Kattoremontti, kattotyöt Espoo – Kattourakka sujuu, kun tietotaito on kohdillaan
Olipa kyse mistä tahansa kattourakasta, omakotitalon, autotallin, paritalon tai esimerkiksi kesämökin kattotyöt sujuvat parhaiten kokeneiden ammattilaisten tekeminä. Kokemuksen myötä katon asentajalle, korjaajalle tai huoltajalle kerääntyy tietotaitoa, mikä auttaa saavuttamaan parhaan mahdollisen lopputuloksen myös haastavammissa urakoissa. Kattotyöntekijä tarvitsee myös motivaatiota, jotta hänen aikaansaannoksensa olisi huolella tehty ja virheetön kokonaisuus. Ethän teetä vesikaton remonttia tai kattovuodon korjausta kenellä tahansa. Valitse kattotöihisi – etenkin ulkokaton uusimiseen – meidän ammattilaisemme Espoossa, Nurmijärvellä, Vantaalla, Helsingissä, Kirkkonummella ja Kauniaisissa, niin kaikki sujuu kerrassaan erinomaisella tavalla.
Meidän voit luottaa suoriutuvan esimerkillisesti myös omakotitalon, autotallin, paritalon tai esimerkiksi kesämökin kattoremontista. Kattoremontti on joka kerta hieman erilainen urakka, minkä yhteydessä uusitaan, korjataan, vahvistetaan ja muokataan monia eri rakenteita. Kattoremontti on paljon muutakin kuin vanhan tiilikatteen, huopakatteen tai peltikatteen vaihto uuteen. Se voi tarkoittaa myös katon ja yläpohjan lisäeristystä, verkotuksien asentamista ja katon tuuletuksen parantamista. Siihen liittyy usein lumiesteiden, kattotikkaiden, kattosiltojen ja muiden kattoturvatuotteiden asentamista, peltisepäntöitä (kuten piipun pellitys ja piipunhatun asentaminen) sekä läpivientien uusimista.
Katon lisäeristys on tarpeen, jos talossa on aiemmin kärsitty lämpöhukasta. Ennen vanhaan lämmittäminen oli halpaa ja huoletonta niin kauan kuin puita riitti. Tänä päivänä monessa talossa on sähkölämmitys, eikä ostolämpöä soisi karkaavan. Lisäeristys vähentää sähkölämmityksen ja monien muiden lämmitysmuotojen aiheuttamia kustannuksia sekä ympäristövaikutuksia. Lisäksi se parantaa katon kosteusteknistä toimivuutta. Jatkossa sisätiloista karkaa vain pieni määrä lämpöä, mikä tuulettuu ulos esimerkiksi asentamiemme ilmanvaihtokanavien kautta.
Verkotukset estävät pieneläimiä pääsemästä katon alle räystäiden tuuletusaukoista. Kattoturvatuotteet tekevät katolla ja talon välittömässä läheisyydessä liikkumisesta turvallisempaa (myös talvella). Peltisepäntöiden avulla kattorakenteet ja piippu voidaan suojata entistä paremmin kosteuden kuluttavalta vaikutukselta. Asentamamme läpiviennit ovat hyödyllisiä asumismukavuuden kannalta, tuohan kattoikkuna sisälle valoa, ja ilmanvaihtohormit kuljettavat ulos liiallisen kosteuden. Ota yhteyttä, niin jutellaan lisää siitä, millainen juuri sinulle asennettava uusi (huopa)katto voisi olla!
Teemme kaiken avaimet käteen -pakettina, joten sinä voit ottaa rennosti koko kattosaneerauksen ajan. Espoossa ja sen naapurikunnissa tekemistämme yksityisasiakkaiden kattoremonteista voi hakea kotitalousvähennystä, ja remonttilaina löytyy parin klikkauksen päästä. Yhteistyössä kanssamme toimiva rahoituslaitos on luvannut järjestää joustavan rahoituksen toteuttamillemme peltikattoremonteille, tiilikattoremonteille ja huopakattoremonteille.
Kattavat kattotyöt katon korjauksesta katon huoltoon ja remonttiin
Kokeneet kattoammattilaisemme korjaavat kaikki katot huopa- ja palahuopakatoista tiilikattoihin sekä peltikattoihin. Jos katto vuotaa, kattoikkuna falskaa tai aluskate kaipaa paikkausta, löytyy meiltä kattava tietotaito ongelman korjaamiseksi. Kun katon korjaus ei enää riitä, remontoimme huopakattosi, tiilikattosi ja peltikattosi avaimet käteen -palvelulla. Uutta kattoremonttia voidaan lykätä laadukkailla kattohuolloillamme, joilla varmistat kattosi toimivuuden ja pitkäikäisyyden. Puhdistamme katon ja vesikourut, pudotamme lumet, poistamme jääpuikot ja tarjoamme muut katon huoltotyöt kattosi tarpeiden mukaan. Ota yhteyttä missä tahansa kattotyössä!Onko aika teettää kattoremontti Espoossa?
Jos kattoremontti Espoossa alkaa olla ajankohtainen, olet tullut juuri oikeaan osoitteeseen. Plus Kattopalvelu hoitaa vankalla ammattitaidolla huopakattoremontit, palahuopakattoremontit, tiilikattoremontit ja erilaiset peltikattoremontit (myös konesaumakattojen uusimiset). Kaikki sujuu jouhevasti alusta loppuun, teemmehän kattosaneeraukset aina avaimet käteen -periaatteella. Kattoremontin hinta pitää sisällään kaikki työvaiheet, materiaalit ja kuljetuskustannukset (sekä lumenpudotuksen, jos teetät kattoremontin talvella), joten osaat varautua jo hyvissä ajoin esimerkiksi hakemalla kattoremontille kauttamme rahoitusta. Sen lisäksi, että kattoremontti on mahdollista maksaa rahoituksella, voit tilata kattoremontin meiltä osamaksulla. Valinta on sinun! Kattoremontin hinnan saat tietää jo hyvissä ajoin, sillä heti kun otat yhteyttä omakotitalon, rivitalon, kerrostalon tai esimerkiksi kesämökin kattoremontin tiimoilta, sovimme kanssasi arviointikäynnistä. Tulemme tutkimaan saneerauskohteen paikan päälle, jotta osaisimme antaa paikkansa pitävän hinnan uuden peltikaton, tiilikaton tai huopa- tai palahuopakaton asennukselle. Hintaan vaikuttavat niin katon koko ja kaltevuus, rakennuksen korkeus kuin esimerkiksi katolla olevien läpivientien ja muiden yksityiskohtien määrä.
Lukkosaumakatto, palahuopakatto, aaltopeltikatto tai esimerkiksi tiilikatto voidaan uusia nopeimmillaan jo parissa päivässä, joten katon uusiminen ei todellakaan ole mikään koko kesän projekti. Kuten edellä mainittiin, katto voidaan purkaa ja vaihtaa myös talvella. Lämmön karkaamista ei tarvitse pelätä, sillä vesikatto ei ole mikään lämmöneriste. Lämmön karkaamista estävät yläpohjan eristeet, joita ei normaalin kattoremontin yhteydessä pureta lainkaan. Talvi on itse asiassa varsin otollinen aika katon uusimiselle, sillä pakkanen kuivaa ilman. Uudet materiaalit ja vanhat rakenteet pysyvät paremmin kuivina, kun ilmankosteus on matala, eikä yllätyssateista ole pelkoa.
