Aluskatteen korjaus Porvoo – Aluskate ei ole olemassa turhan takia
Aluskate ei ole olemassa turhan takia. Omakotitalon, kerrostalon, rivitalon, kesämökin tai esimerkiksi paritalon aluskatteella on vissi tehtävä tässä maailmassa, ja se on kattorakenteiden suojaaminen. Katon alle voi päästä kosteutta kahdesta eri suunnasta, ja kosteus voi pilata kattorakenteet. Ilman kattorakenteita ei ole vesikattoakaan, joten kattorakenteet on hyvä suojata niitä heikentävältä kosteudelta. Tiilikaton tai esimerkiksi peltikaton aluskatetta tarvitaan myös eristeiden takia. Eristeet voivat homehtua todella nopeasti, jos kattovuoto tai alun perin rakennuksen sisätiloista peräisin oleva kosteus pääsee ne kastelemaan. Laho- ja homevaurioiden korjaamiselta voi välttyä, kunhan aluskate on kunnossa.
Aluskatteet asennetaan yhtä aikaa vesikatteen kanssa, eikä niitä ole tarkoitus uusia kokonaan ennen seuraavaa kattoremonttia. Aluskatteet ovat kestäviä, joten peltikaton aluskatteen korjaus Porvoossa ei ole mitenkään kovin tavallista. Tiilikattojenkin aluskatteet voivat kestää vuosikymmenestä toiseen ilman, että niitä pitää missään vaiheessa korjata.
Jos kuitenkin tarvitset tiilikaton tai peltikaton aluskatteen korjausta Porvoossa, Askolassa, Loviisassa, Myrskylässä, Pornaisissa tai Sipoossa, ole yhteydessä katonkorjauspalveluumme. Ei haittaa, vaikka et tiedä, onko aluskatetta vaihdettava osittain vai ei – pyydä meidät kuntotarkastamaan aluskatteesi, niin sen todellinen tilanne on pian selvitetty. Jos aluskate ei ole aivan priimakunnossa, annamme tarjouksen revenneen aluskatteen korjaamisesta tai vaikka aluskatteen reikien paikkaamisesta. On mahdollista, ettei aluskatetta ole asennettu oikein, ja silloin omakotitalon, kesämökin tai paritalon aluskatteen korjaus voi tarkoittaa vaikkapa aluskatteen ylösnostojen korjaamista.
Aluskatteen korjauksen hintaa ei tarvitse jännittää. Kerromme jo etukäteen, mitä taloyhtiön (rivitalon tai kerrostalon) tai jonkin muun kiinteistön aluskatteen korjaus – kuten aluskatteen läpivientikappaleiden vaihtaminen – maksaa. Tulemme paikan päälle selvittämään sen, miten juuri tämä pahvinen aluskate on korjattava, tai mikä on paras tapa kunnostaa juuri tämän aluskatteen reiät. Hintamme ovat aina varsin edullisia, sillä kukkaroystävällisten hintojen tarjoaminen on yksi periaatteistamme. Toinen periaate on se, että jokainen kattotyö tarkoittaa kaupan päälle tulevaa kattotarkastusta.
Koska kuulumme kaikkiin tarpeellisiin rekistereihin, voi kattotöistämme hakea kotitalousvähennystä. Meillä on paljon yhteistyökumppaneita, ja yksi niistä sattuu olemaan rahoitusalalla. Näin ollen voit hakea aluskatteen tiivistykselle tai mille tahansa muulle kattotyölle rahoitusta meidän kotisivujemme kautta.
Kattavat kattotyöt katon korjauksesta katon huoltoon ja remonttiin
Kokeneet kattoammattilaisemme korjaavat kaikki katot huopa- ja palahuopakatoista tiilikattoihin sekä peltikattoihin. Jos katto vuotaa, kattoikkuna falskaa tai aluskate kaipaa paikkausta, löytyy meiltä kattava tietotaito ongelman korjaamiseksi. Kun katon korjaus ei enää riitä, remontoimme huopakattosi, tiilikattosi ja peltikattosi avaimet käteen -palvelulla. Uutta kattoremonttia voidaan lykätä laadukkailla kattohuolloillamme, joilla varmistat kattosi toimivuuden ja pitkäikäisyyden. Puhdistamme katon ja vesikourut, pudotamme lumet, poistamme jääpuikot ja tarjoamme muut katon huoltotyöt kattosi tarpeiden mukaan. Ota yhteyttä missä tahansa kattotyössä!Aluskatteen osittainen uusiminen Porvoossa palauttaa niin kerrostalon kuin paritalonkin aluskatteen kunnon
Ammattilaisemme ovat toimineet kattoalalla jo pitkään. Siksi voit luottaa saavasi katollesi kokeneet ja asiantuntevat työntekijät, kun tilaat kattourakkasi Porvoossa meiltä. Osaamme toteuttaa myös katon alla tarvittavat toimenpiteet kiistattomalla ammattitaidolla ja varmoilla otteilla. Katon alla tarvitaan yhtä jos toista – jos ei mitään muuta, niin ainakin säännöllinen kuntotarkastus.
