Huopakattoremontti Muhos
Huopakattoremontti Muhos, mikä mahtava sijoitus, kun kattosi uusii huopakatteiden moniosaaja! Moni ajattelee huopakattoremontin olevan ”pakollinen paha”, mutta itse asiassa urakasta poikii paljon käytännöllistä ja esteettistä iloa sekä taloudellisia säästöjä.
Huopakattoremontin myötä…
- Katon huolto muuttuu puolta helpommaksi. Esimerkiksi katon putsaus on jatkossa helppoa kuin heinän teko, eikä sammaleenpoistoa tarvitse edes miettiä.
- Katon ilme raikastuu kerta heitolla. Heitä hyvästit vanhoille, sammaleen syömille ja auringon polttamille kattohuoville sekä aataminaikuisille kattotuotteille!
- Katon kunnossapidosta aiheutuvat kulut kutistuvat vain murto-osaan siitä, mitä ne olivat ennen remonttia. Mm. katon paikkaus ja tiivistys eivät rasita pankkitiliäsi.
Kun omakotitalosi, kesämökkisi tai piharakennuksen vanha huopakatto alkaa kaivata uutta puhtia, älä siis suotta lykkää katon uusimista ensi vuoteen. Tilaa huopakattoremontti Muhoksella sijaitsevaan kohteeseesi jo tänään!
Meiltä saat huopakattoremontit huippuosaamisella ja kohtuuhinnoin myös Muhoksen lähipaikkakunnilla. Käytännössä koko Pohjois-Pohjanmaa kuuluu toimialueeseemme, eli palvelemme sinua ja kattoasi mm. näillä paikkakunnilla Muhoksen tuntumassa: Utajärvi, Kempele, Tyrnävä, Oulu ja Vaala – saarikohteet mukaan lukien.
Kattavat kattotyöt katon korjauksesta katon huoltoon ja remonttiin Muhoksella
Kokeneet kattoammattilaisemme korjaavat Muhoksella kaikki katot huopa- ja palahuopakatoista tiilikattoihin sekä peltikattoihin. Jos katto vuotaa, kattoikkuna falskaa tai aluskate kaipaa paikkausta, löytyy meiltä kattava tietotaito ongelman korjaamiseksi. Kun katon korjaus ei enää riitä, remontoimme huopakattosi, tiilikattosi ja peltikattosi avaimet käteen -palvelulla. Uutta kattoremonttia voidaan lykätä laadukkailla kattohuolloillamme, joilla varmistat kattosi toimivuuden ja pitkäikäisyyden. Puhdistamme katon ja vesikourut, pudotamme lumet, poistamme jääpuikot ja tarjoamme muut katon huoltotyöt kattosi tarpeiden mukaan. Ota yhteyttä missä tahansa kattotyössä Muhoksen alueella!
Palahuopakattoremontti Muhos – tilaa urakka meiltä, ja ota itse rennosti!
Palahuopakattoremontti Muhos, toteutetaan meillä kätevänä ”avaimet käteen”-palveluna. Käytännössä tämä näppärä palvelupaketti kattaa kaiken, mitä talosi, mökkisi tai vaikkapa autotallisi huopa- tai palahuopakattoremontti Muhoksella vaatii!
Me teemme puolestasi kaiken työn suunnittelusta loppusiivoukseen. Mitään sinun ei tarvitse tehdä itse, etkä toisaalta joudu myöskään kääntymään muiden firmojen puoleen missään vaiheessa projektia.
Varsinaisen remontoinnin ohella huolehdimme myös materiaalihankinnoista puolestasi. Ostamme sopivan määrän toiveidesi mukaisia kattohuopia, kattotuotteita, eristevilloja, vanereita ym. tykötarpeita kattosi uusimiseen.
Asiakkaanamme et joudu miettimään itse edes logistiikka-asioita. Me pidämme huolen, että kattosi remontoimiseksi tarvittavat materiaalit ja kalusto löytävät tiensä remonttikohteeseen hyvissä ajoin h-hetkeä varten.
Jos siis haluat selvitä huopa- tai palahuopakattoremontista Muhoksella sijaitsevassa kohteessasi mahdollisimman vähällä vaivalla, tilaa urakka meiltä ”avaimet käteen”-palveluna. Ota yhteyttä, niin ryhdytään suunnittelemaan urakkaa vaikkapa ihan tässä lähipäivinä!
Kattavuudestaan huolimatta ”avaimet käteen”-pakettiimme ei taatusti lipsahda mitään ylimääräistä. Meillä jokainen kattoremonttiprojekti räätälöidään yksilöllisesti, katon tarpeet ja asiakkaan toiveet huomioiden.
Huopakaton uusiminen Muhos, muutamalla askeleella alusta loppuun – pian urakka onkin jo pulkassa!
Huopakaton uusiminen Muhos, kuinka se käytännössä tapahtuu? Miten uusi huopakatto asennetaan vanhan tilalle?
Kuten sanottu, meillä jokainen huopakaton uusimisprojekti Muhoksella räätälöidään yksilöllisesti. Urakan täsmälliset askelmerkit vaihtelevatkin kohteesta toiseen, riippuen pitkälti katon kunnosta ja kunnostustarpeista sekä tietysti asiakkaan omista toiveista.