Kattoremontti onnistuu aina parhaalla mahdollisella hinnalla, kun asialla on Plus Kattopalvelu. On kuitenkin muutamia tapoja säästää kattoremontin hinnassa. Yksi on teettää kattoremontti talvella, sillä sesongin ulkopuolella katon voi saada uusittua nopeammin ja edullisemmin. Toinen ja vielä merkittävämpi tapa säästää kattoremontin hinnassa on teettää kattoremontti heti, kun katto alkaa osoittaa vanhenemisen ja heikkenemisen merkkejä. Muussa tapauksessa katto saattaa alkaa vuotaa, ja katon alle syntyneiden kosteusvaurioiden korjaus hidastaa kattosaneerausta ja kasvattaa sen kustannuksia. Katon vesivahingon takia meidän on ehkä uusittava puurakenteita ja eristeitä, sillä lahonneita rakenteita tai märkiä eristeitä, joihin voi kasvaa hometta, ei voida jättää vaihtamatta.
Löytyipä huopakatto tai palahuopakatto sitten kerrostalon tai kesämökin katolta, ota yhteyttä
Huopakatto tai palahuopakatto voi löytyä niin kerrostalon, kesämökin kuin minkä tahansa muunkin kiinteistön katolta. Bitumikatto on kestävä ja tiivis katto, mikä sopii oikeastaan mihin tahansa rakennukseen. Bitumikermikatto ei tarvitse paljoakaan huolenpitoa kestääkseen 20–40 vuotta – riittää, että se puhdistetaan ja tarkastetaan kahdesti vuodessa. Tarkastuksen perusteella sille osataan tarjota muita, paljon harvemmin tarvittuja kattohuoltoja (esimerkiksi vain kerran tarvittavaa pinnoitushuoltoa) tai satunnaisia korjauksia, joilla ylläpidetään katon ensiluokkaista vesitiiviyttä. Tyypillisiä huopakattokorjauksia ovat saumojen, jiirien, läpivientien ja kattoreikien tiivistykset. Toisinaan joudutaan korjaamaan myös lumi- tai myrskyvaurioita, eli esimerkiksi kiinnittämään irronneita kattotarvikkeita takaisin kattoon.
Mitä eroa on laattakatolla, kolmiorimahuopakatolla ja tiivissaumakatolla? Palahuopakatto, mitä kutsutaan myös paanukatoksi tai laattakatoksi, koostuu monista palahuopapaanuista. Paanut asennetaan paikoilleen niissä valmiina olevan liimapinnan sekä huopakattonaulojen avulla, mutta katon on oltava tarpeeksi kalteva, jotta katon vesitiiviys voidaan taata. Myös kolmiorimakatto vaatii tietyn kattokaltevuuden, jotta se voidaan onnistuneesti asentaa. Kattoa on mahdollista muuttaa kaltevammaksi, joten tällaisen ongelman ei tarvitse olla unelmiesi katon tiellä. Kolmiorimakatto muistuttaa hieman konesaumakattoa, sillä sen saumat nostetaan ylös kolmionmuotoisten rimojen avulla. Kolmiorimatekniikka oli aiemmin ainut tapa saada huopakatosta tarpeeksi tiivis, mutta sittemmin huopakaton asennustekniikat ovat kehittyneet, ja kolmiorimatekniikan käyttäminen on täysin vapaaehtoista. Hitsattava tiivissaumakatto on ainoa huopakatto, mikä sopii myös tasakatolle. Itse asiassa, se on ainut olemassa oleva katemateriaali, mitä voidaan käyttää tasakatolla. Tiivissaumakatonkin saumat voivat pettää, jos katolle jää seisovaa vettä, siksi tasakaton sadevesijärjestelmän eli kattokaivojen vedosta on pidettävä hyvää huolta puhdistamalla ne roskista vähintään kahdesti vuodessa.
Huopakaton tai palahuopakaton huollon, korjauksen ja remontoinnin jättäminen Plus Kattopalvelun kontolle kannattaa. Me teemme kaikki kerrostalojen, omakotitalojen, mökkien ja muiden kiinteistöjen huopakattotyöt. Ammattitaitoa ja motivaatiota ei meiltä puutu, ja nostinkoriautojen ansiosta pääsemme operoimaan vaikka sadan metrin korkeuteen. Olipa kyse katon uusimisesta, jostain katon kuntoa kohentavasta kattohuollosta, huopakaton varustelusta tai satunnaisesta katon paikkauksesta, ota yhteyttä ja pyydä tarjous tarvitsemastasi huopakattotyöstä!
Isot ja pienet katon korjaukset Espoossa meiltä
Teemme kaikenlaiset ja kaikenkokoiset katon korjaukset Espoossa alkaen niistä kaikista pienimmistä paikkauksista, ja päättyen kaikista isoimpiin urakoihin (esimerkiksi katon osittaiseen vaihtoon tai kokonaiseen kattoremonttiin). Pieninkin katon paikkaus, kuten rikkinäisten tiilien vaihto tai palahuopakaton ja peltikaton reikien paikkaus, vaatii ammattitaitoa ja kokemusta katolla liikkumisesta. Plus Kattopalvelulta sujuu yhtä luotettavasti niin peltikaton, tiilikaton kuin huopakatonkin korjaus, sillä runsaslukuisesta henkilöstöstämme löytyvät oikeat ammattilaiset joka katolle. Ainut katto, mitä emme korjaa, on asbestia sisältävä varttikatto, eli mineriittikatto. Laki estää korjaamasta varttikattoja, vaan ne on purettava ja korvattava esimerkiksi uudella tiilikatolla, jos niiden kunto heikkenee.
Katon huolloilla saavutetaan hyviä tuloksia katon kunnon tukemisessa ja erilaisten vaurioiden ehkäisyssä. Jokaista kattoa kannattaa huoltaa puolivuosittain teettämällä vähintään katon tarkastus ja sekä katteen että sadevesijärjestelmän puhdistus. Tästä huolimatta katon ja katon läpivientien asennus ja tiivistys on joskus edessä, sillä aika ei kohtele kattoa silkkihansikkain. Mitä varhaisemmassa vaiheessa jiirien korjaus ja paikkaus, piipunjuurivuodon korjaus, kattoikkunan tiivistys tai esimerkiksi räystäslautojen vaihto tehdään, sitä pienemmin kustannuksin se on toteutettavissa. Tästä syystä aumakaton, tasakaton, harjakaton tai esimerkiksi pulpettikaton kunto on tarkastettava kahdesti vuodessa. Kun katolla vieraillaan puolen vuoden väliajoin, eivät katon kunnossa tapahtuneet muutokset jää havaitsematta, ja ne pystytään korjaamaan heti tuoreeltaan. Jos katto tai jokin kattoläpivienti saisi vuotaa pidempään, voisi se saada aikaan katon vesivahingon, minkä aiheuttamien laho- ja homevaurioiden korjaaminen vaatisi huomattavasti enemmän aikaa ja rahaa.
Plus Kattopalvelulta voit tilata myös kaikkien katon varusteiden korjaamisen, paikkaamisen, uusimisen ja asentamisen. Rännien ja vesikourujen korjaus voi olla seurausta ruosteesta ja sen tekemistä tuhoista, lumesta ja jäästä tai esimerkiksi kovaa puhaltaneesta myrskytuulesta, mikä on irrottanut rännit katosta. Lumi tai kova tuuli saattaa olla myös irronneiden lumiesteiden tai tikkaiden aiheuttamien vaurioiden paikkauksen takana. Korjaamme kattoon syntyneet jäljet ja palautamme tiilikaton, huopakaton tai peltikaton varustetason ennalleen kiinnittämällä lumiesteet tai muut irronneet kattotarvikkeet takaisin kattoon. Yksi erityisen tärkeä kattokorjaus on aluskatteen korjaus, mikä käytännössä aina tarkoittaa samaa kuin aluskatteen uusiminen (vähintäänkin vaurioituneista kohdista). Aluskatteen avulla satunnaisia kattovuotoja estetään aiheuttamasta katon vesivahinkoa, ja samalla se auttaa ehkäisemään vesihöyryn kondensoitumista välikatolla.