Jos katon alla eli yläpohjassa ei säännöllisesti käydä, voi moni asia jäädä havaitsematta ajoissa. Jätä kattotarkastuksetkin meille, niin saat ajoissa tiedon esimerkiksi aluskatteen korjaustarpeista, eristeiden päälle sontineista linnuista tai kondenssiveden aiheuttamista kosteusvaurioista. Tulet saamaan myös tarjouksen kaikista tarvittavista kattotöistä, kuten aluskatteen osittaisesta uusimisesta jiirin eli sisätaitteen kohdalta, eristevillojen vaihtamisesta, katon lisälämmöneristyksestä, katon IV-töistä tai kosteusvaurioiden kunnostamisesta.
Aluskatetta ei ole tarkoitus uusia ennen seuraavaa kattoremonttia, mutta se voidaan uusia osittain esimerkiksi läpivientien kohdalta. Aluskatteen osittainen uusiminen viemärintuuletusputken, kattoluukun tai vaikka kattovalokuvun kohdalta Porvoossa palauttaa niin kerrostalon kuin paritalonkin aluskatteen kunnon entiselleen.
Ehkä aluskate ei ollut hyvässä kunnossa alun alkaenkaan? Ehkä aluskate oli väärin asennettu? Silloinkin ratkaisu voi löytyä aluskatteen osittaisesta uusimisesta kattoikkunan tai esimerkiksi savupiipun kohdalta. Selvitämme tilanteen ja laadimme parhaan tarjouksen parhaasta korjaustoimenpiteestä.
Eristeiden vaihtoa tarvitaan silloin, jos eristeet ovat märät, likaiset tai muutoin huonokuntoiset. Jos eristeitä on liian vähän, voimme lisätä niiden määrää, eli toteuttaa katon lisäeristyksen. Uudet villat saattavat mahtua paikoilleen rakenteita avaamatta ja purkamatta, joten lämmityskustannusten pienentäminen ja kondensoitumisen vähentäminen voi olla luultua helpommin hoidettavissa. Uudet eristeet vaikuttavat myös siihen, kuinka paljon katon reunoille muodostuu jäätä ja jääpuikkoja.
Katon IV-töillä voidaan tarkoittaa esimerkiksi uusien ilmanvaihtokanavien asentamista. Lämpimän ja kostean ilman on syytä poistua katon alta, ennen kuin se ehtii muuttua kondenssivedeksi – kondenssivedeksi, mikä voi kastella kattosi rakenteet ja yläpohjasi villat.
Jos kosteutta on jo päässyt katon alle, on edessä katon kosteusvaurioiden kunnostaminen, mikä voi tarkoittaa esimerkiksi lahojen puuosien vaihtamista. Muutoin lahosta ei pääsekään eroon.
Aluskatteen korjaus jiirin, eli sisätaitteen, savupiipun, kattoikkunan, kattoluukun ja läpivientien kohdalta Porvoossa tukee koko rakennuksen kuntoa
Aluskatteet, betonitiilikatot, kumibitumikatteet ja lukkosaumakatot ovat suhteellisen uusia tulokkaita kattomaailmassa. Ennen betonitiiliä katoilla ladottiin savitiiliä. Edelleenkin voit tilata meiltä savitiilikaton asennuksen, huollon tai korjauksen, mutta edullisemmat betonitiilet ovat kiilanneet suosiossa savitiilien ohi.
Kumibitumikatteet ovat todella kestäviä ja vedenpitäviä, joten voidaan todeta huopakattojen kehittyneen huippuunsa. Aluksi bitumikatteet koottiin paperista, tervasta ja hiekasta. Sitten alettiin käyttää raakahuopaa, kunnes materiaaliksi vaihtui lasikuituhuopa. Tämän päivän vuodat ja paanut ovat paljon luotettavimpia kuin paperiarkit tai raakahuovan palaset, ja niiden asennustekniikatkin ovat kehittyneet huimasti. Tiivissaumakatteesta saadaan tiivis katto jopa tasakatolle, joiden suosio oli suurimmillaan 1960-luvulla. Nykyään tasakatoista muokataan kaltevampia kattoja, joita on helpompi huoltaa.
1900-luvulla suosittiin myös asbestikattoja, mutta nykyään asbestin käyttäminen tai asbestikattojen korjaaminen on kiellettyä. Varttikaton tilalle voidaan asentaa vaikka tiilikuvioinen peltikatto, mikä yhdistää tiili- ja peltikattojen hyvät puolet – tai lukkosaumakatto, mikä on perinteisen konesaumakaton pikkuveli. Lukkosaumakatto on edullisempi ja helpompi asentaa kuin aito konesaumakatto, mutta siitä tulee käytännössä yhtä komea ja tiivis. Aivan yhtä pitkään käyttöikään lukkosaumakatto ei kyllä yllä.
