Katon korjaus Vantaa – Oikea aika korjata katto on nyt
Koska omakotitalon, kesämökin, autotallin, paritalon, taloyhtiön (kerrostalon tai rivitalon) tai jonkin muun kiinteistön katto pitää korjata? Oikea vastaus on nyt. Oikeastaan katto olisi pitänyt paikata heti vaurion synnyttyä, oli se sitten eilen tai pari kuukautta sitten. Aikaa ei kuitenkaan voi kelata takaisin päin, joten siksi oikea aika korjata tasakatto tai kalteva katto on nyt.
Tarkasta tai tarkastuta katto usein, niin katonkorjaus ja katon paikkaus alkaa aina mahdollisimman nopeasti. Koska lumi, jää ja jäisten lumimassojen liikkeet voivat vaurioittaa kattoa, on katto hyvä tarkastaa heti talven jälkeen. Näin esimerkiksi lumen irrottamien tikkaiden kattoon jättämät reiät saadaan pikaisesti kuntoon, eikä yläpohjan kastuneita eristeitä tarvitse alkaa vaihtaa Vantaalla.
Katto kannattaa tarkastaa myös syksyllä – näin esimerkiksi myrskyvaurioiden korjaus ei siirry talven yli. Jos puu on kaatunut katon päälle, huomaa asian jo satojen metrien päästä, mutta hienovaraisemmat vauriot paljastuvat vasta lähietäisyydeltä. Katolle paiskautuneet oksat ovat voineet irrottaa kattotiiliä tai tehdä naarmuja peltikaton maalipinnoitteeseen Vantaalla, Helsingissä, Espoossa, Nurmijärvellä, Tuusulassa, Keravalla tai Sipoossa. Puuttuvien tai hajonneiden tiilien tilalle on tärkeää saada ehjät kattotiilet. Naarmut kannattaa paikkamaalata, sillä muuten ruoste voi saada aaltopeltikaton tai esimerkiksi suoraprofiilisen peltikaton valtaansa. Ruostevauriot heikentävät katon kunnon, mikä voi johtaa peltikattovuotoon sekä tarpeeseen korjata katon vesivahingot.
Tilaa meiltä katon kevät- ja syyshuollot (eli roskien poisto katolta ja ränneistä), niin saat katon kevät- ja syystarkastukset hintaan 0 euroa. Kattotarkastus kertoisi esimerkiksi tarpeesta liimata irronneet paanut paikoilleen tai tiivistää bitumikaton saumat. Katon tarkastuksen jälkeen osattaisiin monet vauriot myös ehkäistä. Kattoturvatuotteiden kiinnikkeet voivat kaivata kiristämistä, jotta alas katolta putoava lumi tai tuuli ei repisi niitä mukaansa. Katto voi olla vaikka myös pesua tai maalausta. Kattomaalaus tai sammaleiden poisto katolta parantavat katon mahdollisuuksia kestää erilaisia rasituksia ilman vaurioita ja vuotavia kohtia.
Ilmaista kattotarkastusta ei voi pitää ainoana syynä asioida kanssamme. Kattofirmamme hyviin puoliin kuuluvat myös nopea ja asiantunteva palvelu, ripeästi etenevät kattokorjaukset, mahdollisuus kotitalousvähennykseen sekä yhteistyökumppanimme tarjoama rahoitus. Tuon rahoituksen avulla maksaa vaikka kattoremontin, jos se on paras tapa puuttua vuotavaan tai muutoin huonokuntoiseen kattoon.
Kattavat kattotyöt katon korjauksesta katon huoltoon ja remonttiin
Kokeneet kattoammattilaisemme korjaavat kaikki katot huopa- ja palahuopakatoista tiilikattoihin sekä peltikattoihin. Jos katto vuotaa, kattoikkuna falskaa tai aluskate kaipaa paikkausta, löytyy meiltä kattava tietotaito ongelman korjaamiseksi. Kun katon korjaus ei enää riitä, remontoimme huopakattosi, tiilikattosi ja peltikattosi avaimet käteen -palvelulla. Uutta kattoremonttia voidaan lykätä laadukkailla kattohuolloillamme, joilla varmistat kattosi toimivuuden ja pitkäikäisyyden. Puhdistamme katon ja vesikourut, pudotamme lumet, poistamme jääpuikot ja tarjoamme muut katon huoltotyöt kattosi tarpeiden mukaan. Ota yhteyttä missä tahansa kattotyössä!
Huopakaton korjaus Vantaalla paras tapa ehkäistä katon vesivahinko
Vaikka huopakatto vuotaisi Vantaalla, voi katto olla korjattavissa. Meidän ammattilaisiltamme kuulet ne parhaat ratkaisut kerrostalon, rivitalon, kesämökin tai esimerkiksi piharakennuksen huopakaton korjaamiseen. Joskus riittää huopakaton reikien paikkaus, mikä voidaan hoitaa vaikkapa liimaamalla katolle paikkapaloja. Ihan millä tahansa erikeepperillä niitä ei kiinnitetä; luota asiantuntijoihin tällaisten pienten kattopaikkaustenkin suhteen, niin kattokokonaisuutesi pysyy hyvässä kunnossa vuosikymmenestä toiseen.