Ei ole leikin asia, jos katto vuotaa – muista toimia vikkelästi, niin isommat ongelmat voivat olla estettävissä
Kattovuoto ei ole leikin asia, sillä se, että katto vuotaa, voi aiheuttaa suuren vesivahingon. Jos vuotavan katon korjaus ei tapahdu tarpeeksi aikaisessa vaiheessa, voi sisäkatosta alkaa tippua vettä lattialle. Tässä vaiheessa on syytä uskoa, että katon rakenteet ja eristeet ovat kastuneet, ja kosteutta voi löytyä myös sisä- ja ulkoseinistä. Katon vesivahinko on arvioitava tapauskohtaisesti, mutta jos kosteutta on ollut katon alla pidempään, saattaa katon puuosista löytyä lahoa, ja eristeet ovat voineet alkaa kasvaa hometta.
Mikä tahansa katto voi vuotaa, myös kaikista uusimmat katot. Myrskytuuli tai poikkeuksellisen painava kattolumi voivat saada uudenkarheatkin katot vuotamaan, ja seisova vesi (esimerkiksi jään takia katolle jäänyt) saa huipputiiviiden konesaumakattojen ja tiivissaumakattojenkin saumat vuotamaan. Katolla kannattaa siksi vierailla ainakin kaksi kertaa vuodessa, jotta kattovuodot tai potentiaaliset vuotokohdat tulisivat ajoissa huomattua ja tiivistettyä. Mikäli katon alla on ehjä aluskate, ei satunnainen saumavuoto tai muu vesivuoto pääse tuhoamaan yläpohjarakenteita. Tämän takia myös katon aluskate on tarkastettava puolen vuoden välein.
Jos katto vuotaa, on otettava pikaisesti yhteyttä ammattitaitoiseen katonkorjauspalveluun. Espoolaisten omakotitaloasukkaiden, isännöitsijöiden ja esimerkiksi kesämökkiläisten kannattaa ottaa yhteyttä Plus Kattopalveluun, joka on erikoistunut kaikenlaisiin kattokorjauksiin ja -paikkauksiin. Vuotava katto on tuossa tuokiossa jälleen kisakunnossa, ja kaupan päälle tarjoamme koko katon kuntotarkastuksen. Tämän ansiosta voimme auttaa ehkäisemään uudet kattovuodot, sillä havaitsemme kaikenlaiset muutokset ja puutteet katossa, jos sellaisia sattuu olemaan.
Se, miten vuotava katto korjataan, riippuu täysin tapauksesta. Jos aluskate on estänyt kosteutta pääsemästä katon alle, onnistuu kattovuodon korjaus suorittamalla katon osittainen korjaus, eli esimerkiksi tiivistämällä vuotava sauma. Katon alla olevia rakenteita ei tarvitse kunnostaa lainkaan. Jos kosteus on löytänyt tiensä katon alle, on meidän kuivatettava tai uusittava puurakenteet, ja uusittava märät eristeet. Jos vauriot ovat laajamittaisia tai jos katolla alkaa olla jo ikää, voi olla parasta purkaa ja uusia koko katto. Vanhan katon kunto ei ainakaan parane, joten vasta kattoremontilla saadaan aikaan varmuus siitä, ettei katto ala vuotaa kohta uudestaan.
Katon huolto Espoossa tarkoittaa usein katon puhdistusta, mutta teemme kaiken muunkin tarvittavan
Plus Kattopalvelu tekee kaikki katon huollot Espoossa samalla ammattitaidolla ja palvelualttiilla asenteella. Katon huolto tarkoittaa useimmiten katon puhdistusta, mikä tulisi suorittaa puolen vuoden väliajoin riippumatta siitä, mistä materiaalista katto on tehty. Tällainen katon kevät- ja syyshuolto pitää sisällään myös sadevesijärjestelmän puhdistuksen, mikä ylläpitää rännien tai kattokaivojen toimintaa kaikkina vuodenaikoina ja kaikissa sääolosuhteissa. Kuten aina, myös katon kevät- ja syyshuoltotyöt viimeistellään maksuttomalla kattotarkastuksella. Se kertoo, onko katolla vielä jotain huollettavaa, vai pitäisikö sitä kenties jostain kohtaa paikata.
Tiilikaton, peltikaton tai huopakaton pesua tarvitaan vain poikkeustapauksissa. Katon harjaus (tai katon puhdistus ilmapuhaltamalla, jos kyseessä sattuu olemaan bitumikatto) riittää poistamaan katolta lian. Kattopesua tarvitaan vain silloin, jos lika on pinttynyt katteeseen, tai on katon huoltomaalauksen aika. Pinnoite tarttuu parhaiten puhtaalle ja kuivalle pinnalle, joten kattomaalauksen esivalmisteluihin kuuluu aina kattopesu. Tiilikatot ja huopakatot maalataan vain kerran, peltikatot yleensä useammin.
Huopakaton ja tiilikaton huolto-ohjelma eroaa peltikaton huolto-ohjelmasta myös siinä, että kaksi ensin mainittua tarvitsevat usein myös sammaleenpoistoa ja uusilta sammaleilta suojaavia suojakäsittelyjä. Peltikatot eivät juuri sammaloidu, ja jos sammaleita alkaisikin ilmestyä, saataisiin ne pois harjauksen avulla. Tiilikaton ja huopakaton puhdistus sammaleista onnistuu parhaiten käyttämällä sammalenpoistoainetta, mikä pystyy tunkeutumaan syvälle katteeseen ja eliminoimaan kaikki kasvustot. Jos sammalet jäisivät poistamatta, voisivat ne nopeuttaa katon haurastumista ja ikääntymistä niin paljon, että katto pitäisi purkaa ja uusia vuosikymmeniä etuajassa.
Peltikattoa uhkaa sammalten sijasta ruostuminen, mitä vastaan taistellaan maalaamalla katto uudestaan heti, kun vanhasta pinnoitteesta ei ole enää suojaamaan kattopeltejä. Joskus kattomaalausta tarvitaan jo kymmenen vuoden päästä edellisestä kattomaalauksesta. Laadukkaat pinnoitteet pysyvät hyvinä pidempään. Esimerkiksi joillekin lukkosaumapelleille voi saada 25 vuoden visuaalisen takuun, mikä tarkoittaa sitä, ettei kattoa tarvitse maalataan ensimmäiseen neljännesvuosisataan.
Muita kattohuoltoja ovat esimerkiksi kattoturvatuotteiden huollot, rännien huoltomaalaukset, kattopeltien kiinnitysten lisäykset tai vanhojen peltikattonaulojen korvaaminen kateruuveilla sekä kattotarkastukset. Kysy lisää erilaisista peltikatto-, tiilikatto- tai huopakattohuolloista, tai pyydä oikopäätä tarjous!
Rännien puhdistus Espoossa säästää monelta murheelta
Älä suotta stressaa rännien puhdistuksesta, asennuksesta, huollosta tai korjauksesta – Espoossa voit tilata ne kaikki Plus Kattopalvelulta! On kätevää, kun kaikki kattotyöt saa samasta osoitteesta. Meidän ammattitaitoomme voit luottaa myös sadevesijärjestelmiä (niin kattokaivoja, jalkarännejä kuin tavallisia vesikouruja ja alastuloputkia) koskevissa kattotöissä.
