunasta tai kattoikkunan kohdalta tippuu syystä tai toisesta vettä. Vaihdamme huonokuntoiset eristysvillat ja lahovaurioiset puuosat rakenteista. Tarvittaessa voimme kunnostaa niin ikään kärsinyttä sisäkattoa.
Kun vettä tippuu suoraan kattoikkunasta tai kattoikkunan kohdalta, täytyy tutkia myös höyrynsulun kunto ja tehdä tarvittavat parannukset. Suoritamme höyrynsulun tiivistykset, läpivientityöt sekä korjaukset. Tämä parantaa katon vesitiiveyttä ja toimintavarmuutta jatkossa. Lisäksi varmistamme, että kattoikkunan ympäriltä löytyy ylipäätään riittävä eristys, jotta lämpöhukkaa ja sitä kautta kondenssikosteutta ei läpivientikohtaan syntyisi. Samaten katsomme, ettei tuuletus katkea kattoikkunan kohdalla. Kun ammattilaisemme hoitavat homman, tulos on kokonaisvaltaisen toimiva.
Aluskatteen korjaus ja tiivistys kattoikkunan kohdalta onnistuu taitureidemme käsissä
Aluskatteen korjaus ja tiivistys kattoikkunan kohdalta on vaativa korjaustyö, josta kokeneet osaajamme suoriutuvat kirkkain arvosanoin. Kun kattoikkuna vuotaa, kertoo se yleensä ongelmista aluskatteessa – muutenhan vuotovesi ei olisi koskaan päätynyt sisälle saakka. Aluskatteen korjaus ja tiivistys kattoikkunan kohdalta tehdään yläkautta, avaamalla rakennetta läpivientikohdasta vuoto- tai vaurioalueelta. Irrotamme siis kattopeltejä tai kattotiiliä, ruoteita ja tuuletusrimoja. Vaurioituneen aluskatteen tilalle vaihdamme uutta, laadukasta aluskatevuotaa. Aluskatteen osittainen uusiminen on hyvä ratkaisu niissäkin kohteissa, joissa vuodon syy löytyy asennusvirheistä, kuten puuttuvista ylösnostoista. Aluskatteesta leikatut erilliskappaleet kiinnitetään kattoikkunan sivuille, niin että suojakaulus, eli ylösnosto saadaan oikeaoppisesti tehtyä. Lopuksi asennamme vaurioalueelle uudet tuuletusrimat ja ruoteet. Lisäksi palautamme kattopellit tai -tiilet takaisin paikoilleen.
Kun kattoikkuna vuotaa sisälle, turvaudu rautaisiin ammattilaisiimme – toteutamme tyylipuhtaasti mitkä tahansa tarvittavat toimet. Teemme vuotavan kattoikkunan tiivistykset, korjaukset ja pellitykset, samoin tarpeen mukaan aluskatteen osittaiset uusimiset kattoikkunan kohdalta. Kauttamme onnistuvat laadulla muutkin katon asennustyöt ja korjaukset, samoin vuoto-ongelmia ennaltaehkäisevät tarkastukset ja huollot. Näin pidennät läpivientien käyttöikää ja parannat katon toimivuutta – pidämme katostasi parhaan huolen harjalta räystäille saakka!