Mikäli katon alapuoliset rakenteet ovat päässeet kastumaan, on tehtävä muutakin kuin esimerkiksi palahuopakaton korjaus ja paikkaus. Katon alla olevat rakenteet tulee korjata pian, mieluiten välittömästi. Kastuneet rakenteet voidaan ehkä kuivattaa, mutta jos niissä on lahoa, tulee lahot kohdat uusia. Kastuneet villatkin pitää vaihtaa, sillä huopakattovuodosta johtuva kosteus saattaa johtaa homevaurioihin.
Huopakattovuoto voi alkaa esimerkiksi kattoon tulleesta reiästä. Reiän aiheuttaja voi olla vaikka sammalkasvusto. Vuodassa voi olla myös halkeama. Katto voi vuotaa myös saumasta, jiiristä tai jostain läpiviennistä. Läpiviennillä voidaan viitata savupiippuun, kattoikkunaan, liesituulettimen hormiin tai esimerkiksi kattoluukkuun. Säännölliset kattotarkastukset auttavat puuttumaan mahdollisiin läpivientivuotoihin tai esimerkiksi katteeseen ilmestyneisiin halkeamiin ajoissa. Kattotarkastaja huomaa myös mahdolliset huoltotarpeet. Oikeaan aikaan poistetut sammaleet ja oikeaan aikaan toteutettu kattopinnoitus auttavat pitämään huopakaton paremmassa kunnossa. Kaiken kaikkiaan huopakatto voi kestää 40 vuotta.
Peltikaton korjaus Vantaalla voidaan tehdä minä vuodenaikana hyvänsä
Peltikaton korjaus Vantaalla ei katso vuodenaikaa – ainakin, jos tilaat peltikaton paikkauksen meiltä. Me palvelemme läpi vuoden tarjoten peltikattohuoltoja, peltikaton reikien paikkauksia ja muita kattokorjauksia sekä kattoremontteja mitä parhaimmalla hinta-laatusuhteella. Onkin tärkeää, että valitset peltikaton korjaajaksi kattofirman, joka tarttuu toimeen ripeästi. Mitä nopeammin huonokuntoisten kattopeltien vaihto tai esimerkiksi vuotavan jiirin korjaus tehdään, sitä vähemmän vahinkoja ehtii sattua – ja sitä halvempaa katon korjaaminen on.
Peltikaton tiivistyksillä pyritään estämään se, että peltikatto vuotaa ja sen alla olevat rakenteet kastuvat. Kaikesta huolimatta kannattaa muistaa se, ettei aaltopeltikatto tai mikään muukaan peltikatto ole koskaan sataprosenttisen tiivis. Siksi peltikaton alle tarvitaan aluskate, mikä paikkaa peltikatteen mahdollisia ongelmia. Peltikaton aluskatteen korjaamista pidetään jopa tärkeämpänä kuin peltikatteen tiivistämistä. Me uskomme, että pelti- ja aluskatteen korjaaminen on yhtä tärkeää. Omakotitalon, paritalon, kesämökin, kerrostalon ja muiden rakennusten kuntotarkastusten yhteydessä on hyvä vierailla katon alla, jotta aluskatteen repeämät tai muut ongelmat eivät jäisi huomaamatta. Saat meiltä kuntotarkastuksen kaupan päälle aina kun tilaat jonkin peltikattotyön, olipa kyse sitten kattopeltien lisäkiinnityksistä tai vaikka vesikourujen puhdistamisesta.
Kuntotarkastusten yhteydessä tarkastamme muun muassa sen, missä kunnossa peltikaton naulat tai ruuvit ovat. Jos katolla on runsaasti törröttäviä kattopeltien nauloja, voi tuuli irrottaa kattopellit tai peltilistat. Törröttäviä nauloja ei tarvitse olla kovinkaan paljoa, kun peltikatto jo voi vuotaa. Huonokuntoisten naulojen vaihto kateruuveiksi on fiksu veto. Kateruuvienkin kuntoa on hyvä seurata, voihan jokin tiiviste olla niin kulunut, että peltikatto vuotaa. Asiaa auttaa se, että ruuvi korvataan uudella ruuvilla, missä on leveä ja luotettava tiiviste.