Jos räystäs vuotaa ja talon rakenteet uhkaavat sen vuoksi kastua, tarvitaan joko sadevesikourujen puhdistus tai kourusaneeraus. Jos kyse on roskien aiheuttamista tukoksista, voi olla tarpeen teettää myös syöksyputkien avauksen. Sadevesijärjestelmä pitäisi puhdistaa kahdesti vuodessa, eli joka kevät ja syksy. Näin estetään tukoksien synty. Roskatukoksien takia rännit tulvivat yli, ja kosteus pääsee aiheuttamaan erilaisia kosteushaittoja – pahimmillaan väärään paikkaan ajautuvat vedet voivat aiheuttaa talon perustusten kastumisen. Mikäli kaikki kosteus ei pääse pois vesikouruista, voi siitä aiheutua myös korroosio- ja jäätymisvaurioita katon sadevesijärjestelmään. Alituinen kosteus saa rännit ruostumaan etuajassa, ja talviaikainen jää vääntää rännit sekä pilaa niiden kaadot.
Jos roskat tukkivat kattokaivot, voi katto alkaa vuotaa, sillä sade- tai sulamisvedellä ei ole muuta reittiä pois tasakatolta. Kattokaivojen vedon seuraaminen onkin erittäin tärkeä kattotyö. Jotta kattokaivo ei vahingossakaan jäätyisi umpeen talvella, kannattaa kattokaivoihin asennuttaa lämpövastukset. Sadevesikourujen talviaikaista jäätymistä voidaan ehkäistä sulanapitokaapeleilla – mitkä eivät tietenkään korvaa vesikourujen jokasyksyistä puhdistamista.
Ehkä rakennuksessasi ei ole sadevesijärjestelmää lainkaan? Sellainen kannattaa kiireen vilkkaa hankkia, sillä yhden päivän aikana katolta voi valua alas sadevesiä tuhansien litrojen edestä. Edes salaojat eivät välttämättä riitä perustusten pitämiseen kuivana, jos maaperään kohdistuu tällaista ylenpalttista kosteusrasitusta. Plus Kattopalvelulta saat tasokkaat rännit kaikkiin rakennuksiin, eli niin kesämökille, liikekiinteistöön, rintamamiestaloon kuin vaikkapa korkeaan kerrostaloon. Voimme toteuttaa myös jalkarännit, mitkä sopivat varsinkin vanhoihin rakennuksiin kuin nenä päähän. Rännien asentaminen tai uusiminen onnistuu helposti, sillä meillä on paitsi kokemusta ja ammattitaitoa, myös urakassa tarvittava välinearsenaali aina nostinkoriautoihin asti. Rännit pitää uusia noin 40 vuoden välein, ellei kyseessä ole paljon pidempään kestävä alumiininen sadevesijärjestelmä. Kattokaivojen kestoikä on noin 30 vuotta, eli suurin piirtein sama kuin huopakatonkin odotettavissa oleva elinikä.
Katon pesu ja puhdistus pitää katon nättinä ja pitkäikäisenä
Muista tilata katon pesu, sammaleenpoisto ja suojakäsittely Espoossa sijaitsevan talosi katolle aina tarpeen mukaan. Näin kattosi pysyy edustuskuntoisena vuosikymmenestä toiseen, mutta samalla tulet lisänneeksi sen käyttöikää lukuisilla arvokkailla vuosilla. Mitä puhtaampana katto pidetään, sitä vähemmän se haurastuu, sillä puhdas katto ei kärsi sammaleista ja ruosteesta niin paljoa kuin epäsiisti katto. Sammal on tiili- ja huopakattojen surma, sillä se kuluttaa ja ikäännyttää kattoa todella nopeasti, ja voi saada sen vuotamaan. Ruoste on puolestaan peltikattojen yksi suurimmista uhista. Kattopellit ohenevat ja reikiintyvät, jos ruoste saa otteen katosta. Ruostevauriot kannattaa kunnostuttaa heti, jos niitä huomaa, ja kaikki voitava on syytä tehdä ruosteen torjumiseksi. Tämä tarkoittaa paitsi peltikaton pitämistä puhtaana, myös sen säännöllisiä huoltomaalauksia.
Tiilikaton pesu, peltikaton pesu ja huopakaton pesu ovat hyviä tapoja puhdistaa likainen katto, kunhan se tehdään matalalla vedenpaineella. Painepesuri voi vaurioittaa katetta, joten tavallinen letkupaine on huomattavasti parempi vaihtoehto. Kattopesu ei kuitenkaan ole tarpeen joka vuosi, vaan lähinnä poikkeuksellisen itsepintaisen lian irrottamiseksi, tai ennen katon maalausta. Katon jokavuotinen puhdistus on peltikaton, tiilikaton tai mineriittikaton harjaus, tai bitumikaton puhdistus ilmapuhaltamalla. Tällainen roskien poisto katolta on syytä tehdä kaksi kertaa vuodessa, eli joka kevät ja joka syksy. Katolle kertyy puolessa vuodessa yllättävän paljon puiden lehtiä, neulasia, oksia, siite- ja katupölyä ynnä muita epäpuhtauksia, mitkä pitää saada pois katon kuntoa heikentämästä. Osa roskista päätyy katon sadevesijärjestelmään, mikä pitää puhdistaa yksin tein.
Kun tiilikatto ja huopakatto vanhenevat, niiden suojapinnoite kuluu pois. Katto alkaa sammaloitua, vaikka se puhdistettaisiinkin kahdesti vuodessa. Tällöin tarvitaan sammaleenpoisto huopakatolta ja tiilikatolta – ja se kannattaa toteuttaa kemiallisesti. Poistamme sammalet myös peltikatolta, jos peltikatolle alkaa sammaleita ilmaantua. Kyseessä on tuolloin todennäköisesti melko loiva peltikatto, mikä sijaitsee puustoisella alueella. Peltikaton puhdistaminen hoitunee harjaamalla ja pesemällä, sillä kasvustojen juuret eivät saa siitä niin hyvää otetta kuin tiili- ja huopakatoista.
Vanhaa tiili- tai huopakattoa voi estää sammaloitumasta uusimalla sen pinnoitteen. Savitiilikattoa ei pinnoiteta missään vaiheessa sen elinkaarta, vaan tällainen katto suojataan kasvustoilta ja rapautumiselta katon suojakäsittelyn avulla.
Tilaa kattosi maalaus Espoossa meidän maalarimestareiltamme
Plus Kattopalvelun kokeneet maalausammattilaiset hoitavat kaikenlaisten kattojen maalaukset Espoossa. Kattomaalaus on osa niin betonitiilikaton, huopakaton, mineriittikaton kuin peltikatonkin huolto-ohjelmaa. Katon huoltomaalaus saa vanhan katon näyttämään aivan uudelta, samalla kun se vahvistaa katon rasituksensietokykyä ensiluokkaisella tavalla. Katto saa aivan uutta pontta kestää erilaisia mekaanisia ja kemiallisia rasituksia, kun sen maali- tai suojapinnoite uusitaan.
