Vesikourujen puhdistus Kuopio – olisiko jo korkea aika ottaa kourugurumme langan päähän?
Tiedätkö, milloin vesikourujen puhdistus Kuopiossa on ajankohtaista? Ellet, niin lukaise alta asiantuntijoidemme kokoama tietoisku aiheeseen liittyen.
- Vesikourujen puhdistus Kuopiossa on syytä tehdä puolivuosittain.
- Parhaat ajankohdat vesikourujen puhdistukseen ovat syksy ja kevät. Silloin muukin katto puhdistetaan ja huolletaan sekä tarpeen mukaan korjataan.
- Vesikourujen puhdistus on paras ajoittaa katon puhdistuksen kanssa yhtenevästi, sillä muuten katolta valuvat roskat täyttävät vesikourut pian uudelleen.
- Vesikourujen puhdistus on syytä tehdä säännöllisesti, sillä jo yksikin välistä jäänyt puhdistuskerta voi aiheuttaa ongelmia.
Jos vesikourujen puhdistus unohtuu, alkavat ruoste, jää ja tukokset pian kiusata sadevesijärjestelmää. Tukokset taas voivat aiheuttaa paljon hallaa muillekin talon rakenteille esimerkiksi homeen ja lahovaurioiden muodossa.
Kun rännien puhdistusaika on jälleen käsillä, älä kuitenkaan ryhdy roskien poistoon itse. Me Plus Kattopalvelussa teemme työn ammattitaitoisesti, turvallisesti ja kotitalousvähennyskelpoisesti puolestasi.
Teemme myös muut kattotyöt kausihuollosta rännien paikkaukseen. Anna asiantuntijoidemme valmistella katto kerralla luontoäidin koitoksiin, niin voimme tehdä toimenpiteistä kokonaisedullisen yhteistarjouksen. Laskun voit maksaa tarvittaessa myös osissa kauttamme saatavilla olevalla rahoituksella.
Muista, että meiltä saat kaikkiin kattotöihin kaupan päälle katon yleistarkastuksen!
Kourugurumme palvelevat ammattitaitoisesti ja sopuhinnoin myös Kuopion lähiseudulla Lapinlahdelta Iisalmeen, Leppävirrasta Rautavaaraan ja Siilinjärveltä Suonenjoelle. Ota yhteyttä, niin pian sadevesijärjestelmä vetää taas imurin lailla!
Kattavat kattotyöt katon korjauksesta katon huoltoon ja remonttiin Kuopiossa
Kokeneet kattoammattilaisemme korjaavat kaikki katot huopa- ja palahuopakatoista tiilikattoihin sekä peltikattoihin. Jos katto vuotaa, kattoikkuna falskaa tai aluskate kaipaa paikkausta, löytyy meiltä kattava tietotaito ongelman korjaamiseksi. Kun katon korjaus ei enää riitä, remontoimme huopakattosi, tiilikattosi ja peltikattosi avaimet käteen -palvelulla. Uutta kattoremonttia voidaan lykätä laadukkailla kattohuolloillamme, joilla varmistat kattosi toimivuuden ja pitkäikäisyyden. Puhdistamme katon ja vesikourut, pudotamme lumet, poistamme jääpuikot ja tarjoamme muut katon huoltotyöt kattosi tarpeiden mukaan. Ota yhteyttä missä tahansa kattotyössä!
Rännien puhdistustyöt Kuopiossa korkealla ammattiylpeydellä, kohteeseen kuin kohteeseen
Rännien puhdistuspalvelua Kuopiossa tarjoaa moni yritys ja yrittäjä. Meiltä Plus Kattopalvelusta saat kuitenkin kautta Kuopion kehuttua palvelua kohteeseen kuin kohteeseen!
Iso osa toimeksiannoistamme koskee tavallisia asuintaloja, kuten omakotitaloja ja paritaloja. Esimerkiksi yksi- tai kaksikerroksisen omakotitalon tai paritalon vesikourujen puhdistus onkin meille silkkaa rutiinia. Samalla voimme puhdistaa piharakennusten, kuten autotallien ja varastojen vesikourut.
Meiltä löytyy osaavia käsiä ja luotettavaa kalustoa kuitenkin myös haastavampia kohteita varten. Esimerkiksi rivitalon, kerrostalon, koulun, kirjaston, kirkon tai vaikkapa maneesin vesikourujen puhdistus onnistuu meiltä kakistelematta.
Puhdistustuloksen kannalta sillä ei ole merkitystä, ovatko kourut terästä, alumiinia vai muovia, pyöreät vai kantikkaat, pinnoitetut vai pinnoittamattomat ja ovatko niiden kiinnitykset ulko- vaiko sisäpuolella. Pitkällä kokemuksella suoriudumme puhdistussavotasta tottunein ottein sadevesijärjestelmän ominaisuuksista riippumatta.
Teemme puhdistustyöt tehokkaasti, mutta hellävaraisesti. Näin ollen kourut eivät turhaan kulu puhdistuksesta, vaan siitä on pelkkää iloa.
Kun siis etsit asiansa osaavia ammattilaisia vesikourujen puhdistukseen Kuopiossa, olemme varma valinta. Plus Kattopalvelu kelpaisi vaikka presidentille!
Tukkeutuneiden syöksyputkien ja alastuloputkien avaus ammattitason välineillä
Jos normaali kausipuhdistus ei enää riitä sadevesijärjestelmän vetovoiman varmistamiseksi, on tukkeutuneiden syöksyputkien ja alastuloputkien avaus tarpeen. Onneksi me Plus Kattopalvelussa teemme kokenein käsin myös tukkeutuneiden syöksyputkien ja alastuloputkien avaustyöt.
Usein sadevesijärjestelmän tukkii joko bioroska tai jää, mutta tukos voi olla myös niiden sekoitus. Sekään ei ole ennenkuulumatonta, että sadevesijärjestelmän tukkona onkin syöksyputken päähän lentänyt lasten lelu tai vaikkapa tennispallo.
Meillä on kuitenkin koko joukko ässiä hihassa, joten voit olla huoletta – saamme tukoksen varmasti auki. Esimerkiksi jäätukoksia varten polkaisemme käyntiin höyrytyslaitteen, jonka puskema kuuma vesihöyry sulattaa jäätulpat tehokkaasti ja hellävaraisesti.
Väkivaltaa emme käytä koskaan tukoksia avatessamme. Amatöörien suosima potkimistaktiikka tai kirveellä hakkaaminen eivät kuulu repertuaariimme lainkaan.
Kun sadevesijärjestelmä kaipaa siis mitä tahansa huomiota, kuopiolaisena voit kääntyä puoleemme korkein odotuksin.