Aluskatteet yleistyivät 1900-luvun loppua kohti mennessä, kunnes niistä tuli pakollisia. Samalla yleistyivät aluskatteiden korjaukset, kuten aluskatteiden taitekohtien korjaukset. Aluskatetta tarvitaan suojaamaan kattorakenteita kattovuodoilta, sillä jos katto vuotaa, ohjaa aluskate vuotovedet ulos ennen kattorakenteiden tai eristevillojen kastumista. Katot ovat vuotaneet kautta maailman sivu, mutta kondensio-ongelma on uudempi probleema. Aluskate (mikä on tarvittaessa korjattu viemärintuuletusputken tai jonkin muun läpiviennin kohdalta) estää kondenssivettäkin kastelemasta katon alla sijaitsevia rakenteita.
Kondenssivettä voi syntyä asunnosta karkaavasta lämmöstä ja vesihöyrystä. Kunnolliset eristeet ja höyrynsulut sekä moitteettomasti toimiva välikaton tuuletus ehkäisevät kondenssiveden muodostumista, mutta aluskate on silti tarpeen. Aluskate voi haihduttaa kosteutta lävitseen. Lisäksi se estää vesipisaroiden muodostumisen ulkokaton viileälle alapinnalle. Jos ulkokaton alapinta ”hikoilee”, voi vettä alkaa tipahdella eristekerrokseen, ja siitä voi seurata yläpohjan homevaurio.
Aikaisemmin välikatolle ei tunkeutunut samaan tapaan lämpöä ja vesihöyryä, joten aluskatteetkaan eivät olleet niin tarpeellisia. Nyt on toisin, ja siksi aluskate kannattaa tarkastaa kaksi kertaa vuodessa siltä varalta, että sitä pitäisi korjata kattoluukun, kattoikkunan tai vaikka savupiipun kohdalta. Meihin voit luottaa aina, kun tarvitset aluskatteen paikkausta kattovalokuvun kohdalta, tai jos aluskatettasi pitää korjata jiirin eli sisätaitteen kohdalta. Teemme työn mitä parhaimmalla hinta-laatusuhteella, ja samalla tulemme parantaneeksi koko rakennuksen kuntoa Porvoossa. Kattovuotoja tai kondenssivettä ei voida koskaan sulkea kokonaan pois laskuista, mutta aluskatteen ansiosta kosteusvaurioiden syntymisen todennäköisyys pysyy mahdollisimman pienenä.
Aluskatteen paikkaus Porvoossa hinnoitellaan tapauskohtaisesti – Sovi kanssamme arviointikäynnistä
Kaikki kattotyömme hinnoitellaan tapauskohtaisesti, joten kattourakan hintaa tullaan laskemaan paikan päälle. Tämä pätee myös silloin, kun tarvitset tiilikaton aluskatteen paikkausta Porvoossa. Ota yhteyttä, niin tulemme paikan päälle tarkastamaan tilanteen ja laskemaan aluskatteen paikkauksen (kuten revenneen aluskatteen paikkauksen) hinnan. Hintaa ei voida laskea etukäteen, koska jokainen katto on omanlaisensa kokonaisuus, ja esimerkiksi peltikaton aluskatteen paikkauksen voi tehdä monella eri tapaa. Joskus riittää aluskatteen reikien paikkaaminen, toisinaan ylösnostojen korjaus. Joskus on parempi uusia aluskate osittain (älä pelästy, se on helpompaa ja nopeampaa kuin miltä se kuulostaa).
Jos omakotitalon, kerrostalon tai esimerkiksi kesämökin kattoa ei säännöllisesti tarkasteta, voi tarve paikata aluskate savupiipun kohdalta jäädä huomaamatta. Suositus onkin, että vesikate, aluskate, kattorakenteet ja katon tarvikkeet tarkastetaan kaksi kertaa joka vuosi. Vesikate on tarkastettava lähietäisyydeltä, mikä tarkoittaa katolle kiipeämistä ja vesikatteen päällä kävelemistä. Vieläkään ei nähdä aluskatetta tai sitä, pitääkö aluskatetta paikata kattoikkunan kohdalta. Jotta aluskatteen kunnon tarkastaminen olisi mahdollista, on ammattilaistemme mentävä katon alle (esimerkiksi tarkastusluukun kautta).
Ensimmäisellä kerralla selviää, onko aluskatetta paikattava kattovalokuvun tai kattoluukun kohdalta siksi, että aluskate olisi väärin asennettu Porvoossa. On melko yleistä törmätä aluskatteisiin, joita ei ole muistettu tai osattu nostaa kaikkia kattoläpivientejä vasten.
Jatkossa aluskate pitää kuntotarkastaa sen takia, että kosteus tai jopa pikkulinnut nokkineen ovat voineet aiheuttaa tarpeen paikata aluskate jonkin läpiviennin (kuten viemärintuuletusputken) kohdalta. Reikiä tai repeämiä voi olla myös aluskatteen muissa osissa. Silloin voi olla tarpeen vaihtaa aluskate yksi tai useampi kattotuoliväli kerrallaan. Teemme kaikki kattourakat sujuvina avaimet käteen -paketteina, eli huolehdimme siitä, että kaikki tarpeelliset paikkaustyöt, uusimiset ja huoltotoimenpiteet tulevat tehtyä.