Eri katot maalataan erilaisilla maaleilla, ja maalausvälit vaihtelevat katemateriaalin perusteella. Peltikaton maalaus saattaa antaa odotuttaa itseään jopa 25 vuotta, jos kattopellit on tehtaalla pinnoitettu oikein kestävällä pinnoitteella. Jos katolla on sinkittyjä kattopeltejä, kannattaa niiden antaa hapettua rauhassa pari vuotta, ja maalata ensi kertaa vasta sitten. Ensimmäisen kattomaalauksen jälkeen katto maalataan 10–15 vuoden välein, riippuen täysin vanhan pinnoitteen kulumisesta. Tummat maalit tuppaavat kulumaan nopeammin kuin vaaleasävyiset.
Tiilikaton maalaus eli pinnoitus toteutetaan vain kerran, ja katto on tuolloin yleensä kolmikymppinen tai sitä vanhempi. Tiilikaton maalaus estää kattoa sammaloitumasta ja rapautumasta, sillä pinnoite tasoittaa vanhemmiten huokoisiksi muuttuvien tiilen pinnan. Sileäpintainen tiili ei enää ime vettä, eivätkä sammalet tartu sen pintaan entiseen malliin. Savitiiliä ei pinnoiteta: ne kuuluu kyllästää ja suojata kasvustoilta katon suojakäsittelyn avulla.
Huopakattokin maalataan eli pinnoitetaan vain yhden ainoan kerran. Uusi huopakattopinnoite saa kulahtaneen ja vuotoalttiin katon taas oikeille urille, sillä uusi pinnoite palauttaa katon rasituksensietokyvyn lähes alkuperäiselle tasolle. Katteesta tulee taas joustava, eikä se kuivu, vaikka aurinko paahtaisi kuinka kuumasti. Huopakattopinnoite uusitaan yleensä silloin, kun palahuopakaton, kolmiorimakaton tai tiivissaumakaton ikä on kääntynyt kahdenkympin paremmalle puolelle. Pinnoitushuollon ansiosta katolla on edessään vielä toinen mokoma, voihan bitumikatto kestää hyvässä hoidossa jopa 40 vuotta.
Katon huoltomaalaus alkaa aina kattopesusta, ja samalla poistetaan mahdolliset sammalet, jäkälät ja levät. Ennen kuin katto on järkevää pestä, pitää kaikki sen saumat, liitoskohdat, kiinnitykset ja muut yksityiskohdat käydä läpi siltä varalta, että niissä esiintyisi epätiiviyttä. Jos kattoa ei tiivistetä ennen sen pesemistä, voisi pesuvesi päästä katon alle kattorakenteita ja eristeitä kastelemaan!
Lumenpudotuksia tilataan Espooseen usein turvallisuussyistä
Lumenpudotukset Espoossa pitävät huolta rakennuksen pihamaan turvallisuudesta. Lumenpudotus omakotitalon, kerrostalon, rivitalon, mökin, hallin tai minkä tahansa muun kiinteistön katolta estää kaikkia ikäviä ongelmia, joita katolta vauhdilla putoava lumi saattaisi aiheuttaa. Joku voisi ensinnäkin jäädä alle, mikä saattaa olla hyvin vaarallista, onhan kevättalvinen suojalumi painavaa, ja sen seassa voi olla jäätä. Toisekseen, katolta hallitsemattomasti putoava lumi voisi rikkoa alle jäävää omaisuutta, kuten esimerkiksi talon viereen pysäköidyn auton ikkunat. Kolmannekseen, vauhdilla katolta alas sinkoava lumi voi vaurioittaa tiilikattoa, huopakattoa tai peltikattoa. Se saattaa irrottaa mukaansa erilaisia kattoläpivientejä kuten IV-hormeja, tai se voi repiä kattotikkaat tai rännit irti katosta. Joskus katolta alas tuleva lumi onnistuu irrottamaan myös lumiesteet mukaansa.
Joskus lumenpudottajaa tarvitaan pelastamaan katon rakenteet liian painavaksi äityneen lumikuorman alta, mutta Espoossa harvemmin on kyse tästä. Eteläisessä Suomessa sataa harvoin niin paljon lunta katolle, että katto olisi vaarassa sortua. Asuinrakennukset rakennetaan niin vahvoiksi, että katon sortuminen on hyvin harvinaista pohjoisimmissakaan osissa maatamme. Hallien ja varastojen katot ovat poikkeus, rakennetaanhan ne usein asuinrakennuksia kevyemmällä tavalla. Varmuuden vuoksi, tasakaton omistajien on hyvä seurata sitä, kuinka paljon talon katolle on satanut lunta, sillä tasakatolta lumi ei lähde itsekseen valumaan. Voi olla, että myös Espoossa tarvitaan lumenpudotusta tasakatolta.
Me teemme lumenpudotukset turvallisesti ja tehokkaasti. Suunnittelemme kattolumityöt jo etukäteen, jotta kaikki menisi nappiin. Tutkimme, mihin kohden pihaa lumi voidaan pudottaa niin, ettei vaaratilanteita aiheudu. Tarvittaessa joku (tai jotkut) jäävät valvomaan vaaravyöhykettä. Myös liikenteenohjaus järjestetään tarpeen niin vaatiessa. Ammattilaisemme käyttävät aina turvavaljaita turvallisuuden nimissä
Jään poisto katolta kuuluu niin ikään Plus Kattopalvelun palveluvalikoimaan. Jää on turvallisuusriski, minkä lisäksi se voi vaurioittaa katon ja rännien saumoja. Rännien ja katon sulatus onnistuu kuumalla höyryllä, mikä ei vaurioita sen paremmin katon sadevesijärjestelmää kuin itse kattoakaan. Vesihöyryn turvin saamme jään sulamaan myös tasakaton kattokaivoista. Jos räystäiltä roikkuu jääpuikkoja, irrotamme ne käsin, mutta otamme tässäkin työssä huomioon turvallisuuden. Terävät jäänsirut ovat hyvin vaarallisia silmiin osuessaan.
Palvelemme sinua laadukkaasti ja luotettavasti kaikissa kattotöissä Espoossa
Saat Plus Kattopalvelun kautta kaikenlaiset kattotyöt Espoossa – aina rännien korjaamisesta koko katon purkuun ja vaihtoon asti! Olipa kyse peltikatto-, huopakatto-, palahuopakatto- tai tiilikattotöistä, muista meidät: meidän kokeneet kattoammattilaisemme palvelevat sinua laadukkaasti ja luotettavasti, eikä hintakaan huimaa päätä. Meille on tärkeää, että kattosi tulee kerralla kuntoon. Tämä kerralla kuntoon -mentaliteetti tarkoittaa sitä, että kattotöissä noudatetaan suurta huolellisuutta, ja että pidämme silmämme auki katollasi liikkuessamme. Jokaisen kattotyön yhteydessä tehdään ilmainen kattotarkastus, eli koko katon kunto tarkastetaan mahdollisten uusien korjaus- tai kattohuoltotarpeiden varalta. Jos huomaamme tarpeen uusia kattotiiliä, puhdistaa kattokaivot tai esimerkiksi tiivistää aluskatteen, mainitsemme siitä asiakkaalle, ja teemme kyseisestä kattotyöstä hyvän tarjouksen.
Aluskatteen vaihto, paikkaus, korjaus ja uusiminen onkin yksi tärkeimmistä kattotöistä, sillä ehjän aluskatteen avulla ehkäistään monet katon vesivahingot. Aluskate kuuluu niin tiili-, huopa- kuin peltikattojen alle. Jos katto alkaisi vuotaa, veisi aluskate vedet suoraa päätä räystäille, eikä sinun tarvitsisi olla huolissasi yläpohjarakenteiden kastumisesta. Aluskatteen avulla estetään myös rakennuksen sisältä tuppaavasta vesihöyrystä syntyviä kondenssivesiongelmia. Jos aluskate on rikki, voi katon alle syntyä vesivahinko aluskatteesta huolimatta. Rikkinäinen aluskate korjataan useimmiten uusimalla aluskate joko kokonaan, tai vaihtoehtoisesti joissain tapauksissa voi olla kannattavaa uusia se osittainkin.