Tiilikaton korjaus Vantaalla kannattaa priorisoida
Kaikki itselle tärkeät asiat kannattaa priorisoida. Priorisoitavien asioiden listalle kannattaa laittaa myös ne, joiden tekeminen mahdollisimman pian säästää isommilta pulmilta tulevaisuudessa. Tällaisiin kuuluu muun muassa rikkinäisten kattotiilien vaihto, mikä on melko tyypillinen tiilikaton korjaus ja paikkaus Vantaalla. Rikki menneet kattotiilet voivat johtaa kattovuotoon, joten ne on hyvä uusia niin pian kuin mahdollista. Ihan joka päivä katolle ei tarvitse kiivetä rikki menneitä tiiliä etsimään. Tiilet ovat kestäviä, ja tiilikaton alla oleva aluskate voi estää katon vesivahingon, vaikka katto vuotaisikin jostain kohtaa. Puoli vuotta on sopiva väliaika käydä tarkastamassa katon kunto esimerkiksi juuri rikki menneiden kattotiilien varalta. Samalla kannattaa käydä katon alla – näin paljastuisi tarve tehdä tiilikaton aluskatteen korjaus Vantaalla. Aluskatteen ehjyys on tärkeä asia, onhan mahdollisen kattovuodon korjaaminen paljon edullisempaa, jos siihen ei liity laho- ja homevaurioita.
Tiilikaton korjaus ja paikkaus voi liittyä myös sen läpivienteihin. Jos tiilikatto vuotaa, voi kyseessä olla vuotava piipunjuuri, vuotava kattoikkuna taikka viemärintuuletusputken kohdalta alkanut kattovuoto. Läpivienteihinkin liittyvät asiat paljastuvat kattotarkastuksen ansiosta, joten katon yleiskunto kannattaa tarkastaa joka kevät ja syksy.
Katon kuntotarkastus kertoo myös kattohuoltojen tarpeesta. Tiilikattohuoltojen avulla voidaan estää tiilien hajoamista. Kaikki katot on syytä puhdistaa roskista kaksi kertaa vuodessa. Tämän lisäksi voidaan tarvita sammaleenpoistoa tai tiilikattopinnoitteen uusimista. Sammaleet pahentavat tiilien pakkasrapautumista, joten niille kannattaa sanoa hyvästit. Tiilikattopinnoite palauttaa katon värin, mutta ei siinä kaikki: pinnoite saa tiilet hylkimään kosteutta, likaa ja sammaleita, joten kattosi on sen jälkeen pitkään sekä helppohoitoinen että turvassa pakkasrapautumiselta.
Katon läpiviennin, kattoikkunan, kattovalokuvun ja kattoluukun korjaus – Myös läpivientien korjaukset suojaavat katon rakenteita
Rivitalon, paritalon, kesämökin ja esimerkiksi omakotitalon katon tiiviys on tärkeä asia, koska katon alle mahdollisesti pääsevä kosteus uhkaa lahottaa kattorakenteet. Lahoista rakenteista ei ole kannattelemaan sen paremmin tiilikattoa, peltikattoa kuin huopakattoakaan. Kattorakenteet pidetään kuivina ja terveinä tarkkailemalla vesikatteen, aluskatteen ja kaikkien katon yksityiskohtien kuntoa. Puolivuosittaiset kattotarkastukset kertovat mahdollisista muutoksista, joihin kannattaa puuttua nopeasti. Tilaa harjakaton, aumakaton, tasakaton ja esimerkiksi pulpettikaton kuntotarkastukset meiltä, niin saat tiedon kaikista katon kunnossa tapahtuneista muutoksista sekä tarjouksen erilaisten ongelmien poistamisesta.
Katon tiiviys on joskus pienestä kiinni. Katon tiiviyden ongelmakohdaksi voi paljastua yksittäinen ruuvinreikä tai sammaleiden juurien avaama kattosauma. Toisinaan on kyse kattoläpiviennistä, mikä ei enää ole tarpeeksi tiivis. Tarkastammekin kaikki palahuopakaton, aaltopeltikaton ja esimerkiksi betonitiilikaton läpiviennit huolellisesti aina katon kuntotarkastusta tehdessämme. Kattoikkunaa, kattovalokupua tai esimerkiksi kattoluukkua kannattaa alkaa korjata jo varhaisessa vaiheessa. Mitä aikaisemmin katto korjataan kattoluukun, kattoikkunan tai kattovalokuvun kohdalta Vantaalla, sitä paremmat mahdollisuudet on välttyä katon vesivahingolta.
Kattosi tarkastanut ammattilainen saattaa suositella sinulle myös katon korjausta TV-antennin, ilmanvaihtoputken tai viemärintuuletusputken kohdalta. Tarvittaessa korjaisimme myös aluskatteen. Aluskatteen on oltava ensinnäkin täysin ehjä. Laadukkaat aluskatteet kestävät hyvin rasituksia, joten ei ole kovin tavallista huomata aluskatteen reikiintyneen tai revenneen. Kannattaa kuitenkin tarkastaa tilanne. Toisekseen, aluskatteen on oltava oikein asennettu – myös kaikkien katon läpivientien kohdalta. Jos aluskatteen ylösnostot puuttuvat tai aluskatteen läpivientikappaleet pitää vaihtaa, tekevät ammattilaisemme työtä käskettyä.
Oikein asennettu aluskate tekee esimerkiksi katon korjauksesta savupiipun kohdalta paljon helpompaa. Aluskate vie vedet pois yläpohjarakenteita pilaamasta, joten katonkorjausfirman ei tarvitse tehdä muuta kuin piipun ja katon liitoskohdan tiivistystyö.