Vesikourujen puhdistus Paimio – mitä jokaisen paimiolaisen pitää tietää?
Harva paimiolainen tietää kaikkea oleellista vesikourujen puhdistukseen liittyen. Moni Paimiossa suhtautuukin rännien puhdistukseen olan kohautuksella, vaikka ei pitäisi. Siksi me Plus Kattopalvelussa puristimme aiheeseen liittyvät pääperiaatteet pähkinänkuoreen.
Vesikourujen puhdistus:
- Kannattaa tehdä kahdesti vuodessa (joka syksy ja kevät).
- Tehdään yleensä katon kausihuollon yhteydessä.
- Tarkoittaa käytännössä roskien poistoa vesikouruista. Tarvittaessa myös kourujen ulkopinnat pestään.
- Pidentää sadevesijärjestelmän elinkaarta, sillä esimerkiksi vesikourujen ruostuminen on vähemmän todennäköistä.
- Ehkäisee myös tukosten muodostumista, mikä puolestaan säästää räystästä ja julkisivua esimerkiksi homeelta ja lahovaurioilta.
- Ehkäisee lisäksi sadevesijärjestelmän jäätymistä ja jään aiheuttamia vaurioita.
Rännien puhdistus on siis pieni vaiva, mutta voi säästää pitkässä juoksussa rahat vaikkapa pihakeinuun tai trampoliiniin. Toimenpide itsessään ei ole iso investointi.
Älä kuitenkaan suotta ryhdy rännien puhdistukseen itse. Me Plus Kattopalvelussa teemme työn ammattitaitoisesti ja kohtuulliseen hintaan puolestasi! Lisäksi työmme kelpaa kotitalousvähennykseen.
Palveluumme kuuluu myös mukava kylkiäinen: sadevesijärjestelmän ja katon yleistarkastus. Tarvittaessa voimme tehdä naapurikateutta herättävän hyvän tarjouksen myös muista suosittelemistamme huolto- tai korjaustoimenpiteistä.
Kun siis haluat sadevesijärjestelmällesi kymppi plussan arvoista palvelua järkevään hintaan, tilaa vesikourujen puhdistus Paimiossa meiltä Plus Kattopalvelusta! Palvelemme myös Paimion lähiseudulla Liedosta Kaarinaan, Salosta Sauvoon ja aina Marttilaan asti.
Kattavat kattotyöt katon korjauksesta katon huoltoon ja remonttiin Paimiossa
Kokeneet kattoammattilaisemme korjaavat Paimiossa kaikki katot huopa- ja palahuopakatoista tiilikattoihin sekä peltikattoihin. Jos katto vuotaa, kattoikkuna falskaa tai aluskate kaipaa paikkausta, löytyy meiltä kattava tietotaito ongelman korjaamiseksi. Kun katon korjaus ei enää riitä, remontoimme huopakattosi, tiilikattosi ja peltikattosi avaimet käteen -palvelulla. Uutta kattoremonttia voidaan lykätä laadukkailla kattohuolloillamme, joilla varmistat kattosi toimivuuden ja pitkäikäisyyden. Puhdistamme katon ja vesikourut, pudotamme lumet, poistamme jääpuikot ja tarjoamme muut katon huoltotyöt kattosi tarpeiden mukaan. Ota yhteyttä missä tahansa kattotyössä Paimion alueella!
Monessa paimiolaisessa kohteessa rännien puhdistus ei onnistu maasta käsin
Edellä kerroimme asioista, jotka jokaisen paimiolaisen on hyvä tietää rännien puhdistukseen liittyen. Eräs asia jäi kuitenkin vielä käsittelemättä – nimittäin se, onnistuuko rännien puhdistus itse maasta käsin.
Periaatteessa me Plus Kattopalvelussa suosittelemme jättämään rännien puhdistuksen aina ammattilaiselle. Roskien poisto ränneistä on kuitenkin mahdollista myös itse maasta käsin.
Taktiikassa on tosin muutamia perustavanlaatuisia ongelmia. Ensinnäkään et näe kouruihin, joten todennäköisesti sinne jää roskaa enemmän tai vähemmän.
Toisekseen työskentely on hidasta. Me Plus Kattopalvelussa teemme työt aina räystäällä, jolloin roskien poisto ränneistä onnistuu kätevästi keräämällä risut, lehdet ja neulaset roskapussiin. Pihamaakaan ei sotkeennu.
Kolmannekseen sadevesijärjestelmän tarkastus on mahdotonta maasta käsin. Esimerkiksi kourujen pohjalla rehottavat ruostekukkaset jäävät huomaamatta, eivätkä lahot otsalaudatkaan välttämättä ilmianna itseään.
Räystäälle taas ei kannata kuvitellakaan menevänsä itse hommiin, ellei korkean paikan työskentelystä ole aiempaa kokemusta. Lisäksi siihen tarvitaan asianmukaiset turvavarusteet.
Edellä mainituista syistä moni paimiolainen onkin kanssamme samaa mieltä siitä, että vesikourujen puhdistus on huomattavasti helpompaa ja varmempaa tilata ammattilaiselta. Me Plus Kattopalvelussa teemme vesikourujen puhdistustyöt Paimiossa kohteessa kuin kohteessa!
Tukkeutuneiden syöksyputkien ja alastuloputkien avaus, tukosten poisto vesikouruista sekä tukkeutuneen kattokaivon avaus
Vesikourujen puhdistus liittyy kiinteästi tukkeutuneiden syöksyputkien ja alastuloputkien avaukseen. Vesikourujen säännöllinen puhdistus nimittäin ehkäisee tukoksia erittäin hyvin.
Jos roskien poisto ränneistä sen sijaan unohtuu, ovat tukokset enemmän kuin todennäköisiä. Tukoksia voi muodostaa yhtä hyvin niin bioroska kuin jääkin.
Kaikeksi onneksi hätä ei ole tämän näköinen, jos tukos syystä tai toisesta ilmoitteleekin itsestään. Me Plus Kattopalvelussa avaamme myös tukkeutuneet syöksy- ja alastuloputket, vesikourut ja kattokaivot paimiolaisten puolesta.
Myöskään tukosten avaukseen ei kannata ryhtyä itse, sillä siitä on usein vain haittaa. Aivan liian monta kertaa olemme törmänneet kirveellä hakkaamisen tai potkimisen seurauksena vioittuneeseen sadevesijärjestelmään. Kaupan päälle julkisivukin on saattanut kärsiä ikäviä sotavammoja.
Eteviltä rännieksperteiltämme luonnistuvat jopa sadevesijärjestelmän korjaustyöt. Jos siis jo yritit tukkeutuneen syöksyputken avausta itse ja sadevesijärjestelmä ei selvinnyt kamppailusta ehjin nahoin, lisää samaan tarjouspyyntöön rohkeasti myös tarvittavat korjaustyöt.