Kattoläpivientien korjauksetkin ovat meille tuttuja. Piipunjuuri, kattoikkuna tai kattoluukku voi alkaa vuotaa vettä katon alle, sillä aika kuluttaa niiden tiivisteet. Tiivisteiden kuntoa kannattaakin seurata, sillä näin ne päästään uusimaan jo ennen, kuin kattorakenteet ovat vaarassa kastua. Jos tarpeen, uusimme kattoikkunan, kattovalokuvun tai kattoluukun. Jos haluat, asennamme kokonaan uusia kattoläpivientejä omakotitalon tai esimerkiksi paritalon katolle. Ne voivat olla esimerkiksi katon IV-töihin liittyviä ilmanvaihtohormeja ja alipainetuulettimia. On tärkeää, että ilma vaihtuu katon alla joutuisasti. Pieneläinesteiden, kuten lintuverkkojen, asentamisella estetään villieläinten tekemät tuhot. Linnut voisivat ulostaa eristeiden päälle, mikä vaikeuttaisi niiden toiminnan kannalta tärkeää hengittämistä. Eristeiden tulee olla kuivia, niiden päältä ei saa löytyä mitään muuta kuin korkeintaan kapeat pitkospuut, ja niitä tulee olla tarpeeksi paljon. Jos eristekerros ei täytä näitä ehtoja, tilaa meiltä villojen vaihto tai katon lisälämmöneristyksen tekeminen.
Katon ja yläpohjan eristys tukee asumismukavuutta – tilaa tarvittaessa villojen vaihto
Yksi tärkeä kattotyö Espoossa on katon lisälämmöneristys, jos yläpohjassa on liian vähän villoja tai eristelevyjä. Tämä on tyypillistä varsinkin vanhoissa taloissa, joissa yläpohjan eristeinä saattaa olla vain ohut kerros sahanpuruja. Vesikattohan ei toimi lämmöneristeenä – siksi on täysin mahdollista teettää kattoremontti talvella – joten lämmön karkaaminen riippuu eristeiden määrästä. Jos sinun rakennuksesi on huonosti eristetty, on sen lämmittäminen kallista. Uusien eristeiden lisääminen vaikuttaa asumiskustannuksiin (ja asumismukavuuteen!) heti seuraavasta talvesta lähtien. Urakka maksaa itsensä usein takaisin jo parissa vuodessa. Rakennuksen muuttaminen energiatehokkaammaksi on myös teko ympäristön hyväksi!
Uudet eristeet, joiden lisääminen onnistuu usein ilman sen kummempia esivalmisteluja, parantavat myös omakotitalon tai muun kiinteistön kosteusteknistä toimivuutta. Kun lämpöä nousee välikatolle vähemmän, ei kondenssivettäkään synny entiseen malliin. Kondenssivettä syntyy viileille pinnoille tiivistyvästä lämpimästä ilmasta varsinkin kevättalven kuukausina. Lämmön karkailu voi myös saada kattolumet sulamaan kesken talven. Sula vesi voi tulla katon saumoista läpi aiheuttaen katon vesivahingon. Uusien eristeiden ansiosta lumi sulaa paljon vähemmän, joten saumavuotojen todennäköisyys pienenee selkeästi.
Plus Kattopalvelulta tilaat myös ullakon ja vintin eristyksen. Tällainen urakka on paikallaan esimerkiksi silloin, jos vanhaan rakennukseen halutaan lisää asuinneliöitä ottamalla kylmä ullakko asuinkäyttöön. Tällaisen urakan yhteydessä voidaan tarvita myös katon korotusta, mutta meiltä sujuu myös tällainen toimenpide – kuten myös kattomuodon muuttaminen. Tasakaton muuttaminen harjakatoksi ei ole meille temppu eikä mikään.
Katto voidaan yleensä lisäeristää puhaltamalla vanhojen villojen päälle uusia. Yläpohjan villojen vaihtoa tarvitaan vain silloin, jos eristeissä on kosteutta, tai jos kaikki villat halutaan vaihtaa samanlaisiksi. Nykyaikaiset puhallusvillat ovat hengittäviä ja ekologisia. Jos yläpohjassa on vanhastaan toisenlaisia villoja, voi olla hyvä vaihtaa ne kaikki kerralla ekovilloiksi. Vanhat eristeet toimitetaan asianmukaisesti kierrätettäviksi, eli joko poltettaviksi tai kompostoitaviksi.
Eristystyöt voivat liittyä myös ilmanvaihtokanavien eristykseen. Ilmanvaihtokanavat eristetään niiden asennuksen yhteydessä, mutta jos ilmanvaihtokanavista tippuu kondenssivettä, kertoo se eristysten puutteellisuudesta. Eristeitä tarvitaan myös kattokaivojen ja esimerkiksi kattoikkunoiden läpivientejä toteutettaessa. Tarvittaessa eristämme kattoläpiviennit paremmin.
Kattoturvatuotteita tarvitaan joka katolle, sillä turvallisuusasiat on otettava vakavasti
Onko aika hankkia uusia kattoturvatuotteita Espooseen? Ehkä omakotitalon, kerrostalon tai kesämökin kattoturvatuotteissa on jotain korjattavaa? Älä epäröi ottaa yhteyttä, sillä Plus Kattopalvelu toteuttaa ammattitaitoisesti niin uusien turvatuotteiden asennukset kuin vanhojen kattoturvien korjauksetkin. Toisinaan kattoturvatuotteita pitää myös huoltaa. Se, tarvitsevatko kattoturvatuotteet joitain toimenpiteitä, selviää kattoturvatuotteiden tarkastuksen yhteydessä. Kattotikkaiden ja muiden kattoturvatuotteiden kunto kuuluu tarkastaa puolen vuoden välein, jotta niiden kiinnitykset eivät pääsisi löystymään liikaa, eikä niiden yleiskunto pääsisi muulla tavoin heikentymään. On todella vaarallista, jos esimerkiksi kattotikkaat irtoavat katosta kesken käytön. Vaikka kukaan ei juuri sillä hetkellä liikkuisikaan katolla, voi joku juuri olla kulkemassa talon ohi, ja jää katolta putoavien, painavien kattotuotteiden alle. Puolivuosittaiset tarkastukset auttavat huomaamaan kiinnitysten löystymisen ajoissa, ja näin ollen ne eivät irtoa kesken käytön, kovalla tuulella tai silloin, kun katolta putoaa alas lunta.
Tarkastamme koko katon kunnon kaupan päälle aina, kun teemme joitain muita töitä katollasi. Tähän perusteelliseen kattotarkastukseen kuuluu myös kattoturvatuotteiden tarkastaminen. Jos asiantuntijamme huomaa, ettei katolla ole kaikkia rakennusmääräysten sanelemia kattoturvatuotteita, hän tekee tarjouksen uusien kattoturvatuotteiden asentamisesta. Myös silloin, jos vanhat lapetikkaat, hätäpoistumistikkaat tai esimerkiksi seinätikkaat eivät ole enää kunnostettavissa, saat tarjouksen kattoturvatuotteiden uusimisesta. Asennamme laadukkaat kattoturvatuotteet kaikille katoille, myös tiili- ja konesaumakatoille.