Karkealla tasolla huopakaton uusiminen Muhoksella etenee silti aina jotakuinkin samoja ratoja. Käytännössä huopakattoremontti on 7-vaiheinen prosessi.
- Asiantuntijamme kartoittavat vanhan katon kunnon ja kunnostustarpeet, tutustuvat remonttikohteeseen ja kuulostelevat asiakkaan vision uuden katon suhteen. Näiden tietojen pohjalta laadimme vedenpitävän suunnitelman käsillä olevaa urakkaa varten.
- Esityövaihe.
- Purkutyöt.
- (Yläpohjan kunnostus sekä mahdolliset muutostoimenpiteet välikaton rakenteisiin. Esim. lahovauriokorjaukset, kastueiden eristeiden vaihto, notkahtaneiden kattopalkkien oikaisu ja katon lisäeristys.)
- Uuden vesikatteen l. kattohuopien/kattolaattojen asennus.
- Uusien kattotuotteiden ja kattoläpivientien asennus.
- Loppusiivous ja lopputarkastus.
Kas näin. Näiden seitsemän askeleen jälkeen urakka on pulkassa; vanha katto tiessään ja uusi tilalla.
Koska voimme aloittaa? Ota yhteyttä, niin polkaistaan huopakaton uusiminen Muhoksella sijaitsevassa kohteessasi pian käyntiin!
Palahuopakaton uusiminen Muhos, otetaan useimmiten työn alle näistä syistä – kuulostaako tutulta?
Palahuopakaton uusiminen Muhos, voidaan ottaa työn alle monista erilaisista lähtökohdista. Usein syyt ovat kuitenkin käytännöllisiä tai taloudellisia, eivätkä niinkään esimerkiksi esteettisiä.
Tässä muutamia yleisimpiä perusteita huopa- tai palahuopakaton uusimiseen Muhoksella:
- Lukuisat, epämääräiset vuodot ja vuotoriskit. Vanha huopakatto vuotaa herkästi saumoistaan ja läpivientien kautta.
- Katon runsas sammaloituminen. Ikääntyessään huopakatto on koko ajan alttiimpi ja alttiimpi sammaloitumaan.
- Kattohuopien pysäyttämätön halkeilu. Vanha huopakatto voi joskus halkeilla kuin autiomaa ennen sadekauden alkua!
- Katon heikko energiatehokkuus/kylmät onkalot katon välissä. Ajan kanssa etenkin puhallusvilla tuppaa painumaan ikävästi.
Joskus tietysti myös vakavat lumi- ja myrskyvauriot voivat olla hyvä syy laittaa katto uusiksi. Jos katto vaikkapa pettää raskaan lumitaakan alla tai puu kaatuu katon päälle, saattaa kattoremontti olla käytännössä ainoa järkevä ratkaisu katon kunnostamiseksi.
Kuulostaako tutulta? Jos syystä tai toisesta epäilet huopa- tai palahuopakaton uusimisen Muhoksella sijaitsevassa kohteessasi olevan tarpeen, laita ihmeessä viestiä tai pirauta kattoremonttipalveluumme mahdollisimman pian. Lähetämme eksperttimme varmistamaan ”remonttituomion”, ja annamme (tarvittaessa) huipputarjouksen kattosi uusimisesta!
Huopakattoremontti Muhoksella kannattaa toteuttaa viimeistään katon tullessa tähän ikään
Tiesitkö, että huopakatolla on maksimi-ikä? Vaikka lähtökohtaisesti tiivissaumakaton, palahuopakaton ja kolmiorimakaton uusiminen tulisikin suorittaa katon kehnoon kuntoon vedoten, joissain tapauksissa jo pelkästään katon korkea ikä voi riittää perusteeksi laittaa katto uusiksi.
Yleisesti ottaen huopakaton uusiminen tai remontointi on viisasta ottaa työn alle viimeistään siinä vaiheessa, kun katon asennuksesta alkaa olla aikaa noin neljäkymmentä vuotta. Tässä iässä yleensä jopa laadukas ja tunnollisesti huollettu bitumikatto on tiensä päässä.
Jos kattosi on jo nelikymppinen tai mahdollisesti jopa ylittänyt tämän virstanpylvään, kannattaa pyytää asiantuntijamme ainakin kurkkaamaan kattoa kipin kapin. Toimi ripeästi, sillä joskus vanhan huopakaton kunto voi heikentyä dramaattisesti yllättävän lyhyessäkin ajassa!
Ethän lykkää kattosi saneerausta edes rahasyistä? Kauttamme on saatavilla myös joustavaa rahoitusta huopakaton uusimiseen ja remontointiin Muhoksella. Rahoituksella voit jakaa kattoremontin kulut näppärästi eriin ja tarjota katollesi tällä tavoin kaikki sen kaipaamat palvelut ajallaan, mikäli urakan hintalappu ahdistaa (hintojemme kilpailukykyisyydestä ja työmme kotitalousvähennyskelpoisuudesta huolimatta).