Millaisia kattoturvatuotteita katolle sitten tarvitaan? Katolle pitää päästä talotikkaita ja kattotikkaita pitkin. Katolle on asiaa niin nuohoojalla, katon huoltajalla kuin esimerkiksi antennin korjaajalla. Ehjät ja asianmukaiset kattoturvatuotteet tekevät katolla liikkumisesta sujuvaa ja turvallista. Rakennuksen erityispiirteet ratkaisevat, tarvitaanko näiden tikkaiden lisäksi myös palotikkaita. Lumiesteillekin voi olla tarvetta – ainakin silloin, jos katon kaltevuus on 1:8 tai sen yli. Asiantuntijamme osaa arvioida myös sen, onko katolle asennettava kattosilta tai useampi.
Muita kattoturvatuotteita ovat muun muassa kattopollarit, putoamissuojat ja savupoistoluukku. Savunpoistoluukkua ei tarvita omakotitalon katolle, vaan lähinnä monikerroksisiin rakennuksiin helpottamaan niiden evakuointitöitä mahdollisessa tulipalotilanteessa. Savunpoistoluukun on tarkoitus laueta, jos rakennuksessa syntyy tulipalo. Näin savu saadaan ulos, ja asukkaat on helpompi evakuoida.
Muista tilata lumiesteiden asennus, korjaus ja kiinnitys ennen talvea
Muista tarkastaa joka syksy, onko tarvetta tilata lumiesteiden asennus ja korjaus. Jos tilaat katon syyshuollon meidän kauttamme, tarkastamme tämän automaattisesti, ja teemme tarvittaessa tarjouksen lumiesteiden tai -aitojen kunnostamisesta. Toimivat lumiesteet edistävät rakennuksen pihamaan turvallisuutta merkittävästi. Katolle voi sataa talven mittaan runsaasti lunta, mikä voi tulla kovalla vauhdilla alas, kun lumi alkaa kevään tullen sulaa. Varsinkin silloin, jos lumen seassa on jäätä, voi katolta putoavan lumen alle jääminen olla hyvin vaarallista. Lumiesteet pitävät lumimassat katolla, joten niiden ansiosta rakennuksen pihalla voi liikkua ja oleskella koko talven ajan turvallisin mielin.
Lumiesteistä on hyötyä myös katon vaurioiden ehkäisemisessä, sillä lumimassojen äkkinäiset liikkeet voivat vaurioittaa katetta ja sen yksityiskohtia. Katteen pintaan voi syntyä naarmuja, kun lumi liukuu lappeella. Lumi saattaa myös irrottaa katosta viemärintuuletusputkia, kattotikkaita sekä muita yksityiskohtia. Katto voi alkaa vuotaa siihen syntyneistä rei’istä ja repeytymistä. Lumiesteiden asennuksen tai korjauksen hinta on pikkuraha kaikkien vaurioiden, vaaratilanteiden ja vesivahinkojen ehkäisemisestä. Vain harvoin Espoossa on lunta niin paljon, että lumiesteetkin irtoaisivat katosta. Jos lumiesteet putoavat maahan, on usein kyse kiinnitysten löystymisestä. Lumiesteiden ja varsinkin niiden kiinnitysten kunto pitäisikin tarkastaa puolen vuoden välein, jotta tällaiselta voitaisiin välttyä. Mikäli vahinko kuitenkin sattuu, ota yhteyttä ja tilaa irronneiden lumiesteiden korjaus, ja niiden kiinnittäminen takaisin kattoon. Hoidamme myös katolta irronneiden lumiesteiden tai esimerkiksi tikkaiden aiheuttamien reikien ja muiden vaurioiden paikkauksen.
Jos kattosi kaltevuus on 1:8 tai tätä enemmän, ovat lumiesteet pakollinen kattovaruste – tarkasta vaikka rakennusmääräyksistä! Lumiesteet tai -aidat on asennettava myös karkeapintaisille huopa- eli bitumikatoille, vaikka lumi pysyykin niillä hyvin paikoillaan. Lumiesteet on asennettava ainakin kaikkien kerrostalon, omakotitalon tai rivitalon kulkureittien yläpuolelle. Ovien ja muiden kulkureittien lisäksi myös erilaiset oleskelualueet (kuten terassit) tulee suojata lumiesteillä. Paras mahdollinen teho ja hyöty lumiesteistä saadaan kuitenkin silloin, kun ne asennetaan koko lappeen mitalle. Kuormituksen jakautuminen mahdollisimman tasaisesti estää ongelmat, esimerkiksi lumiesteiden vääntymisen. Suosittelemme myös kattoikkunoiden ja aurinkopaneeleiden suojaamista erillisillä lumiesteillä.
Piipun pellitys ja piipunhattu huolehtivat paloturvallisuudesta
Piipun pellitys ja piipunhattu pitävät savuhormin suojassa sään vaihteluilta. Kuiva hormi vetää paremmin, ja pysyy ehjänä huomattavasti pidempään. Ehjyys on tärkeää koko rakennuksen paloturvallisuuden kannalta. Piipun pellitys peltisepän työnä kannattaa teettää myös siksi, että se viimeistelee koko rakennuksen ulkonäön. Taidokas, mittojen mukaan toteutettu pellitys antaa katolle arvokkuutta, ja saa piipun sulautumaan kauniisti kattokokonaisuuteen.
Jos hormiin pääsisi kosteutta, se alkaisi rapautua. Rapautumista aiheuttaa hormiin ilmasta, sadevedestä ja lumesta päätyneen kosteuden jäätyminen hormin laastin koloissa. Neste vaatii enemmän tilaa, kun se jäätyy, ja jäätymisvauriot näkyvät hormissa olevien pienenpienten kolojen asteittaisena kasvamisena. Lopulta koloista voi tulla niin syviä, että lämpö – ja vaaralliset savukaasut – pääsevät karkuun. Lisäksi on vaarana se, että koloihin kertyy nokea. Noen takia savuhormit kuuluu nuohota säännöllisesti, mutta nuohouksesta ei ole suurta hyötyä, jos noki on saavuttamattomissa hormin kolosissa. Nokikertymät ovat vaarallisia, sillä ne voivat syttyä tuleen. Nokipalosta voi syntyä rakennuspalo, sillä nokipalo aiheuttaa valtavan kuumuuden. Piipunpellitys suojaa piippua ulkopuolelta, kun taas piipunhattu peittää hormin suuaukon (ei kuitenkaan liian tiiviisti). Piipunhattu auttaa pitämään myös roskat pois hormista.
Plus Kattopalvelun kokeneilta ammattilaisilta saatte kaikki muutkin peltisepän työt, kuten katon läpivientien suojapellitykset, piipun juuripellitykset, jiiripellitykset ja erilaisten peltilistojen (kuten tippapeltien) asennukset. Kattopeltisepän ammattitaitoa voi hyödyntää myös kattoturvatuotteiden ja sadevesijärjestelmien toteuttamisessa – upean konesaumakaton asentamisesta puhumattakaan?
Vuotaako katto piipun juuresta? Plus Kattopalvelu on tuolloinkin kattofirma paikallaan. Piipunjuuren pellitykset ja tiivisteet voivat kulua niin kuin kaikki muutkin kattorakenteen osat, ja jos tilanteeseen ei ehditä ajoissa puuttua, alkaa piipusta vuotaa vettä. Riippuu aluskatteesta, pääseekö vuotovesi kastelemaan yläpohjarakenteet vai ei. Pitkään jatkuva piipunjuurivuoto voi saada sisäkatonkin tippumaan vettä. Ota yhteyttä heti, jos huomaat piipun juuren vuotavan, niin tulemme tiivistämään savupiipun läpiviennin, korjaamaan aluskatteen piipun kohdalta ja kunnostamaan mahdollisesti aiheutuneet kosteusvauriot. Jos aluskate on ehjä, riittää, että tiivistämme piipunjuuren sellaiseksi, että se pitää taas vettä. Samalla tarkastamme kaikki muutkin kattoläpiviennit siltä varalta, että niiden tiivisteet olisi aika uusia, tai että niiden suojapellitykset pitäisi korjata.
Katon tarkastuksissa Espoossa tarvitaan hyvin huolellista otetta
Luota kaikissa Espoossa tarvittavissa katon tarkastuksissa Plus Kattopalveluun! Meidän tekemämme kattotarkastus on aina hyvin huolellinen, joten kaikki peltikaton, tiilikaton tai esimerkiksi bitumikaton kunnossa tapahtuneet muutokset tulevat havaittua. Tällaisen perusteellisen katon kunnon tarkastuksen ansiosta rikkinäiset tiilet tulevat vaihdettua ennen, kuin katto alkaa vuotaa, ja kattotikkaiden kiinnitykset tulevat kiristettyä ennen, kuin kova tuuli repii ne irti katosta. Kattotarkastajiemme ansiosta saat peltikattosi maalattua ennen, kuin ruoste saa siitä otetta, ja ehdit poistaa sammalet huopakatolta ennen, kuin sen saumat aukeavat ja vesi pääsee kastelemaan laudoitukset ja muut katon alla olevat puurakenteet.
Jokaisen talon katto on hyvä tarkastaa kahdesti vuodessa, jotta talven ja kesän aikana mahdollisesti syntyneet vauriot saataisiin kuntoon ennen seuraavaa vuodenaikaa ja sille tyypillisiä rasituksia. Plus Kattopalvelun asiakkaana saat muiden kattotöiden yhteydessä aina ilmaisen katon yleistarkastuksen. Tällainen tarkastus kuuluu luonnollisestikin myös toteuttamiimme katon kevät- ja syyshuoltoihin, mitkä tarkoittavat yleensä katon harjausta ja katon sadevesijärjestelmän tarkastamista. Katon yleiskuntotarkastuksen aikana tutkimme koko katon tiiviyden, unohtamatta yhtäkään saumaa tai läpivientiä. Varmistamme myös sen, ovatko kaikki kattotarvikkeet kunnolla kiinni katossa, sillä lumen paino tai katon lämpöliikkeet ovat saattaneet löystyttää kattoturvatuotteiden tai muiden kattotarvikkeiden kiinnityksiä. Myös katon rakenteiden ja eristeiden sekä aluskatteen tai -laudoituksen kunto käydään tarkastamassa, jos katon alle pääsee avaamatta rakenteita. Jos jotain korjattavaa löytyy, kerrotaan siitä asiakkaalle, ja tarpeellisista korjaustoimenpiteistä laaditaan hyvä tarjous. Pidämme silmät auki myös huoltotarpeiden varalta, eli tarvittaessa tarjoamme myös katon huoltomaalaamista, sadevesijärjestelmän puhdistamista tai esimerkiksi sammaleiden ja jäkälien poistoa. Huolellisuus on kaiken aa ja oo. Kattoa ei voida tarkastaa maan päältä tai talotikkaiden ylimmältä askelmalta kurkkien, vaan katolle on noustava, ja sen pinta on tarkastettava lähietäisyydeltä kävelemällä katolla. Näin huomataan pienimmätkin kattoreiät, ja katosta mahdollisesti irronneet pelti- tai huopakattonaulat.
Plus Kattopalvelulta on mahdollista tilata myös kattavampi tiili-, huopa- tai peltikaton kuntotarkastus. Myös tällainen, erillispalveluna tilattu koko katon kuntotarkastus on yksityisasiakkaille kotitalousvähennyskelpoinen työ. Kotitalousvähennyskelpoisuuden avulla säästät monien muidenkin kattotöiden kustannuksissa!
Kattourakointi kuin kattourakointi – Espoossa saat sen tämän kattopalvelun kautta
Kun harkitset jotain kattourakointia Espoossa, ota yhteyttä Plus Kattopalveluun. Meidän ammattilaisemme hoitavat kattourakat laidasta laitaan. Olemme kattopalvelu, jolla on kokemusta niin tiilikatoista, mineriittikatoista, peltikatoista kuin erilaisista huopakatoistakin. On kätevää, että kaikki kattotyöt saa samalta kattourakoitsijalta – et siis tarvitse kuin yhden ainoan yhteystiedon teettääksesi kattoremontin, katon IV-työt, katon varustelun, kattotarkastuksen tai jonkin katon huollon tai kattokorjauksen! Tämä kattofirma toimii aina yhtä laadukkaasti, asiakaslähtöisesti ja kustannustehokkaasti, joten voimme olla varmoja, että olet tyytyväinen lopputulokseen. Pelkkää bonusta on se, että työmme ovat omakotitalojen ja kesämökkien omistajille kotitalousvähennyskelpoisia, ja että kattourakalle saa kauttamme näppärästi myös rahoituksen. Rahoitusta voit hakea verkkosivujemme kautta samalla, kun tilaat tarvitsemasi kattohuollon, katon korjauksen ja paikkauksen tai jonkin muun kattotyön.
Tässä yhteydessä kannattaa mainita myös Plus Kattopalvelujen kaikille asiakkailleen (kattourakan koosta ja hinnasta riippumatta) tarjoama kaupanpäällinen. Kyse on koko katon kunnon tarkastamisesta. Sen avulla pääset kartalle tiilikattosi, peltikattosi tai huopakattosi todellisesta kunnosta, ja osaat tarvittaessa teettää ne kattohuollot ja -korjaukset, joilla katon kunto saadaan takaisin raiteilleen. Kokenut ammattilainen huomaa kaikki pienetkin muutokset kattokokonaisuuden kunnossa, ja osaa tarjota oikeanlaisia toimenpiteitä. Jos vaikka vesikourun sauma vuotaa, voi talon seinä kastua ja alkaa lahota. Vuotava vesikouru johtaa pahimmillaan talon perustusten kastumiseen, joten siihen kannattaa puuttua ajoissa. Asiantuntijamme saattaa tarjota myös peltikaton ruostevaurioiden korjaamista, millä estetään peltikaton ennenaikainen haurastuminen ja muun muassa kattovuoto.
Kaikenlaiset kattotyöt kourusaneerauksista koko katon uusimiseen suoritetaan avaimet käteen -periaatteella, joten asiakkaalle ei jää kuin laskun maksamisen vaiva. Me huolehdimme töiden suunnittelusta, materiaalien toimituksista, asennustyöstä, lopputarkastuksesta ja vieläpä loppusiivouksesta, mihin kuuluu olennaisena osana purku- ja rakennusjätteiden toimittaminen jäteasemalle. Urakan hinta lasketaan jo hyvissä ajoin ennen kattotöiden aloittamista. Heti, kun otat yhteyttä ja pyydät tarjouksen jostain kattourakasta, sovimme paikan päällä tehtävästä arviointikäynnistä. Tämän arviointikäynnin perusteella osaamme laskea urakalle kiinteän hinnan. Hatusta ei hintoja kannata heitellä, sillä kattourakan hintaan vaikuttavat niin katon kaltevuus, katon varustelutaso kuin esimerkiksi se, ovatko katon alla olevat rakenteet kastuneet.